sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Tuolien viilausta


Kaksi kolmesta kirpparilta löydetystä tuolista on nyt kunnostettu, ja voipi olla, etten iiiihan heti viitsi ryhtyä kolmannen pariin! Niin se silmä kätevästi kaikkeen tottuu, kun rupeaa laiskottamaan.

Meille on nyt näköjään siunaantunut puuta sisustukseen oikein yllin kyllin. Verhotangot olisi kiva saada myös takaisin paikoilleen loppuvuoden remppailujen jäljiltä.



Tuoleissa riitti korjailtavaa. Yhden tuolin istuinosan alle jäänyt tukipuu oli haljennut niin, ettei sitä oikein voinut enää kepposkonstein korjaillakaan. Yritin ensin itse tehdä uutta tukipuuta, mutta katsoin sitten viisaammaksi viedä osan ihan puusepälle. Tukipuun vaihtamisen lisäksi täytyi korjailla viilupaikkoja ja yhdessä tuolissa tehdä vielä viilun alle vanerista täytettä. Pakkelia en siis käyttänytkään niin kuin alun perin suunnittelin, vaan otin koivuvanerista kerroksia. Eli siis taltalla ja vasaralla nakuttelin erillisestä vanerilevystä kerroksia pois, että sain ohuita viiluja paikoiksi. Puusepän vinkki oli tämä!

Viilujen korjauksista tuli sinällään teknisesti ihan siistit, mutta onhan ne nyt aivan eri sävyä. Vaha ei toden totta anna piirun vertaa anteeksi. Olisi pitänyt valita joko tummempi käsittely, ihan vaikka musta, tai sitten uusia kaikki viilupinnat yhdestä levystä. Vähän harmitti, kun  asia minulle valkeni, mutta sitten päätin, että näillä mennään ja kivahan se on, kun korjaushistoria ja käden jälki näin jää näkyviin. Halvemmalla, vähemmällä vaivalla ja ennen kaikkea ilman yhtään rikkonaista jälkeä olis päässyt, jos olisi vain metsästänyt vastaavat tuolit ilman korjailutarvetta. Mutta mitä mieltä sellaisessa puuhassa olisi?






Näihin kauniisiin puuliitoksiin tuoleissa alun perin ihastuin, ja niiden vuoksi en halunnutkaan tummaa käsittelyä. Tuolit on nyt käsitelty kahteen kertaan Osmocolorin valkosävytteisellä UV-vahalla (jonka nimeä en juuri nyt muista). UV-käsittely vahassa tarkoittaa, ettei pinnan pitäisi kellastua ajan myötä. Vaha oli muuten minusta yllättävän kranttua levitettävää! Olisi varmasti kannattanut käyttää sienen sijasta pensseliä, mutta en enää viitsinyt kesken kaiken vaihtaakaan. Sienellä vaha kuplaantui tosi herkästi, ja jos vahaan jäi ilmakuplia, ne eivät todellakaan itsekseen tasoittuneet. Muutenkin tämä vaha oli jotenkin tosi kranttua esimerkiksi pisaroiden ja käsittelynopeuden suhteen. Ehkä isolle pinnalle helpompi, mutta näin pienessä ja hitaahkossa näpertelyssä minusta melko vaikea aine.




Etualan tumma lakattu tuoli on koskematon, takana olevat käsiteltyjä.









Vahatut tuolit sopivat nyt tosi kivasti Artekin koivupöydän pariksi, eikä tuo käsittelemätönkään enää niin pahalta näytä... Jos joskus taas tulee tekemisen puutetta, tässä olisi yksi projekti tehtäväksi.


lauantai 29. joulukuuta 2018

Vanerituolilöytö


Koska edellisestä remppaprojektista on kulunut vuosia ellei jopa vuosisatoja, päätin tänään, että olisi korkea aika ottaa uusi puhdetyö käsille. Varsinaisesti ei ollut tarkoitus kiertää kirpparia, eikä varsinkaan ostaa uusia kalusteita, mutta niin siinä vain kävi, että ensinnäkin kiersin kirpparin ja toiseksi ostin kolme kalustetta. Ihan oli hilkulla, etten jättänyt tuoleja ostamatta, koska ne olivat niin huonossa kunnossa ja vaativat niin paljon työtä. Tuoleja pyöritellessä yritin visualisoida itseni ikävään tapaan nitkuttelemassa ja hiomassa tuoleja yötä myöten, ja siinähän se ostopäätös tulikin sitten tehtyä.

