lauantai 25. helmikuuta 2017

Ahneista ahnein kirppismyyjä



Aina silloin tällöin törmää sellaiseen ajatukseen, että tavaroitaan myyvä kirppiskaupittelija on ahne ja itsekäs, kun koettaa saada tavaransa mahdollisimman hyvään hintaan myytyä. Eräässä kotiaiheisessa ryhmässä joku kysyi hinta-arviota myyntiin ajattelemilleen retroverhoille, ja muutamat vastaukset yllättivät: selkeästi tiettyjä keräilijöitä kiinnostavat verhot pitäisi myydä parilla kolikolla, paitsi jos on ahne ja haluaa riistää ostajaa. 


Anteeksi kuinka? Mistä kumpuaa sellainen ajatus, että myyjän pitäisi jotenkin holhota tarjouksen tekijää ja osata päättää, mihin kenelläkin on vara tai tarve? Eikö samalla logiikalla voi yhtä hyvin ajatella, että ostaja on ahne, jos haluaa riistää myyjältä tavaran pilkkahintaan.


Olen aina ollut ahkera kirppisten kävijä sekä ostajan että myyjän ominaisuudessa: ostajana teen hyviä löytöjä ja myyjänä pääsen eroon turhasta tavarasta. Kun oma maku muuttuu tai haluaa kotiin muuten vain uutta, kirppiksen kautta on hyvä pyrähtää. Koti saa uuden ilmeen ja vanhat tavarat pääsevät kiertoon. Näppärää!





Kirppistavaroiden hintaan vaikuttaa ennen kaikkea myyntipaikka: jos myy retroverhoja perähikiän taaimmaisella navettakirpparilla, voi varautua siihen, ettei ketään kiinnosta mihinkään hintaan. Käytetyn tavaran liikkeessä samojen verhojen hinta on jo paljon korkeampi, ja jossakin sopivassa myyntiryhmässä huutokaupalla myytynä hinta saattaa kohota pilviin. Tavallisella kirpparilla viisi euroa on iso raha, mutta netissä hyvillä kuvilla ja oikeassa ryhmässä tavara pääsee oikeuksiinsa, ja jo pelkät postikulut ylittävät helposti sen, mitä koko tuotteesta suostuttaisiin perinteisellä kirpparilla maksamaan.





Myyntipaikan lisäksi myyntionneen vaikuttavat monenlaiset X-tekijät: jos myynti-ilmoituksen ympärille syntyy kuhinaa, tavarat käyvät helpommin kaupaksi. Kuhinaa voi synnyttää vaikka niin, että laittaa samaan kohteeseen myyntiin monta eri tavaraa (esimerkiksi kaikki Muumi-mukit saman ilmoituksen alle yksittäin myyntiin sen sijaan että tekisi jokaiselle mukille oman, erillisen ilmoituksen). Joulun alla voi olla enemmän kiinnostusta arvokkaaseen keräilytavaraan, ja lapsilisäpäivän tienoilla kotiäideillä on erityisesti varaa shoppailla.


Tutkimattomia ovat ostajien tiet, ja joskus liian matala hinta voi joko karkottaa ostajat tai houkutella puoleensa himohamstraajia, jotka eivät viitsikään saattaa kauppoja loppuun vaan tekevät oharit, kun innostus tunnin päästä varauksesta hiipuu. Itse yritän nykyään välttää ilmaiseksi lahjoittamista netin kautta, koska ilmaisuus ja oharit kulkevat käsi kädessä: jos tavaralla on jokin rahallinen arvo, sen noutaminenkin otetaan helposti vakavammin. Jännittävin esimerkki tästä kummallisesta ilmiöstä on kesältä, kun kaupittelin paria puista hyllyä. Ensimmäisessä ilmoituksessa seinähyllyt maksoivat 10 euroa, mutta ketään ei kiinnostanut. Toiseen ilmoitukseen lastasin röykkiön tavaraa joko ilmaiseksi lahjoitettavaksi tai eurolla myytäväksi. Ilmoitus herätti heti kiinnostusta, ja kolme ihmistä varasi tavaroita. Noutoajat sovittiin seuraavalle päivälle, ja seuraavana päivänä kaksi kolmesta perui noutonsa. Laitoin juuri eurolla kaupittelemani hyllyt kolmannen kerran myyntiin, tällä kertaa viidellä eurolla. Ja niin siinä kävi, että kaupat lopulta syntyivät. Liian kallis ei käy kaupaksi, mutta liian halpaan ei viitsitä suhtautua vakavasti. Ehkä silloin helpommin ajattelee, että tavarassa on jotakin vikaa, eikä se olekaan minkään arvoinen.




