torstai 13. syyskuuta 2018

Osta nyt, nouda neljän kuukauden päästä


Pyöreän pöydän hankinta se vain ei ota edetäkseen. Artekin valkopintainen 90A on pyörinyt mielessä kuukausitolkulla; vuoroin haaveesta luovun ja taas toisena hetkenä jotakin nettikuvaa ihastellessa palaan pöydän perään haikailemaan. Yhden kerran kävin jo liikkeessä sivelemässä pöydän pintaa, mutta mitään heräteostosta ei olisi ollut edes mahdollista tehdä: kuulemma nyt tehtyjen tilausten toimitukset menevät tammikuulle! Olenkohan tammikuuhun mennessä ehtinyt muuttaa mieltäni useampaankin kertaan? 

Sen lisäksi, että olen todella vaihtelunhaluinen ja nopea kyllästymään, teen aika usein rehellisiä hutiostoksia kirppareilta. Saatan tykästyä johonkin tyyliin, mutta omassa kodissa se ei näytäkään yhtään hyvältä. Arvokkaan pöydän suhteen tuntuu vaikealta tehdä sitovaa päätöstä. Mistä tietää, jaksaako yhtä ja samaa pöytää katsella vielä monen vuoden päästä? Entäpä jos nyt hankinkin jonkun vähän sinne päin -kalusteen; olenko sitten siinä jumissa ja harmittelen menetettyä haavetta.

Meidän kodin kautta on kulkenut melkolailla pieniä tavaroita ja kalusteitakin vuosien varrella. Jos mietin, mitkä esineet ovat pisimpään pysyneet mukana, ne ovat sellaisia, jotka on valittu kolme asuntoa sitten. Kartellin Bourgiehen säästin opiskelijana kolikoita, kunnes raha oli kasassa, antiikkinen iso vaatekaappi maksoi niin paljon että kirpaisi ja lasiovinen vitriini oli muuten vain näpsäkkä yllätyslöytö.




Ruokanurkkaukselta löytyy sattumoisin sellainen kokoelma, jossa yhdistyy monta tämän hetken lempiasiaa meiltä kotoa: kirkas Bourgie-valaisin, Artekin A330S-kattovalaisin, String Pocket -hylly ja sen kantamat Iittalan astiat. Kukkaruukku on vanhaa Arabiaa ja uimarantakuva kirppislöytö. Olenkohan sittenkin tietämättäni hieman merkkiuskollinen? Ehkä tavaran hinta heijastuu niin, että kun joutuu pohtimaan hankintaa pariin kertaan ja sen jälkeen katkeralla tavalla luopumaan rakkaista rahoistaan, tavaraa pitääkin jotenkin erityisen arvokkaana, eikä siihen niin herkästi kyllästy?

Kuinka moni ostos sinulla jäisi tekemättä, jos pitäisi maksaa tänään ja noutaa vasta neljän kuukauden päästä?

lauantai 8. syyskuuta 2018

Astiaharakan aarreaitta


Vanha 60-luvun vitriini on seikkaillut mukanamme kymmenisen vuoden verran. Sen taustaseinä on uusiutunut ainakin kolmeen kertaan: viimeisimmäksi tapetoin sen mustavalkoisella kirppistapetilla. 

En olisi arvannut, että kuviollinen, näyttävä tapetti sopii jotenkin sekaparisten astioiden taustaksi, mutta ihmeesti se jotenkin korostaa niitä. Vitriini kätkee sisäänsä astia-aarteeni. Ne ovat sopivasti näkösällä, siististi yhteen paikkaan rajattuna ja ennen kaikkea pölyltä suojassa.



Keittiön kaapeista löytyy lisäksi tietysti päivittäin käytetyt lautaset, lasit, kahvimukit ja joitain muita astioita. String-hyllyltä taas löytyvät Taika-sarjan kahvikupit ja -lautaset.






