maanantai 16. huhtikuuta 2018

Pieni särö kirppislakossa + riippukeinu löydetty


Muistatteko, kuinka joskus kauan kauan sitten, pian vuorokausi taaksepäin kerroin, että tämän alkavan viikon tavoitteena on tyhjentää koko kuisti ylimääräisistä tavaroista.

Tyhjentää. Kuisti. Tällä. Viikolla.

Jooop. No siinä tuli todella muutama pieni este matkan varrelle, ja kävikin niin, että tavara ei varsinaisesti vielä ole vähentynyt, mutta sen sijaan se onkin lisääntynyt. Tadaa! Aivan ylivoimaiseksi esteeksi osoittautui pakettiauto: päätin nimittäin hakea tuon kauan empimäni Parolan rottingin riippukeinun, kun sen oululaisesta liikkeestä löysin (Kallen kaluste; tuli muuten 49 euroa edullisemmaksi ostaa ja noutaa paikan päältä kuin tilata Parolalta suoraan). 

Ja mitäs sitten tehdään, kun on pakettiauto kerrankin käytössä? Käydään kirpputorilla. Tietysti kannattaa hyödyntää pakettiauton kaikki taikavoimat, kun sellainen onni kohdalle sattuu. Ensin löytyi kultakehyksinen vanha peili, sitten keltainen jakkara ja sitten ajattelinkin, että sama se on enää lakkoilla tai olla lakkoilematta, antaa mennä vain.



Kultakehyksinen peili löytyi kierrätyskeskukselta, eikä se ollut varsinaisesti edullinen (40 e - nyt jälkikäteen ja netissä se kuulostaa paljon vähemmältä kuin paikan päällä; kaikki kaksinumeroiset summat kirppareilla ovat isoja rahoja). Peilissä on kunnolliset puiset kehykset ja jotakin lyijykynäraapustusta takana. Se on aidosti vanha, eikä sellainen muovitäytteinen rimpula. Ja sen reunoja kehystää rusettijana! Miten hirveän söpöä!



Keltainen jakkara lienee 60-luvulta, ja se on saanut enemmän ja vähemmän pintaansa osumaa. Minusta tämän malliset jakkarat ovat todella kauniita, ja tuo keltainen väri oli tietysti piste iin päälle. Meillähän on eteisessä samansävyinen lasten naulakko, jonka pariksi tätä heti mielessäni mallailin. Jakkara ja naulakko voivat sitten olla ihan mätsi-mäts.



Kuistiasia on siis edennyt yhden askeleen verran valmiimpaa kohti; keinu on hankittu! Meillä on joskus vajaa kymmenen vuotta sitten ollut Sotkasta ostettu, paljon edullisempi rottinkikeinu, joka ei avoparvekkeella säiden armoilla hyvännäköisenä kestänyt. Tämän kotimaisen version pitäisi olla laadukkaampi, mutta en kyllä raaskisi enkä uskaltaisi sitä säiden armoille jättää. Arvatkaapa vain, oliko kaltaiseni kitupiikin vaikea pysyttäytyä etukäteen tehdyssä ostopäätöksessä, tarkkaan harkitussa ja vertaillussa, kun kaupassa vieressä keikkui vastaavan mallinen, reilusti alle puolet halvempi halpamaassa valmistettu keinu. Toinen keinu kuitenkin tuntui ihan käsituntumalla heppoisemmalta tai epäviimeistelymmältä, ja päätin pysyä lujana! Kerran se kirpaisee, mutta jos menee nuukailemaan siellä, missä ei oikeasti haluaisi, saa jälkikäteen sitten harmitella. Netin kuvien perusteella emmin antiikinruskean ja luonnonvärisen välillä, mutta paikan päällä päädyin vaaleampaan luonnonväriin. Musta olisi ollut toinen vaihtoehto, jos meillä ei jo olisi mustia rottinkikalusteita kuistilla. 

Kuistin muuntautumisleikki on siis siinä vaiheessa, että vielä puuttuu juuttimatto, tavaran lopullinen raivaus ja perinpohjainen kuuraus! Ajattelin jemmailla uutta riippukeinua pakkauksessaan siihen asti, että saa kaikki muutkin palikat kerralla kohdilleen.

2 kommenttia:

  1. Olisihan sitä enemmänkin pakettiautoon mahtunut! Ai että nauroin täällä taas tekstillesi, olet niin huippu siinä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi kyllä! Ja oikein kun vielä pakkaa niin, ettei jää yhtään hukkatilaa, niin olisi mahtunut vaikka kuinka paljon enemmän :)

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!