SPR:n Kontista löytyi nämä kolme tuolivanhusta yhteensä 7,50 euron hintaan. Nöyrin pahoitteluni sille naiselle, joka tuli tuoleja hypistelemään vain hetki minun jälkeeni.



Laiskottaa sen verran, etten millään viitsisi kuvata tuoleja miljoonasta kuvakulmasta. Kuitenkin teki mieli jo jotakin vähän tehdä eli purkaa mahdollisimman paljon mahdollisimman pieneksi silpuksi, joten kaukaa viisaana jätin kolmannen tuoleista koskematta ikään kuin ohjenuoraksi. Palat eivät ole symmetrisiä, ja vaikka kuinka kuvittelee, että ne saa ongelmitta myöhemmin kasaan, on takuuvarmasti pulassa, jos ei ole mallia seurattavaksi. Helposti saa jonkun kalikan laitettua väärin päin, ja sitten on koko tuoli ihan vinksin vonksin.

Kaksi vinkkurointa tuolia kolmesta on nyt purettu kasaan tarkkailtavaksi. Näyttäisi siltä, että jostakin pitäisi metsästää yksi puuttuva messinkiruuvi (!), yhden tuolin alle täytyy kokonaan vaihtaa vaikealla tavalla lohjennut tukipuu (jota on jo aikaisemmin huonolla menestyksellä yritetty paikkailla) ja uutta viilua täytyy jostakin hankkia korjailuihin. Alemmassa kuvassa näkyy pahin lohkeama, mutta ei sekään oikeasti ole niin paha miltä näyttää. Ajattelin ronskisti repiä lohkeaman suuremmaksi ja tasaisemmaksi niin, että ei tarvitse yrittää saada juuri saman mallista palaa tilalle, vaan tyytyy  selkeään suorakaiteeseen. Siihen jää sitten yksi viivasuora sauma, mutta ei voi mitään. 

Vaneria ei varmaankaan saa tuollaisena ohuena palana, joten puukittiä paikaksi sinne, mistä vaneria puuttuu, ja siihen vain viilu päälle. Olisiko siinä suunnitelma? Ihan kaikkea ei näin vanhoista kalusteista tarvitse paikkailla, mutta isoimmat ja selkeimmät virheet tietysti. Luulen kyllä, että intouduin niin, etten malta jättää yhtään viirua ja elämän jälkeä yhtään minnekään, vaikka kuinka alkuun vannoisin pyhät lupaukset.



Artekin 90A-pöytä on tosiaan syksyllä meille saapunut, ja siellähän se nyt uusien tuolien kanssa keimailee. Ihan kuin Tapiovaaran Domusta huutelisi tämä konkkaronkka kaverikseen...



Tuolit on selkeästi joskus jälkikäteen lakattu melko ronskilla kädellä. Tuolit ovat pinoutuvia, ja yhden istuinosan alta löytyy pureksittu purukumi, mikä viittaa siihen, että tuolit ovat jostakin koulusta tai kurituslaitokselta peräisin. Voin kuvitella, kuinka talonmies on sutinut lakkaa kymmenen litran ämpäristä sata tuolia jonossa. Minusta ihan näyttäisi, että puu on alun perin ollut vahattu, ihan todella vaaleasti ja puuntuntoisesti. Jos mahdollista, otan jotakin samaa tilalle, ei kylmänkalseaa lakkaa. Täytyy kysyä rautakaupasta.

