sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Sängynpääty laudanpätkistä


Sängynpäädyn nikkaroiminen ei oikeastaan ollut tehtävien asioiden listallani, mutta mitäpä sitä ei tekisi, jotta välttyisi tekemästä tympeitä hommia! Kolme lautaa piti sahata, mutta muuten valikoin valmiiksi sopivan mittaiset laudat niin, että nikkarointi sujui mahdollisimman sutjakkaasti.


Jalkopäädyssä keikkuu vielä retrohenkinen peitto, vaikka tuntuukin, että olen saanut melkoiset retroähkyt. Ihastun aina monenlaisiin vanhoihin tavaroihin, mutta lopulta kotona ne eivät näytäkään yhtään kivoilta. Huomatkaa muuten asuntoon kuuluvat ihanat vanhat kiinteät kaapit. Täyttä puuta tietysti!




Raakalauta ei enää maalauksen jälkeen ole tikukas. Kiinnitin päädyn seinään ylhäältä ja alhaalta pitkittäisistä tukipuista niin, että ylintä ja alinta lautaa ei vielä ollut ruuvattu tukipuihin. Viimeksi ruuvattujen lautojen ruuvinkannat maalasin piiloon kotoisasti akryylimaaleilla.








Kartellin pöytävalaisin ja musta pyöreä sivupöytäkin siirtyivät samalla omasta makuusopesta lapsen huoneeseen.








Onneksi otin laudat jemmaan silloin kun niitä tarjottiin! Jos päätyyn kyllästyy sängynpäätynä, se siirtynee varsin luontevasti vaikka pihamaalle pöytälevyksi.


lauantai 20. toukokuuta 2017

Oikukas kuisti


Kauan haaveiltu kuisti on aina silloin tällöin käyttökunnossa, kun aurinko lämmittää tilan tarpeeksi lämpimäksi. Sen sijaan, että joisimme siellä sievästi iltateetä niin kuin oli ajatus, tila on jotenkin ihmeen tavalla lipsunut jonnekin verstaan ja kaatopaikan välimaastoon. Miten tässä taas näin kävi? Sievät verhotkin olin ostanut.





Tällä kertaa kuistilla on keskeneräisenä laudasta nikkaroitu sängynpääty (sekä neljä tuolia sekä kasa vanerijuttuja). Aloitin päädyn maalaamisen ensin sisätiloissa, mutta voi ryökäle että osaakin liuotinohenteinen maali lemuta. Yksi pieni ikkunankuvatus ei todellakaan riittänyt ilmanvaihdoksi. Pohjamaalin kuivuttua kannoin haisunäädän kuistille haisemaan ja maalasin päälle pintamaalin.




Ullakolla olisi tosiaan yksi joutilas kylmä huone, jossa periaatteessa voisi myös remppailla. Mutta niin kuin jaksaisin kiikuttaa sinne kaikki työkalut, nikkaroimisasiat ja vielä itseni! Onhan toisaalta hyväkin, että näpertelyt tulee saatettua nopeammin valmiiksi, kun haluaa saada sotkut silmistä mahdollisimman äkkiä.


Täytyypä käydä närppimässä aamulla maalattua pintaa ja testata, josko sitä jo kestäisi siirtää. Mustaksi maalattu raakalauta näyttää muuten ihan käsittämättömän hyvältä! Voisin laittaa sitä joka paikkaan!


perjantai 19. toukokuuta 2017

Lautakasa


Joskus talvemmalla pääsin hamstraamaan itselleni kaatopaikalle menossa olevia jätepuita, jotka suunnittelin polttopuiksi. Seassa oli jonkin verran ulkona kauniisti harmaantuneita lautoja, jotka päätin säästää sellaisinaan. Ajattelin, että olisin nikkaroinut laudoista kukkalaatikoita pihalle.


Kukkalaatikot saavat nyt odottaa, kun keksin muutamalle kalikalle parempaa käyttöä. Neljä oli jo valmiiksi sopivan mittaisia, viides ja kaksi tukipuuta piti sahata. Pikkuisen pahimpia tikkuja hiekkapaperilla reunoista ja kylppäriin kuuraukseen. Ai että kun on tympeää odotella jotakin niinkin hidastempoista kuin laudan kuivumista! Vaikka pitäisi jo päästä tekemään!




Tänne ne tulevat. Arvaatko mitä?




Lapsiparan valtakunta on apaattinen kuin saattohoitohuone. Kyllähän sinne vaaditaan rajumpaa ilmettä ja nuorekkuutta (sekä kattolampun kiinnitys). Laudanpätkät ovat kuin syntyneet sängynpäädyksi. Mustaa maalia löytyisi valmiina, ja musta oli lapsenkin toive. Musta on kyllä aika vaikea väri: se joko tuo tyylikästä ilmettä tai sitten vetää koko tilan tosi synkäksi.

Katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi!

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Lainassa



Huomaatko kuvassa jotakin uutta?




Meillä kävi tänään päivähoidossa yhdeksänviikkoinen bretagnenbassetti Touko. Ensimmäiset puoli tuntia se veti hervotonta rallia, sitten yhtäkkiä iski päiväuniaika. Vauhtia oli niin paljon hereillä ollessa, että sain koiran nappaistua kameran ruudulle vasta sitten, kun se rauhoittui unille.


Toukolla on tassuissa ja nahassa vielä kasvunvaraa useamman numeron verran.










