torstai 17. elokuuta 2017

Pikku kolari, pikku kolhu?

Voi tätä itsetyytyväisyyden määrää, kun on kerrankin kinkkisessä tilanteessa sattunut tekemään oikean valinnan! Erityisen vaikea on olla jotakin mieltä silloin, kun kaikki muut ovat toista mieltä: sitä helposti taipuu ja tyytyy yleiseen mielipiteeseen, kun ei halua vaikuttaa vaikealta.


Kävipä tuossa parisen viikkoa sitten autolla hurruutellessa niin, että olin osallisena minimaalisessa liikenneonnettomuudessa. Keskusta-ajossa körryytellessä ja jonoon jarrutellessa joku ajoi vauhdilla perään niin, että oma auto tuuppasi edellä olevaan kiinni. Sattui siis kolmen auton ketjukolari, jota jäätiin setvittelemään sivummalla. Yritin kurkkia autoon tulleita vaurioita ja muistin, miten jokunen vuosi sitten sain sukulaismiehiltä satikutia, kun en tiennyt, mistä konepelti avataan. JOS SATTUU ONNETTOMUUS, PITÄÄ OSATA AVATA KONEPELTI, minulle vouhkattiin. No sattui onnettomuus. Avasin konepellin. Osaan tasan tarkkaan tarkistaa öljyt ja juuri ja juuri lisätä pyyhkijännesteitä, eikä kummastakaan näistä taidoista ole hyötyä onnettomuustilanteessa. Mutta ilmeisesti tärkeintä on, että on konepelti avattuna onnettomuustilanteen jälkeen.





Setvimistilanne oli kaikille kolmelle osalliselle vieras, ja minä olin meistä se, joka halusi poliisin paikalle. Ensimmäiselle jonossa ei käynyt kuinkaan, koska oma autoni osui peräkoukkuun, ja hän vaikutti olevan valmis jatkamaan matkaa oman autonsa tilanteen tarkistettuaan. Peräänajaja olisi tarjonnut yhteystietojaan, mihin melkein jo suostuin, kun mieleen muistuivat autokouluopettajan opetukset vuodelta 2004 ankean rovaniemeläisen autokoulun kellarista: aina, aina, kun sattuu pienikin liikenneonnettomuus, kutsutaan poliisi paikalle. Juuri tänään kuulin, kuinka jollekulle oli käynyt vastaavassa tilanteessa niin, että vastapuoli antoikin olemattomat yhteystiedot! Kahden kaupalla korvauksia on myös turha ruveta jälkikäteen penäämään, jos puolueeton taho ei ole käynyt kirjaamassa ylös tapahtumia.


Kun tilanne sattui kohdalle tietysti täysin yllättäen, eikä autolle näyttänyt käyneen sen pahemmin muutamaa naarmua, karrelle taipunutta rekkaria ja leimasimen lailla auton takalistoon painunutta peräänajaneen rekkaria lukuunottamatta, tuntui liioittelulta soittaa poliisia. Viitsiikö sitä vaivata, onhan niillä varmaan parempaakin tekemistä. Vielä hölmömmältä tuntui, kun paloauto hetken päästä ajoi paikalle pillit ujeltaen. Hävetti tehdä sellainen numero pikku kolhusta.


Mutta tänään! Nyt seuraa ihmiset painavaa autotietoutta: katsokaas, kun se puskuriosa autossa ei olekaan peltiä (!) vaan kumimaisen kimmoisaa muovia! Se ei törmätessä suinkaan painu rusinaksi, vaan palaa ennalleen niin kuin leipomisvalmis pullataikina. Törmäyksen jälkeenkin perä ja etuosa näyttivät ihan asiallisilta, mutta kun tänään käytin autoa vahinkotarkastuksessa, kävi ilmi, että alla olevat rautaiset puskurit (en muista niiden nimeä) ovat vääntyneet ja ne pitää vaihtaa. Varaosia, työtä, maalausta ja 1 900 euron lasku! Olisipa mahtava ruveta setvittelemään tätä jälkikäteen peräänajan kanssa tekstiviestein: "Hei laitax pari tonnii tilille, thanx".







Vahinkotarkastaja sanoi, että tämä on aivan tyypillinen tilanne: onnettomuuden jälkeen ihmiset eivät osaa katsoa oikeita paikkoja, ja kun lasku lopulta tulee, syntyy närää, eripuraa ja maksuhaluttomuutta. Vahinko ei välttämättä näy päällepäin ja yksinkertainenkin korjauslasku onkin yllättäen aika muikea.


