torstai 5. huhtikuuta 2018

Maltilliset teemakoristeet


Tämä vuosi olikin ensimmäinen, kun meidän kotona ei pääsiäisenä näkynyt yhtään tipua, pupua tai sen kaltaista. Olohuoneen pöydällä oli ainoastaan ohraruohoa alumiinivuoassa ja maissia kananmunan kuorissa. Alumiinivuoka on yksinkertaisuudessaan koristeiden suosikkejani: toisinaan siinä kasvaa jotakin, joskus se toimii kukkalautasena ja talvisin sitä käytetään usein kynttilän alusena.

Pienillä asioilla tulee ihan uudenlaista tunnelmaa, ja näin juhlan jälkeen arvostaa syvästi, että myös ne samat pienet asiat poistamalla tuo tunnelma on tiessään.




 
Maissi-idean nappasin netistä ehkä pikkuisen myöhään, mutta ensi vuonna tiedän tätä taas kokeilla! Kananmunan kuorista pilkottavat versot ovat tosiaan maissinjyviä, siis tavallista popkornia! Olen viime aikoina ponnekkaasti jakanut popkornitietoutta lähipiiriini, enkä tosiaan ollut ainoa, joka ei olisi edes arvannut, että popkornia voi kasvattaa. (Tai että ne ylipäänsä ovat siemeniä, joita voi idättää, mutta nolottaisi paljastaa tällainen typerä tietämättömyys.)

Ohraruoho sai jo lähteä, mutta maisseja ajattelin kasvatella niin kauan kuin ne kestävät. Kananmunan kuoret tuntuvat hirveän ihanilta istutusalustoilta: ne voi ihan huoletta rikkoa, kun kasvi tarvitsee lisää tilaa juurille, ja kaikki ylimääräinen menee roskiin. Ei mitään säilytettäviä kippoja ja kuppeja! Toki kastelun suhteen saakin olla melko tarkkana, kun pieneen kuoreen mahtuu vain tilkka vettä, mutta ehkä munankuoria voisi kokeilla toisillekin kasveille tänä keväänä?

Tässä kananmunankuorien ylivoimaisuutta ja minimallisen kausikoristelun erinomaisuutta hehkuttaessani en voi olla tuntematta pientä yhteneväisyyttä vastikään esiteinin kanssa käytyyn käännytyskeskusteluun (käännytyskeskustelun tavoitteena on saada ylipuhuttua nykymaailmanmenosta irtaantunut wanhempi hyväksymään joku sellainen asia, josta nuori ajattelee, ettei wanhempi ilman soljuvia sanoja kenties hyväksyisi). Muksu on 12-vuotias, eikä todellakaan saa juoda energiajuomia, mutta hän yritti kaupitella ja hyväksyttää minulla ideaa energiavedestä, joka on niin kätevä, kun sitä voi juoda, jos on jano :D Ihan meinasi vanha mamma lentää pyllylleen, että on tuollainenkin keksintö nykyaikana tehty! Aivammahtava! Vielä kun joku keksisi jotakin sellaista, jota voisi juoda, kun on jano niin, ettei sitä tarvitsisi ostaa kaupasta kalliilla rahalla pienissä muovipulloissa eikä siinä olisi mitään lisättyä ekstraa. Vitsi kun joku päivä joku keksisi tällaisen elämänmullistuksen!

6 kommenttia:

  1. Kauniit simppelit koristeet! Enpä minäkään ole tajunnut, että popcornia voisi idättää! Nerokasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Nyt kun sen tietää, tuntuu aivan hölmöltä, ettei ole koskaan tullut sellaista ajatelleeksikaan. Minun mielessä popkornit on samaa sarjaa kuin joku pakastettu herne; ei kai sellaista voi idättää.

      Poista
  2. Oi voi. Olen NIIN samaa mieltä tuosta ostojuotavasta. Kun Suomessa voi juoda vaikka vessan hanasta, on niin merkillistä, että täällä on lähdetty lanseeraamaan ajatus jotenkin paremmasta juotavasta kun sen ostaa nimenomaan pienessä MUOVIpullossa kalliilla kaupasta.
    Käyn samaa keskustelua aika ajoin, ja todennäköisesti olen tuomittu häviämään. Toisaalta, niin kauan kuin syytää omia rahojaan siihen, voin korkeintaan olla pahoillaan jälleen uusien muovipullojen ostamisesta ja vaatia niitä kierrätykseen, mutta minun rahoillani niitä ei tule.

    Minäkin istutin pari vuotta sitten jotain kananmunankuoriin. Toimiva ja hauska systeemi. En sitten osaa sanoa, hyötyykö taimi siitä jotenkin. Kalkin muodossa nyt voisi kuvitella....

    Ihanaa kevättä ja toipumista vielä tuosta taudista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa! Muovistahan on paljon ollut viime aikoina puhetta, ja siitä miten siitä liukenee mikroskooppisia palasia. Meillä on kyllä keittiössä jonkin verran muovia käytössä, samoin pakkasessa, lähinnä rasioita ruuansäilömiseen. Pakastamiseen en parempaa itse keksisi, mutta jääkaapissa toimisi kyllä lasiastiatkin.

      Onhan se ihan hölmö ajatus, miten pulloveden juominen on jotenkin trendikästä. Tai siis onhan se tietysti hienompaa siemailla vettä pullosta kuin ryystää suoraan vessan hanasta, mutta on kai niitä välimuotojakin näiden kahden välillä?

      Täällä päin tuntuu kiertävän nyt erilaisia tauteja, ja ainakin lähipiirissä ne on mukavasti siirtyneet yhdeltä toiselle. Tietää mitä on odotettavissa :) Toivottavasti tämän kevään sairastelut olisi jo sairastettu ja saisi jo olla ihan rauhassa!

      Poista
  3. Tuo maissinjyvävinkki pitää pistää ensi pääsiäistä varten muistiin. Meillä kasvatettiin tänä vuonna sinapinsiementä, siis ihan maustehyllystä pussissa ostettuna. Tuli kivaa vihreyttä siitäkin. Maku on aika voimakas, muistuttaa vähän rucolaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minustakin hirveän kiva juttu! Vähän myöhässä laitoin omat maissit kasvamaan, kun ne tuntui melko hitaasti itävän. Ei mahdottoman hitaasti, mutta hitaammin kuin olin ajatellut.

      Nämä kananmunankuoret on sillä tavalla kranttuja kasteltavia, että noin pieni multamäärä kuivuu melko nopsaa, ja toisaalta paljon vettä ei voi kerralla laittaa. Nämähän kuoli mulla, kun olin kuumeessa jokusen päivän, enkä jaksanut maissin taimia hoidella :)

      Siis onko sinapinsiemenetkin siemeniä! :D Eikä! Maailma ei ole enää ennallaan. En edes tiedä, minkälaista kasvia sinapinsiemenet tekee...

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!