torstai 23. maaliskuuta 2017

Minineliöiden 3 in 1


Minineliöiden minitupa on todellinen kolme yhdessä -tapaus: samassa huoneessa on ruokailutila, olohuone ja makuuhuone. Minikokoisen pöydän tilalle tuli jättikokoinen tapaus, ja nyt pienessä tilassa on kolme isoa kalustetta. Ihan hyvin mahtuu! Vielä kun saa lamput ruokapöydän ylle ja asialliset tuolit ympärille, niin valmista on.








Sänkynurkkauksen kattoon kiinnitetty verhovaijeri otti ja venähti parin päivän käytön jälkeen. Sen tilalle täytyy vielä vaihtaa kunnollinen, tukeva verhotanko. 





Sängylle taas heitin vanhan ruusutäkin, joka sopii yllättävän kivasti rönsyilevään nurkkaukseen. Mielummin överit kuin vajarit!


keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Siivouspäivänä


Kaverilta pidempään päivähoitolainaan saatu jättikokoinen ruokapöytä saatiin raahattua kotiin viikonloppuna. Ehdittiin kokeilla molempien ulko-ovien kautta ja epätoivon vallassa kantaa pöytä jo takaisin pakettiautoon: pöydästä ei saa jalkoja irti, ja se oli juuri sen verran leveä, ettei mahtunut mistään sisälle. Onneksi tuli vielä mieleen kokeilla suoraan ikkunan kautta, ja sieltähän se sitten mahtuikin!


Pöydän pariksi suunnittelin mustia pinnatuoleja. Kattoon pöydän yläpuolelle vielä messinkiset Artekin lamput, niin sehän on siinä.








Siivouspäivänä lattia raivataan kaikesta tavarasta tyhjäksi ja tuolit nostellaan pöydälle. Ihan mahtavaa, kun on saanut tavarat paikoille ja kodin kuurattua! Kirpparilta viikonloppuna ostettu villamatto koki lumipesun viikon ainoana tarpeeksi pakastavana päivänä, minkä jälkeen se siirtyi pakastearkkuun kylmäkäsittelyyn. Kovasti olisi jo tehnyt mieli ottaa matto käyttöön, mutta en taida sittenkään ihan vielä uskaltaa. Ehkä huomenna?

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Painavaa tekstiä


Olipas se kirpputorientäyteinen viikonloppu. Sunnuntaina piipahdettiin ensimmäistä kertaa ikinä huutokaupassa, kun satuttiin ajamaan sellaisen ohi kotimatkalla. Ikivanha rapputaulu sieltä tarttui mukaan mielestäni varsin edulliseen hintaan. Taulun takana olevista kiinnikkeistä löytyy Fiskarsin leimat. 


Nyt siinä on ihan hölmö teksti, mutta jotakin henkevää ja omaa persoonaa kuvaavaahan siihen kuuluisi kirjoittaa. Pelkkiä kirjaimia näkyy myytävän Granitissa, joten täytyy sieltä hakea niitä lisää.








Normaalisti poika vähät välittää äitinsä sisustushömpötyksistä, mutta uusi taulu ei jäänyt häneltäkään huomaamatta. Kirjaimia tuli mukana vähänlaisesti, mutta se ei juuri haitannut, kun runosuoni alkoi sykkiä.





Minä löysin porrastaulun huutokaupasta. Lapsi löysi kirjoittamisen riemun.

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kirppistuuria ilmassa


Huh, mikä kirppistuuri! Kipaisin lauantaipäivän ratoksi parilla kirpparilla ja mukaan tarttui kokonaista puoli valtakuntaa. Nyt laitetaan koko koti koriaksi kirppisjutuilla!


Juuri kun olin miettinyt, että sisääntulokuistille sopisi istuimeksi pieni rottinkisohva, kirpparilla tuli vastaan kokonainen rottinkiryhmä. 35 euroa koko setistä! Kesällä rottinkiryhmän voisi nostaa pihamaalle oleskelutilaksi. Pinta on rapistunut, mutta ei se haittaa: rottingin voinee suihkia uuteen uskoon suhumaalilla. Uusi väritys on vielä mietinnässä: pitäisikö luottaa jämäkkään mustaan, lempeään valkoiseen vaiko valita joku räväkkä herkkuväri? Rottingin väri itsessään on tosi kaunis, mutta nämä kyllä ovat niin elähtäneet että kaipaavat pientä virkistystä.




