torstai 24. toukokuuta 2018

Kuisti kuurattu!


Ihmeellistä, mutta totta: kuisti on viimein kuurattu! Tyhjensin koko tilan siivouksen tieltä (paitsi kalusteista), ja tuntuu, etten muutamia saviruukkuja lukuunottamatta haluakaan viedä sinne enää yhtään ylimääräistä tilpehööriä. Rottinkikeinu kaipaa kyllä pehmustetta ja muutama tyyny täytynee mukavuuden vuoksi jättää toisille istuimille, mutta olisiko se muuten siinä?

Nostin ikkunoiden pesun tieltä pois umpirumat sälekaihtimet, ja luulenpa, etten haluakaan laittaa niitä enää takaisin. Naapuri tuntuu sälekaihdinten myötä hiipineen vaivihkaa vähintään 20 metriä lähemmäs, mutta ehkä siihen tottuu? Tai jos laittaisi sellaista kuviotonta ikkunakalvoa näkösuojaksi? Oikeasti kuumalla paahteella kuistilla on liian kuuma ilman suojaa, ja varmaan joudun taipumaan sen verran, että tuon ullakolta valkoiset, mahdollisimman olemattoman näköiset verhot yhdelle ikkunalle suojaksi. Pölynkerääjät, hmph.



Keltaisen jakkaran piti olla eteiskaluste, mutta se näemmä halusi varastaa kaiken huomion itselleen ja siirtyi kuistille. Tämä oli kyllä ihan nappi ostos, vaikka sitä kovasti emminkin. Oli muka liian kallis, hehe :)






Kuistilla on vain kaksi varsinaista kesäkukkaa: muut ruukut nostin sisätiloista aurinkokylpyyn kesän ajaksi. Saviruukut näyttävät kauniilta ja herkiltä ihan tuollaisinaan. Sitrukset on kasvatettu hedelmien siemenistä; keskimmäinen lienee jo puolentoista vuoden ikäinen, vaikka onkin noin mitätön rimpula. Olisi hauska saada se kasvamaan oikein vahvarunkoiseksi puuksi.









Tyhjä tila näyttää minusta tosi kauniilta ja tuntuu aivan ihanalta. On vaikea tasapainotella tavaran suhteen kotoisuuden ja sopivan väljän välillä: haluaisin, että siivoaminen olisi mahdollisimman vaivatonta, mutta tila tuntuisi kuitenkin mukavalta ja viihtyisältä. Kolkko hallitunnelma ei siis käy, mutta helposti tavaroiden kanssa tulee höpsähdettyä turhan runsauden puolelle.

tiistai 22. toukokuuta 2018

Juhlavalla tuulella


Löysin kirpparilta muutamat ikivanhat lampunvarjostimet, ja sain niin vahvan vision puutarhajuhlista, että heti täytyy alkaa suunnitella kesäkemuja. Tällä hetkellä pippaloilla ei ole sen kummempaa kantavaa teemaa kuin vanhat kirppisvarjostimet roikkumassa omenapuiden oksilta pompomien sijasta, mutta jostakinhan täytyy suunnitelukin aloittaa, ja eikö tuossakin ole jo aika paljon!

Nämä ovat niin veikeitä! Ihan hirveän tunkkaisia ja vanhanaikaisia, mutta tosi veikeitä ja hauskoja!



Omenapuu alkaa pian olla täydessä lehdessä. Seuraavaksi se kukkii, joten nyt olisi mainio aika valmistautua pippaloimaan. Jos ei massiivisia kemuja saakaan aikaiseksi, niin aivan hyvin voi koristella ylenmäärin ihan vain paria kaveria varten.



Ajat sitten maljakossa juurrutetut terijoen salavat on vihdoin istutettu multaan ja siirretty ulos. Taisi olla turhan rankka siirto karaistamatta, mutta katsotaan, kuka koitoksesta jää henkiin.



Viime vuonna kylvämäni ruohosipuli kasvaa tosi hyvin! Istutin vuosi sitten myös sisällä esikasvatettuja valkosipulin kynsiä, jotka ulkona kuolivat heti pois. Tänä vuonna maasta on noussut todella terhakan näköinen yksittäinen sipuli, vaikka luulin, että kasvi on yksivuotinen (ja muutenkin jo kuollut). Tavallisia kaupan salaatteja voi myös laittaa multaan, ja ne kasvavat myös hyvin. Ihmeellistä, että ruukussa eivät kuitenkaan menesty! Tykkään typerän paljon siitä, että omalta pihalta saa napsittua jotakin ruuan joukkoon.