Vanha vaneri tuntuu kuivuneelta ja janoiselta. Istuinosien kulmat irvistävät sieltä täältä. Saa nähdä, kuinka tämä projekti etenee ja mitä saadaan aikaiseksi! Ilmestyisipä meille huomenna taianomaisesti juuri oikeanlaista koivuviilua.

maanantai 17. joulukuuta 2018

Maalattu & tapetoitu


Seinät on viimein maalattu ja yksi kuviotapettiseinä tapetoitu! Tapettiseinä kupruilee kuvassa vielä märkänä, ja jätin yläreunojen leikkaamisen huomiselle, koska märkää tapettia on niin vaikea saada repeämättä leikattua. Mietin pitkään, mikä neljästä seinästä olisi kuviotapettiseinä, ja tasoitetapetteja laittaessa päätin, että se olisi se, jonka tasoitetapetilla tapetoiminen kehnoiten onnistuisi. Hetken aikaa näytti, että kisasta tulee hyvin tiukka, mutta neljännen seinän kohdalla olin jo petrannut taitojani tasoitetapetin kanssa. Valinta oli siis selvä: kuviotapetti tuli sille seinälle, jonka ensimmäisenä tapetoin tasoitetapetilla.

Meidän kaappivanhus näyttää niin hienolta vanhantyylistä tapettia vasten! Tapetissa on marokkolaishenkistä koukerokuviota, mutta minusta se on sillä tapaa todella retro ja vanhanhenkinen, että se sopii hyvin vanhaan taloon. Joka seinälle en sitä halunnut laittaa, ettei tule liikaa mummolafiilis, joten muut seinät maalattiin tapettiin sopivalla keltaisella. Palovaroitinkin näköjään keikkuu vielä kaapin päällä: menetin siihen hermoni, kun se rupesi vinkumaan remppapölyille.



Pönttöuunin muurin ympärillä olevat seinätkin saivat keltaisen sävynsä. Jos ei ole ihan pakko, en laita listoja noihin muurin ja pinkopahvien väleihin. 



Koskapa listat oli jo valmiiksi remppaa varten irrotettu, päätin maalata ne ikään kuin samoilla vaivoilla. Maltillinen puhdistus, Otex Akvaa pohjalle ja Helmi30-maalia pintamaaliksi. Maali tietysti valui näin maalaten alapuolelle, mutta rapsuttelin kuivuneet maalipisarat puukolla pois. Maalasin myös leveistä kattolistoista ihan vain "alimman" linjan. Harkitsin koko kattolistojen maalaamista, mutta se olisi ollut sen mittaluokan projekti, etten viitsinyt. Seuraavaksi olisi pitänyt maalata karmit, sitten ovet, sitten koko maailma. Listoissa oli pientä kulumaa, ja nyt juuri maalattuina ne ovat niin ihastuttavan uudenkarheat, tosi kauniit juuri maalattuja ja tapetoituja seinäpintoja vasten.



Potentiaalisesti megavaarallinen nikkarointini, patterinsuojus, päätyy sittenkin sängynpäädyksi. Sekin sopii kauhean kivasti tapetin pariksi. Kiinnittäkää toki huomio listoihin, jotka ovat mielikuvituksella kiinni. Hyi että, kun miettii, mikä vaiva kaikkien asioiden kiinnittämisessä taas on, rullaverhoista ja verhotangoista lähtien. Niin juu ja pintavetona vedetyt sähköjohdon nipsukat. Sähköjohdot olivat kyllä koko ajan tiellä, teki mitä tahansa.



Huomenna saa jo raivata remonttirojut pois silmistä, onneksi! Joku miljoona vajaata purkkia ja purnukkaa jäi taas nurkkiin pyörimään, ja ne pitäisi jonnekin rontata niin, että saadaan joulusiistiä. Kuistilla viileässä odottaa jo muutama hyasintti istuttamistaan, ja jotain muitakin pieniä ostoksia uudistettuun sisustukseen olen jo tehnyt. Vielä kun olisi oikea pieni joulukuusi, niin olisipa ihana :) 