Entäpä sitten ilmaiseksi saatu tavara? Totta kai joku Bengalintiikerin DVD-levy on menettänyt arvostaan terävimmän kärkensä sillä, että sitä on jaettu jokaiseen talouteen pyytämättäkin. Mutta entä vaikka äitiyspakkauksen vauvanvaatteet? Nehän ovat olleet ilmaisia. Jos olen joskus vuosia sitten saanut lehtitilauksen kylkiäisenä Pentikin ison hopeisen poron ja Harri Kosken Block-valaisimen, täytyykö nekin jakaa eteenpäin ilmaiseksi, jos niihin kyllästyy? Kuuluuko kaupat tehdä ostajan hyväksi, ettei vahingossakaan itse hyötyisi ollenkaan?


Pahin synti on varmasti myydä tavara niin, että siitä saa jopa enemmän kuin on itse aikoinaan maksanut. Aloituskuvan keltaisten verhojen hinta kipusi huutokaupassa peräti yli 50 euron, ja kirpparilta löytynyt värikäs nojatuoli lähti eteenpäin huikeaa 120 euroa vastaan. Onko tässä nyt kirpputorien perimmäinen idea hukassa ja pitäisikö potea huonoa omaatuntoa? Pitäisikö myydä aina sille, joka halvimmalla ostaa, vaikka kiinnostuneita olisi jonoksi asti? Voisiko ajatella, että kysyntä määrää hinnan ja aikuinen ostaja on kykeneväinen päättämään siitä, paljonko mistäkin on valmis maksamaan.





Keltaisten verhojen ja värikkään nojatuolin tapaus ovat tietysti täysin poikkeuksellisia tapauksia, mutta niitä kelpaa muistella silloin, kun nettikirppismyynti ottaa muuten päähän! Tuoreessa muistissa ovat Muumi-mukien toistuvat oharit, uudelleenmyyntiyritykset ja parin viikon vänkäys huutajan kanssa, joka lopulta teki oharit monenlaisten kirjavien ja vaiherikkaiden kertomusten jälkeen. Viime aikoina kaupittelin kirjoja ja sain 30 myytyä, mutta tunnin päästä noutojen sopimisesta alkaa hervoton perumisrumba ja parikymmentä (!) kirjaa jää lopulta noutamatta: joku sairastuu, joku saikin kirjoja toisaalta, joku ei koskaan enää palaa aiheeseen. Kaiken huippu oli paikallisen kirppispalstan huutokauppakohteisiin tulleet höpöhuudot, jotka huutajat hetken päästä poistivat kaikessa hiljaisuudessa. Näiden huonojen nettikirppiskokemusten jälkeen nousee sellainen tunne, että kirpparilla myyjä on vastuussa kaikesta, mutta ostajan ei tarvitse sitoutua mihinkään.


Nettipalstat ovat periaatteessa kauhean kätevä tapa päästä irtotavarasta eroon, mutta viime aikoina omalla kohdallani on ollut enemmän ohareiden tekijöitä kuin ostajia: tälle viikolle varattiin neljä noutoaikaa, joista nolla ihmistä kävi noutamassa ostoksensa. Hermothan siinä vitkuttelussa ja pelleilyssä lopulta meni, joten ei auttanut muuta kuin varata pitkästä aikaa pöytäpaikka perinteiseltä kirpparilta. Perinteisellä kirpparilla on niin paljon tarjontaa, ettei kauppa ollenkaan välttämättä käy samaan tahtiin eikä varsinkaan samaan hintaan kuin nettikirppareilla, mutta eipähän ainakaan tarvitse vaivata päätään minkäänlaisella vänkäämisellä.