Kaikki keväällä kylvetyt paprikat ja tomaatit ovat tietysti jo aikoja sitten kuolleet, mutta uusi toivo lepää vasta maahan kaivamissani kukkasipuleissa! Olisin ehkä alkujaan toivonut enemmän pientä hyötypuutarhaa, mutta koska puutarhurin taitoni näköjään ovat mitä ovat, on parempi kasvattaa nättiä ja turhanpäiväistä. Kukkien kanssa ei tarvitse vesi kielellä maaliskuusta asti odottaa ja sitten pettyä, kun ei tulekaan satoa korjattavaksi.

maanantai 21. toukokuuta 2018

Mekkoilua: supersimppeli surautus


Ihan vain ohikulkumatkalla kangaskaupassa silmiini sattui hirmukiva mustavalkoinen joustava kangas, joka oikein kirkui päästä muuttumaan mekoksi. Olin jo vuosi sitten ihastellut Suuri Käsityö -lehden 4/2017 numerossa ollutta trikoomekon kaavaa (jota vähän muokkasin sopivammaksi). Kangaskaupan pakalta valmiiksi mekoksi muuntautuminen kesti vain muutaman hetken, ja niin on tämän kesän rennoin mekko valmis.



Heitin tietysti laput jo pois, mutta jos en vallan väärin muista, kankaan nimi oli Matera. Se on sellaista vähän paksumpaa, jonkin verran joustavaa kangasta, aivan mainion tuntoista.



Harvakseltaan tulee ommeltua, ja joustavista kankaista vielä sitäkin vähemmän. Olen jotenkin ajatellut, että joustavien ompelu olisi hirveän monimutkaista ja vaikeaa. Ei se niin kummallista ollutkaan, ja on mukava, kun voi toisinaan tehdä sellaisia käsitöitä, jotka valmistuvat nopsaan tahtiin! 

torstai 17. toukokuuta 2018

Lahjaksi pientä ja söpöä omin käsin


Taannoisen "ullakonsiivouksen" myötä löysin vanerisahan uudestaan, ja siitä lähtien se on laulanut tasaiseen tahtiin. Innostuin näpertämään vanhannäköisistä kiiltokuvista kaulakoruja, joista ensimmäisen väsäsin 9-vuotiaalle tytölle synttärilahjaksi.



Kiiltokuva-arkit ovat jännittäviä: osa kuvista on ihan kivoja, osa käyttökelvottomia ja muutamat nousevat yli kaiken omiksi suosikeiksi. Tytölle annoin lahjaksi keskikokoisen tirpan, ja otin itselleni käyttöön hyvin samantyylisen ja samankokoisen korun. Pohjana on 6.5-millinen koivuvaneri ja päällä monta kerrosta liima-vesiseosta.



Viime vuonna kylvin ensimmäistä kertaa sitrushedelmien siemeniä. Moni alkoi itää, kaksi jäi elämään pidemmäksi aikaa ja noista kahdesta toinen kuoli tänä keväänä. Viime vuoden sitruspuusadosta on siis jäljellä enää yksi ainoa kasvi, joka taitaa nyt olla 20-senttinen ohut oksa. Heti keväällä, kun aurinko alkoi paistaa, istutin uuden satsin siemeniä, ja niistä yksi päätyi synttärisankarille. Nämä taimet ovat minusta mahdottoman suloisia.






Iso kasa kiiltokuvakoruja odottaisi hiomistaan. Hiominen on hidasta ja tylsää hommaa, mutta sitten, kun koru on valmis, tuntuu hienolta tehdä ihan viimeiset silaukset ja hypistellä kaunista valmista. 

Huomiseksi on luvattu viikon kylmintä päivää, mutta toivotaan, että kyseessä on pelkkä erehdys ja oikeasti aurinko porottaa kuumempana kuin koskaan!