Samalta kirpparilta löytyi myös pari viiden euron juttua: punaoranssi villamatto ja sinapinkeltainen päiväpeitto. Peitto saa pyörähtää pesukoneen kautta, mutta mattokin kaipaa pesua. Siinä on ihan tahroja, mutta tepsisiköhän niihinkin pelkkä lumipesu? Olen tosi haka pilaamaan asioita pesemällä, ja maton kohtalo vähän huolettaa! Olisikohan pesula kauhean tyyris vaihtoehto?




Matto ja peitto tulevat muksun huoneeseen.




Pääsiäisenä voisi vähän heittäytyä hurjemmaksi ja laittaa pöydälle tipukuosisen retroliinan (2.90 e). Tykkään kovasti näistä naiiveista retrokuoseista. Isoina pintoina ja joka paikkaan tuotuina ne saattavat muuttua vähän ahdistaviksi, mutta yksi pieni liina pääsiäisen aikana lienee ihan maltillinen annostus retroa.





Kalusteryhmä odottelee vielä kirpparilla noutoaan, ja sitten sitä pääsisi jo tuunailemaan. Aurinkoinen kuisti toimii meillä tällä hetkellä joutavan romppeen varastona ja sisääntulokuistin tilakin on hyvin surullinen. Ehkä uuden rottinkiryhmän myötä innostuisin laittamaan jopa eteisen kuntoon!


perjantai 17. maaliskuuta 2017

Vielä mahtuu seinille



No niin, nyt on viime aikoina otettu seinien täyttäminen oikein kunnolla asiaksi! Meinasin jossain välissä, että täytyy varoa liiallista täyteen tuppaamista, mutta olikin niin monta kivaa asiaa vielä kiinnittämistään odottamassa, että se pääsi sitten unohtumaan!


Hetken aikaa mietin, että String-hyllykin olisi liikaa, mutta eihän tokikaan ole! Hyvin se löysi paikkansa olohuoneen viimeiseltä vapaalta seinämältä, jonka takana on keittiö. Voisikohan pohjakuva ehkä helpottaa näiden sanallisten selostusteni hahmottamista? Vasta kirpparilta löytynyt painava hippo pääsi hyllylle; myöskin vasta kirpparilta löytynyt, uudelleenkehystämistä (ikuisesti) odottava lintu siirtyi jo toiseen paikkaan.





String-hyllyn vastapäisellä seinällä keittiön puolellakin on tapahtunut yhtä jos toista. Senkki toi mukavasti säilytystilaa superpieneen keittiöön, vaikka siitä ei varsinaiseksi työtasoksi olekaan. Senkin vasemmalle puolen tulee kuistin ovi: meidän kotiin tullaan tosi höpsösti keittiön kautta! Eikö keittiö ole vähän turhan pyhä ja yksityinen huone ollakseen läpikulkutila sisään saapujille?





Hyllyn menin keittiössäkin vaihtamaan. Puinen pieni hylly oli talossa jo valmiina, mutta korvasin sen tuollaisella vähän modernimmalla mustalla rautahyllyköllä, joka on ilmeisesti aiemmin ollut esitehylly. "Pese hampaat", "Näin tunnistat klamydian", "Oletko yksinäinen" -tyyppisten esitteiden hyllykkö siis. Nyt siinä on tarkoitus pitää yrttejä. Kaikki vinkit yrttien hengissä pitämiseen otetaan kiitollisena vastaan!





Eilen näytti vielä siltä, että kevät tulee hetkenä minä hyvänsä, mutta nyt on otettu vähintään kaksikymmentä askelta taaksepäin. Pyörätiet olivat eilen aivan hirveää pottupeltoa, ja jopa koiria kävellen lenkittäessä sai pelätä, että taittaa nilkkansa jäisellä tiellä taiteillessa. Tänä aamuna tilanne on taas tasaantunut: kun ensin piha pääsi sulamaan ja sitten jäätymään peilikirkkaalle ja supersileälle pinnalle, satoi yön aikana päälle lumikerros. Vaikka kuinka tietää, että maan pinta lumen alla on tappoliukas ja vaikka kuinka töpöttelee mummotahtia, saa ainakin kolme kertaa päivässä näillä keleillä heittää kärrynpyörää ja olla säikähdysten vuoksi koko ajan sydänkohtausten partaalla! 
 