Olen vähän sellainen astiaharakka, joka ihastuu aina kaikenlaisiin uusiin kippoihin ja kuppeihin. Karsintalinjalla ollaan menty jo kolmisen vuotta, mutta jonkin verran astiakaappi on saanut lisäystäkin, muun muassa tuon ylähyllyn kirkkaan tarjoilulautasen, jossa on kaunis riikinkukon kuva. Pikkuisen joutuu tasapainottelemaan tavaramäärän suhteen, kun kaikkia kivoja astioita ei kuitenkaan voi itse omistaa. Vitriini on toiminut hyvänä rajaajana: jos se ei natise liitoksissaan, astioita on sopiva määrä!

tiistai 4. syyskuuta 2018

Siisti juttu ja retrompi peililöytö Kontista


Minusta on alkanut pikku hiljaa tuntua, että koirat eivät todellisuudessa ole yhtä leppoisia ja hyväntahtoisia kuin miltä näyttävät. Herkästi sitä sokaistuu herttaisesta ulkomuodosta, eikä arvaakaan, mitä koiran mielessä oikeasti liikkuu. Kun itse lepertelee "Oi sinä pörröinen, hyvä kaveri, nyt pussataan!" -tyylillä, koira miettii ainoastaan, mihin seuraavaksi oksentaa. Olisiko se villamatto? Vai ehkä kangassohva? Ensin toinen ja sitten toinen?

Pitkästä aikaa päätin rykäistä ja oikein kunnolla ja puunata paikat kuntoon. Peitot ja tyynyt pihalle tuulettumaan, matot tamppaukseen, pesukone pyörimään ja sitä rataa. Ihan juuri, kun siivous alkoi olla lopputeloilla ja moppailin lattioita onnellisesti tulevasta tietämättömänä, huomasin, että Elmopelmo oli järjestänyt mukavan yllätyksen oksentamalla sohvalle. Ei muuta kuin sohvanpäälliset pesuun ja siivousta jatkamaan. Kun sain matot paikoilleen, meni ehkä kolme minuuttia, ja Elmo kävi laatoittamassa ison villamaton molemmat päädyt. Kuinka on edes mahdollista oksentaa kaksi kertaa kolmen minuutin aikana niin laajalle pinta-alalle? Tulipa nyt kuitenkin testattua, että keväällä kirpparoitu isokokoinen villamatto mahtuu pesukoneeseen. Kiitos Elmo opetuksesta.



Makuusoppi olohuoneen nurkassa sai vähän uudenlaista ilmettä, kun löysin Kontista kivan isohkon pyöreän peilin seinälle. En oikein ota selvää, onko ohut punainen reunus peltiä vaiko muovia, mutta retrommaksi esineeksi tämän arvioisin.



Birger Dahlin jalkavalaisin on siirtynyt makuusopen puolelle valonlähteeksi sen jälkeen, kun keväällä sain samalla paikalla olleen Kartellin Bourgien pistokkeen hajoitettua. Vanhoissa taloissa on pistorasioita vähän nuukasti sijoitettuna juuri sinne, missä niitä vähiten tarvitsee, eikä siellä tietenkään ole yhtään, missä niitä soisi olevan. Johto oli turhan kireällä niin, että kun ensimmäisen kerran tyyny tipahti sängyltä johdon päälle, pistoke paukahti maahan ja hajosi. Bourgiehan on kauttaaltaan kirkas ja läpinäkyvä valaisin: jännityksellä vein valaisimen sähköliikkeeseen ja pelkäsin, että siihen laitetaan joku valkoinen mötikkä tilalle, mutta onneksi sain sen ihan entisen näköisenä takaisin niin kuin pitikin. Tarkempaan turvaan siirsin lampun tämän epäonnekkaan episodin jälkeen ja yritän jatkossa olla telomatta valaisimia.