Kuinka sinä suhtaudut kirppismyyntiin? Onko halpa hinta osa kirpparin perimmäistä ideologiaa ja meneekö koko kierrätyskulttuuri pilalle, jos hinnat nousevat pilviin? Entäpä trokarit, jotka hamuavat halpaa tavaraa ja myyvät sen tarkoituksella kalliimmalla eteenpäin? Ärsyynnytkö, jos näet että itse myymäsi tavara on myynnissä toisaalla kalliimpaan hintaan?


15 kommenttia:

  1. Hyvä! Allekirjoitan kaiken, mitä kirjoitat!
    ~kk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppiskauppa osaa kyllä toisinaan olla kovin vaikeaa ja raskasta! Nyt kun saan tämän viimeisimmän kirppislastin hävitettyä, keskityn kirppisshoppailijan rooliin :)

      Poista
  2. Toisen joutava on toisen tärkeä.

    Jos näen tavaran, joka kiinnostaa, harkitsen: 1) tarvitsenko sitä, 2)haluanko sitä miten kiihkeästi ja 3) olenko valmis maksamaan pyydetyn hinnan. Jos kovasti haluan, näyttäisi, että olen valmis maksamaan hieman enemmän.

    Minulle on ihan sama, onko joku saanut myymänsä tavaran kylkiäisenä - itsehän päätän ostanko ja maksanko.

    Lähinnä olen ostanut tori.fi:stä. Näyttäisi, että jos myyjä pitää korkeata hintaa, tavara on myynnissä kuukausitolkulla. Esimerkkinä Marimekon keittiöpyyhkeet, kappalehintana liki 30 euroa.

    Useimmiten ostamani tavarat tulevat postissa. Se vähän nyppii, että joku pistää tavaran hinnan päälle vielä pakkauskulut - siis joku kirjekuori tmv, sen jälkeen, kun kaupasta on jo sovittu. Ne voisi mielestäni laskea tavaran tai postikulujen hintaan jo valmiiksi. Joku kerran velkoi 5 euroa paperista ja teipistä ... Paras ilmoitus mielestäni on sellainen, jossa näkyy tavaran hinta haettuna ja myös postitettuna.

    Ja toisekseen ihmiset eivät osaa pakata tavaroita taloudellisesti. Joku kangastavara ei tarvitse ympärilleen muovia ja pahvia - ihan piisaa, jos sen käärii muovikassiin ja teippaa osoitelapun päälle.

    Postitse ostamisessa on tietysti omat riskinsä. Jos tavaraa ei ole kuvattu useasta suunnasta ja läheltä, se saattaa olla huonokuntoinen. Ja halpojen ostosten kanssa ei viitsi lähteä valittamaan - vaikka ehkä pitäisi.

    Kerran on käynyt niin, että myyjä ei meinannut lähettää maksamaani tavaraa. Siinä piti jo mainita rikosilmoitus jne.

    Muutaman kerran on käynyt niin, että olemme sopineet kaupasta, minä olen ollut valmis maksamaan tilisiirtona, kerran jopa kerinnyt maksaakin, kun myyjä on ilmoittanut myyneensä tavaran jollekin toiselle. Se on kyllä ärsyttänyt kovasti ja olen pistänyt myyjän tiedot muistiin etten vahingossakaan rupeaisi uudestaan kaupantekoon ko. henkilön kanssa.

    Mitäs vielä? Niin, kaiken kaikkiaan minusta on kirppuilu on hieno asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ehdottomasti minustakin kippistely on hieno asia! Joskus vain rupeaa ärsyttämään ihmisten röyhkeys tai välinpitämättömyys, jos ei viitsitä noutaa sitä minkä on varannut tai jos kirppispöydässä vaikka sotketaan jotakin. Minun täytyy nyt päästä eroon tästä viimeisestä kirppisroinasta ja sitten alan taas katsella maailmaa kirppisshoppailijan silmin! Se on paljon mukavampaa ja rennompaa.

