sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Sunnuntaimoikat


Ihana, seesteinen sunnuntai! Eilen odoteltiin kauhusta kankeita Mauri-myrskyä, mutta kylläpä petyttiin, kun mitään ei lopulta tapahtunutkaan. Tänään on ollut taas yksi niistä pitkän lämpimän syksyn erikoisista aurinkoisista päivistä, kun tekee vain mieli lähteä pihalle samoilemaan sen kummemmin päämäärää miettimättä. Vajaa kymmenen kilsan pyrähdyksen sijasta pyöräilin vahingossa pari tuntia sekä siksi, että oli niin mukava ilma että siksi, kun pöljyyttäni eksyin vieraiden kaupunginosien lähiöihin. En usko, että näin huono suuntavaisto mahtuu enää normaaliuden rajoihin. Se surettaa minua hieman.


Meidän koirista on parin vuoden sisään tullut hirveitä haukkuvahteja, jotka ilmoittavat joka ikisestä oravan liikkeestä. Olen alkanut tunkea koiria muksun huoneeseen omaa ärsyyntymistäni, ihan vain rangaistustarkoituksena häpeämään sekä siksi, ettei tarvitsisi niiden rähinää kuunnella. Yllättäen huoneeseen sulkeminen saakin koirat rauhoittumaan. Joskus sata vuotta sitten kokeiltiin sitruunapantaa räksytykseen, mutta luovuttiin siitä hyvin pian: koirilla on niin vahva tarve ilmoittaa milloin mistäkin, että sitruunasuihkaus ei niitä edes hiljennä. Ihan turhaa kidutusta pitää pantaa koiralla, joka kokee tekevänsä sen, mitä pitää, ja suihkeenkin uhalla jatkaa haukkumista. Elmolla ja Manulla taitaa olla turhan suuret luulot itsestään: niillä on valtava vastuu meidän lauman turvallisuus- ja vahtiasioista. Ne eivät luota siihen, että homma on minulla hanskassa.






Kummallinen olo, kun toisaalta tekisi hirveästi mieli tehdä kotona kaikenlaista, mutta sitten taas ei yhtään! Luulenpa, että sinisenä kirkuva pöytä saa lähtöpassit ASAP. Parolan rottinkikeinun siirtämisen suhteen taas sain sellaiset neuvot, että katto tarvitsee jonkun laservehkeen, jolla koolaukset voi etsiä. Ja keittiöön rontattu ylisuuri lainapöytäkin olisi tarkoitus saada tulevan viikon aikana kannettua pois, vihdoin! Sekin tulee olemaan oikea urakka: puusepällä teetetty pöytä painaa aivan valtavasti, ja se on niin iso, että se pitää kantaa ikkunan kautta pihalle. 

Oi ihanaa tulevaa viikkoa; mitähän se meille muassaan tuokaan! Mukavia sunnuntain viimeisiä hetkiä!
 
PS. Olen pitänyt kommentteihin vastaamisesta pientä taukoa, kun tässä on ollut yhtä sun toista, hyvää ja huonoa meneillään. Kommentit ei kuitenkaan jää mitenkään huomaamamatta, ja olen joka ikisestä viestistä iloinen! <3 

torstai 13. syyskuuta 2018

Osta nyt, nouda neljän kuukauden päästä


Pyöreän pöydän hankinta se vain ei ota edetäkseen. Artekin valkopintainen 90A on pyörinyt mielessä kuukausitolkulla; vuoroin haaveesta luovun ja taas toisena hetkenä jotakin nettikuvaa ihastellessa palaan pöydän perään haikailemaan. Yhden kerran kävin jo liikkeessä sivelemässä pöydän pintaa, mutta mitään heräteostosta ei olisi ollut edes mahdollista tehdä: kuulemma nyt tehtyjen tilausten toimitukset menevät tammikuulle! Olenkohan tammikuuhun mennessä ehtinyt muuttaa mieltäni useampaankin kertaan? 

Sen lisäksi, että olen todella vaihtelunhaluinen ja nopea kyllästymään, teen aika usein rehellisiä hutiostoksia kirppareilta. Saatan tykästyä johonkin tyyliin, mutta omassa kodissa se ei näytäkään yhtään hyvältä. Arvokkaan pöydän suhteen tuntuu vaikealta tehdä sitovaa päätöstä. Mistä tietää, jaksaako yhtä ja samaa pöytää katsella vielä monen vuoden päästä? Entäpä jos nyt hankinkin jonkun vähän sinne päin -kalusteen; olenko sitten siinä jumissa ja harmittelen menetettyä haavetta.

Meidän kodin kautta on kulkenut melkolailla pieniä tavaroita ja kalusteitakin vuosien varrella. Jos mietin, mitkä esineet ovat pisimpään pysyneet mukana, ne ovat sellaisia, jotka on valittu kolme asuntoa sitten. Kartellin Bourgiehen säästin opiskelijana kolikoita, kunnes raha oli kasassa, antiikkinen iso vaatekaappi maksoi niin paljon että kirpaisi ja lasiovinen vitriini oli muuten vain näpsäkkä yllätyslöytö.




Ruokanurkkaukselta löytyy sattumoisin sellainen kokoelma, jossa yhdistyy monta tämän hetken lempiasiaa meiltä kotoa: kirkas Bourgie-valaisin, Artekin A330S-kattovalaisin, String Pocket -hylly ja sen kantamat Iittalan astiat. Kukkaruukku on vanhaa Arabiaa ja uimarantakuva kirppislöytö. Olenkohan sittenkin tietämättäni hieman merkkiuskollinen? Ehkä tavaran hinta heijastuu niin, että kun joutuu pohtimaan hankintaa pariin kertaan ja sen jälkeen katkeralla tavalla luopumaan rakkaista rahoistaan, tavaraa pitääkin jotenkin erityisen arvokkaana, eikä siihen niin herkästi kyllästy?

