maanantai 9. lokakuuta 2017

Yrttihylly


Aurinkoiselle kuistille oli kesän aikana aivan hirveän kätevä kipata kaikki ylimääräinen aina kasviruukuista kirppistavaraan. Itse kylvettyä basilikaa oli ruukkutolkulla, ja lopulta siinä kävi niin, että basilikat unohtuivat kylmälle kuistille liian pitkäksi aikaa. Tai eivät ne varsinaisesti unohtuneet sanan todellisessa merkityksessä niin, että olisin joku päivä ruukut uudelleen nähtyäni aivan yllättynyt, että sellaisiakin on olemassa. Mutta "unohtuneet" siinä mielessä, etten ollut laiskuuttani viitsinyt niitä tuoda takaisin lämpimään. Aurinkoinen kuisti on sellainen unohduksen tyyssija, hirveän kätevä.

Toisaalta kasvatusfilosofiassani kasvien suhteen kärsimys on todella aivan johtavassa roolissa. Mitä vähemmän niitä tuntuu hoitavan ja mitä enemmän ne ovat hunningolla, sitä paremmin näyttävät kukoistavan. Kaikenlainen kasveille jutustelu ja lehtien suihkuttelu ovat aivan turhaa. Heikot yksilöt tietysti kuolevat alta pois, mutta ne joilla lähtökohtaisesti on aineksia menestyä, menestyvät paremmin, kun joutuvat pikkuisen kitumaan ja kärsimään. Amatsoninlilja on vielä kylmäkäsittelyssä kuistilla, kun luin jostain, että sen pitäisi tässä vaiheessa vuotta auttaa kasvia kukkimaan. Kesällä kukat tiputtanut orkidea oli jäänyt melkolailla oman onnensa nojaan johonkin nurkkaan, ja nyt se näkyy tekevän uutta kukkaa! Tässä on vielä kaikki mahdollisuudet epäonnistua, mutta iloitsen jo etukäteen: en ole koskaan saanut kranttua orkideaa kukkimaan uudelleen. Eipä sillä, että olisin erityisemmin yrittänytkään.

Basilikat siirtyivät nyt String-hyllylle lämmittelemään. Ylimmän hyllyn mustia kukkaruukkuja on toinenkin samanlainen setti, ja se siirtyi keittiöön. Yrtit tiputtivat siirtäessä lehtiään mielenosoituksena huonosta huolenpidosta, mutta uskoisin, että ne vielä lähtevät tästä uuteen, parempaan kasvuun.





Keväällä istutin koko joukon muitakin yrttejä, mutta ne lakosivat yksi toisensa perään. Laventeli näytti jo lupaavalta, mutta kun istutin sen suurempaan ruukkuun, se möksähti ja kuoli pois. Pianhan taas alkaa uusi kasvukausi, vaikka tuntuisi, että edessä on ikuisuus kylmää ja kuolemaa. Tammikuussa voi jo alkaa miettiä chilejä. Nyt kun edellisen puutarhakauden jäljiltä on muutama kuukausi luppoaikaa, voisi alkaa suunnitella jo ensi vuotta. Basilika näemmä onnistuu niin kuin ammattilaiselta, joten ensi vuonna sitten joku toinen yrtti siihen rinnalle. Olisi aivan ihana, jos olisi sellainen viehättävä ruukkupuutarha, jossa olisi eri lajeja, joita voisi napsia ruokiin mukaan.

Uusi viikko se taas pyörähti käyntiin. Eilisestä vitkutetusta ikkunanpesusta viisastuneena päätin, että tällä viikolla hoidan alta pois mahdollisimman monta sitkuttelevaa inhaa työtä! Kukkien siirto lämpimään ruksittu listalta yli!

4 kommenttia:

  1. Tuo kuistille kippaaminen on tuttu juttu... :D hyvin sopii basilikat hyllyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Basilikat ei ole ollenkaan alkaneet elpyä! Ne kuolee käsiin!

      Onneksi kuistin oven saa kiinni, eikä sinne tarvitse mennä viettämään aikaa :) Nyt on jo niin kylmäkin, että kuisti saa ihan rauhassa olla romuvarastona seuraavaan kevääseen saakka.

      Poista
  2. Amazoninliljan ruukun pitää kasvaa täyteen sipuleita, se pitää ahtaasta asumisesta. Ei siis vuosittaisia eikä edes joka toisena vuonna mullanvaihtoa. Lisäät vain hiukan multaa, jos siltä tuntuu. Kesäksi ruukku ulos, ei suoraan paahteeseen.
    Minulla on ainakin 20 vuotta vanha amazoninlilja, jota en ole hoidolla vaivannut. On kukkinut pari kolmekin kertaa vuodessa muutaman hyväntuoksuisen kukkavanan kerrallaan.

    Viime talvena kastelin sitä liikaa ja kasvi alkoi tappaa lehtiään, vesikasvi kun ei ole. Pelastin sen talvisella mullanvaihdolla, vanha oli kuin suomultaa, märkää. Samalla jaoin liljan. Nyt ei nuppuja näkyvissä, mutta uusia lehtiä on kasvanut toista kymmentä. Ehkä jo ensi kesänä tulisi kukkia.

    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luinkin nuo ohjeet heti sen jälkeen, kun olin jo mennyt vaihtamaan ruukun isompaan! Vanha ruukku oli sopivan pieni niin, että juuret olivat kasvaneet reunoja myöten. Toivottavasti se ei nyt mullanvaihdon ja uuden kasvuympäristön myötä kupsahda. Olen nyt pitänyt sitä kuistilla viileässä, kun jostain luin, että se sitten kukkisi kylmähoidon jälkeen.

      Yksi uusi varsi sieltä ainakin näyttää nousevan :) Toivottavasti en nyt tapa sitä.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!