 
Ja sitä lumen määrää! Olen pannut merkille, että tällä hiljaisella ja kunnollisella omakotitaloalueella joka ikinen ihminen harrastaa lumenluontia. Sitä harrastetaan aamulla, sitä harrastetaan päivällä, vielä illalla ja ilman muuta yölläkin. Vuorokaudenajasta täysin riippumatta voi katsoa mihin suuntaan tahansa, ja aina on jossakin joku pukkaamassa lunta. Minä heräilen lumen tuloon aina siinä vaiheessa, kun pitäisi lähteä ulos ja kotitie on vaipunut lumikinosten alle; muut omakotitaloasujat ovat pihoillansa lumikoliensa kanssa hiutaleita keräämässä jo ennen kuin ne ehtivät maahan asti. Kunnollisten, millisuorien polkujen luominenkin näkyy olevan taitoasia ja ilmeisesti isäntäväen ylpeys. En usko, että on jotenkin sattumaa, että poluista tulee graafisen linjakkaat: kyllä siihen on käytetty aikaa ja ajatusta. 
 

Se olisi perjantai taas ja viikonloppu edesssä! Oikein mukavia lepohetkiä teille!


torstai 16. maaliskuuta 2017

Kiikun kaakun



Meidän uudesta kodista löytyy vuokra-asunnoksi verrattain paljon edellisen asukkaan huonekaluja. Ennalta ajatus toisen tavaroiden keskellä elämisestä tuntui tosi epämiellyttävältä, mutta nyt tuntuu, että iät ja ajat taloon kuuluneet kalusteet ovat ihan oikeassa paikassa.


Kuisti alkaa jo aurinkoisilla keleillä olla yllättävän lämmin! Heti kun onnistuu, aletaan kyllä juoda aamukahvit kuistilla. Kuisti on kylmä tila, eikä sitä lasketa mukaan asuinneliöihin: minusta nämä kylmät tilat ovat ihan luksusta, aivan kuin salasiipiä.








Kuistilla keikuttelee taloon kuuluva keinutuoli. Ajatuksenani oli siirtää mustat rottinkituolit kuistille, ja ehkä nuo kolme isoa tuolia sinne mahtuisivatkin. Toisaalta keinutuoli olisi kyllä kaunis olohuoneessakin. Oppisivatkohan koirat varomaan tassujaan jalkojen alta?


Yhtään mitään ei ole vielä hurjaa vauhtia lähestyvän kasvukauden eteen tehty, mutta vakaa aikomukseni on saada kuisti kesäksi vihertämään! Siitä tulee niin nätti!


Seinällä on


Voihan vietävä, kun osaa olla mahtava tunne saada lattianrajassa vuoroaan jonottelevia asioita seinälle asti! Vihreä vanerilevy päätyi pienelle seinänpätkälle kahden ikkunan väliin, josta se tuo kivasti raikkautta koko olohuoneeseen (siis olohuone-ruokailutila-makuuhuoneeseen).





Manumainen makkarainen on löytänyt uudesta kodista mukavan vakiolököpaikan itselleen. Pönttöuuni on minustakin parasta koko kodissa, ja koiratkin selvästi tykkäävät lepuutella aidon tulen lämmössä. Saunaa meillä ei enää ole, mutta pönttöuuni on melkein yhtä kiva juttu.





Vielä odotellaan muutamia juttuja kuten mm. pesukonetta ja kattolamppuja, mutta eiköhän pian olla asetuttu kodiksi.


keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Iltakahvilla


Minikodin yhtäaikainen harmitus ja ihastus on tilan vähyys; joka paikasta näkee kaikkialle. Harmitus se on silloin, kun kaikki on ihan rempallaan, mutta ihastus silloin, kun näkymä tilasta toiseen on erityisen kaunis. 


