sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Sunnuntaimoikat


Ihana, seesteinen sunnuntai! Eilen odoteltiin kauhusta kankeita Mauri-myrskyä, mutta kylläpä petyttiin, kun mitään ei lopulta tapahtunutkaan. Tänään on ollut taas yksi niistä pitkän lämpimän syksyn erikoisista aurinkoisista päivistä, kun tekee vain mieli lähteä pihalle samoilemaan sen kummemmin päämäärää miettimättä. Vajaa kymmenen kilsan pyrähdyksen sijasta pyöräilin vahingossa pari tuntia sekä siksi, että oli niin mukava ilma että siksi, kun pöljyyttäni eksyin vieraiden kaupunginosien lähiöihin. En usko, että näin huono suuntavaisto mahtuu enää normaaliuden rajoihin. Se surettaa minua hieman.


Meidän koirista on parin vuoden sisään tullut hirveitä haukkuvahteja, jotka ilmoittavat joka ikisestä oravan liikkeestä. Olen alkanut tunkea koiria muksun huoneeseen omaa ärsyyntymistäni, ihan vain rangaistustarkoituksena häpeämään sekä siksi, ettei tarvitsisi niiden rähinää kuunnella. Yllättäen huoneeseen sulkeminen saakin koirat rauhoittumaan. Joskus sata vuotta sitten kokeiltiin sitruunapantaa räksytykseen, mutta luovuttiin siitä hyvin pian: koirilla on niin vahva tarve ilmoittaa milloin mistäkin, että sitruunasuihkaus ei niitä edes hiljennä. Ihan turhaa kidutusta pitää pantaa koiralla, joka kokee tekevänsä sen, mitä pitää, ja suihkeenkin uhalla jatkaa haukkumista. Elmolla ja Manulla taitaa olla turhan suuret luulot itsestään: niillä on valtava vastuu meidän lauman turvallisuus- ja vahtiasioista. Ne eivät luota siihen, että homma on minulla hanskassa.






Kummallinen olo, kun toisaalta tekisi hirveästi mieli tehdä kotona kaikenlaista, mutta sitten taas ei yhtään! Luulenpa, että sinisenä kirkuva pöytä saa lähtöpassit ASAP. Parolan rottinkikeinun siirtämisen suhteen taas sain sellaiset neuvot, että katto tarvitsee jonkun laservehkeen, jolla koolaukset voi etsiä. Ja keittiöön rontattu ylisuuri lainapöytäkin olisi tarkoitus saada tulevan viikon aikana kannettua pois, vihdoin! Sekin tulee olemaan oikea urakka: puusepällä teetetty pöytä painaa aivan valtavasti, ja se on niin iso, että se pitää kantaa ikkunan kautta pihalle. 

Oi ihanaa tulevaa viikkoa; mitähän se meille muassaan tuokaan! Mukavia sunnuntain viimeisiä hetkiä!
 
PS. Olen pitänyt kommentteihin vastaamisesta pientä taukoa, kun tässä on ollut yhtä sun toista, hyvää ja huonoa meneillään. Kommentit ei kuitenkaan jää mitenkään huomaamamatta, ja olen joka ikisestä viestistä iloinen! <3 

2 kommenttia:

  1. Anna koiruuksien haukkua...asuttehan omakotitalossa, eikä se naapureita häiritse...niin, no, itseäsi voi tietysti häiritä.
    Käymme kylässä, jossa koira on ottanut vallan kodista. Siis se haukkuu KOKO ajan...siis ihan KOKO AJAN. Meinaa siinä hermo mennä jo kyläilynkin aikana..:)

    VastaaPoista
  2. Koirat tosiaan ovat hauskoja velmuja, varsinaisia ovikelloja :) vaikea kuvitella itselle niin tarkka kuulo että voi haukahtaa hiirenkin rapsahdukseen...hyvä niin, on mukavaa kun korvat ovat joskus ihan omia ajatuksia varten.

    VastaaPoista

Mukava, kun jätit jälkesi!