Nyt koko korjausrulijanssi hoituu automaattisesti ja yksiselitteisesti vakuutusyhtiön kautta. Siitä pienestä töytäisystä ja omin silmin katsomalla en olisi ikinä arvannut, että laskusta tulee pari tonnia. Pari tonnia! Onneksi, onneksi, onneksi pidin pääni ja soitettiin poliisi paikalle kirjaamaan tapahtumat ylös. Jos autokoulun opettaja ei aikoinaan olisi painottanut tätä asiaa, olisin aivan varmasti antanut olla, kun se ei muidenkaan mielestä vaikuttanut olevan niin tarpeellista.


Onni tietysti, ettei kenellekään käynyt kuinkaan. Onni on myös vahingot ylös kirjaava poliisi ja käsittämättömän ongelmitta toimiva vastapuolen vakuutusyhtiö.


keskiviikko 16. elokuuta 2017

Puhtaalta pöydältä


Koulu on lähtenyt käyntiin mukavalla tohinalla. Kohta lapsella tulee täyteen ensimmäinen viikko kuudetta luokkaa! Enää viimeinen vuosi alakoulua jäljellä, huh huh.


Alkavan lukuvuoden kunniaksi siistittiin lapsen koulupöytää. Tavarat lähtivät tasolta, kun niille saatiin paikka seinältä. Vanerilevyllä on nyt koria, pikkukaappia, nipsua ja koukkua. Vasemman laidan kartongille pitäisi vielä taiteilla sellainen näöntarkastustaulu, kunhan keksisi jonkun järkevän tekstin!





Sahailin päreiksi kirpparilta löytyneen vanhan korkkitaulun ja tein siitä A-kirjaimen lapsen nimen mukaan. Korkki olikin melkolailla totuttua vaneria pehmeämpää, ja hyvä kun en hujauttanut sahalla korkkitaulun päästä päähän, kun rupesin kirjainta työstämään. Reunat jäivät melko höttöisiksi, ja sivelin ne liimalla, etteivät enää pölisisi. Tästä tuli minusta aika kiva!






Kesäloma on enää pelkkä muisto vain, mutta onpa ollut mukava palata taas arkiseen arkeen :)

lauantai 12. elokuuta 2017

Tarkan markan pirkko lämmityspuuhissa


Helei sateiset, pimeät loppukesän päivät! Pönttöuuni oli melkein koko kesän tauolla, mutta nyt jo alkaa olla sellaisia satunnaisia vilpoisia päiviä, että uunia polttelee ihan lämpimikseen. 

Puulla lämmittäminen on meille ihan uusi juttu, ja tehokas polttaminen on ollut vähän opettelussa ihan tuhkien tyhjentämisestä ja oikeaoppisesta sytyttämisestä lähtien. Sain kuitenkin näppärät vinkit talven varalle: uuni on tehokkaimmalla käytöllä, jos sitä polttaa kaksi pesällistä aamulla ja kaksi illalla. Ilma kiertää uunin kyljissä ja lämmittää tiilet. Kun tiilet ovat lämmenneet, niitä ei voi enää lämmittää lisää, eli ylimääräinen polttaminen on turhaa. Minun ajatukseni kun oli, että sitä enemmän lämpenee mitä enemmän polttaa.





Kahvittelukaveri toi tuliaisina ihanan krysanteemin.  Se pitäisi varmaan raaskia laittaa pihalle, mutta ihastelen sitä vielä hetken sisätiloissa.




Olen viime päivinä pyöritellyt raha-asioita oikein urakalla. Kyselin nettipankin chat-toiminnossa pankki-ihmiseltä vinkkejä säästämiseen, kun pankki-ihminen halusi soittaa ja selittää asiat paremmin puhelimessa. Tuli sieltä ihan hyviäkin neuvoja, mutta pikkuisen oli sellainen olo kuin olisi puhunut provikkapalkalla olevan puhelinmyyjän kanssa, joka haluaa henkensä pitimiksi kaupata koko vuoden Cosmopolitanit kerralla. Pankki-ihminen halusi tehdä minusta säästäjäprofiilin, ja kun kerroin olevani tarkan markan tyyppi, hän samaistui minuun, kertoi itsekin olevansa samanlainen ja kehui, miten näppärää on ajatella asiat markoissa. Kiitin neuvoista, sanoin paneutuvani niihin paremmin omalla ajalla, tein niin ja päädyin lopulta omiin ratkaisuihin. Ihan ereihin, joita neuvottiin. Siinä meni pankkivirkailijalla kyllä monta minuuttia hukkaan.