lauantai 15. joulukuuta 2018

Keltainen pönttis ja tasoitetapetointia


Ok, olin unohtanut, että valitsinkin kahdesta pönttöuunin väritilkusta sen keltaisemman, en sitä oranssimpaa :D Mutta mukavahan se on, että saa itsensä yllätettyä tällä tavalla! Joistakin tuotteista tai malleista on pitänyt miettiä kahta vaihtoehtoa, ja onkin sitten ehtinyt jo unohtaa, kumman on ottanut, kun lopulta kaivaa asian esille. Oo, sekö olikin Superlateksia eikä Helmeä! Oo, ostin sittenkin kitsaammin tapettia kuin alunperin ajattelin!

Keltainen se siis on, eikä ollenkaan oranssi! Kaunis sävy minusta, ja muuttuu vielä sen myötä, kun saa seinät maalattua. Muuri ympärillä on jo maalattu valkoiseksi, mutta pinkopahvit sen vierellä maalataan keltaiseen taittavalla Nuudeli-sävyllä. Nyt kun pinnat viimein alkavat valmistua, tuntuu, ettei haluaisi tuoda tähän tilaan enää yhtään minkäänlaista tavaraa! Pois vain kaikki pikkutilpehööri, sängyt, sohvat, kaapit sun muut kauniiden, juuri valmistuneiden pintojen tieltä. Artekin pöytä saa jäädä, mutta itse meidän lienee parasta muuttaa muualle sotkemasta.



Remppa alkaa oikeasti jo tuntua henkisenä väsymyksenä ja fyysisenä selkäjomotuksena. Eilen saatiin olohuoneeseen laitettua tasoitetapetit MELKEIN (!!!) kokonaan, kun tapetti pääsi taas loppumaan. Oikeasti tässä ei ole kyse menekin väärin laskemisesta, mikä olisi jo surullista, vaan siitä, että olin aluksi ajatellut tapetoivani yhden seinän suoraan pinkopahville kuviotapetilla niin, ettei alle tule tasoitetapettia. No sehän oli sitten selvä, kun valmiit seinät oli nähtävillä, ettei niille voi suoraan mitään tapetoida: sanomalehtisuirojakin on niin paljon, ja ruskea sävy varmasti paistaisi tapetin vaaleista kohdista rumasti läpi.  Optimisisesti ajattelin katsoa, josko kuitenkin tasoitetapettia riittäisi kaikille seinille, mutta eihän sitä tietysti riittänyt. Miksi olisi riittänyt. Kiusaus askarrella loppu paperinsuiroista on valtaisan suuri, mutta en nyt siihen kuitenkaan lähde, vaikka se taas tarkoittaa yhden päivän lisää remppahommiin (koska tapettien pitää antaa kuivua vuorokausi ennen kuin päälle pääsee maalaamaan). Harmittaa vietävästi, että yritin aiemmin ikkunan ja patterin kohdilla säästellä tapettia laittamalla kapean suiron, että sain ylä- ja alaosiin sopivasti ylijääneet luppopalat käytettyä ja siten säästettyä tapettia. No nyt sitä pitää kuitenkin ostaa uusi rulla, 35 euroa, ja loppu jää hukkaan. Tajuttoman rasittavaa.



Alla vielä kuvapari samalta seinältä eiliseltä ja tältä päivältä. Pinkopahvi tosiaan venkoilee kostuessaan melkolailla, mutta kun se kuivuu, tapahtuu ihme, joulun ihme:


