maanantai 23. tammikuuta 2017

Tammikuun taikaa



Tammikuun viimeinen täysi viikko hurahti käyntiin. Alkuvuosi on aina vähän sellaista odottavaista uuden aikaa: joulusta tuntuu olevan ikuisuus, ja kaikki tonttuhöpsötys tuntuu niin ankealta muistolta, että sen yrittää mielellään työntää mielestään pois. Valon määrä lisääntyy hurjaa vauhtia: nyt on aivan erilaista kuin kuukausi sitten, ja vielä kuukausi tästä eteenpäin, niin tammikuu on taas pelkkä muisto. On se ihmeellistä.





Suurin osa ihmisistä tykännee aloittaa uudet viikot ja uudet vuodet tyhjältä pohjalta niin, että vanhat asiat on hoidettu alta pois hyvissä ajoin. Minun listallani on vielä monta sellaista asiaa, jotka olisi pitänyt hoitaa jo viime vuonna, ja jotka sitten ovatkin seuranneet mielessä mukana turhana painolastina. Vähemmällä olisi päässyt, kun olisi vain rykäissyt asiat ajoissa alta pois. Tammikuu olkoon aikarajani: tämän kuun loppuun mennessä viivaan lopultakin tympeät asiat pois listalta. Sitten niitä ei enää tarvitse ajatella.


Tuoreilla kukilla lähdetään tähän viikkoon. Hirmu ihanat jättikokoiset markettiruusut taisivat vähän kärsiä pakkasesta, kun muutama on jo nuupahtanut. Joskus ruusukimput kestävät viikkoja, ja joskus ne nuupahtavat heti kun saa maljakkoon. Niistä ei kyllä ota selvää!


Reipasta ja mukavaa uutta viikko! Pahin päivä on juuri käsillä, eli kohta jo ohi!


7 kommenttia:

  1. Totta puhut,aika rientää,joskus tuntuu että ihan siivillä. Nautitaan siis mahdollisuuksien mukaan kaikista päivistä<3 Täällä on menossa,sanoisinko matalan profiilin konmari,joka niinikään olis pitäny tehdä jo aikaa sitten,mutta parempi myöhään jne...;)Valoisaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se kyllä tekee! Ja aivan totta, että jokaisesta päivästä pitäisi osata nauttia. Talvi kestää kuitenkin sen 9 kuukautta ja kesäänkin mahtuu keskimäärin vain kolme hellepäivää.

      Mulla vain jatkuu ja jatkuu raivaus. Nyt on Muumimukit (toistamiseen) myynnissä, ja vaikka on piiiitkään tuntunut, ettei muka mitään ylimääräistä ole, koko ajan keksii kaikkea. Nyt on ompelukone esillä ja kangaskaapin sisältö työn alla. Yritän vähän luonnollisen poistuman kautta supistaa kangaspinoja ja saada niitä hyötykäyttöön.

      Oikein ihanaa viikkoa sinulle! Ja tsemppiä matalan profiilin konmariin :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Leikkoruusut on ihania! Nämä nuupahtivat melko nopeasti. Olisi varmaan pitänyt kääriä ne kaupassa paperiin, eivät tainneet kestää pakkasia.

      Poista
  3. Hei!
    Kyselit kasvikaappi-ideoita edellisessä postauksessa. Me tehtiin itse parikin kasvikaappia viime kesänä. Osaat varmasti sellaisen tehdä, koska olet muutakin nikkaroinut. Tosin jiirisahaa tuohon käytettiin. Teimme rungon valmiista rimasta ja "lasit" kennolevystä. Kaapista tuli tukeva ja ihan hieno, kun puuosat öljyttiin puuöljyllä. Hintaa ei tullut montakaan kymppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Varmaan sellainen yksinkertaisen mallinen kaappi onnistuisi, ja maalihan aina sitten mukavasti viimeistelee :) Ajattelin, että jos ikkunat olisivat sellaisia vanhoja valmiita kapeita ikkunoita, niiden ympärille voisi rakentaa yksinkertaisen rungon. Määrämittaan leikattu lasikin on niin kallista, että jos joutuu sellaisesta maksamaan, tulee itse tehdystä kaapista varmasti kalliimpi kuin uutena ostetusta.

      Poista
  4. Kotimainen ruusunkasvatus on lähes loppunut, kun ulkolaiset halparuusut ovat vallanneet markkinat. Nuo marketin "reilut kaupat" lentävät meille Afrikasta, Euroopan kukkatukkujen ja kotimaan keskusliikkeiden varastojen kautta. Eikä niitä kuluttaja aina ensimmäisenä päivänä osta, vaan saattavat seistä vielä siellä kaupassakin myynnissä ensin jonkin aikaa. Leikkokukka ei loputtomia kestä, siksi ne toisinaan nukahtivat heti kotiin päästyä, vaikka ei tarkoitus toki olisikaan.
    Nuupahtaneen ruusun voi vielä yrittää elvyttää leikkaamalla siihen uuden, viiston imupinnan terävällä veitsellä. Sen jälkeen ruusu kiedottaan tiukkaan sanomalehtirulllaan ja laitetaan tuore imupinta kiehuvan kuumaan veteen. Sen jälkeen koko komeus yöksi jääkaappiin.
    Muutenkin ruusut tykkäävät muuten kulmasta vedestä, siinä missä esimerkiksi tulppaaneille sopii paremmin viileä. Tuoreesta leikkuupinnasta hyötyvät toki molemmat.

    VastaaPoista

Mukava, kun jätit jälkesi!