Näkymä ruokailunurkkaukselta makuusopin puolelle on minusta mahdottoman herttainen. Taika-kupit ovat vielä aika uudet; sain niitä kokonaisen setin joululahjaksi ja tammikuussa synttärilahjaksi. Mukeihin tottuneena kahvilautasista ja höpsön pienistä kupposista tulee jotenkin erityisen juhlava olo. Pitää oikein keskittyä kahvihetkeen.





Pönttöuuni on taas illan ratoksi sytytetty palamaan. Taidan polttaa puita turhan tiuhaan tahtiin, kun jo valmiiksi vähäiset puuvarastot alkavat pahaa vauhtia ehtyä. Ilman tulta ei missään nimessä voi olla, joten ei kai se auta kuin ruveta puunmetsästyspuuhiin!


Lempeää valoa makuusoppeen


Löytyihän se valosarja, kun vähän kaivoi! Eikä ollut edes pahassa paikassa. Olohuoneen nurkkaan rakennettu makuusoppi sai taas vähän lisää hämyä ja tunnelmaa pienen valon myötä. Pimeällä on ihan taianomainen tunnelma valkoisten verhojen ja lempeän valon keskellä. Vähän niin kuin pilvessä nukkuisi.








Niin kovin paljon ei ollut makuusopen suhteen odotuksia, että aivan yllätyin kuinka mukava siitä tulikin! Enää muutama isompi kaluste (lapsen sänky, keittiön pöytä ja tuolit sekä pesukone), niin alkaa olla ainakin pääpiirteittäin valmista. Loppu, epämääräinen roju joutaa vintille siksi kunnes enempi kiinnostaa!


tiistai 14. maaliskuuta 2017

Puunailua ruokailunurkkauksella


Siivousrätti viuhaa ja pöly kaikkoaa! Fiinimpien astioiden vitriini pääsi jo käyttöön, ja pian on viimeisetkin muuttolaatikot purettu. Huh huh että osaa olla iso ja hidas työ.








Ihan parasta on ollut tietysti päästä koristelaatikon kimppuun! Muutama hyllytyyppinen asia odottelisi vielä kiinnittämistään, mutta täytyy ehkä hieman varoa, ettei joka nurkka mene ihan sumppuun. Ehkäpä jonakin päivänä saamme kattovalaisimetkin paikoilleen, ja se on sitten juhlan paikka!

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Tilanjako-ongelma


Pienissä neliöissä joutuu pikkuisen luovimaan: kun samassa huoneessa on ruokailunurkkaus, nukkumistila ja lököttelypaikka pönttöuuneineen, on mukava saada eri oleskelutiloja jollakin tapaa rajattua. Nämä ovat taas sellaisia rajaamisia, joissa tilan tuntu on minusta kaikkein tärkein: ei kannata ruveta tukkimaan tilaa umpiseinillä erillisiksi sopeikseen, vaan riittää, että pienet viitteelliset asiat saavat tilat tuntumaan yksityisiltä.


Sohvan edessä on pönttöuuni, joten sohvan ainoa järkevä paikka on juuri tuossa noin! Sen taakse tulee sänky ja kuvauspaikasta vasemmalle ruokailunurkka. Vähän ahdasta! Ei se haittaa.





Ajattelin lähteä tekemään sänkynurkkausta röyhkeästi omaksi tilakseen ilman että yrittää sitä jotenkin saada sulautumaan seinätapettiin. Rouhea, olemassaoloaan anteeksipyytelemätön aitan ovi seinälle sängynpäädyksi ja krumeluurit kultakehykset sen päälle! Verhoksi mietin joko samantyylistä vaneriroikotinta kuin ylemmän kuvan väliovessakin on, mutta ehkä tavalliset verhot ovat kuitenkin paremmat (sitä paitsi ne löytyivät kaapista jo valmiiksi, enkä minä jaksa nyt odotella).






Oviparka näyttää kastuneen, kun se on viettänyt viime ajat parvekkeella. Kyllä se siitä vielä kuivuu ja vaalenee ennalleen. Kehyksiä täytyy vielä metsästää lisää: sängyn ylle voisi sommitella oikein näyttävän ja rönsyilevän taulukollaasin! Mustia ja kultaisia kehyksiä on mielessä. Vai entäpä jos sittenkin pelkästään kultaisia?