Mustan rottinkituolin tilalle olisi tosiaan ajatuksena siirtää kuistin katosta riippuva rottinkikeinu, mutta siirtäminen on vielä ajatuksen tasolla kinkkisen kattokiinnityksen vuoksi. Pikkuisen mustaa vähemmäksi ja kotoisaa rottingin väristä rottinkia tilalle!

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Tasapainottava valkoinen


Kellarista rahdatun sinisen ruokapöydän lähtölaskenta on taas toistamiseen alkanut. Ihan jännittävähän tuo hehkuva sininen on, mutta nyt on tullut niin paljon lisää väriä kotiin, että minun silmäni alkavat jo kaivata tasapainottavaa valkoista joukkoon.



Mietin myös, josko nostaisi kuistille ostetun katosta roikkuvan rottinkikeinun talveksi sisätiloihin tuohon noin mustan rottinkituolin tilalle. Se rajaisi vähän olohuonepuolta makuusopesta. Kuistin kantavat palkit löysin naputtelun ja jäätävän tuurin avulla, mutta kuinkahan parrut kulkevat pehmeiden Haltex-levyjen alla?



Selkeästi on syksyn tuntua ilmassa, kun tekee pitkän tauon jälkeen mieli laitella vähän kotiakin! Muistelisin, että kaapista löytyy vielä valkoista maalia, mikä tarkoittaa, että on korkea aika suunnitella nikkarointeja. Yksinkertainen, laudoista vaakaan nakuteltu sängynpääty olisi mielessä...

tiistai 28. elokuuta 2018

Lisää väriä kollaasiin


Tauluseinä on pikkuisen muovautunut: joku lähti pois, joku tuli tilalle ja yhteen vanhaan työhön lisäsin vielä väriä. Koiria harmittaa, ettei vieläkään ole valmista ja että kehyksetkin ovat aivan hujan hajan.



Iso vihreäsävyinen vanerilevy on jo aiemmin maalattu, mutta nyt lisäsin siihen värikkäitä sadepilviä. Vasemman musta maalaus on perunanpuolikkaalla painettu.






Ehkä vielä alaoikean kahden pienen työn tilalle voisi vaihtaa yhden isomman, neliönmuotoisen värikkään maalauksen?

perjantai 24. elokuuta 2018

Väriä seinille - matalan kynnyksen maalausideoita


Kävipä niin, että yhtenä päivänä olohuoneen sohvan takaista seinää katsellessa iski totaalinen kyllästys huoneen aneemiseen ilmeeseen. Sohvan takana oli aiemmin sinänsä kaunis ruusuja esittävä öljyvärimaalaus, mutta jotenkin se kokonaisuus tuntui rakentuneen Jonakin päivänä sinäkin kuolet -teeman ympärille. Hus pois ankea taulu ja heti väriä tilalle!





 
Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta jotakuinkin puoli elämää kestänyt piirtämättömyys ja maalaamattomuus on nostanut kynnystä edes kokeilla kynää tai pensseliä. Etsin netistä kivoja, yksinkertaisia maalausohjeita, ja minusta tuo oikean ylälaidan vesiväripalluratyö oli tosi mukava matalan kynnyksen juttu: paperi jaetaan ruudukkoihin ja jokaiseen ruutuun maalataan pallura niin, että kyljet kohtaavat ja värit leviävät. Siinä maalatessa syttyi sellainen innostus, että rustailin vielä monta muutakin työtä: ensin sellaisia toistuvia kuvioita leimasimella, sitten kokeilin vähän vaikeampaakin.

Mutta voihan jummijammi, ettei ole tätäkään yksinkertaisen ja kelvon harrastuksen aloittamista tehty helpoksi! Melkein meinasi jäädä paperit kauppaan, kun näin, että isokokoinen lehtiö maksaa törkeät 20 euroa! Eikä mitään "tässähän on nyt sitten paperia loppu elämäksi", vaan 20 kappaletta paperia! En koskaan enää mene siihen kauppaan, jossa tätä kallista paperia myytiin, enkä enää mihinkään muuhunkaan kauppaan. Jo on aikoihin eletty.
 