Kuinka moni ostos sinulla jäisi tekemättä, jos pitäisi maksaa tänään ja noutaa vasta neljän kuukauden päästä?

lauantai 8. syyskuuta 2018

Astiaharakan aarreaitta


Vanha 60-luvun vitriini on seikkaillut mukanamme kymmenisen vuoden verran. Sen taustaseinä on uusiutunut ainakin kolmeen kertaan: viimeisimmäksi tapetoin sen mustavalkoisella kirppistapetilla. 

En olisi arvannut, että kuviollinen, näyttävä tapetti sopii jotenkin sekaparisten astioiden taustaksi, mutta ihmeesti se jotenkin korostaa niitä. Vitriini kätkee sisäänsä astia-aarteeni. Ne ovat sopivasti näkösällä, siististi yhteen paikkaan rajattuna ja ennen kaikkea pölyltä suojassa.



Keittiön kaapeista löytyy lisäksi tietysti päivittäin käytetyt lautaset, lasit, kahvimukit ja joitain muita astioita. String-hyllyltä taas löytyvät Taika-sarjan kahvikupit ja -lautaset.






Olen vähän sellainen astiaharakka, joka ihastuu aina kaikenlaisiin uusiin kippoihin ja kuppeihin. Karsintalinjalla ollaan menty jo kolmisen vuotta, mutta jonkin verran astiakaappi on saanut lisäystäkin, muun muassa tuon ylähyllyn kirkkaan tarjoilulautasen, jossa on kaunis riikinkukon kuva. Pikkuisen joutuu tasapainottelemaan tavaramäärän suhteen, kun kaikkia kivoja astioita ei kuitenkaan voi itse omistaa. Vitriini on toiminut hyvänä rajaajana: jos se ei natise liitoksissaan, astioita on sopiva määrä!

tiistai 4. syyskuuta 2018

Siisti juttu ja retrompi peililöytö Kontista


Minusta on alkanut pikku hiljaa tuntua, että koirat eivät todellisuudessa ole yhtä leppoisia ja hyväntahtoisia kuin miltä näyttävät. Herkästi sitä sokaistuu herttaisesta ulkomuodosta, eikä arvaakaan, mitä koiran mielessä oikeasti liikkuu. Kun itse lepertelee "Oi sinä pörröinen, hyvä kaveri, nyt pussataan!" -tyylillä, koira miettii ainoastaan, mihin seuraavaksi oksentaa. Olisiko se villamatto? Vai ehkä kangassohva? Ensin toinen ja sitten toinen?

Pitkästä aikaa päätin rykäistä ja oikein kunnolla ja puunata paikat kuntoon. Peitot ja tyynyt pihalle tuulettumaan, matot tamppaukseen, pesukone pyörimään ja sitä rataa. Ihan juuri, kun siivous alkoi olla lopputeloilla ja moppailin lattioita onnellisesti tulevasta tietämättömänä, huomasin, että Elmopelmo oli järjestänyt mukavan yllätyksen oksentamalla sohvalle. Ei muuta kuin sohvanpäälliset pesuun ja siivousta jatkamaan. Kun sain matot paikoilleen, meni ehkä kolme minuuttia, ja Elmo kävi laatoittamassa ison villamaton molemmat päädyt. Kuinka on edes mahdollista oksentaa kaksi kertaa kolmen minuutin aikana niin laajalle pinta-alalle? Tulipa nyt kuitenkin testattua, että keväällä kirpparoitu isokokoinen villamatto mahtuu pesukoneeseen. Kiitos Elmo opetuksesta.



Makuusoppi olohuoneen nurkassa sai vähän uudenlaista ilmettä, kun löysin Kontista kivan isohkon pyöreän peilin seinälle. En oikein ota selvää, onko ohut punainen reunus peltiä vaiko muovia, mutta retrommaksi esineeksi tämän arvioisin.



Birger Dahlin jalkavalaisin on siirtynyt makuusopen puolelle valonlähteeksi sen jälkeen, kun keväällä sain samalla paikalla olleen Kartellin Bourgien pistokkeen hajoitettua. Vanhoissa taloissa on pistorasioita vähän nuukasti sijoitettuna juuri sinne, missä niitä vähiten tarvitsee, eikä siellä tietenkään ole yhtään, missä niitä soisi olevan. Johto oli turhan kireällä niin, että kun ensimmäisen kerran tyyny tipahti sängyltä johdon päälle, pistoke paukahti maahan ja hajosi. Bourgiehan on kauttaaltaan kirkas ja läpinäkyvä valaisin: jännityksellä vein valaisimen sähköliikkeeseen ja pelkäsin, että siihen laitetaan joku valkoinen mötikkä tilalle, mutta onneksi sain sen ihan entisen näköisenä takaisin niin kuin pitikin. Tarkempaan turvaan siirsin lampun tämän epäonnekkaan episodin jälkeen ja yritän jatkossa olla telomatta valaisimia.



Mustan rottinkituolin tilalle olisi tosiaan ajatuksena siirtää kuistin katosta riippuva rottinkikeinu, mutta siirtäminen on vielä ajatuksen tasolla kinkkisen kattokiinnityksen vuoksi. Pikkuisen mustaa vähemmäksi ja kotoisaa rottingin väristä rottinkia tilalle!