      Mie kattelen Torista useimmiten sellaista isompaa tavaraa. Jos on vaikka pöytä hakusessa, menee katsomaan Torista. Muut kirpparit on sitten niin kuin pienen tavaran paikkoja. Postitse olen ostanut ihan muutaman valikoidun tavaran, mutta mieluiten sellaisista Facebookin tiettyyn asiaan vihkiytyneistä ryhmistä. On jotenkin varmempaa ja luotettavampaa sillä tavalla. En ehkä uskaltaisi kovin suuria summia tarjota, jos ei saa noutaa.

      Poista
  3. Mä en jaksa alkaa juuri ollenkaan kirppistouhuihin. Mielestäni se ei ole kaiken vaivan arvoista. Mun ratkaisu onkin ollut viedä kaikki hyväntekeväisyyteen...

    Toisaalta moni tuttu on tienannut useita satoja euroja kirppispöydällään. Että pistäähän se kyllä miettimään, olisko kuitenkin kannattanut nähdä vähän vaivaa...

    Muutaman kerran olen itsekin saanut roskalavan kautta tavaraa menemään, jopa hyvin nopeasti ja ilman ohareita. Käytän sitä kuitenkin tosi harvoin, koska se av/yv/jono-meininki on niin älyttömän ärsyttävää!!

    Kyllä, mua todellakin kirvelis nähdä itse halvalla myyty, tai ilmaiseksi annettu, tavara jossain myynnissä kovalla hinnalla. Siksikin suoraan kohteeseen menevä hyväntekeväisyys-lahjoitus on paras ratkaisu minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaiva ja kaikki puljaaminen kyllä melkoista! Iso työ pitää nähdä jokaisen kirppislantin eteen, mutta kun sen jaksaa nähdä, niin yllättävästi niitä kolikoita kertyykin.

      Jonotus on myös yksi rulijanssinsa: jos johonkin kertyy jono ja ensimmäinen peruu, peruu toinen ja sitä seuraava ja sitä seuraava... Joskus tuntuu, että av ja yv ovat synonyymeja sille, että tätä en ainakaan osta.

      Hyväntekeväisyyskirppis on kyllä näppärä ratkaisu tavaraongelmaan. Tosin en tiedä, saako esimerkiksi helmikuussa dumpata joulukoristeet lahjoituslootaan vai onko ne vain kasa roskaa. Sama olisi sitten heittää itsekin roskiin (tai siis parempi, ettei turhaa kuormita hyväntekeväisyyskirppareita), mutta aika rankalta tuntuu heittää käypää tavaraa kaatopaikalle.

      Poista
  4. Itse olen äärettömän iloinen kun satun tekemään "löydön", voi olla halpakin, mutta jotain sellaista jonka juuri minä haluan :) Huutokaupoissa pitää mielestäni olla pohjahinta "myyn jos hinta miellyttää" -tyyli on ärsyttävää. Huutokauppoja ei tietysti voi tuolla itsepalvelukirppareilla tehdä, mutta täällä netissä ne ärsyttää. Mielstäni itse halvalla saadun voi myydä omaa ostohintaa kalliimmalla, jokainen ostaja kuitenkin tekee sen ostopäätöksen itse. Hakematta jättämiset ne kyllä sitten vasta ärsyttääkin. On tullut itsekkin ostettua tavaraa, joka ensin tuntui juurikin tarpeelliselta, sitten vähemmän tarpeelliselta, mutta olen ostanut koska olen lupautunut sen ostamaan. Tietysti on monia syitä, jotka varmasti on päteviä syitä perua kaupat. Se kyllä naurattaa kun yritetään myydä ketjurättejä kalliilla, saumat vinossa ja nukkaa kainalossa, tai se, että viedään likaisia ja reikäisiä vaatteita myyntiin - kuka niitä haluaa ostaa?

    Mitä mieltä olet, saako lahjaksi saadun myydä? Tai antaa lahjana eteenpäin? En tykkää huonoa jos minulta lahjaksi saatu myydään tai annetaan eteenpäin, toivottavasti se jossain vaiheessa ilahduttaa ostajaansa/saajaansa :)

    Ihanaa aurinkoista lauantaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumi-mukit oli mulle aikanaan sellainen "sijoitus", että nämä saa sitten hyvään hintaan myytyä. No ei saanut! Halvimmat mukit meni 10 eurolla, kalleimmista kolmisenkymppiä. Surkea sijoitus säilyttää kympin kippoa kymmenen vuotta ja saada siitä muutama euro voittoa.

