keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Ehdottomasti viimeiset sanat joulusta


Joulu on vuoden lempijuhlani ja se on ollut sitä aina: se sijoittuu mukavasti vuoden ankeimpaan aikaan ja tuo mukavaa odotusta syksyn synkkyyteen. Joulu toimii myös kivana käännekohtana kevään odotuksessa. Jouluun liittyy kaikkea ihanaa, jännittävää, maagista ja perinteistä, mutta myönnettävä on, että joulun vietollekin on rajansa. Kun mitta tulee täyteen, on aika siirtää katse jo tulevaan ja haaveilla kaikesta raikkaasta ja tuoreesta. Meillä on ollut perinteisesti tapana riisua joulukoristeet loppiaisena, mutta esimerkiksi joululauluja ei tee mieli kuunnella enää joulun jälkeen. Toiset viettävät joulua peräti Nuutin päivään saakka, ihan hirveän pitkään.

Nyt seuraa ehdottomasti viimeinen postaus jouluaiheesta. Toki tulevaa joulua 2018 aletaan miettiä jo heti tammikuun alennusmyynneissä; yhden tämän vuoden parhaista lahjalöydöistä teinkin jo tammikuussa 60 prosentin alennusmyynneissä. Kaltaiseltani kitupiikiltä ei joulu häviä kokonaan mielestä edes juhannuksena.



Mummolassa on tosi kiva kattaa pöytää, kun astioista löytyy valinnanvaraa, ja astiat ovat erilaisia kuin olisi itse valinnut. Saan aina kuulla jupinaa pöydän tukkeeksi tuoduista koristeista, jotka vievät tilaa ruuilta, mutta minusta kaunis pöytä on vähintään puolet ruokailusta. Tänä vuonna tilaa vei ja pientä ärsytystä aiheutti metalliselle peltitarjottimelle loihtimani omena-joulupallo-kuusenoksa -koristus, joka oli minusta hirveän kiva :) Jos katan mummolassa juhlapöytää, nostan useimmmiten esille Festivo-kynttilänjalat: kaksi matalaa ovat mummon ja papan kihlajaislahjat joltakin vuosikymmeneltä, korkea on mummon tekemä kirppislöytö. 




Massiivisen havusommitelman vuoksi varsinaiset ruuat syrjäytyivät sivupöydälle. Sinnekin laitoin havuja. Meillä on ilmeisesti erikoinen tapa syödä joulupuuroa: muut kai syövät riisipuuron jo aamupalaksi, mutta meille se on jouluaaton illallinen. Vasta joulupäivänä syödään laatikot, joita riittää vielä Tapaninpäivälle.



Joulun tunnelma herää ihan erityisesti silloin, kun lähdetään matkan takaa tapaamaan mummolaan kokoontuvia sisarusten perheitä; tällä kertaa lähdettiin muksun ja Elmon kanssa matkaan junalla (joka muuten oli kahden ja puolen tunnin matkalla reilu tunnin myöhässä). Sitten kun joku perhe lähtee kotiinsa, koko joulu tuntuu loppuvan. Serkuistaan erkaantunut muksu on kuin yksin jäänyt ankanpoika, ja pieni koti-ikävä ja ehdoton normaalielämän kaipuu alkavat kyteä. Tekee mieli pestä pyykkiä. Keksiä uusille joululahjoille paikat. Purkaa matkalaukku ja suunnitella tulevaa vuotta. Tehdä elämänmuutos, lopettaa suklaan syöminen, laihtua, kaunistua, leikata uusi tukkamalli, heittää pois vanha nuhjuinen fleece, alkaa pukeutua tyylikkäämmin ja muuttua liikunnalliseksi. Kaikki tämä on mahdollista vasta kotoa käsin.

Päivähän on alkanut jo pidetä, ja sitä valoa todellakin jo kaivataan! Ja leikkotulppaanien rapinaa! Totisin talvi on vielä edessä, mutta joko kuitenkin saisi alkaa odottaa kevättä?

8 kommenttia:

  1. Muksun ja Elmon kanssa...? Mihin se toinen koira jäi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpikin koira asuu minun ja muksun kanssa, mutta jouluna koirat matkaavat eri puolille Suomea. Viime vuonna Manu oli meillä ja Elmo miehellä, nyt oli vuoronvaihto.

      Koirat käyttäytyy aivan eri tavalla, kun eivät ole yhdessä. Manu kuulemma alkuun itkeskeli; Elmo taas on ollut tosi tyytyväinen ja seesteisen onnellinen koko reissun. Olin aivan unohtanut, miten fiksu herra se on. Se myös tuntuu stressaavan paljon vähemmän, ja kumpikin koira on ollut paljon hiljaisempi, rauhallisempi. Ne kun ovat tässä reilu vuoden aikan kehittäneet itselleen aivan mahtavan haukkupartiotehtävän, ja ne kiihottavat toisiaan haukkumaan milloin mistäkin risahduksesta. Nyt kun ovat erillään, kumpikaan ei räksytä. Kotona se sitten jatkuu taas.

      Poista
  2. Meillä oli aikanaan köksänkirjassa että jouluruuan jälkiruokana syödään joissakin paikoissa riisipuuroa. Uskottava on, kerran teillä niin tehdään! Outo ajatus kyllä, eihän sitä jaksa sen kaiken muun jälkeen... Mieluummin lounaaksi joulurauhan julistamisen jälkeen! Aamupalaksi ei jaksa nousta keittämään puuroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vaan riisipuuro on aattopäivän RUOKA, ei jälkiruoka :) Kinkku on paistettu edellisenä yönä ja sitä syödään jo aattona, mutta varsinaiset laatikot, perunat, kastike, rosolli ja sen sellainen on vasta joulupäivän ruoka. Tällaiseen järjestelyyn en ole kyllä kenenkään muun kotona törmännyt, eli ei se mikään maakuntajuttukaan ole.

      Ei ole minullekaan tuttua tuo, että riisipuuro olisi jälkiruoka.

      Poista
    2. Minun kotona on myös aina ollut noin, että riisipuuroa aattona ja toki kinkkua, mutta muu "iso" ruoka joulupäivänä. Ja tapa tulee jo äitini lapsuuden kodista.
      -kk

      Poista
    3. Jotkut tuntuu syövän puuron päivällä lounaaksi; syövätköhän he sitten vielä jouluruuan illalla? Varmaan tavallisinta on syödä riisipuuro jo aamulla, mutta sitä pitäisi kyllä herätä keittämään tosi aikaisin.

      Kinkku on muuten parasta lämpimänä, varkain napattuna.

      Poista
  3. Voin samaistua noihin ajatuksiin elämänmuutoksesta jne. ;) "kunhan pääsen kotiin.." :D

    Kiva blogi jota käyn aika usein lukemassa. Mukavaa tulevaa vuotta 2018!!

    t. kirppistelijä (joka myös tekee pitkin vuotta alennusmyynneistä lahjaostoksia, jotka tosin saattaa unohtua "hyviin" säilytyspaikkoihin :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, kyllä ihmisellä täytyy olla tavoitteita ja suunnitelmia :) Sitä paitsi olisi ihan tympeä aloittaa liikunnallinen elämä silloin, kun kaikki muut mussuttaa suklaata navat täyteen. Kotona sitten.

      Olipa kiva kun jätit kommenttia! Oikein mukavaa uutta vuotta sullekin!

      PS. Mulla on ihan erillinen hylly noille lahjajutuille, ne ei koskaan ole hukassa :)

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!