Valitsemani tasoitetapetti on joku sellainen paperintuntoinen, lasivillaton nonvowen (?) materiaali. Otin kahdesta vaihtoehdosta kapeamman, 75-senttisen, koska ajattelin, että sitä on yksin helpompi käsitellä kuin metrin levyistä suiroa. Tasoitetapetti on tosi paksua, melko peltimäistä, ja tuntuu, että siihen jää helposti taittumia, jos sitä menee rytistelemään. Jos yksin tapetoi ja on vaikeissa kohdissa, on tosi vaikea välttää rytistelyä. Itse olisin ostanut alle liisterin, mutta rautakaupan myyjä vakuuttavaan sävyyn suositteli liimaa, joka telataan suoraan seinään. Ja voi hyvät hyssykät, että oli tautisen vaikea käsitellä leveää, peltimäistä tapettia pinkopahvilla! Liima oli pinkopahvilla todella vaikeakäyttöistä: jos tapettivuotaa yritti siirtää, pinkopahvia (tai sillä olevia vanhoja tapettisuiroja) tarttui ihan kosketuksesta mukaan. Oman vaikeutensa tuo tietysti pinkopahvi, joka venkoilee alla miten sattuu: toisinaan on tosi vaikea yrittää tunnustella, onko käden alla ilmakupla vai kupruileva pinkopahvi. Tasoitetapetin ohjeissa sanotaan, ettei saa liian lujilla otteilla painaa tapettia seinään, mutta minä käytin juuri niin lujia otteita kuin jaksoin, että saisi tapetin ja pahvin kohtaamaan. Tosi, tosi vaikea oli tapetoida typerällä tymäkällä liimalla. Never again pinkopahville. 

Muuten tasoitetapetti tuntuu peittävän hyvin seinän pienet virheet ja ruuvinreiät, myöskin ne paksut nurkkapahvit, joiden reunoja madalsin sanomalehdillä. Yllättävän paljon se kuitenkin kuultaa läpi, eli kaikki sanomalehdet puskevat todella vahvasti näkyviin. Ei kyllä ollut tarkoituskaan jättää tapettia tuollaiseksi (ei sitä ole ehkä tarkoitettukaan sellaiseksi), mutta kyllä se ehdottomasti maalin vielä tarvitsee. 

Olin tosi pahalla tuulella tapetoidessa, kun näytti, että jälki on niin järjettömän huonoa, ettei ole mitään järkeä jatkaa. Ei se vain monestikaan auta muuta kuin sinnillä vain jatkaa eteenpäin sellaisella omanlaisellaan evvk-asenteella ja luottaa, että tekemällä se siitä tekeytyy. Aika moni asia saisi jäädä kokonaan tekemättä, jos alkaisi keskeneräisen perusteella arvioimaan.

torstai 13. joulukuuta 2018

Nurkkapahvit, tervetuloa


Remppa ja naiivista remppa-aikataulusta taakse jääminen jatkuvat tasaisen varmaa tahtia. Puhelimella jeerankairasta tilatut nurkkapahvit antoivat odotuttaa itseään viikon verran, ja nyt ne on viimein saatu haettua ja nakutettua seinille. Pieni yllätys oli, että nurkkapahvit tosiaan olivat todella jämäkkää pahvia. Vähempikin olisi riittänyt, ja kuvittelin tilanneeni sellaiset ohuemmat pahvilärpykkeet, jotka nurkissa ennestään oli. Ne eivät kuitenkaan kestäneet tapettien irtirepimistä, minkä vuoksi ne piti uusia.

Pinkopahvi olisi tietysti käynyt nurkkiin, mutta koska sitä myydään rullissa, yksi rulla olisi maksanut enemmän kuin neljän seinän nurkkalistat (n. 65 e), ja loppu olisi vielä mennyt hukkaan. Oikeasti nämä paksut kulmat kuuluisivat pinkopahvien alle, mutta ei kai tuo ole noin nöpönuukaa. Kunhan nyt jotenkin saa nuo nurkat siisteiksi tapetointia varten! Olin ajatellut liisteröiväni nurkkapahvit, mutta näin paksu pahvi oli pakko naulata paikoilleen nupinauloilla. 135 cm oli yhden palan korkeus, joten jokaiseen nurkkaan tuli kaksi palaa, toinen siis lyhyemmäksi leikattuna, eli yksi saumakohta jäi väliin.