Parhain mustikkakausi lienee käsillä, mutta meillä ei ole poimittuna yhden yhtä marjaa. Varmaan pian pitäisi suunnata metsään ennen kuin joulu taas yllättää ja on liian myöhäistä!


keskiviikko 9. elokuuta 2017

Resupekasta puudeliksi


Koiranturilaat Elmo ja Manu kävivät eilen aivan oikealla ammattitrimmaajalla, Elmo toista kertaa elämässään, Manu ensimmäistä. Annoin trimmaajalle poikien suhteen vapaat kädet. Odotin, että Elmosta tulee siistinnäköinen ja Manusta ehkä vähän siistimpi kuin ennen trimmausta.

 
Hinnastossa oli pieni haitari, johon vaikuttaa koirien käyttäytyminen. Elmo ja Manuhan tietenkin rettelöivät trimmaajalla niin, että saatiin maksettavaksi korkeampi maksu: Manu oli kuulemma arastellut ja satavarmasti vollottanut koko ajan, Elmo taas oli hipsuttanut jalkojaan mielenosoituksellisesti niin, ettei niitä pystynyt ajelemaan. Vasta trimmauksen loppuvaiheilla Elmo oli antanut periksi ja päästi trimmaajan tekemään työnsä loppuun. On se kyllä jääräpää.


Edellisestä trimmauskerrasta oli jo vierähtänyt melkoinen tovi, ja sakki alkoi olla aika tollon näköistä. Tässä pojista yhteiskuva ennen trimmausta:


 
Tässä Elmo ennen:






Manu ennen:






 Ja sitten jälkeen-kuvat! Tässä Elmo:



 






Elmo nuortui ainakin kymmenen vuotta! Sen karva on aina ollut vähän vivahteikas niin, että jostakin kuultaa ruskea, jostakin valkoinen. Nyt kun karva on ajettu lyhyeksi, sen päälaki kiiltää harmaana. Ei kai se vielä ole alkanut vanhuuttaan harmaantua? Elmo on vasta kuusivuotias!





 Mutta mitä tapahtui Manulle?





AHHAHAHA! Manu tuli takaisin puudelina! Sen hännänpäässä on tupsukka! Manu on nyt aivan oikea rouvashenkilön fiini pupsi.







Olen aina pitänyt Manua vähän tollerona, mutta kaiken tuon karvakasan alla se onkin oikeasti hoikka, pitkä ja siro pieni neiti. Ollaan parin päivän ajan Manulle naurettu, mutta Manua itseään ei trimmaus tunnu hetkauttavan suuntaan tai toiseen.


Ei olisi itsellä käynyt mielessäkään, että partakarvat voi kokonaan ajaa pois. Sehän tarkoittaa tietysti siistimpää ruokailua, mutta nyt myös näkee Manun ilmeet paljon paremmin. Trimmaajalta päästessä näin ensimmäistä kertaa, miten Manu hymyilee.





 Ja vielä Elmo ja Manu ennen ja jälkeen:




Onpas ihana, kun on koirat taas hetken aikaa siistinnäköisiä. Normaalisti ei pidetä näin pitkää trimmausväliä, ja jotenkin sitä ehti jo sokeutua omien koirien sottaisuudelle. Nyt ne ovat ihan oikeat jalosukuiset seropit.


Olisihan se jännä, kun itsekin näyttäisi kampaajakäynnin jälkeen aivan toisen lajin edustajalta, vaikka hevoselta. Mitä tykkäät Elmon ja Manun uudesta syyslookista?


tiistai 8. elokuuta 2017

Söpistelyä ja sommittelua



Enää kaksi päivää koulun alkuun! Nyt on uusittu muksun vaatekaappi ja penaalin sisältö: eteisessä ensimmäistä koulupäivää odottaa uudenkarheat, hienot kengät, joita ei ole vielä ollut lupa pukea päälle. Huolella valittu takkikin on vielä käyttämätön, eikä uusia kyniä ja kumeja ole avattu pakkauksistaan. Koulun alkamiseen täytyy vähän ladata jännitystä pienillä uusilla jutuilla, että jaksaa sitten tsempata seuraavaan lomaan saakka. 

