keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Minimalistista ja epäminimalistista toimintaa


Näihin aikoihin vuodesta minulla on tapana käydä ruukkukasvit läpi. Kukkarintamalla elo on ollut hyvin verkkaista vuosikausia, mutta äidiltä joskus reilu kymmenen vuotta sitten saatu yksi ainoa anopinhammas se vain jaksaa pukata maailmaan uutta jälkikasvua. Kun yhden kasvin jakaa kahteen ruukkuun, vuoden tai kahden päästä molemmat ovat tehneet vähintään yhden uuden alun. Ja kun ne taas jakaa uusiin ruukkuihin, vuoden tai kahden päästä määrä on moninkertaistunut. Reilu kymmenen vuoden aikana se yksi ainoa sissi on tehnyt varmasti kymmeniä ja kymmeniä uusia anopinhampaita. Muitakin kasveja on meillä näkynyt, mutta anopinhammas on niistä ehdottomasti sitkain ja kovin leviämään.

Yhteisen reilu kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi päätinkin tänä vuonna oikein lukaista anopinhampaan asianmukaiset hoito-ohjeet, ja huomasin, etten ollut noudattanut niistä juuri mitään muita kuin kohtuullista kasteluväliä. Kohtuullinen kasteluväli on se, kun ajattelee, ettei ole muistanut kastella kukkia pitkään aikaan, ja sen jälkeen odottelee vielä viikon pari toimeen ryhtymistä.

Viime vuonna jaoin uudet tulokkaat uusiin ruukkuihin, ja taas oli uusia anopinhammasvauvoja ilmaantunut jaettavaksi asti. Oikeinhan tässä tuntee itsensä hortonomiksi. Pöydän oikean puolen kasvit saavat lähteä; vasen jää.



Nääääin paljon ylimääräisiä anopinhampaita! Meillähän on jo kolmisen vuotta ollut jonkinmoinen omantyylinen tavarankarsinta meneillään: ei aina tule edes ajatelleeksi, että kasvitkin vievät tilaa, ja ruukkuineen niistä tulee ihan valtava tavaramäärä. Jokaisesta tavarasta on aina jollakin tavalla vaivaa, kukistakin. Jos pitäisin kirjaa poistettavista tavaroista, saisin tämän kasan ylöskirjaamisesta superkiksit!


Mummolassa hiihtolomalla piti katkoa oksia muutamista puista, joiden oksat ylettyivät häiritsevästi tien päälle. Otin omaan kotiin mukaan terijoen salavan oksia, jotka nyt ovat alkaneet juurtua. Mehän asumme vuokralla, ja jotenkin sellainen kutina on, ettei vuokraisäntä välttämättä välittäisi, jos istuttaisin viisi uutta melko nopeakasvuista puuta kaupunkitontille. Jotenkin haluaisin nämä kyllä kasvattaa. Menestyisivätköhän ne ihan ruukussa?
 


Jos toisesta päästä karsitaan, niin ilman muuta tyhjiötä täytyy toisesta päästä täyttää. Löysin jokunen aika sitten kirpparilta mielettömän ihanan Ariksen vanhan seinävalaisimen. Olen tätä samaa valaisinmallia ihastellut mustana, valkoisena ja yksilamppuisena, mutta aina vastaan tulleet ovat olleet joko kehnossa kunnossa, kauhean tyyriitä tai molempia. Itse maksoin omastani vaivaiset 12 euroa, ja olen ihan supertyytyväinen. Mallailin valaisinta oman sängyn päälle, mutta vähän höntiltä se näytti aitan ovesta tehdyn sängynpäädyn päällä. Pitäisikö etsiä paremmin lamppuun sopiva sängynpääty? Sellainen metallirunkoinen?



Yritin googletella valaisimen käypää arvoa, ja huomasin, että näitä samoja on ollut Bukowskillakin myynnissä. Aika jännää!



Nyt kun pääsin uusimman harkitsemattoman heräteostokseni esittelystä, on hyvä palata takaisin minimalismiaiheeseen (sanoinhan, että harjoitan sitä omaan tyyliini). Kolmisen vuotta sitten aloitin massiivisen tavarankarsinnan, joka on jatkunut näihin päiviin ja jatkuu varmasti hamaan tulevaisuuteen. Karsintakimmoke lähti aikoinaan halusta saada omat varastot niin järjestykseen, että kaiken tarvittavan löytäisi helposti. Muistan, miten monet kerrat kävi niin, että joku varastoon laitettu tavara hautautui niin, ettei sitä enää löydetty tai muistettu koko olemassaoloa, ja sitten piti ostaa uusi. Erityisesti lapsen talvivaatteiden kanssa kävi näin monet kerrat, ja voi vitsi sitä tuskaista kirpaisua, kun ullakkoa siivotessa piteli käsissään tuliteriä, pieniksi käyneitä toppavaatteita. Onneksi en silloin vielä tiennyt, miten massiivinen urakka edessä olisi. Ja miten hidasta on päästä tavaroista eroon asianmukaisesti, järkevällä tavalla. Karsimisessa on myös jotakin todella koukuttavaa: kun ensin luulee luopuneensa kaikesta ylimääräisestä, huomaa, että voisi luopua enemmästäkin. Niistäkin tavaroista, joita alkuun piti tosi tärkeinä.