Nurkat siis näyttivät tältä ennen pahveja. Nuo tuoreen näköiset sanomalehdet ovat omia paikkailujani. Meni vähän hukkaan kaikki touhuilu nurkissa nyt, kun listat olivatkin paljon isommat kuin ajattelin. Nurkissa kurkkiva valkoinen höttö on humpuukia, sitä 60-luvun lisäeristettä. Jostakin toisesta nurkasta kurkki purua ja vanhaa sanomalehtisilppua, ajan kellastamaa mutta siistiä ja kuivaa.



Miljoona nupinaulaa pahveihin talon tapaan niin, että pysyy. Kynnys pahvilistasta seinälle on niin korkea, että yritin (naulankantojen piilottamisen lisäksi) sitä vähän hälventää liisteröimällä sanomalehtisuiroja taitekohtaan. Alla on kaksi tai kolme kerrosta ohuita suiroja, jotka juuri ja juuri peittävät naulat ja kulmat, päällä kaksi tai kolme kerrosta leveämpiä suiroja. En jaksanut näpertää niin, että jättäisi sanomalehtipaikkojen reunat liimaamatta, repisi ne ja vielä hioisi kulmat. Nyt alkaa remppaväsy jo vähän painaa, enkä muutenkaan oikein usko, että tuollaista hyppyrimäkeä jotenkin saisi kokonaan piiloon. Parempi se on kuin lähtökohta, ja se saa riittää. Pysyypä purut seinien sisässä, hyvä hyvä, tapu tapu.



Rumaa oli ennen, ja ruma se on kyllä laitettunakin. Nupinauloja piti hakea vähän mistä minkäkin sattui löytämään (omista + vuokranantajan varastoista), minkä vuoksi naulakokoelma seinissä on nyt erityisen kirjava. Meillä on täällä aivan autenttiset 1945 vuoden rakentamistunnelmat! 


Pönttöuunin maali oli tosiaan kaupassa sävytetty väärin: väripasta olisi pitänyt lisätä kirkkaaseen pohjaan, mutta se oli tehty vahingossa valkoiseen pohjaan. Pari postausta sitten laitoin sävyeron mallitilkussa ja maalissa, ja maali oli huomattavan paljon tilkkua vaaleampi. Sain pitää väärin sävytetyn maalin, ja myyjä kehotti maalaaman sillä pohjat, että oikea pintamaalin sävy korostuisi parhaiten. Maalatessa eron todellakin huomasi, mutta myönnetään, että nyt, kun yritin hakea kuvia pönttöuunin maalauksen eri vaiheista, en ole ihan varma, mikä on oikea ja mikä väärä värisävy.  Ilmeisesti tässä järjestyksessä:


Muuri uunin ympärillä on maalattu pehmeällä valkoisella (Kookos), mutta jotenkin se näyttää meillä aivan kirkuvan valkoiselta! Täytyy vielä odotella, että saa muut sävyt paikoilleen ja katsoa, miltä sitten näyttää. Pönttöuuni ainakin on paljon maltillisempi kuin odotin. Ehkä olisin voinut sittenkin olla vähän rohkeampi värivalinnassa ja ottaa vieläkin vähän tummemman sävyn. 

Nyt, kun pölyisä vaihe on viimein ohi, olen päässyt aloittelemaan samalla joulusiivousta. Ensimmäisenä pyykkiin pääsi olkkarin matto. Juuri maalattu aulatila on täynnä remppatarvikkeita, mutta voi kuinka hirveän kivalta uusi tumma sävy näyttääkään! Lattiavalaisin (Birger Dahl, Birdy) näyttää tilassa myös tosi kivalta. Aulatilaan jää tuo vanha kustavilainen senkki, ja sen päälle levysoitin. Muksu ei levysoitinideasta ole aivan yhtä innoissaan kun minä: pojan huone tulee kuvasta oikealle, ja hänen mielestään kuuntelemani levymusiikki on hirveää renkutusta.



