maanantai 17. huhtikuuta 2017

Käsillä uusi projekti



Oooooi miten mahtava onkaan saada uusi projekti käsille! Oikeasti tekemisvaihe on kaikkein paras, mutta silti ison urakan edessä ei millään malttaisi odottaa, että saa valmista. Ensimmäiset rapsutukset pintaan muistuttavat siitä, ettei tästä aivan hetkessä selvitä, mutta nyt pitäisi vain pitää pää kylmänä ja nauttia matkasta.


Pääsiäisreissulla mummolassa nappasin mukaani vanhat pinnatuolit. Nämä ovat kuulemma 80-luvulla kuolleen mummoni aikanaan ostamat, ja lapsuudessani ne olivat koti-kotona käytössä. Tuolien pariksi kuului samasta sarjasta pyöreä, jatkettava pöytä. Olisivatkohan nämä Askosta? Viitisentoista vuotta sitten tuolit ja pöytä on raijattu liiterinperukoille, ja sieltä minä tuolit sitten itselleni hamstrasin. Tuoleja suunnittelen ruokapöydän ympärille, jonka ylle tulevat messinkiset valaisimet. Juu, meillä ei turhaan kiirehditä lamppujen asennuksen kanssa.





Tuoleissa on nyt jotakuinkin alkuperäinen väritys, joskin istuinosat on joskus lakattu alkuperäistä tummemmalla sävyllä. Ajattelin lakata istuinosat uudelleen ja maalata pinnaosat mustiksi. Kummallista, että näiden "oikea" väri on valkoinen, mutta minä näen ne mustina. Mietin hetken aikaa tuolien maalaamista kauttaaltaan mustiksi, mutta siitä puuttuisi kaikki haaste. Olisi myös sääli peittää kaunis, omasta aikakaudestaan muistuttava puunvärinen istuinosa maalilla. Jotenkin se tuo ilmettä ja arvokkuutta eri tavalla kuin pelkkä maalipinta.





Ensimmäistä tuolia on nyt kokeeksi rapsuteltu, ja kyllähän se pinta siitä pois lähtee, kun tarpeeksi hinkuttaa. Kaikenlaisessa mekaanisessa pintakäsittelyn poistamisessa tulee tuskaisen tietoiseksi siitä, mitä tarkoitetaan sillä, ettei maalattua pintaa koskaan saa enää ennalleen: aina kun rapsuttaa, tulee samalla poistaneeksi myös puuta, vaikka kuinka yrittää olla varovainen. Lakkaosissa taas tummempaa lakkaa on imeytynyt huokoisen puun sisään, ja pitäisi poistaa melkoisen monta milliä, jos aikoisi saada ihan kaiken pois.


Nyt kun jälkikäteen sudittu lakkakerros on saatu ensimmäisestä tuolista jotakuinkin poistettua, tuoli tuntuu tutulta käsituntumalla. Ihan hullua! Kun paljasta pehmeää puupintaa sivelee, muistan miltä tuolit tuntuivat lapsena. Tähän pitäisikin nyt saada joku sellainen käsittely, jonka läpi tuoli tuntuu enemmän puulta kuin lakalta. Askartelua lukuunottamatta en ole koskaan lakannut mitään ja pidänkin lakkaa vähän riskaabelina aineena.





Toimintasuunnitelmani on seuraava: rapsuttelen maalit ja lakat irti ja hion pinnat. Jätän pienet klommot, mutta ainakin yhteen liitososastaan lohjenneeseen kalikkaan saa tehdä paikkausta puukitillä. Jalkaosat ovat tämänkaltaisille tuoleille tyypillisesti nitkuvia (muutama on ihan rehellisesti irti ja osa taas epärehellisesti jälkikäteen paikkaliimailtu), ja yritän nitkutella ne nyt kokonaan irti niin, että pääsee poistamaan liimat ja liimaamaan uudelleen tukevammin kiinni.  Jostain luin, että jos ei ole puristimia, voi käyttää lakanoita, jotka sitoo puuosien ympärille ja joiden avulla kiristää liitokset liiman kuivumisen ajaksi. Sen jälkeen sitten lakkaa ja maalia, ja pitäisikö maalin päälle vielä laittaa joku mehiläisvaha, ettei maali ala ajan kanssa lohkeilla? Kannattaisikohan ensin maalata pinnat ja sitten lakata istuinosat vaiko toisin päin? Selkäosan pinnat ovat kuitenkin tukevat, enkä viitsisi niitä turhaan irrotella.


Jännittävät hetket ovat taas käsillä. Miten voikaan uusi projekti tuntua aina niin tuoreelta ja mahtavalta!


16 kommenttia:

  1. Vahaa istuinosa, älä lakkaa. Tuntuma on parempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaha kuulostaa just hyvältä! Lakka on jotenkin kylmä ja "muovinen", irrallinen pinta siinä puun päällä. Haluan sellaisen pinnan, että puu tuntuu puulta. Nämä tällaiset on minulle vieraita aineita, mutta luotan rautakaupan neuvoihin.

