perjantai 15. syyskuuta 2017

Koiruuksia


Elmo ja Manu kokivat vuosi sitten elämänsä järkytyksen, kun niiltä uuteen kotiin muuttaessa evättiin pääsy sängylle. Elmo tykkäisi loikoilla jalkopäässä ja Manu kainalossa, ja on ollut vähän sääli puolin ja toisin luopua tästä ylellisyydestä. Koirat kuitenkin tekivät aina niin paljon sotkua, ja kun Manu alkoi mielenvikaisesti ja säännöllisesti vääntää torttua lapsen pedille, koirat saivat sängylle porttikiellon.

Alkuun sänkykielto toimi oikein hyvin (muutaman vakavan ärähdyksen jälkeen), mutta ilmeisesti ote on alkanut lipsua. Otteen lipsuminen on sellainen asia, ettei se koskaan jää koiralta huomaamatta. Ja saavutetuista eduista ne eivät luovu. Vielä vähän aikaa sitten Elmo ja Manu sentään teeskentelivät, etteivät ole olleet sängyllä, kun olivat yksin kotona. Aina kuitenkin joku tassun painauma peitolla tai leluankka paljasti pojat jälkikäteen. Vielä hetki sitten niillä oli tapana hypätä sängylle kurkkimaan, minne suuntaan lähtijä menee, ja jos tulikin yllättäen takaisin sisään, Elmo ja Manu hipsivät pois sängyltä vikkelään tahtiin.


Mutta nyt. Nyt ne eivät enää viitsi edes esittää.







Voihan turkanen noita turilaita. Ne pitäisi lähettää kasvatuslaitokseen.

Remppaväsy alkaa jo iskeä, vieläpä aivan ihmeellisesti nyt, kun kaikkein paras vaihe olisi käsillä. Se, mitä olen koko ajan odottanut, pintamaalin sutiminen. En ole tottunut tekemään noin fyysistä työtä noin pitkiä aikoja, ja kaikki kiipeäminen, kurottelu ja samojen liikkeiden toisto alkaa tuntua lihaksissa (niissä joita ei ole). Väsyneenä muuttuu hitaaksi ja raihnaiseksi. Jos tässä vaiheessa olisikin remppapäivä yksi, saisin ihan eri tahtiin aikaiseksi kuin nyt, kun uurastusta on jo takana. Harmittaa olla niin tehoton. Nyt vasta viime metreillä rasittaa ajatuskin kaikesta siitä työstä, mitä vielä on edessä.
 
Illaksi pitäisi taas jaksaa raahautua maalaushommiin, vaikka mikään muu ei houkuttaisi niin paljon kuin sänky ja uni. Elokuva, karkkikulho ja kylmä Cokis. Koirat käytettyinä eikä nousua ennen aamua, mmmmm... Mutta hei, viikonloppu se on raatamisviikonloppukin!

2 kommenttia:

  1. Hihii, koirat ovat niin mahtavia! :D ♥

    Minä mielelläni pitäisin meidän makkarin ovea yöllä auki, jotta koirat saisivat tulla nukkumaan jalkopäätyyn tai lattialle viereeni. Tätä kuitenkin haittaa yksi kissoistamme, jolla on ikävä tapa käydä joskus pissaamassa sänkyyn. Tästä syystä makkarin ovi on nykyään aina kiinni, ettei tällaista vahinkoa koskaan tapahtuisi. Poikkeuksena on se, jos ko. kissa haluaa jäädä ulos metsästelemään hiiriä. Ja voi niitä iltoja, kun käyn nukkumaan, muistan kissan halunneen ulos ja avaan makkarin oven nukkumaan mennessäni..

    Koirat kuulevat talon toiseen päähän (onko se nyt ihmekään tosin kun talo on kokonaisuudessaan mahtavat 85 neliötä) sen äänen, mitä EI kuulu: oven napsahdus. Kun siis kävelen makkariin ja en laita ovea perässäni kiinni, pääsen juuri kellahtamaan vuoteelle, kun kuulen jo toiveikkaiden tassujen sipsuttelevan kohti makkaria. Sinne ne sitten kirmaavat katseet niin kiitollisina ja pölyhuiskahännät heiluen, niin onnellisina sänkymme viereen nukkumaan, tai hypähtävät hetkeksi kainaloon - kunnes pakenevat vilpoisampaan nukkumapaikkaan lattialle. Lapinkoirien turkki.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi koiraparat: ne on niin fiksuja! Joutuvat tyytymään monenlaisiin päätöksiin ja sitten vain elämään sen kanssa. Osaavatkohan yhdistää kissan puuttumisen makuuhuoneeseen pääsemiseen? Varmaan kantavat katille kaunaa.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!