Josko huomenna viimein pääsisi tapetomisen pariin? Sittenhän hommat viuhuvat ihan eri tahtiin kuin nyt! Hirveän paljon saa tehdä piiloon jäävää työtä ennen kuin pääsee itse asiaan. Nurkkapahveihinkin taisi kulua kokonainen työpäivä, eikä esiliisteröinnistäkään varmaan historiankirjoissa mainita, vaikka se olikin viheliäistä, oman aikansa ottavaa työtä sekin.

tiistai 11. joulukuuta 2018

Petrooli, syön sinut suihini


Mainitsinko jo, että olen aliarvioinut budjetin, rempan vaatiman ajan ja suunnilleen joka ikisen materiaalin menekin. Maalinpesuainekin siis loppui aivan täysin kaavaan sopien aikapäiviä sitten, mutta en siitä ollut kovin moksiskaan; en oikein tiedä, onko siitä aikuisten oikeasti edes mitään hyötyä. Siispä tiskiainevedellä pesu, reunojen teippailu ja aulatilaa maalaamaan! Yllättävän paljon esivalmisteluja ja muutenkin aikaa vaatii tällainen pieni luppotila, josta ei ehjää seinänpätkää löydy. Jokainen reuna pitää ensin maalata hitaasti pensselillä ja telalla ennen kuin pääsee isoa pintaa sutimaan.

Seinät on maalattu vasta kertaalleen, ja ne todellakin vaativat toisen kerran, mutta voi hyvänen aika, että onkin mahtavan syötävä petroolin sävy! (Teknos T1432) Aulasta on siis suora näkymä olohuoneeseen, johon tulee melko maltilliset sävyt. Aula saakin rauhassa olla tosi muikea, linjasta poikkeava herkkupala.






Kun nyt aulasta näyttää tulevan näin ylevähenkinen, muistin, että meillä olisi ullakolla taloon kuuluva vanhanaikainen kristallikruunu. Jos se ei ole valtavan iso niin, että ovet mahtuvat aukeamaan, se voisi olla aika sopiva kapistus petroolin pariksi! 

maanantai 10. joulukuuta 2018

"Kun joka päivä jotakin tekee..."


.... niin on sitten seuraavana päivänä, mitä purkaa :))) Eikä takuulla edisty yhtään eikä ikinä :))) 

Juuri, kun piti alkaa tapahtua, niin eipä alakaan. Takaisin lähtöruutuun ja reilusti sen taakse. Seuraavaksi luettelen kohtaamani epäonnet numerojärjestyksessä.

Ongelma numero 1: juuri maalattu uusi kaunis maali reagoi muurin pinnalle jääneen X-aineen kanssa ikävällä tavalla. Liisteriä tai tapettia veikkaan. Saattaa olla se ihmeellinen vaaleanpunainen pakkelikin. Pitäisi kuurata pinnat juuriharjalla superduper-tyyliin. Onneksi näin kävi vain muurin oikeanpuoleisella kulmalla (kertaa kaksi), eikä tuolla seinänpuoleisella pätkällä. Monta tuntia meni taas elämästä hukkaan, kun näitä rapsutteli ja hioi pois. Uskomatonta, että tuollainen hapero pinta, jonka kaiken järjen mukaan pitäisi lähteä puhaltamalla, vaatii tolkutonta työtä ja jyystöä irrotakseen.

Toisella yrittämällä yritin olla tarkempi ja ottaa opikseni. Laitoin pohjalle tartuntamaaliksi Otex Akvaa, ja toivon ihmettä. Ja jos ei ihme tapahdu, laitetaan tähänkin ruukkukasvi.



Ongelma numero 2: Maalipurkin sävy ei vastaa tilkun sävyä.



"Jospa se siitä tummuu, kun vain reippaasti maalaa." Ei muuten tummu. Sävy on kai tehty väärään pohjaan. Täytyy käydä vaihtamassa purkki.






Suuret epäonnettomuudet remonttirintamalla ovat nyt kohdanneet minua, ja minun käy niin kovin itseäni sääliksi. Vähän ärsyttääkin. Enimmäkseen kuitenkin säälittää.

Josko se kuitenkin tästä nyt sitten suuremmitta mutkitta jatkuisi? Jospa maalit pysyisivät seinillä ja olisivat vielä oikeaa sävyäkin, eihän sitä tiedä!