maanantai 13. maaliskuuta 2017

Tilanjako-ongelma


Pienissä neliöissä joutuu pikkuisen luovimaan: kun samassa huoneessa on ruokailunurkkaus, nukkumistila ja lököttelypaikka pönttöuuneineen, on mukava saada eri oleskelutiloja jollakin tapaa rajattua. Nämä ovat taas sellaisia rajaamisia, joissa tilan tuntu on minusta kaikkein tärkein: ei kannata ruveta tukkimaan tilaa umpiseinillä erillisiksi sopeikseen, vaan riittää, että pienet viitteelliset asiat saavat tilat tuntumaan yksityisiltä.


Sohvan edessä on pönttöuuni, joten sohvan ainoa järkevä paikka on juuri tuossa noin! Sen taakse tulee sänky ja kuvauspaikasta vasemmalle ruokailunurkka. Vähän ahdasta! Ei se haittaa.





Ajattelin lähteä tekemään sänkynurkkausta röyhkeästi omaksi tilakseen ilman että yrittää sitä jotenkin saada sulautumaan seinätapettiin. Rouhea, olemassaoloaan anteeksipyytelemätön aitan ovi seinälle sängynpäädyksi ja krumeluurit kultakehykset sen päälle! Verhoksi mietin joko samantyylistä vaneriroikotinta kuin ylemmän kuvan väliovessakin on, mutta ehkä tavalliset verhot ovat kuitenkin paremmat (sitä paitsi ne löytyivät kaapista jo valmiiksi, enkä minä jaksa nyt odotella).






Oviparka näyttää kastuneen, kun se on viettänyt viime ajat parvekkeella. Kyllä se siitä vielä kuivuu ja vaalenee ennalleen. Kehyksiä täytyy vielä metsästää lisää: sängyn ylle voisi sommitella oikein näyttävän ja rönsyilevän taulukollaasin! Mustia ja kultaisia kehyksiä on mielessä. Vai entäpä jos sittenkin pelkästään kultaisia?








Onpas kerrassaan mukava päästä viimeinkin laittelemaan sisustusjuttuja ainaisen laatikon pakkaamisen ja purkamisen sijasta! Nyt on yhtä aikaa monta ihanaa juttua odottelemassa paikoilleen pääsemistä, eikä oikein osaa päättää, mistä aloittaa! Jospa ensimmäisenä etsisin sängynpäätyä kiertämään valosarjan, joka ihan varmasti piileksii juuri sen vihonviimeisen pahvilaatikon pohjalla.


14 kommenttia:

  1. Tuosta tuli todella ihana nurkkaus.
    Kaunis sängynpääty, kyllä sinä osaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :) Minustakin nurkkauksesta tuli yllättävän kiva! Sängynpäätykin pääsi taas käyttöön.

      Poista
  2. Kivalta näyttää ja tuo verho tilanjakajana on kiva idea. Kaunis leponurkkaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vähän sen verhon vaati, että sai nurkkauksen omaksi tilakseen. Vaikka alkuun ajattelinkin, etten laita mitään "väliseiniä".

      Löysin muuten valot sängynpäädylle! Eivät edes olleet mitenkään vaikeassa paikassa :)

      Poista
  3. Ihanat koirat :). Pysyvätkö koirat poissa sängyltä vai ovatko onnistuneet livahtamaan lekottelemaan sinne?
    T:H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntaina vasta saatiin sänky ja sitä ennen nukuttiin lattialla raheilla. Raheille koirat saavat tulla ja olikin tosi mukava nukkua koira kainalossa! Ei se nukkuminen mitään haittaa, mutta kun päiväsaikaan sitten tulevat jäytämään luita ja tuovat kaiken ryönän mukanaan sänkyyn: siksi ne eivät saa tulla sängylle. Ja jos Elmolla on maha sekaisin, se saattaa käydä sängylle oksentamassa, eli helpoimmalla pääsee kun kieltää sängyn koirilta kokonaan. Ne kun eivät valitettavasti ymmärrä sellaista "voit nukkua vieressä mutta älä muuten mene sängylle" -kieltoa. Se on joko tai.