Onpas kerrassaan mukava päästä viimeinkin laittelemaan sisustusjuttuja ainaisen laatikon pakkaamisen ja purkamisen sijasta! Nyt on yhtä aikaa monta ihanaa juttua odottelemassa paikoilleen pääsemistä, eikä oikein osaa päättää, mistä aloittaa! Jospa ensimmäisenä etsisin sängynpäätyä kiertämään valosarjan, joka ihan varmasti piileksii juuri sen vihonviimeisen pahvilaatikon pohjalla.


sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Paikoilla


Nyt on saatu vanhan kodin kalusteet kannettua uuteen kotiin. Ostoslistalla on taas monta asiaa aina pienemmästä pesukoneesta pienempään sänkyyn. Taloon kuuluva pöytäryhmä toimittaa ruokailupöydän virkaa vielä hetken aikaa; tilalle on tulossa kaverilta "päivähoitoon" suorakaiteen muotoinen asiallinen pöytä. Ehkä mustat pinnatuolit sen pariksi? Ja messinkiset Artekit kattoon pöydän ylle.








Laatikkokasat odottelevat vielä purkamistaan. Se jää nyt kyllä toiselle päivälle!


lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kevättä vanerilevylle


Sängynpäädyn näpertelystä jäi yli vanerilevy, joka on pyörinyt nurkissa ihan tyhjänpanttina. Pieni vihreänkaipuu alkoi vaivata näin kevään kynnyksellä, vaneri huuteli nurkista, ja niin ajattelin kokeilla, taipuisiko levy tauluksi. 


Rima matalaksi ja pensselit ja maalit esille!














Akryylimaalit on kyllä maailman paras keksintö, ja vanerin sutiminen hirmuisen mukavaa puuhaa. Joskus sitä vain iskee piirtämis- tai maalausinnostus, ja sitten ei auta muu kuin ruveta taiteilemaan. Vanerilevylle maalaaminen on ihanan armeliasta puuhaa: jos nyt kyllästys omatekoiseen taiteeseen iskee, voi levyn yhä käyttää askartelussa. Näppärää!

Ensimmäisenä uudessa kodissa


Muutto etenee etanatahtia, ja huonekalut odottelevat raahaamistaan vielä vanhalla kodilla. Kaikkein tärkein kaluste, sohva on sentään vihdoin saatu kotiin!


Pikkiriikkisen kodin melko kookkaaseen olohuoneeseen täytyy mahtua ruokailutila, nukkumapaikka ja sohva. Vähän pisti jännittämään, minkälaisen lohkon jättimäinen sohva tilasta vie, mutta hyvinhän tuo näkyy mahtuvan!
 




Odottaminen on rasittavaa, mutta eivätköhän ne loputkin kalusteet sieltä ennen pitkää perille saada. Vielä pieni hetki laatikkokasojen keskellä.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Kuurattu on


Kylpyhuone on nyt viimeistä piirtoa myöten kuurattu käyttökuntoon. Oi sitä lian ja sotkun määrää, joka irtoaa paikoista, jonne on vaikea päästä. Aivan mahtavaa.


Samalla tuli myös todettua, mihin sadan litran vesiboileri riittää: sata litraa tarkoittaa kahta suihkua, yksiä käsitiskejä, yhtä kaapin kuurausta ja puolikasta kylppärin perinpohjaista kuurausta. Voi toki olla, että koko vesisäiliö ei edes ollut täynnä lämmintä vettä: olen nimittäin ruvennut puljaamaan yösähkön kanssa (se on 1.1 senttiä halvempaa kuin päiväsähkö!), ja säiliö lämpenee ajastimella pelkästään yöaikaan. Jos minä löydän jostakin puljaamisen paikan niin sitten se on puljattava – olkoonkin, että lämmin vesi jonakin hetkenä poikkeuksellisesti loppuu kesken. Boilerin mielenliikkeitä ei pysty kuin arvailemaan: se on ruma muovinen pömpeli kylpyhuoneen kulmassa, jonka sisälle ei näe, ja jonka lämpötilaa ei uskoakseni pysty edes veikkaamaan. Tässä on muutama vaihtoehto: a) me joko tulemme aikaa myöten boilerin kanssa tutuiksi ja opin käyttämään sitä mahdollisimman tehokkaasti, b) emme tule tutuiksi ja käytämme sinnikkäästi kylmää vettä tai c) luovutan, otan ajastimen irti ja maksan joka kuukausi kuusi euroa ekstraa silkasta typeryydestä. Veikkaan a:ta tai b:tä. Kuudella eurolla saa jo vaikka mitä, vaikka kaksi kivaa tyynyä kirpparilta.