Käytin koirat tänään trimmauksessa ja siinä odotellessa näemmä tyhjensin kaikki Oulun kirpparit. Söpöt jutut vain jaksavat viehättää, vaikka yhdet väriöveriähkyt jo kärsinkin. Onneksi on kuistit; niille voi laittaa sellaista herkkää söpistelykamaa, jota ei ehkä muualla jaksaisi katsella. Pinkki metallinen lintuhäkki kantaa nyt sisällään aikaisemmin kierrätyskeskuksen ilmaislaarista löytynyttä kaktusta. Virkattu kaktus on laitettu maalatun säilyketölkin sisälle. Aika nokkela askarteluidea!

Kanavatyöstä suunnittelin tekeväni sohvatyynyn lahjaksi. Emmin taulun ostamista, ehdin sen jo palauttaa kerralleen myyntipöytään, kun taas nappasin sen uudelleen mukaani. Nyt kun se on kotona, en ehkä raaskikaan antaa sitä pois. Jonkun itse näpertämä kukkatyö on hirveän sympaattinen, ja se löysi heti meiltä paikkansa. Sininen Taika-muki taas tuli punaisen ja valkoisten kuppien kaveriksi. Lapsi oli erityisesti toivonut tätä sinistä mukia, ja nyt se sitten sattui tulemaan kirpparilla sopuhintaan vastaan.




Vähemmän söpistelyä mutta enemmän sommittelua vaatii lapsen työpöydän taakse suunnittelemani tarvikehyllykkö. Vai mikä se on? Tuollainen vanerilevy, jolle ajattelin kiinnittää erilaisia koreja ja nipsukoita. Alas voisi vielä liimata tai ruuvata korkkilevyä, johon voi kiinnittää lappuja nastoilla. Vanerilevy on vaneriliikkeestä haettu, ritilähylly kierrätyskeskuksesta 50 senttiä, nipsukat jostakin askarteluliikkeestä, musta avainkaappi kirpparilta, pieni liitutaulu myös ja jämäkät kartongit samoin. Kartongille ajattelin askarrella valkoisen paperin, johon voisi kirjoittaa jotakin sellaisella "näöntarkastusfontilla", siis ylös suurempia kirjaimia, alas pienempiä. 

Ehkä vielä jonkun kirjaimen voisi sahata ja maalata joukon jatkoksi? Tai kirjain siitä korkkitaulusta. Ja purkkeja tietysti tarvitaan aina! Ullakolla pitäisi olla joutilas musta nipsuvalaisin. Vai laittaisiko tähän sittenkin roikkuvan valosarjan?




Tätä on nyt pyöritelty: mitenhän osaisi valita hienoimman mahdollisen järjestyksen ja hienoimmat mahdolliset tavarat! Huominen on vielä aikaa sisustaa. Sitten on aika palata takaisin koulun penkille.


lauantai 5. elokuuta 2017

Leppoisa lauantai


Elmo-turrikka viettelee onnellisen leppoisaa lauantaipäivää tyystin tietämättä, mitä sen pään menoksi on suunniteltu: sain vihdoinkin aikaiseksi varata koirille parturiajat! Elmo on käynyt oikealla ammattitrimmaajalla yhden kerran nuorena kloppina, mutta Manulle kokemus on uusi. Koirat pitäisi trimmata useamman kerran vuodessa, muutaman kuukauden välein, etteivät ne räjähtäisi katukoiran näköisiksi, mutta nyt edellisestä trimmauksesta on jo vierähtänyt melkoinen tovi. Kotona trimmaamisesta kun syntyy aina sellainen sotku, ettei siihen ihan huvikseen viitsi ryhtyä. Jännä nähdä, mitä oikea trimmaaja saa Manusta aikaan.

Vielä on sisällä kovin kesäiset tunnelmat, vaikka syksy alkaakin jo hiipiä mielen päälle. Tuo vaneritaulu on muuten vinksahtanut ihan miten sattuu: paksumpikaan vanerilevy ei tosiaankaan tykkää pysyä suorassa!






Pientä perussiivoilua tässä touhusin aamupäivän ratoksi, mutta sellainen tutina on hyppysissä, että jotakin pitäisi nyt päästä pyöräyttämään! Ehkä vaikka joku kaapin sisältö? Olisinko niin reipas? Sitä täytyy koettaa!


perjantai 4. elokuuta 2017

Pari mustaa (taas!)