      Mulla ei ole tapana sovittaa kirpparilla vaatteita (en jaksa), ja jos kotona vaate tuntuu epäsopivalta, se menee suoraan takaisin kirppiskasaan. Monet sisustuskokeilut on myös sellaisia, ettei sitten kotona toimikaan niin kuin oli ajatellut, tai sitten ihan vain kyllästyy, ja tavara lähtee takaisin kiertoon. Yritän kuitenkin ostaa vain sellaista, joka tulisi käyttöön, mutta en pode morkkista, jos ei tulekaan. Askartelukäyttöön ajatellut asiat on monesti sellaista tasapainottelua tarpeellisen ja tarpeettoman välillä :)

      Ilman muuta lahjaksi saadun saa myydä. Tässä on tietysti kyse siitä, ettei halua loukata lahjan antajaa. Jollekin voi sanoa suoraan, että tämä ei ole nyt sopiva, ja minusta se on tosi hyvä juttu. Itse ostin siskolle jouluna sellaisen lahjan, joka ei ollut hyvä, ja se meni suoraan kauppaan palautukseen: enemmän olisi harmittanut, jos tavara olisi jäänyt turhana nurkkiin pyörimään. Palautusta varten säilytin kuitin ja pyysin sanomaan suoraan, jos ei tykkää.

      Kaikille ei tietenkään voi sanoa, että tästä en tykkää, ja sitten ei auta muuta kuin kiittää kauniisti ja jälkikäteen numeroa tekemättä luovuttaa tavara eteenpäin tai laittaa kirpparille. Jos lapsi on saanut sellaisia leluja, joista on kasvanut yli, olen tarjonnut niitä sukulaisten lapsille (ja tätä tuskin lahjan antajakaan pitäisi pahana). Meillä on myös käytössä sellainen laatikko, johon ostelen vuoden varrella tulevien juhlapyhien lahjoja. Samaan laatikkoon laittelen esimerkiksi lapsen lahjaksi saamia liian pieniä vaatteita, joita aion tarjota jollekulle tutulle eteenpäin. Tänä jouluna lapsi sai lahjaksi Aku Ankan taskukirjan, joka oli jo kolmas samaa kappaletta: lahjan antaja itse kehoitti antamaan sen eteenpäin, ja niin se sitten menikin lapsen kaverin synttärilahjaksi.

      Oma pappani oli sellainen, ettei hänen lahjoistaan kieltäytyminen olisi ollut loukkaus, ja silloin ratkaisu oli vain kiittää kauniisti ja ottaa tavara vastaan. Teininä esimerkiksi sain papalta sellaisen vempeleen, jossa on käsipyörä ja jolla leikataan makkaraa siivuiksi. Eihän sellaiselle oikein tarvetta ole, joten ei auta kuin kiittää. Ei sitä tavaraa silti täydy mukanaan ikiaikoja kuljettaa. Jos jälkikäteen kyseltäisiin, että missä on se upea lihanleikkuuvempele / seinälle kiinnitettävä hirven pää, jonka minä sinulle lahjaksi annoin, kääntyisin varmaan pienen hätävalheen puoleen, ettei tarvisi loukata lahjan antajaa. Jos sisko kysyisi, missä ovat hänen vuosia sitten antamansa mukit, voisin sanoa, että ne olivat käytössä aikansa, ihanat ja ovat jo jatkaneet matkaa.

      Itse toivoisin, ettei kenellekään tulisi vaivaa minun antamistani tavaroista. Ihan huoletta saa viedä kirpparille tai tehdä mitä vain. Jos on vuonna 2009 annettu jossakin "en keksi mitä annan, ostan vuoden hittilahjan" -huumassa joku piikkimatto, toivoisin, ettei saaja koe taakaksi säilyttää sitä piikkimattoa vuosikausia pelkästä velvollisuudentunteesta.

      Paras olisi, jos ei itse pahastu, jos annettu lahja ei ole sopiva, ja jos toisetkaan eivät pahastuisi, jos saaja ei lahjasta välitä. Mutta jos sitä ei voi suoraan sanoa, niin ihan vain hissunkissun tavara eteenpäin.