Tämmöistä tyynyä:




Kiinteät kaapit alkavat olla täytettyjä, mutta kaikki muu odottaa aina kalusteista lähtien. Uudet kirppislöydöt kutkuttelevat, enkä malttanut olla sommittelematta sänkynurkkaukselle tulevia asioita. Vähän kukkaa, pikkuisen lisää kukkaa, krumeluurit kultaiset kehykset ja vielä mustia kehyksiä lisäksi. Talossa on sen verta mummolahenkeä, että pieni kukikkuus on aina paikallaan!


maanantai 6. maaliskuuta 2017

Kaappi kerrallaan


Keittiön kaapistot ja makuuhuoneen vanha kaapisto täyttyvät vähä kerrallaan, kun saadaan pahvilaatikoita purettua. Puolityhjinä kaapistot näyttävät parhaimmilta, mutta harmillisesti tämä vaihe on vain väliaikainen. Kuvia muistoksi katoavasta hetkestä, räps räps.





Keittiö on oikeastaan pelkkä ohikulkutila: keittiöön tullaan sisään kylmän kuistin kautta, ja kahdella muullakin seinällä on ovi. Tilassa on siis yksi ehjä seinäpinta, jota vastapäätä on ikkuna. Säilytystilaa on aika niukin naukin. Onneksi lasipurkeissa säilytettävät kuivatavarat ovat kauniita sellaisinaan ja ne voi ihan huoletta jättää näkyville. Kahvinkeitin ei kyllä kestä katsetta, ja aion varata sille paikan kaapin uumenista, kunhan saan keittimen kokoisen aukon johonkin taiottua.





Minipieni keittiö räjähtää hetkessä sotkuun, mutta onneksi se on yhtä nopeasti siivottukin!


Täällä päin Suomea vietetään paraikaa hiihtolomaa. Pakkanen nipistää kyllä, mutta aurinko on paistanut tosi keväisesti viime päivinä. Ehkä jos oikein pinnistän, saan huomenna hiihtämisestä erittäin epäkiinnostuneen esiteinin patistettua mukaani hiihtolenkille! Jos ei patistaminen auta, siirrytään hienovaraisen kiristyksen kautta uhkailuun ja siitä sitten rangaistukseen. Sama olisi tietysti rangaista ensin ja hiihtää sitten, niin välttää turhat välivaiheet. Hiihtämään on kuitenkin päästävä, koska ilman sitä ei hiihtoloma ole yhtään mitään.


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kalusteita odotellessa


Mustat rottinkituolit on tarkoitus laittaa aurinkoiselle kuistille, mutta ne näyttävätkin sopivan ihan mihin vain ne hetkeksi lykkää. Pönttöuuni on sellaisenaan aika komea näky, mutta pieni istumanurkkaus tekee siitä entistä kotoisamman.


Kannoin tänään puita sisälle: tuskinpa maltan odottaa ensilämmitystä sohvan saapumiseen saakka.








Talossa on valmiina sekalaisia kalusteita, jotka ovat kuuluneet paikkaan iät ja ajat. Oikeaa ruokapöytää ja -tuoleja odotellessa sini-punainen pöytäsetti pääsi ruokailunurkkauksen puolelle. Lattiavalaisinkin tuntuu sopivan vanhan talon henkeen hienosti. Sen paikalle seinän vierelle tulee astiakaappi.
 