Musta näkyy ehdottomasti lisääntyneen meidän kodissa. Melkein ajattelisi, että kaikki on aivan mustaa, mutta ehkä ei kuitenkaan vielä.


Kirppikseltä löytyneet lyhty ja sorvattu kynttilänjalka saivat vähän uutta väriä pintaan. Yritin muuten laistaa sorvatun kynttilänjalan hionnasta ja läträsin maalinpoistoaineen kanssa. Se poisti lakan jotenkin tosi laikukkaasti niin, että parempi olisi ollut olla kokonaan poistamatta pintaa. Maalinpoistoaine on kyllä kenkkua ainetta.




Tämmöiset ne olivat ennen, lyhty 1.80 e ja kynttilänjalka 1 e:










Lyhty on jo siirtynyt ulkorapuille, kynttelikkö vielä odottelee syksyn saapumista. Tällaiset pienet, simppelit askartelut on hirveän mukavia; toivottavasti jotakin sopivaa taas pian sattuu kirpparilla vastaan!


tiistai 1. elokuuta 2017

Elokuu edessä

Elokuuta eletään! Joko alkaa olla syksy mielessä? Hurjaa tahtia on kesä hurahtanut, ja kohta alkavat jo koulut. Ennen koulujen alkua täytyy saada lapsen työnurkkaus sisustettua kivaksi, että on mukava aloittaa uusi lukuvuosi. Alkusyksyssä on aina sellainen mukava tsemppifiilis, vaikka syksy muuten syvältä onkin.


Kesällä kyllästyin pölyä kerääviin verhoihin, ja järjestystä vaihtaessa ruuvailin mötikkämäiset verhotangotkin ullakolle häpeämään. Valoisina kesäöinä verhottomuus ei ollut mikään ongelma, mutta kun ulkona alkaa olla pimeä ja sisällä pidetään valoja, kaipaa jo vähän näkösuojaa. Kävin viikonloppuna ostamassa olohuoneen kolmeen ikkunaan mustat rullaverhot, ja aivan yllätin itseni, kun sain ne samana päivänä asennettua! Aloitin projektin lukemalla kiinnitysohjeet, joista en ymmärtänyt hölkäsen pöläystä, mutta hyvinpä saatiin verhot ihan mittanauhan ja vatupassin kanssa kohdilleen. Onpa luksusta, kun voi itse säädellä valon määrää.




Yöpöydällä vuorottelee pari kirpparilta viime aikoina löytynyttä juttua, lastuista tehty kori ja musta lyhty. Teräspurkissa olevat sitrushedelmät pitäisi istuttaa suurempiin ruukkuihin, että ne saisivat kasvutilaa.





Purimme aurinkoiselta kuistilta yhden asuntoon kuuluvan ison lastulevykaapin (sekin meni ullakolle häpeämään), ja kuistille vapautui taas mahdottomasti lisää tilaa. Pukkasin muualla ylimääräiseksi käyneen sinisen lipaston kuistille ja asettelin työkalut sen sisälle. Tällä kertaa on työn alla pari pientä askartelua, kirpparilta löytyneet lyhty ja muhkea kynttilänjalka. Mahtavaa, kun on tilaa levittäytyä, tavaroilla on kunnolliset paikat ja ne on helppo ottaa esille!







Kirppislyhty on melko raihnainen, mutta ehkäpä maali saa siihen uutta eloa. Lyhty pääsee ulos portaille sisäänkäynnin luo, mutta ensin se täytyy maalata loppuun.

Oikein iloista elokuuta kaikille!


torstai 27. heinäkuuta 2017

Vähän jytyä pojan huoneeseen


Poikarukan oma huone on ollut aivan oman onnensa nojassa, mutta nyt asiaan tulee välitön muutos. Olin suunnitellut työpöydän taakse korkeaa vanerilevyä, jolle voisi kiinnittää mustia asioita. Mustia asioita löytyikin heti kerralla monta yhdellä kirppiskierroksella.


Noita tuollaisia mustavalkoisia printtejä on näkynyt jo jonkin aikaa joka puolella, mutta en silti saa päähäni, mistä se on peräisin. Ikeaa? Anttilaa? Verhojen kuosi näyttää myös tutulta, mutta en sitäkään tunnista.