      Me ainakin hukuttaisiin tavaraan, jos jokainen joululahja kolmenkymmenen vuoden ajalta pitäisi säilyttää.

      Poista
  5. Mä en meinaa ollenkaan jaksaa nettikirppareita. En jaksa roikkua selaamassa illasta toiseen tavaroita. Tori on ehkä eri asia, mutta juuri facen ryhmät on niin nopeatempoisia että pitäisi olla kokoajan sormi liipasimella täräyttämään se av jos oikeasti jotain haluaa.

    Kaatopaikkaryhmässä erehdyin antamaan itsekkin ilmaiseksi saatuja pihalaattoja ja voi taivas sitä sotkua mikä siitä seurasi. Kaikki olisivat ne halunneet, mutta kun piti tulla itse hakemaan peräkärryllä ja itse kantaa ne kyytiin niin yksi toisensa jälkeen perui. Sitten ensimmäinen jonka kanssa sovittiin aika ei saapunut koskaan hakemaan, vaikka lupasi ja koko päivän odotin. Seuraava tuli, vain kolme tuntia myöhässä sovitusta...Ja seuraavana päivänä tuli hakemaan lisää, mutta laittoi mulle viestiä että voiko ottaa ne muutkin laatat pihasta. No joo ei, onneksi edes laittoi viestiä eikä vaan ottanut!

    Olen myynyt surutta tavaraa kalliimmalla mitä olen ostanut, miksen olisi?! Eikä sitä hankintahintaa kukaan tiedä jos ei mainosta. :) Myyn nykyisin tavaroita kirpparilla melko harvoin, en jaksa sitä(kään) rumbaa vaatteiden silityksineen ja hinnoitteluineen. Parhaimmillaan olen saanut yli 200€ viikolta, huonoimmillaan vain nippa nappa paikan vuokran maksettua. Nykyisin laitan käytännössä kaiken SPR:lle, pääsee nopeasti eroon eikä jää muuta kuin viemisen vaiva. Ostan nykyisin tavaraa huomattavasti harkitsevammin kuin ennen, niimpä sitä ei enää kerrykkään niin paljoa.

    Mutta ennenkaikkea rakastan kirppareita! Sitä löytämisen iloa ja mahdollisuutta. Rakkaimmat ja tärkeimmät tavarani ovat ehdottomasti hankittu kirpparilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en jaksa ostaa Facebook-kirppareilta, kun olen ihan liian laiska kulkemaan jonkun yksittäisen kipon perässä. Melkoinen vempele saisi olla, että lähtisin toiselle puolen kaupunkia sen perässä! Isompia kalusteita tai jotakin aivan tiettyä kyllä tulee etsittyä, mutta lähinnä Torista sitten.

      Roskalavaryhmät on kyllä ihan loistava asia olla olemassa! En taida olla ikinä itse löytänyt sieltä mitään, mutta nähnyt toisten löytävän senkin edestä. Just jotkin pihalaatat olis ihan mahtava löytö! :)

      Mie en ole koskaan saanut mitään jättisummia peruskirppareilla. En nyt muista, mutta ehkä jotain vajaa kolmesataa euroa vaikka parilta kolmelta viikolta. Tämä nykyinen pöytä myy niin surkeasti, että taidan lopettaa ensimmäiseen viikkoon.

      Mulla on kirppismyynneille erillinen purkki, ja sen täyttyminen kannustaa myymiseen :) Käytän ne rahat aina johonkin erityiseen kivaan (tai sitten erityisen tarpeelliseen). SPR, Hope ja sen sellaiset ovat tietysti tosi hyviä vaihtoehtoja.

      Sama juttu: minäkin tykkään kirppareissa juuri siitä löytämisen ilosta :) Nyt olisi juuttimatto hakusessa, mutta sellaista ei taida tulla kirpparilla vastaan, eli kaupan kautta lienee mentävä. Ajattelin silti yrittää vielä!