Tänään oli kevään kannalta aivan erityisen lupaava päivä! Ihana aurinko! Miten se paistaakin tähän aikaan vuodesta niin mielettömän upeasti!


lauantai 4. maaliskuuta 2017

Purkupuuhissa



Vielä ei olla päästy oikein kunnolla asettautumaan uuteen kotiin, mutta kun omat tavarat alkavat vallata ympäristöä, alkaa pikku hiljaa tuntua enemmän ja enemmän kodilta. Meillä on vielä kaikki isompaa kulkuneuvoa vaativat kalusteet muuttamatta, mutta autolastillinen kerrallaan alkaa irtorompe olla jo siirretty. Ensimmäinen yö on nyt takana! 





Makuuhuoneesta löytyy höpsö pystyuuni, jonka sisälle puut ladotaan yläkautta. Tämä ei kuulemma ole ollut käytössä pitkiin aikoihin, eikä varmaan meilläkään tule käyttöön. Olohuoneessa on pönttöuuni, jota on tarkoitus poltella. Muuten talossa on sähkölämmitys, eli henkensä pitimiksi puita ei tarvitse poltella. Ehdin jo innostua siitä mahdollisuudesta, että lämmityskuluista olisi mahdollista nipistää puita polttamalla, mutta klapien hintojen seuraamisen jälkeen en oikein tiedä onko se matemaattisesti mahdollista, jos ei omista omaa metsää. Tunnelman ja erityisen lämmön vuoksi uunia täytyy tietysti polttaa!





Talo on 40-luvun omakotitalo (nykyään viralliselta titteliltään erillistalo, koska se kököttää myöhemmin rakennetun päärakennuksen tontin kulmassa). Viisikymmentä neliötä kuulostaa hirvittävän pieneltä tilalta, mutta kaksi kylmää kuistia, kylmä vintti ja oma piha saavat tilan tuntumaan jotenkin suuremmalta. Ihan hölmöä, miten tilan tuntu on päästä kiinni: sama kai se tammikuun pakkasilla on, vaikka yläkerrassa olisi tuhannen neliötä tilaa, jos siellä ei pysty olemaan. Silti tuntuu jotenkin avarammalta, kun ympärillä on pihaa ja hajurakoa naapureihin. Ehkä vielä muutan mieleni, jahka saadaan sohva, kaapit ja sänky perille. Kaappejahan meillä taisi olla useampikin; mihinhän ihmeeseen ne kaikki mahtuisivat? (Paitsi sinne vintille.)


Keittiö on kuurattu ensimmäisenä käyttökuntoon, ja seuraavaksi pitäisi siirtyä vaatekaappien pariin.  Talo vaikuttaa kaikin puolin ihanalta: toivottavasti me tässä viihdytään ja saadaan viipyä ikuisuuksia! Omahan tämä ei tokikaan ole, mutta ihan omalta tuntuu!


Koirillekin kuuluu ihan hyvää: ne uskaltavat jo luottaa siihen, ettei niitä jätetä mihin sattuu vieraaseen paikkaan, ja ottavat nokosia omassa rauhassaan. Alkuun ne vahtivat reviiriä silmä tarkkana ja olivat ihmeissään jokaisen talitintin lurauksesta. Nostin rahin ikkunaa vasten, että koirat pääsivät rauhassa tarkkailemaan maailmaa. Siinä ne tillittävät uuden kotikadun verkkaisia tapahtumia ja ajattelevat ehdottomasti tekevänsä hyvin tärkeää työtä. Manu-rassu kyllä käy taas pahemman kerran sääliksi: juuri kun jotakin olisi tapahtumassa ja auto ajaa ohi, Manu lopettaa vahtimisen. Alan epäillä, ymmärtääkö Manu vahtimisen tarkoitusta ollenkaan. Olen sen järjenjuoksua aikaisemminkin ihmetellyt.



video


Ihanaa viikonloppua kaikille!

torstai 2. maaliskuuta 2017

Uudessa ympäristössä



Miltähän meidän tavarat näyttävät uudessa ympäristössä? Ainakin Lapuan Kankureiden superihana oranssi keittiöpyyhe pääsi heti käyttöön; ostin sen jo kerrostalokotia varten, mutta säästelin parempaa hetkeä varten. Nyt on kai se parempi, oranssille keittiöpyyhkeelle tarpeeksi arvokas hetki käsillä.








Upea harrastus tämä muutaman kuukauden välein muuttaminen. Suosittelen.


PS. Nyt on piha.


keskiviikko 1. maaliskuuta 2017