sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Tuolien viilausta


Kaksi kolmesta kirpparilta löydetystä tuolista on nyt kunnostettu, ja voipi olla, etten iiiihan heti viitsi ryhtyä kolmannen pariin! Niin se silmä kätevästi kaikkeen tottuu, kun rupeaa laiskottamaan.

Meille on nyt näköjään siunaantunut puuta sisustukseen oikein yllin kyllin. Verhotangot olisi kiva saada myös takaisin paikoilleen loppuvuoden remppailujen jäljiltä.



Tuoleissa riitti korjailtavaa. Yhden tuolin istuinosan alle jäänyt tukipuu oli haljennut niin, ettei sitä oikein voinut enää kepposkonstein korjaillakaan. Yritin ensin itse tehdä uutta tukipuuta, mutta katsoin sitten viisaammaksi viedä osan ihan puusepälle. Tukipuun vaihtamisen lisäksi täytyi korjailla viilupaikkoja ja yhdessä tuolissa tehdä vielä viilun alle vanerista täytettä. Pakkelia en siis käyttänytkään niin kuin alun perin suunnittelin, vaan otin koivuvanerista kerroksia. Eli siis taltalla ja vasaralla nakuttelin erillisestä vanerilevystä kerroksia pois, että sain ohuita viiluja paikoiksi. Puusepän vinkki oli tämä!

Viilujen korjauksista tuli sinällään teknisesti ihan siistit, mutta onhan ne nyt aivan eri sävyä. Vaha ei toden totta anna piirun vertaa anteeksi. Olisi pitänyt valita joko tummempi käsittely, ihan vaikka musta, tai sitten uusia kaikki viilupinnat yhdestä levystä. Vähän harmitti, kun  asia minulle valkeni, mutta sitten päätin, että näillä mennään ja kivahan se on, kun korjaushistoria ja käden jälki näin jää näkyviin. Halvemmalla, vähemmällä vaivalla ja ennen kaikkea ilman yhtään rikkonaista jälkeä olis päässyt, jos olisi vain metsästänyt vastaavat tuolit ilman korjailutarvetta. Mutta mitä mieltä sellaisessa puuhassa olisi?






Näihin kauniisiin puuliitoksiin tuoleissa alun perin ihastuin, ja niiden vuoksi en halunnutkaan tummaa käsittelyä. Tuolit on nyt käsitelty kahteen kertaan Osmocolorin valkosävytteisellä UV-vahalla (jonka nimeä en juuri nyt muista). UV-käsittely vahassa tarkoittaa, ettei pinnan pitäisi kellastua ajan myötä. Vaha oli muuten minusta yllättävän kranttua levitettävää! Olisi varmasti kannattanut käyttää sienen sijasta pensseliä, mutta en enää viitsinyt kesken kaiken vaihtaakaan. Sienellä vaha kuplaantui tosi herkästi, ja jos vahaan jäi ilmakuplia, ne eivät todellakaan itsekseen tasoittuneet. Muutenkin tämä vaha oli jotenkin tosi kranttua esimerkiksi pisaroiden ja käsittelynopeuden suhteen. Ehkä isolle pinnalle helpompi, mutta näin pienessä ja hitaahkossa näpertelyssä minusta melko vaikea aine.




Etualan tumma lakattu tuoli on koskematon, takana olevat käsiteltyjä.









Vahatut tuolit sopivat nyt tosi kivasti Artekin koivupöydän pariksi, eikä tuo käsittelemätönkään enää niin pahalta näytä... Jos joskus taas tulee tekemisen puutetta, tässä olisi yksi projekti tehtäväksi.


11 kommenttia:

  1. Kaikkien päiväkotipöytien äiti sai kaverikseen kaikkien peruskoulutuolien äidit!

    Voi kuinka monta koulujuhlaa on tuollaisilla tuoleilla lusittukaan.

    Upea muutos tuoleilla! Toivottavasti jaksat kolmannenkin tuolin askarrella.

    VastaaPoista
  2. Todella hyvin olet saanut tuolin pintaa korjattua, olet kyllä taitava!
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Olitpa nopea! Minulla tuollaiset projektit odottavat motivaatiota useamman kuukauden :). Todella hienot tuli. Puukalusteet sisustuksessa - ah!

    VastaaPoista
  4. Tosi hienot! Tuo vaalea kokonaissävy tulee hyvin esiin käsittelemättömän tuolin vieressä.

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvännäköiset tuolit, hienosti tehty. Laitahan kuvia myös kotoa uusista seinäpinnoista. :)

    Ninni

    VastaaPoista
  6. Ihailen sinniäs! Vielä kotona ku teet, itellä menee aina kotona tehyt projektit plörinäksi vaikka ammattitutkinto alalta ��

    VastaaPoista
  7. Kiitos, kun jaat kokemuksesi. Minulla on tiikkiviilutettu pöytä jonka reunasta puuttuu hyvin pieni pala. Olen miettinyt kuinka sen korjaisin. Tuolit sopivat hyvin pöydän kanssa yhteen. Olet saanut nätisti paikkaviilut tehtyä.

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka hyvän näköisiä noista tuoleista tuli, sulla täytyy olla silmää, että sä näit aluksi että millaisia niistä tulee valmiina.
    Minusta sulla on kiva blogi ja liityin lukijaksikin. Ja laitoin sun blogin minun blogiluetteloon.
    Tule sinäkin käymään kylässä aurinkokujalla.
    Oikein aurinkoista ja keväistä loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  9. Miksi et enää bloggaa?!!Olisi kiva kuulla jutuistasi!

    VastaaPoista
  10. moro mua on aina kinostanu kaikki puusta tehdyt rakennelmat mutta aina kaikkiin hienoihin huonekalujen tekoon tarvitaan kaikki kalliit työvälineet ja yleensä ohjeistus on todella huono kunnes löysinh ''tedswoodwork'' netti sivun missä myydään markinoiden parasta käsityö kirjastoa joka sisältää 16.000 eri suunitelmaa kaiken näköisille rakennelmille ja ohjeet on todella yksin kertaiset
    suosittelen kannattaa kokeilla

    http://bit.do/tedswoodworkcollection

    VastaaPoista
  11. jos oot lopettanu blogin niin voisit siitä ees ilimottaa lukijoille!!

    VastaaPoista

Mukava, kun jätit jälkesi!