tiistai 28. helmikuuta 2017

Uusia suuntia


Ihan selkeästi on uudenlainen sisustus hakusessa: kevyttä, naisellista, iloista, aavistuksen värikästä ja jotakin modernia on mielessä.


Kirpparilta tarttui mukaan kevyt vaaleapohjainen päiväpeite (8 e, kiinnostavatko nämä hinnat ketään?), jossa on värikkäitä kuvioita. Hmm, sopisikohan tällainen kepoisan iloinen tyyli krumeluurien kultakehysten pariksi?





En ole vielä istuttanut yhtään mitään asiaa, mutta suunnitelmat ovat vireillä. Kontista löytyi kiva rottinkinen seinäteline, johon sopisi joku rönsyilevä viherkasvi. Teline löytyi hyllystä, jossa oli kaikki eurolla neljä kappaletta niin, että jos ottikin vain yhden, joutui silti maksamaan saman euron.  Pitkään emmin laittavani koko telineen pois, kun oikein mikään muu ei kiinnostanut  – ei pysty maksamaan samaa hintaa yhdestä kuin neljästä, ei vain pysty. Halusin kuitenkin seinätelineen niin kovasti, että se oli otettava loputkin kolme esinettä. Yksi niistä oli lasinen tuikkukippo, kaksi savilautasia kukille.





Ennakkotiedottamisen riemuihme tässä terve! Tänään on viimeinen päivä Styleroomin puolella! Osoite pysyy jatkossakin ennallaan, mutta jos olet tavannut käydä blogin puolella Styleroomin kautta, niin nyt kannattaa ottaa osoite talteen. Olisi kauheata, jos Kirpparikeijun blogi menisi sinulta kokonaan hukkaan!


Huomenna koittaa maaliskuu ja uudet tuulet puhaltavat, yhtä aikaa iloiset ja haikeat. Kohti kevättä siis!


10 kommenttia:

  1. Huippuja löytöjä :) Sama juttu täällä, jos saa 4 tavaraa eurolla niin pakko ne 4 on ottaa :D Päiväpeitto näyttää todella kauniilta, mielestäni 8€ kauniista peitosta ei ole liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä paha päätös, kun vain yhden haluaa, mutta luonto ei salli sillä tapaa rahaa haaskata! Ihan typerä juttu! No onneksi löysin kuitenkin sentään mielestäni ihan kivoja juttuja, ja tuo tuikkukippokin on kaikessa tarpeettomuudessaan hirveän sievä :)

      Poista
  2. Ihania löytöjä. Mua ainakin kiinnostaa hinnat, koska itsekin aina kerron hintoja kun teen löytöjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on kiva nähdä, millä hinnalla toiset ihmiset ovat tehneet löytöjä :)

      Poista
  3. Minua ainakin kiinnostaa hinnat :)
    Harmillisesti olen huomannut Styleroomin puolella hiljentymistä, ja moni muukin bloggari on jäänyt pois heidän kelkasta. Mutta onnea jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sieltä taisi lähteä useampikin bloggaaja. Pitäisi itsekin reipastua kansioiden tekemisessä ja kuvien lisäämisessä!

      Kiitokset tsempeistä! :)

      Poista
  4. Moikka, mulla on sisustuksessa tuota "raskaampaa mustaa ja kultaa " mutta vastapainona myös herkkää naisellista sisustusta ja hieman mummola lookiakin - ja hyvin kaikki tyylit menee yhteen :). Ei oo liian sekavaa ja tällaiselle helposti kyllästyvälle vastapainoisuus rauhoittaa. Lisäksi olen ajatellut, että mies ja poikakin tykkää kun kodin sisustuksesta löytyy myös sitä äijäväriä. Terkuin, Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taitaa olla aika samanlaiset suunnitelmat! Katsotaan, minkälainen sekametelisoppa lopulta syntyy :)

      Poista
  5. Mistä kirpulta löytöjä teet, kun itse en koskaan löydä mitään :) Tai sitten se johtuu siitä että käyn liian harvoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulussa tykkään Kontista, Pelastusarmeijan kirppareista, Järkikirpparista ja erityisesti Paljekirppiksestä. Ruskossakin on hyvä kirppari (olikohan se Ykköskirppis)se on omaan sijaintiini nähden turhan kaukana. Alppilassa on sellainen kuin Aarrekirppis, jossa on usein ihania vanhoja kalusteita.

      Käypä kurkkimassa useammin! Kirppistarjontahan on aina sattumasta kiinni, mitä sattuu olemaan tarjolla :)

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!