torstai 6. joulukuuta 2018

Etenee, etenee - pinkopahvin paikkauksia


Mahtavaa! Mieltä pahasti järkyttänyt loputon hiominen ja tapettien rapsuttelu on nyt vihdoin taakse jäänyttä elämää! Saatiin tänään muksun kanssa päivänvalolla sähköt pois niin, että päästiin vihdoinkin pistorasioiden ja pattereiden taakse. Kaikkiaan poistettuja tapetteja tuli meiltä monta jätesäkillistä.

Nyt on päästy rempassa seuraavaan vaiheeseen, seinien paikkailuun. Liisterillä ja sanomalehdillä on tarkoitus paikkailla pahimmat kolot, suurimmat naulat, talon elämisestä johtuvat repeämät ja parit pettäneet pinkopahvien liimaukset. Tarkoitus on lisäillä useampia sanomalehtikerroksia niin, että päälle lisätään edellistä suurempi paperin pala, ja lopuksi reunat hiotaan (seuraava paperi on edellistä suurempi siksi, ettei päälletysten liisteröidyistä papereista muodostu paksua kynnystä). Kahdesta kohtaa pinkopahvien sauman liimaus oli päässyt pettämään: yritin tunkea liisteriä väliin ja laitoin päälle sanomalehteä.

Ehkä joskus 70 vuoden päästä joku seuraava törmää tähän näkyyn ja pää kuumeisena miettii, mitä edellinen remppaaja on näillä valikoiduilla sanomalehtileikkeillä tahtonut viestiä. Tässä vaiheessa mieleni ei ole yhtään niin romanttinen, ettäkö olisin jaksanut valikoida aikaa kuvaavia lehtileikkeitä. Käytin postilaatikkoon jaettavia ilmaisjakelulehtiä, Kalea ja Rauhan tervehdystä. Ankea sielu.




Elämisestä johtuvien repeämien korjauksen onnistumistodennäköisyys lienee alhainen. Näitä muutamia kohtia oli joku edellinen jo aiemmin (ilman naulauksia) yrittänyt korjata, mutta huonolla menestyksellä, koska päällimmäinenkin tapetti oli revennyt. Oikeasti olisi pitänyt irrottaa listat ylhäältä ja alhaalta, irrottaa pinkopahvit naulauksista, kostuttaa ja kiinnittää uudestaan. Järjetön vaiva; lisäksi ylälista on irrottamisen suhteen vastahakoinen. Kompromissina yritin repiä kupruilevaa kohtaa niin, että palat saa päälletysten. Nauloja päälle, ja sitten luotetaan liisterin ja paperin voimaan. Nupinauloja ei tietenkään löytynyt mistään kaupoista, mutta käytin tähän yhden vanhan sohvan purusta jääneitä nupinauloja. Alemman kuvan repeämän alaosaa en edes yrittänyt naulailla, kun pahvi on niin kauhean kuprulla. Olisi ihme, jos tämä korjaus ei pettäisi. Siihen voi sitten laittaa vaikka ruukkukasvin eteen.



Mutta näissä muissa näen jo potentiaalia! Petyn, jos tämä korjaus ei pidä.


Ei minkäänlaista aavistusta, montako sanomalehtikerrosta korjauksiin pitäisi laittaa, mutta näppituntumaan ja kyllästymiseen meinasin luottaa. Tuntuu ihan erilaiselta ja supermahtavalta, että pääsee tekemään jotakin toista asiaa kuin iänikuista, pölyistä tapettien nitkuttelua.

Samoilla tulilla meinasin myös maalata olohuoneeseen avoimen pienen aulatilan, jonka seinien pienet ruuvienpaikat kaipaavat pakkelia. Ihan minimaalinen juttu, melkein ajattelemalla tehty. Pönttöuunia reunustavan muurin reunat täytyy korjata laastilla, ja sitten alkaakin paikkailut olla pulkassa. Nurkkapahveja vielä odotellaan. Sitten pölyjen siivous (sitä muuten riittää), seinien esiliisteröinti, ja sen jälkeen pääseekin varsinaiseen sisustuspuuhastelun pariin! Olen viime päivinä hypistellyt maalitilkkuja ja tapetin palaa kiihtyvällä tahdilla, enkä millään jaksaisi odottaa, että päästään sinne asti.

2 kommenttia:

  1. Ison työn olet tehnyt. Muistan lukeneeni jostain että kuittipaperia käytetään pinkopahvien saumaan ja se kestäisi seinän elämisen. Toisaalta vanha talo elää kelin mukaan ja siihen pitää vaan tottua, se on kiva ilmapuntari; kun ovi alkaa narisemaan tietää että keli on kastumaan päin ☺️
    Merru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kuittipaperia! No voipa ollakin aika hyvä repeämien paikkaaja! Meillä oli näissä joku edellinen käyttäny repeämien paikkauksessa jonkinmoista verkkomaista pohjakangasta (?), mutta ei ne yhtään pitäneet.

      Saa nähdä, kuinka nämä minun paikkaukset pitää.

      Meilläkin on yksi eläväinen ovi, joka ei enää suostu menemään kiinni :D Vajaa pari vuotta sitten tänne muuttaessa ovi toimi aivan normaalisti, mutta ei enää. Ja yhdessä kohtaa lattia heittää metrin matkalla varmaan pari senttiä.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!