      Edellisessä kodissahan vasta otettiin sänkykielto koirille käyttöön, ja minusta ne oppivat sen tosi nopeasti! Muutaman kerran nostin ne tosi napakasti niskavilloista alas, eivätkä sitten enää uhanneet kieltoa. Nyt tässä kodissa Manu ei uskalla edes yrittää (se saattaa olla lattialla hyppyasennossa ja hakea katsetta sillä tavalla, että näkee, että se empii saako vai ei). Elmo tietää, ettei sängylle saa tulla, mutta se kyllä ujuttautuu aina kun ajattelee, etten näe. Sen näkee kyllä koirasta, kun koira tietää tekevänsä jotakin kiellettyä. Jos en heti huomaa, että Elmo loikoilee sängyllä, saatan huomata kuinka se luimuilee ja seuraa mitä teen. Ja kun huomaan Elmon, se alkaa madella ja tosi vetelehtien lähtee sängyltä.

      Eli tietävät ettei saa mennä sängylle, Manu ei yritäkään mutta Elmo jästipää ujuttautuu aina silloin tällöin!

      Poista
  4. Tuli mieleen, että mitä jos sängyn nostaisi korokkeelle, semmoiselle puoli metriä korkealle? Nikkaroisi tason, jonka alle saisi rutkasti säilytystilaa. Se tekisi sänkynurkasta vielä enemmän oman sopen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva idea! Olispa varmasti aika hieno! Sellaisia sänkyjä, joiden alla on isot laatikot, taidetaan myydä valmiinakin? Meillä ei ole enää sillä tapaa säilytystilan tarvetta, ettäkö pitäisi saada lisätilaa. Tai voisihan sinne tietysti aina varapeitot ja petivaatteet säilöä!

      Poista
    2. Ikeassa on ainakin, mutta teidän kotinne tyyliin ne eivät taida sopia. :) Kyllä sinun nikkarointitaidoilla ja -innolla tekisin sängyn itse!

      Meillä on säilytyssängyssä mm. vieraspatja peittoineen aina valmiina otettavaksi. Sängyn paras puoli on siinä, että sen alle ei voi mennä pölyä eikä tavaroita ulkopuolelta!

      Ihana tuo "Meillä ei ole enää sillä tapaa säilytystilan tarvetta, ettäkö pitäisi saada lisätilaa." Olisitko joskus uskonut kirjoittavasi noin?! :)

      Poista
    3. En ole koskaan tehnyt mitään sellaista, missä on laatikko, mutta olisi kyllä kiva kokeilla! Ehkä jotain pienimuotoisempaa kuitenkin :)

      Meillä on jättikokoinen vintti, jonne ajattelin kaiken ruman dumpata (niin kuin varapatjat, ne umpirumat taittorahit). Kauhean kätevä mutta ehkä vähän petollinen tuollainen loputon varastotila. Vintille pitää kiivetä sellaiset melko kapeat portaat, enkä ole vielä viitsinyt kantaa sinne vaikeita ja raskaita asioita.

      Onhan sitä tavaraa tosiaan lähtenyt, ja nyt kun on taas muuttanut ja hakee tavaroille paikkoja, miettii vielä onko ylimääräistä. Askartelu-, ompelu- ja nikkarointijutut vie kauheasti tilaa, mutta ei niistäkään oikein voi loputtomasti nipistää. Erityisesti puutavaraa on todella, todella rasittava muuttaa paikasta toiseen (sellaisia vanerilevyn palasia, lautoja ja lankkuja - jokainen pitää kantaa erikseen, argh), mutta joku päivä sitten on taas jemmavarastoista iloinen, kun rupeaa vaikka sahailemaan tai nikkaroimaan.

      Poista
  5. Kiva idea tuo verho...meillä joskus, kun oli pienet tilat (vielä pienemmät, kuin nyt...:D) nukuimme olohuoneessa ja lipasto rajasi huoneesta nummanurkan.::)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli toiseksi edellisessä kodissa niin iso olohuone, että sieltä rajattiin nukkumanurkkaus jättimäisellä vanhalla kaapilla. Sen taustapuolikin oli niin kaunista vanhaa puuta, että se näytti minusta hyvältä sängynpäätynä :) Tässä kodissa on vähemmän tilaa olkkarissa, tai ainakin tila on ihan erilainen. Ja lisäksi olohuoneeseen pitää mahtua ruokailutilakin, eli ei voi laittaa isoa kaappia keskelle huonetta :)

      Poista
    2. Ei toiseksi edellisessä vaan kolmanneksi edellisessä! :D

      Poista
    3. Pitää tulla vielä korjaamaan, että nukkumanurkkaus...ei mikään nummanurkan..:D

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!