      Poista
  2. Lahden kaupunginmuseolla on Askon museon kokoelma ja sieltä kokoelmapäälliköltä voi kysyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset vinkistä! Näitä samanlaisia tuoleja näkyy aina silloin tällöin: varmaan guuglettamallakin voisi löytyä vastaus, kun ryhtyisi viitseliääksi :)

      Poista
  3. Voi että olet ahkera! Odotan innolla jo lopputulosta. Minulla on edelleen kesken viime kesänä aloitettu neljän puutuolin hiomisvaihe... Olin valinnut jo kivan maalinkin, mutta into hiomiseen loppui kesken. Mutta ehkä tänä kesänä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut jo heti tänne muuttaessa visio isosta ruokapöydästä (joka saatiin tutulta pidempään lainaan), messinkilampuista ja näistä tuoleista maalattuna :) Olisi kiva, kun olisi sellainen työläs projekti, jota tekisi aina silloin tällöin, mutta sitten on vaarana se, että se jää.

      Todellakin tänä kesänä saat puutuolit valmiiksi! Mie muuten rapsuttelen maalit puukolla: on mulla siklikin, mutta se jotenkin rasittaa kättä enemmän, siitä pitää ottaa erilainen ote. Pitää vain varoa, ettei saa puuhun viiltoja tai koloja. Mutta tämä minun maali on niin hapertunutta, että sen saa minusta kaikkein vaivattomimmin puukolla rapsutettua irti. Hion sitten, kun paksuimmat maalikerrokset on ensin rapsuteltu irti.

      Poista
  4. Itse en panisi lakkaa vaan jotain (sävytettyä) vahaa. Osmo Coloria tms.

    Ja ostaisin kyllä sellaisen puristinliinan, tuolien täytyy kestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaha kuulosta juuri sellaiselta, jota tarvitsen! Lakka on jotenkin niin muovinen, kiiltävä ja kylmä. Nämä on mulle ihan vieraita aineita, mutta eiköhän ne rautakaupassa osaa neuvoa. Mietin vielä, miten saa istuinosat vahattua ja pinnat maalattua niin, ettei vaha ja maali sotkeudu.

      Kiitokset liinavinkistä, en olisi osannut ajatellakaan että tuota varten on olemassa joku oma vehkeensä. Onko ne samoja kuin peräkärryn kiinnityksessä käytetyt liinat? Mulla on tässä vielä hyvin miettimisaikaa, kun maalien rapsutus on kesken, enkä ole keksinyt sitäkään, miten saan jalat nitkuteltua irti.

      Poista
  5. Täällä olikin jo viisaammat tulleet neuvomaan lakkapinnasta, sitä olisin itsekin suositellut. Kiva nähdä millainen lopputuloksesta tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko että olisit suositellut vahaa? Ajattelin, että vaha voisi olla lakkaa mukavampi, paremman tuntoinen vaihtoehto :) Aion vielä kysyä maalikaupasta kunnolliset materiaali- ja työskentelyohjeet, ettei tule tyrittyä :)

      Poista
  6. Meilläkin aloitettiin pääsiäisenä rapsutusprojekti, nimittäin vanhan puusohvan. Ai että on ihanaa saada sitä hilseilevää maalia pois! Nyt on vaan vaikea valita, minkä väriseksi se maalataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, puusohvassa kyllä riittää rapsuteltavaa! Tsemppiä vain ja pitkiä hermoja! Nämä puutuolitkin on kyllä työn ja tuskan takana, huh huh!

      Puusohvat on kyllä ihania. Kuulutko Facebookissa sellaiseen ryhmään kuin Värikäs koti? Jos mietit värikkäitä vaihtoehtoja, niin tuolta saattaisi löytyä vinkkejä :)

      Poista
  7. Syy miksi liityin lukijaksi on se, että löydän aina sivultasi jotain mitä minullakin on tai mitä haluaisin olevan. Hiomisesta en tiedä mitään. Minulla oli tuuri tässä pari vuotta sitten. Kotikirppikseltä löysin Ilmari Tapiovaaran tuolit 4kpl ja jatkettavan pöydän. Hyvässä kunnossa. Ehkä pöydän pinnassa on jotain sanomista. Hinta yhteensä 30 e. Tuoleissa leimat jotenkin näkyvissä. Mutta sinähän et maksanut näistä mitään. Ihanat. Niistä tulee vielä se kauneus esille kunhan saat ne hiottua. Ja se on niissä myöskin hyvä puoli, että ovat hiton keveitä. Voin kuvata näitä asioita joskus blogissani. Jos kiinnostaa käy kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista, onpa hauska kuulla! :) Ihan mahtava löytö sulla kyllä, ja ihan mieletön hinta! Minäpä tulen kurkkimaan, mitä saat aikaiseksi :)

      Puutuolit on vielä hionnassa, ja tuntuu, ettei ihan heti tule valmista! Mutta ei se haittaa, mukava joskus tehdä ajan kanssa ja vähän kerrallaan.

      Poista
  8. Katoppa Villa Olivian blogia, jos ei oo jo tuttu. Sieltä voisit saada vinkkejä myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, menen ilman muuta katsomaan! Yritin googletella pinnatuolien maalauksesta ohjeita, mutta löysin vain sellaisia kokonaan maalattuja versioita. Mutta eivätköhän rautakaupassa osaa neuvoa.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!