keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Maltillisen kaunis


Vihdoinkin, pikku hiljaa alkaa tuntua, että massiivinen tavarankarsinta tuottaa tulosta. Kun on vähän väljyyttä, jäljelle jääneet tavarat nousevat eri tavalla esille. Ne ihanimmat, valikoidut, mukana kulkeneet.

Yksinkertaiset lasipullot ja -maljakko ovat lemppareitani. Ne muodostavat kivan kolmikon. On ollut aika erikoista ja jännittävää huomata, että olen jättänyt jäljelle oikeastaan kaikkein vanhimpia tavaroita, ikään kuin menisin sisustustyylissä taaksepäin. Ei niin, että joku tyyli olisi toista parempi, vaan niin, että maku muuttuu ja jonakin aikana tykkää yhdestä asiasta enemmän kuin toisesta. Valkolattiaisessa kerrostalossa sain väri-innostuksen, joka on nyt muuttunut täydelliseksi retroähkyksi. Se tyyli ja ne tavarat, jotka omistin ennen Kaikki värit yhteen -kautta ovat nousseet uudelleen suosikeiksi.

Maljakko on isosiskon vanha, ja se on kulkenut mukana varmaan ensimmäisestä kodista saakka. Se tuskin on edes mitään merkkiä, eikä ainakaan yhtään arvokas, mutta silti olen mieltynyt siihen enemmän kuin moneen muuhun maljakkoon, jotka ovat sen jälkeen tulleet (ja menneet).





Lapsen huoneen sisustusprojekti on vielä aivan alkutekijöissä. Huone on nyt tyhjätty ylimääräisestä, mutta seuraavaksi pitäisi päättää, mitä sinne tuo. Olen kuluttanut tuntitolkulla aikaa eri kauppojen nettisivuja selaillessa, kun etsin sopivaa kattovalaisinta. Tykkääkö joku tällaisesta eri vaihtoehtojen miettimisestä oikeasti? Aivan hirveän puuduttavaa! Vaihtoehtoja on niin paljon, ja valinnan pitäisi osua kerralla naulaan. 

Pöytävalaisin on päätetty (kuvan perusteella, Innoluxin Pasila, mutta täytyy vielä päästä testaamaan sen toimivuutta paikan päälle). Mietin, pitäisikö kattovalaisimen olla samaa paria vai kenties ihan eri paria pöytävalaisimen kanssa. Siis samaa paria vai eri paria? Iso vai pieni? Hauska vai maltillinen? Katseenvangitsija vai seinäruusu? Jos en osaa päättää, vanha Kartellin F/ly saa jatkaa vielä hetken roikkumistaan.

Saisinpa jostakin hetkellisen nettikauppojenselailupistoksen, joka auttaisi kahlaamaan kaikki miljoona eri vaihtoehtoa läpi ja tekemään juuri oikean valinnan.

4 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä niin kivan näköistä!
    Nuo kynttilän pidikkeet on olleet aiemminkin esillä ja nyt iski kateus ja into että pitää saada samanlaiset. Onko siis vinkata mistä voisi löytyä? Yritin jo googletella, mutta en löytänyt mistään noin kivoja. Sellaisia kukan näköisiä oli ja ne jotenkin liikaa...

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Alan itsekin tykätä meidän kodista enemmän nyt, kun tyyli on vähän selkiytynyt ja tavara vähentynyt. Sain varmaan ikuisen retroähkyn!

      Kynttilänjalat sain viime jouluna mieheltä lahjaksi. Ne ovat Design House Stockholmin, Toplight-nimiset. En tiedä, mistä niitä Suomesta saisi ostettua, mutta nuo on kuulemma Tukholmasta jostakin isosta sisustusliikkeestä.

      Varmaan vuosi sitten joku tiesi kertoa, että jossain Jyskissä, Sotkassa, Clas Ohlsonilla tai vastaavassa olisi ollut samantyylisiä (siis tuon mallisia pullon suulle laitettavia pidikkeitä).

      Poista
  2. Hei!
    Joskus silmä ja sielu kaipaa selkeitä linjoja - ja kyse on usein tosiaan myös ympäristöstä: jonnekin värit luovat eloa, toisaalle sopii rauha.

    Kynttilät pullossa ovat kauniit. Mistä nuo hopeanväriset pidikkeet ovat? Ne ovat paitsi kauniit myös varmasti steariinin valumisen takia käytännölliset.

    Terv. J.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on! Minusta moni meidän vanha tavara tai huonekalu sopi siihen kotiin, jossa pääväri oli valkoinen, mutta täällä ne samat tavarat eivät enää näytäkään yhtään hyviltä! Yritän nyt tavoitella vähän maltillisempaa ja seesteisempää linjaa juurikin rauhallisuuden vuoksi. Erityisesti lapsen huone on ollut aivan hirveä sekasotku.

      Hopeanväriset pidikkeet on tosiaan Design House Stockholmin Toplightit :) Melko hinnakkaat, mutta minusta ihanat.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!