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Herkkää ja romanttista kesähäihin


Kaverin kesähäät lähestyvät lähestymistään. Sen kummempaa stressiä en ole valmistautumisesta ottanut, mutta viime aikoina olen kuikuillut kirppareilla häihin juhlamekkoa. Sopiva tuli vastaan Kontissa, ja seuraavana päivänä löytyi vielä kengätkin. Budjetti oli luokkaa emmakssamittään, joten kolmetoista euroa hiukan ylitti sen.



Ihana kukikas kesämekko ja hempukkaiset korkkarit! Vanhemmiten olen tullut kenkäkrantuksi, ja arvostan terveyssandaaleja enemmän kuin kaunista ulkonäköä. Näillä popoilla ajattelin kärvistellä tasan kirkon ja ehkä ruokailun; sitten vaihdan täti-ihmiselle paremmin sopiviin taitettaviin tossukoihin, jotka kulkevat mukana.



Mekon selässä on juju!


 
 Mekosta maksoin kympin, kengistä kolme euroa.






Mekko ja kengät löytyivät sen suuremmitta ongelmitta, mutta majoitusta pähkäillään vielä porukalla. Onpa kiva, kun edessä on jotain näin juhlavaa ja hienoa :)

maanantai 14. toukokuuta 2018

Tästä tulee niin hieno!


Muutama hetki vierähti ostotapahtuman ja varsinaisen kiinnityksen välillä, mutta vihdoin on saatu Parolan rottingin mielettömän ihana riippukeinu paikoilleen! Kiinnitys ei tietenkään ollut yhtä simppeliä kuin olisi voinut kuvitella: kuistin katossa menee laudoitus, jonka alla on paksummat tukiparrut, joihin pitäisi porakoneen kanssa sokkona osua. Parrut näkee ylhäältä ullakon puolelta, mutta laudoituksen puolelta saa vain arvailla, missä tukipuut kulkevat. Ihan armottomalla mäihällä osuin juuri tukipuuhun, kun kuulo- ja näppituntuman avulla yritin napsutella kattoa ja tunnustella, missä kuulostaa ja tuntuu eriltä. No, minun hyvä tuurini on nyt sitten käytetty tähän, eikä sitä enää riitä johonkin toiseen, tärkeämpään asiaan. Mutta onpahan kiinni nyt!

Kuisti kaipaa vielä kesäkuurausta, muutamaa kasvia ja pehmeitä tekstiilejä. Olin ajatellut ostavani tilaan juuttimaton, mutta nyt en tiedäkään, tarviiko sitä. Keinun takana ikkunalaudalla on tavaroita, joita olin jemmaillut kuistia varten, mutta nyt vähän tuntuu, ettei niitäkään tarvita. Paljas, tyhjä tila on sellaisenaan tosi kaunis, etenkin pitkän sotkun ja kaaoksen jälkeen.



Aurinkoisen puolen kuisti oli heti ensi silmäyksellä oma lempparini koko talosta. Tykkään sen katosta, seinistä ja lautalattiasta. Kuistilla on aina niin valoisaa ja mukava tunnelma. Keväällä siirsin vihreät vanerimaalaukset kuistille, ja ne ovat tuoneet vaaleaan tilaan mukavaa eloisuutta.









Toivottavasti tämäkin alkava viikko on yhtä aurinkoinen kuin edellinen! Mukavaa uutta viikkoa!

torstai 10. toukokuuta 2018

Ensimmäinen hellepäivä


Ui mikä mahtava päivä! Viikko sitten nurmikko oli sen verran sulanut esille lumen alta, että paria varjoisassa paikassa olevaa lumikasaa lukuunottamatta pihan pääsi haravoimaan. Hetki haravoinnin jälkeen taivaalta tuprutti lunta. Tänään on taivas tehnyt täyskäännöksen, ja meillä ollaan vietetty ihan aitoa kesäpäivää pihalla ruokaillen, loikoillen, kukkapenkkiä nyppien (nokkonen näyttää eriltä pienenä kuin isona) ja taimia istuttaen. Illan päätteeksi huomasin vielä polttaneeni niskankin auringossa! Olen niin tummapiirteinen, etten monta kertaa elämän aikana ole saanut ihoa poltettua, mutta tänään se tapahtui.

Hurtatkin saivat olla mukana pihamaalla. Pensasaita on niin hapero ainakin näin lehdettömässä vaiheessa, ettei koiria voi pitää pihalla vapaana, mutta narun nokassakin ne ovat onnellisia.