Taulu pääsi jo paikoilleen sängyn yläpuolelle. Musta avainkaappi ja liitutaulu odottelevat vanerin saapumista, tyyny meni pakastimeen ja verhot pesuun. Onpa kiva, kun on vihdoinkin joku suunta, jota tavoittelee ja saa sitä alkaa noudattaa. Varsinkin vanerin suhteen minulla on kovat odotukset!

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Piknikille mars! Kesätunnelmaa kirppareilta


On Pelastusarmeijan kirppareiden toisen postauksen aika! Edellisessä postauksessa lupailin, että seuraavalla kerralla ollaan pihalla. Sen verran tuprutti rakeita kuvauspäivänä, että päädyttiin sittenkin pienimuotoisempaan piknikiin ihan sisätiloissa :) Jutut tulevat siis myös Pelastusarmeijan Sotahuuto-lehteen, mutta lukaisepas sinä se tästä alta blogimuodossa!


   ***


Vähälumisen Suomen kesän aikana joutuu toisinaan tyytymään kompromisseihin. Pääperiaatteena toki on, että pihalle mennään oleilemaan heti kun mahdollista.

Huonommalla kelilläkään ei eväsretkeä kannata jättää välistä. Silloin voi linnoittautua vaikka olohuoneen nurkkaan ja retkeillä hieman pienimuotoisemmin: vähän vilttiä, tyynyä, ehdottoman hyvää seuraa ja pientä naposteltavaa niin, ettei tarvitse heti nousta mihinkään.

Kauniit astiat ovat tärkeä osa kattausta. Yksinkertainenkin ateria maistuu paremmalta, kun se on katettu nätisti esille.

Aina ei tarvitse lähteä kovin kauas saadakseen kiinni oikeanlaisesta tunnelmasta: onneksi retkeily on asennekysymys!




Retkihetki edessä! Kamppeet kasaan ja menoksi! Koirilla on ihailtava asenne kaikkeen tekemiseen: mikä vain kelpaa ja jokainen hetki aamun ensikajastuksesta aina auringonlaskuun saakka on seikkailu. Jopa nukkuminen on oma taiteenlajinsa!

Kirpparilta viidellä eurolla löytynyt arviolta 70-lukuinen villamatto kelpaa hyvin piknik-alustaksi. Kaunis matto päätyi meillä eteiseen: se sopii hyvin kurakenkien kaveriksi, kun siinä oli jo valmiiksi pieni tahra. Vaatteet, hattu ja astiat ovat Pelastusarmeijan kirppareilta.





Valkoinen tausta antaa värillisille asioille tilaa. Keräiltävät tavarat näyttävät ryhmäksi aseteltuna paremmilta kuin sinne tänne ripoteltuina. Kastehelmen tuikkukipoista puuttuu vielä värejä sieltä täältä.

Hidas kerääminen tekee kokoelmasta erityisemmän: puuttuvat värit ostetaan harvakseltaan vain harkittuina hetkinä. 




Appelsiineja tarjolla? Ota siemenet talteen ja katso mihin saakka kasvaa. Herkkä taimi on mukava vieminen ystävälle; sopivan pieni mutta silti ajatuksella kasvatettu ja annettu.




Kesätunnelma on asenteesta kiinni. Pelastusarmeijan kirpparilta löytynyt peltitarjotin on täytetty keveillä herkuilla. Vielä dippikastiketta kasviksille.





Kirppareiden parasta antia ovat astiat, joista ei osaa sanoa, mistä ne ovat peräisin. Fiinit Pelastusarmeijan kirpparilta löytyneet kuohuviinilasit on koristeltu pramein lehtikuvioin. Ehkä niitä on aiemmin käytetty vain juhlavimmista juhlavimpana hetkenä? Nyt niistä hörpitään sitruunalimsaa.





Mummotyylinen pieni maljakko sopii hyvin nykyaikaisempaankin sisustukseen. Eriparisten pikkumaljakoiden rykelmästä syntyisi kaunis kokonaisuus. 








Riihimäen vanha lasipurkki on eleetön maljakko. Takana näkyvät mustat rottinkituolit on ostettu kirpparilta ja maalattu spraymaalilla mustiksi sillä ajatuksella, että kestävät mitä kestävät. Nyt ne elävät huolettomasti omaa elämäänsä pihamaalla.