Pääkallosta tuli minusta oikein vänkä. Jalan jälki on muksun, ja sekin täyttää pian 13 vuotta. Kalapiirros on melkein saman ikäinen. Keltaisen lasivaasikuvan päälle voisin ehkä vielä vaikka ronskisti läiskiä väripilkkuja, ettei se olisi niin aneeminen ja kolkko.



Muutamia kirppiskehyksiä löytyy jo kotoa valmiina, mutta uusia näemmä täytyy käydä ostamassa.  Pitäisi keksiä, minkälaiseen asetelmaan taulut nakuttelee, että ne olisivat mukavan eloisasti ja iloisesti esillä.



Vaikka piirrokset roikkuvat vasta maalarinteipeillä seinässä, tuntuu silti jotenkin paljon kotoisammalta ja enemmän omalta, kun on jotain itse väkerrettyä esillä. Tuo ohjeistettu, simppeli vesivärityö oli kauhean mukava, ja se laski kyllä tekemisen ja aloittamisen kynnystä. Täytyy ehdottomasti hakea vastaavia ideoita uudemmankin kerran; josko nyt tähtäisi ihan lähitulevaisuuteen puolen elämän sijaan.

tiistai 14. elokuuta 2018

Sohvajuttuja


Muhkea olohuoneen sohva toimii päivittäin koirien tähystyspaikkana. Huithapeli Manu ei niinkään välitä ulkomaailman tapahtumista, mutta Elmolle on hyvin tärkeää saada tietää, missä mennään. Sohvalta se tarkkailee erityisesti viholliskoirien liikkeitä. Hänellä on hyvin merkittävä tehtävä laumassa, ja on ensiluokkaisen tärkeää, että sohva on tarpeeksi lähellä ikkunaa.



Koukerokausi lienee käsillä, sillä löysin taas kirpparilta ihastuttavan pikkiriikisen pöydän, jossa on kauniinmuotoiset jalat. Joku on sen jo maalannut valkoiseksi vähän rennompaan tyyliin valuttamalla, ja mietin, pitäisikö valumia oikein korostaa. Jospa maalaisi kannen ja pienen osan jaloista keltaisella niin, että antaisi maalin valua pisaroina.






Samaa koukerotyyliä löytyy meiltä nyt useammasta kalusteesta, myös siitä vasta löydetystä sohvasta. Sohva on nyt melkein kokonaan purettu, ja onhan se nyt niin, ettei tuota voi mitenkään omin päin osata entisöidä. Hetken aikaa hekumoin sillä ajatuksella, että nakuttelisin pohjan pettäneet satulavyöt pohjan kautta takaisin niin, etten koskisi jousitukseen ja sidontoihin ollenkaan, mutta se nyt on kaikkien aikojen epärealistisin mahdollisuus onnistua; jämäkät jouset puskevat vastaan, eikä vöitä niin vain saakaan paikoilleen. Pohja oli tosiaan vielä pahemmin irrallaan kuin alun perin ajattelin: sen suojaksi oli nakuteltu erillinen pohjakangas, ja kun sen irroitti, satulavyöt eivät enää kovin monesta paikkaa olleet kiinni.

Kansalaisopiston entisöintikurssit alkavat ensi kuussa, ja tänään oli ensimmäinen ilmoittautumispäivä. Omasta mielestäni tosi hyvissä ajoin, 54 minuuttia ilmoittautumisen avautumisen jälkeen klikkailin sivuille, ja varasijalle jäin! Voihan olla, että peruutuspaikka vielä aukeaa, mutta jos ei, niin hupsista keikkaa.



Meillä on tänään ollut siivouspäivä ja sain vihdoin kaikki sohvanpurkurippeetkin jaloista pois. Säästän tietysti joka ikisen nippelin niin kauan, että sohva on taas kasassa, mutta onpa ihana, kun sai nuo sotkevat heinät ja haituvat ullakolle!