Parin viime vuoden aikana omat minimalismiin (tietynlaiseen yksinkertaiseen elämäntyyliin, ei sisustussuuntaukseen) liittyvät ajatukset ovat alkaneet kyteä oikein kunnolla. Jos saisin itse valita, eläisimme peräkorvessa lehmän kanssa ilman vesijohtovettä. Nyt kun tämä ei ole aivan realistinen haave, täytyy tehdä sellaisia myönnytyksiä, jotka sopivat kaupunkiympäristöön. Omat ajatukset aiheen suhteen ovat vielä kovin keskeneräisiä, ja tuntuu, että vaikka aihe on kovin pinnalla ja trendikäs, tietynlainen arkijärki näyttää puuttuvan. Minusta ei ole ollenkaan minimalistista esimerkiksi heittää puolia vaatekaapista pois ja sitten ihastella tyhjiä hyllyjä. Luopua jostakin jo olemassaolevasta vain tyhjän tilan vuoksi. Korvata jo ostettu epäekologinen fleece aidolla villalla. Jättää jäljelle vain yhdet kengät, joita käyttää joka päivä, vaikka useampi kenkäpari pidentäisi käyttöikää. Suhtautua minimalismiin mustavalkoisesti kaikki tai ei mitään -tyylillä.

Minimalistista on olla ostamatta uutta, harkita ja käyttää loppuun. Se on hidasta, epämielenkiintoista, eikä siitä riitä joka päivälle kerrottavaa. Mutta mielessä se kytee ja kasvaa.

8 kommenttia:

  1. Käypä katsomassa Op- kiinteistövälityksen ihanaa hirsilinnaa Kempeleen Juurussuolla. 20 min ajomatka Oulun keskustaan, oma piha ja mahtavat marjastus ja sienestysmaastot ympärillä. Olisi ihanaa ekoilla tuossa ympäristössä! Ostaisin ja muuttaisin per heti, jos ei olisi jo asumisasiat omalta kohdalta valmiina. Tuonne mahtuisi pihasaunat ja perunamaat- aah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko tuota 2002 rakennettua? On kyllä hieno! Hirsirakennukset on tosi hyvännäköisiä.

      Pihasauna ja perunamaa olis kyllä jotakin! Ja maakellari! Me asutaan ihan tiiviissä lähiössä ihan lähellä keskustaa, mutta meidän naapureilla on vielä pihasauna, ihan käytössä siis! Oispa meilläkin!

      Poista
    2. Just se! Satun tietämään talon taustat. Siinä on taiteilijan luoma miljöö ja tunnelma kohdillaan. Ja Juurussuolla on niin kaunista!

      Poista
  2. Mie olen miettinyt että olisi kiva kokeilla terijoensalavaa isossa ruukussa ja punoisi useamman varren letille. Mutta suunnittelun asteella edelleen on.

    Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tosiaan noitahan vois vaikka letittää näin nuorina versoina! Minä kokeilen kyllä istuttaa tämän ruukkuun ja katson, miten se pysyy hengissä. Menisköhän se kylmällä kuistilla...

      Poista
    2. Olipa Anne taas mahtava kirjoitus. Inspiroiva. Jaan ajatusmaailman.

      Poista
  3. Fleecen ainoa oikea paikka on polttouuni. Tuo kaunis kasvi oli meillä nimeltään anopinkorva.

    VastaaPoista
  4. Anopinhampaat ovat kai nimensäkin saaneet tuosta sitkeydestään. Omani olen aikanaan saanut alkuna äidiltäni, joka omansa alun taas omalta äidiltään, nyt pitäisi taas tehdä jako ja kas, tytär onkin juuri muuttanut omilleen, niin että perinne jatkuu:)
    Terijoen salava on todella sitkeä, joten varmasti onnistuu myös ruukussa kuistilla. Ja kovimpien pakkasten ajaksi varmaan voisi vaikka kääräistä maton tms. ruukun ympärille.
    Tuo tapasi vähentää tavaraa on vähintäänkin järkevä. Itse haluaisin myös tehdä suuren putsauksen, mutta se on tehtävä vähitellen, koska aika on myös hupaa. Pitäisi pyytää raivauslomaa töistä, että saisi homman kerralla ja järkevästi purkkiin. No, eihän Roomaakaan päivässä rakennettu joten tavaraakin voi poistaa kaappi kerrallaan.

    VastaaPoista

Mukava, kun jätit jälkesi!