     ***


Riskaabelia hommaa tuo piknik-puuhastelu! Onneksi nyt on vihdoin luvattu hellettä! Seuraava Pelastusarmeijan juttu tulee taas kuukauden päästä, 30. elokuuta, ja silloin mietitään pienen kodin säilytysratkaisuja.


tiistai 25. heinäkuuta 2017

Rojuvapaata vyöhykettä


Minulla oli niin paljon suunnitelmia aurinkoisen kuistin suhteen. Sen piti olla kukkea keidas, jossa tomaatit kasvavat ja jossa vietetään iltaa ystäväporukalla. Todellisuudessa suurin osa kylvämistäni siemenistä kuoli ennen viiden sentin mittaa, tomaatin taimet ehtivät tätä vauhtia kasvaa täyteen mittaan vuodeksi 2020 (unohdin istuttaa ne isompiin ruukkuihin) ja kuisti on muutenkin toimittanut ennemminkin romulaarin kuin oleskelutilan virkaa. Sinne on ollut niin kauhean kätevä pukata kaikki sellainen, joka on jonnekin muualle menossa. 

Viime viikolla kuistilla noutajaansa odotellut sängynpääty noudettiin, ja tilaa tuntui vapautuvan ihan hirveästi. En ole vielä päättänyt, mitä kuistin kanssa tekisin. Se hakee vielä muotoaan, mutta ainakin se on sentään jo rojuvapaata vyöhykettä!







Pikkuisen ehkä tekisi mieli laittaa kattoon vielä yksi rottinkinen kaluste, sellainen korituoli roikkumaan. Olisipa vain kuisti eristetty, niin sen käyttöikä pitenisi ihan huikeasti molemmista päin kesää. Mutta nuo lautalattiat! Kaikkea ei voi saada, joten se on ilmeisesti joko kauniit lattiat tai siedettävä lämpötila.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Säästeliäitä ajatuksia

Haha, heinäkuu parhaimmillaan ja paleltaa! Ulos ei ole mitään asiaa ilman takkia, ja ullakolle jossakin hätäisessä kesähuumassa säilötyt villasukatkin on jo hyvän aikaa sitten kannettu takaisin. Manu olisi hyvä lämmitin sohvalla istuessa, mutta se ei jotenkin meinaa suostua rooliinsa. Pyristelee aina pois niin, että on pakko pukea tuulihousut päälle. Kelvoton koira.

Meillä on pönttöuuni parin viikon ajan käyttökiellossa, kun siihen tehtiin korjausta, ja massan täytyy antaa kunnolla kuivua ennen lämmitystä. Olen vakaasti päättänyt, ettei sähkölämmitystä laiteta päälle keskellä kauneinta kesää, mutta kyllä odotan sitä kalenteriin merkattua päivää, kun takkaa saa viimein ruveta polttamaan. Ensin hiljakseen, kynttilän liekillä, sitten vasta oikeaa tulta. Uunin korjaus oli sovittu heinäkuulle jo kuukausia sitten; kukapa olisi osannut arvata, että joku haluaisi heinäkuussakin polttaa tulta!
Tuntuuko teistä, että säästämisasiat ja kaikenlainen nuukailu olisivat viime aikoina jotenkin ilmiönä lisääntyneet? Minimalistinen elämäntapa, pienet asunnot, vähällä pärjääminen ja kaikenlainen pennin venyttäminen? Onko se tämä yleinen surkea taloustilanne vai joku trendikäs muoti-ilmiö, vai kiinnitänkö vain itse asiaan enemmän huomiota? Löysin vastikään Youtubesta säästämisaiheiset videot, ja ihan into piukalla niitä katselen. Osa säästämisvinkeistä on niin urpoja, että täytyy ihmetellä, miten säästäjät ovat elämässään pärjänneet. Hehe, laittaa nyt joka päivä purkkiin rahaa: ensimmäisenä päivänä yksi kolikko, toisena kaksi ja 21. päivänä 21 kolikkoa. Sehän pitää erikseen käydä pankkiautomaatista nostamassa eli käytännössä siirtää tililtä purkkiin. Onko typerämpää kuultu? 