Viime vuonna istutin kukkapenkkiin pääsiäisnarsissit, ja nyt ne alkavat tulla kukkaan! Alla olevan kuvan ottamisen jälkeen muistin tämänvuotiset pääsiäisnarsissit ja istutin ne kukkapenkin jatkoksi: ne ovat venähtäneitä ja vähän ankeita näiden eloisien tuoreiden kukkien rinnalla, mutta ensi vuonna nekin taas toivottavasti ovat yhtä ihania. Ruohosipulin kylvin myös viime vuonna, ja jo kahdesti ollaan sitä tänä vuonna napsittu ruokiin mukaan. Joku ihmeellisen taianomainen viehätys liittyy näihin itse kylvettyihin ja istutettuihin kasveihin, jotka kuolettavan pitkän talven jälkeen virkoavat eloon. Miten mikään voi kasvaa sellaisten lumimassojen alla ja sellaisen kylmyyden keskellä?

Istutin viime vuonna narsisseja myös isoon ruukkuun, mutta ne näyttävät kuolleen, ovat varmaan paleltuneet. Samassa ruukussa olisi myös mielettömän kauniisti ja harmillisesti mielettömän myöhään kukkinut daalia, jonka mukulan eloisuudesta en ollut enää varma. Jospa ruukun nostaisi kuistille lämpimään? Sipulikasvit ovat ihania, mutta tässä vuokralla asuessa on kauhean vaikea tehdä suunnitelmia vuoden päähän. Ainakaan en ole kovin paljon valmis monivuotisista kasveista maksamaan, kun ei tiedä, onko niitä sitten enää vuoden päästä itse edes näkemässä. Mutta narsissit ovat hyviä, kun ne ovat pääsiäisen jäljiltä täysin joutilaita penkkiin istutettaviksi.












Liima tuntui kuivuvan ulkona niin mahdottoman nopeasti, että innostuin askartelemaan pihamaalla uusia vanerikoruja kiiltokuvista. Vanerin jämäpalat sopivat oikein hyvin tämänkaltaisiin pikkuaskarteluihin. Tällä viikolla tosiaan koetin siivota ullakkoa, jossa säilytän kaikkea juuri tällaista, mutta siitä ei seurannut mitään muuta kuin vaneriaskarteluinnostus. Tavallaan tämäkin on ullakon siivoamista: kaikki epämääräiset, vinkkuraiset, tilaa vievät ja rumasti säilytettävät askartelumateriaalit kiristävät hermoja, ja näin niitä tässä nyt sitten kulutetaan.
 


Tämä päivä on ollut jotenkin mahdottoman mukava ja onnellinen. Ollaan asuttu tässä omakotitalossa reilusti vuosi, ja tämän vuoden aikana olemme tervehtineet tasan aitanaapureita. Aitanaapuria ei voi ignoorata, ja aitanaapurin kanssa tuntuu luontevan lämpimältä jutustella niitä näitä esimerkiksi pihan tilasta tai säiden olemuksesta. Ne naapurit, jotka ovat muuten vastapäätä, mutta jotka erottaa yleinen tie, ovat tervehtimättömyyden ulottumattomissa. Saati sitten, että menisi korttelin toiseen päähän moikkailemaan ketä sattuu ja höpöttämään vaikka tien kolaamisesta tai lumen määrästä. Mutta tänään aurinko lämmitti mieltä ja sydäntä niin, että intouduimme vastapäisen naapurin kanssa muutaman tunnin samanaikaisen pihalla olon jälkeen käsihuikkaamaan toisiamme! Eikä ollut mikään pieni, nolosteleva käsihuikka, vaan oikein suurieleinen ja reipas! Aika tietysti näyttää, jatkuuko kiivas heippailu vai hiipuuko tulen liekkien lailla roihahtanut naapuriystävyys vaivihkaa syksyä kohti. Ihmeellisellä tavalla pienet rakennelmat tuntuvat joko erottavan tai yhdistävän ihmisiä. Siinä on kaikki merkitys maan päällä, onko välissä pieni tie vain pensasaita.

Helluntai on oikea jekkupäivä: aamulla tuntui lauantailta ja nyt sunnuntailta. Yksi päivä vielä ja sitten viikonlopun viettoon!