      Poista
  6. Olipa kiva postaus, mä nimittäin oon paljon myynyt ja vähän ostanutkin eri nettikirpuilla ja on jos jonkinlaista kokemusta. Osuit niin oikeaan lauseella " kirpparilla myyjä on vastuussa kaikesta, mutta ostajan ei tarvitse sitoutua mihinkään". Se on niin totta. Ihan ärsyttävintä on hupihuutelu jolloin pahimmassa tapauksessa tavara jää myymättä. Mutta myös ne jotka ovat ostamassa vaikkapa vitosen vaatetta joka pitäisi toimittaa toiselle puolelle kaupunkia samaan hintaan ja mieluiten heti samana päivänä. Siis mä oon lukemattomia kertoja tuntenut myötähäpeää ja ihmetellyt miten joku kehtaa!Koska mulla ei tulis mieleennkään olla ostamassa ja olettaa että myyjä kuskaa. No joo, tästä aiheesta riittää puhuttavaa vaikka kuinka :) Kiva blogi sulla muutenkin, tervetuloa kyläilemään :)

    Maiccu / https://mansikoitajavaahtokarkkeja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä outoja juttuja! Mutta toisaalta parempi, että heti kysyy kuin että hoksaa noutamisen vaikeuden vasta varaamisen jälkeen :) Multa ei ole taidettu koskaan kysyä kuljetusta, mutta tosi pitkää noutoaikaa kylläkin. Yleensä kaupat kannattaa kuitenkin hoitaa alta pois mahdollisimman nopsaa: mitä kauemmas noutopäivä sovitaan, sitä epävarmemmaksi kaupat muuttuvat!

      Kiitos kivasta kommentista! Minä tulen vastavierailulle :)

      Poista
    2. Mie olen joskus kysynyt, paljonko maksaisi, jos myyjä kuskaisi tavaran, kun itsellä ei ole autoa ja asun vähän syrjässä. Ja jotkut myyjät ovat itse ehdottaneet kuljetusta pienestä lisähinnasta - se on hieno juttu !

      Poista
  7. Mulle kirpputorishoppailu ja myyminen on harrastus, jonka varjopuolena on ohareitten tekijät/muuten vaan vaikeat ostajat :D Mutta niinhän se on että 99 hyvää kauppaa unohtuu hetkessä kun tulee se yksi huono kauppa, oli sitä sitten myyjänä tai ostajana kaupanteossa. Mä ostan yleensä live-kirppiksiltä koska en tykkää shoppailla netissä mitään enkä varsinkaan halua maksaa postikuluja. Netissä ei myöskään pysty tekemään superlöytöjä, koska aina on joku tietämässä, mihin hintaan tavara pitäisi myydä. Live-kirppiksiltä voin tehdä hyviä löytöjä kuten viimeisin oli Riihimäen lasin vanha lasinen mitta 0,2e, netissä sen hinnat pyörii 15-20e. Mutta myyjäpuolena olenkin sitten aktiivinen ja kauppa käy ihan mukavasti. Olen erikoistunut vanhaan tavaraan ja välillä on pakko karsia oman kodin sisustusta ja netissä tavaroista saa parhaan hinnan. Yleensä saan aina omani pois tai pienen voiton myymistäni tavaroista. Ja eihän kukaan voi tietää mitä olen tavarasta itse maksanut, jos en mene sitä sanomaan että nyt tuli 10 euroa maljakosta vaikka maksoin siitä vain euron :) Kirpputoritouhuilu on kaikenkaikkiaan kivaa puuhaa kun sen ottaa harrastuspohjalta. Ja kun myy hyvää tavaraa ja kertoo ilmoituksissa rehellisesti vioista, niin silloin kaupat yleensä meneekin hyvin ja ostajat ovat tyytyväisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on aivan totta! Joku mönkään mennyt kokemus saa kymmenen muuta loistavasti sujunutta kauppaa unohtumaan hetkessä! Ihan ihme juttu.

      Livekirppareilla on tosiaan ihan eri hinnat kuin netissä. Ehkä siksi, että ne jotka netissä myyvät, osaavat myös hakea oikeat hinta-arviot tavaroille? Netissä on helpompi lätkäistä jollekin hintaa viisi euroa, mutta livekirpparilla se on jo ryöstöhinta melkein mistä tahansa! Myyjänä kannattaa tosiaan myydä netissä ja ostajan kannattaa mennä livekirpparille :D

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!