Sisustussaralla kotosalla on aika hiljaista. Olen ollut melko totaalisessa ostolakossa ja yrittänyt saada kodikkuutta ja uutta ilmettä jo olemassaolevilla asioilla sekä järjestystä vaihtamalla. Ostolakko on vähän kuin herkkulakko: totaalisen kieltäytymisen jälkeen ei mene kauaakaan, kun ei tee edes mieli huvikseen shoppailla. Sitten huomaa, ettei oikeastaan tarvitse mitään uutta. Karsintasiivous jatkuu yhä vain (!) ja kuistilla odottelee myyntiin näpyttelyään iso kasa sekalaista rompetta. Tavarapaljouden alta paljastuva väljyys tuntuu ihanan raikkaalta. Odotan sitä päivää, kun kotona todellakin on enää vain ne tavarat ja kalusteet, jotka haluan säilyttää. Olenkohan intoutunut liiaksi? Jospa tyhjäksi karsitun kodin keskellä lopulta kadun ja repsahdan täydellisesti. Yritän nyt mutustella kahden vaiheilla olevien tavaroiden luopumista ajan kanssa, ettei sitten tarvitsisi harmitella.







En ole aivan tottunut tähän omakotitaloelämään, ja ihan vasta havahduin siihen, että polttopuut talveksi olisi varmaan hyvä pilkkoa näin mukavilla säillä mielummin kuin sitten, kun sitä puuta jo oikeasti tarvitaan. Saan tutuilta ilmaiseksi joutopuuta, joka muuten kärrättäisiin isolla vaivalla kaatopaikalle, mutta puu täytyy pilkkoa sopiviksi kalikoiksi. Yhden kerran kevään pakkasilla ehdin jo sirkkelöidä menemään, ja sitä luihin puskevaa viimaa ei kyllä jäänyt ikävä. Kädet tärisivät vielä seuraavana päivänä. Olisiko liioittelua ostaa oma moottorisaha? En ole koskaan edes pidellyt moottorisahaa käsissäni, mutta onko se nyt sen kummoisempi laite kuin mikään muukaan. Hankinko nyt halvimman mahdollisen käytetyn vempeleen vai olisiko typerää heti alkuunsa panostaa elämänmittaiseen työkaluun? Ehkä valitsen huokeimman vaihtoehdon ja totuttelen ensin sen käyttöön.


On sitä niin pihalla kaikista yksinkertaisista käytännönasioista. Olisipa koulussa aikanaan ollut joku yleispätevä kotitalouden kaltainen oppiaine, jossa olisi opetettu sellaisia perusasioita kuten polkupyörän korjaaminen, porkkanamaan perustaminen ja moottorisahan käyttö! Helpointa olisi varmaan alkaa hengailla jonkun elämäntapa-Erkin kanssa ja katsoa vierestä, miten mikäkin askare sujuu. Realistisinta lienee kuitenkin jatkaa Youtube-opasvideoiden katselua.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Lempitavaroita


Ihmeellisen synkkä ja sateinen heinäkuu! Aika monena iltana on ollut niin pimeää, että tekee mieli polttaa kynttilöitä. Kuparinen iso lyhty on muodostunut lempilyhdykseni, ja se on kaikkein useimmin käytössä.

Selkeästi sekalainen retrovaihe ja väri-innostus alkavat jäädä taakse. Kaipaan ympärilleni seesteisyyttä ja yksinkertaisuutta. Haluan mahdollisimman vähän tavaroita, mutta kaipaan silti kauniita asioita ympärille. Näiden suhde tasapainottelee vielä, mutta on selvästi jo asettumassa.
 




Lempijuttuja löytyy myös seinältä ruokailuryhmän viereltä. String-hyllykin tuntuu viimein löytäneen sopivan paikan. Se ei alkuun tuntunut asettuvan millään, ja ehdinkin harmitella, että menin valitsemaan tuon retrovärisen valkoisen sijasta. Tai koko hyllyä ylipäänsä. Sattumalta pinnatuolien väritys natsaa hyllyn kanssa, ja nyt ne kaikki ovat kavereita keskenään.




Aurinko vaikuttaa tänään pilkistävän sen verran paheksuvasti, ettei liene soveliasta nyhjätä koko päivää sisätiloissa. Josko vaikka perkaisin pottumaan, joka kasvaa 90-prosenttisesti rikkaruohoa. Olisin muuten kuvitellut olevani paljon parempi puutarhuri kuin olenkaan. Luulin, että kykyni vain kytivät piilossa ja lahjakkuuteni puutarhasaralla olisi puhjennut kukkaan nyt, kun sain ensimmäisen oman kukkapenkkini.

Täytyypä tästä rientää viikonlopun viettoon! Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!