Touko on kyllä melkoinen vesseli ja vauhtihirmu! Omat koirat olivat uudesta tulokkaasta aivan ihmeissään. Elmo seuraili sen touhuja matkan päästä vähän kauhistuneena, ja Manu vetäytyi loukkaantuneena koko vierailun ajaksi senkin alle mököttämään. Jos Touko kävi Manua nuuhkimassa, Manu murisi jo metrien päästä. Elmo piti Manulle jöötä, jos Manu alkoi osoittaa mieltään liian äänekkäästi.


Koiranpennut ovat kyllä ihaninta mitä olemassa on, mutta ehkä meille riittää kaksi turilasta. Elmo ja Manukin vaikuttavat järjestelyyn tyytyväisiltä.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Mustaksi meni!


Voihan suhu-suhu, että osaa olla spraymaali näppärä keksintö! Tuossa lopputalvesta löysin kirpparilta rottinkisen sohvaryhmän, jonka tuolit alkoivat olla vähän väsähtäneessä kunnossa. Sohvaa on varmaankin pidetty enemmän sisällä, kun sen pinta ei ollut ollenkaan niin kulunut.


Paljas rottinki on kaunis, mutta kaukana kauniista on sellainen hilseilevä, pilkullinen, auringossa harmaantunut pinta. Pesin kalusteet (monta viikkoa sitten, nämä asiat vievät aikansa) Mäntysuovalla, vedellä ja juuriharjalla. Annoin muhia kevätsateissa (no tämä ei ollut tavoitteellista), ja juuri ennen maalaamista harjasin kaiken irtoavan pois. Sateessa muhittaminen olikin oikeasti oikein näppärä konsti saada jo valmiiksi ränsyinen pinta mahdollisimman helposti irtoavaksi!


Sain näihin kahteen tuoliin törsättyä kuusi purkkia spraymaalia. Suhtaudun tuoleihin aika huolettomasti: ne saavat jäädä koko kesäksi säiden armoille, ja siellä sitten kestävät mitä kestävät! Meidän toisia, syksyllä uutena ostettuja mustia rottinkituoleja en raaskisi jättää sateeseen, mutta ne jäävätkin sitten pihalla paljon vähemmälle käytölle. Ei kai niitä viitsi joka päivä kantaa ees ja taas.




Elmo ja Manu olivat pihalla maalauskavereina. Elmon pihailme on sellainen ylväs ja älykäs, asioita monelta kantilta punnitsevan johtajan katse. Järkevämpi johtaja olisi tosin kaivamatta sammalta. Manu taas saa itsensä jotenkin niin törkeän sotkuun, että sille pitänee antaa porttikielto pihalle koko kesäksi. Miten tuo kikkara voi olla niin täynnä sammalta?





Taas on ollut aivan ihanan lämmin ja aurinkoinen päivä. Kohta varmaan uskaltaisi jo alkaa laittaa pihaa sellaiseen kuntoon, että siellä voisi oleskella ja ruokailla! Sellainen tiilistä kyhätty grilli olisi kyllä aika mahtava...


maanantai 15. toukokuuta 2017

Koira, joka ei välitä sisustusjutuista (+ pinnatuolien nitkutusta, huoh)


Aurinkoa näkyvissä! Mikä mahdollisuuksien maailma tästä avautuukaan: pitäisikö ensimmäisenä nakutella kukkalaatikot, suhauttaa rottinkikalusteet uudella värillä vai ehkä istuttaa jotakin uutta? Joskus, jos on oikein monta asiaa mielen päällä, käykin niin, ettei saakaan yhtään mitään aikaiseksi. On niin innostunut kaikesta yhtä aikaa, että aivan lamaantuu, eikä lopulta tee mitään. Looginen ratkaisu touhuamisähkyyn.


50 neliötä on melko napakka kodin koko, mutta kylmät tilat saa onneksi lämpimillä ilmoilla käyttöön. Aurinkoisen puolen kuistin edessä on vähän höpsö välitila, jossa on umpiruma mutta mahdottoman kätevä arkkupakastin. Kapeasta yläikkunasta paistaa iltaisin aurinko, ja koko pieni eteiskäytävä on jotenkin sympaattinen näky. 


Käskin Manun malliksi näyttämään, miten mukava eteistila meillä on.





Ja Manuhan tuli. "Kai sä tajuut et mä lähden tästä heti kun saa."





Sain äidiltä pääsiäisenä kukan, jonka nimi pääsi unohtumaan sekunnissa. Se vähän kärsi automatkasta (Manu meni kukkapaketin päälle makaamaan), mutta se näyttää toipuneen ja on jo kasvattanut toisen lehdenkin. Tulee todella pätevä ja asiantunteva olo, kun joku kasvi rupeaa kasvamaan.
 




Pinnatuolien kunnostaminen jatkuu jatkumistaan. Muuten olisin varmaan lykännyt tuoliprojektia ikuisuuksiin saakka, mutta olen jo mennyt avaamaan maalipurkin (se ei siitä ainakaan paremmaksi mene), ja paljaalla puulla olevat pinnat näyttävät olevan kovin kranttuja kaikenmoisille tahmatassuille. Haluaisin hypätä ohi vaiheet 1-100 ja siirtyä suoraan maalaamiseen!


Nyt kun jalat on saatu nitkuteltua irti, ollaan taas uuden ongelman edessä: miten ihmeessä sen vanhan, muovisen liiman saa noista koloista irti! Ai että osaa olla rasittavaa hommaa. Tuolien jalat nitkuivat ja niitä oli selkeästi liimailtu uusiksi sieltä ja täältä. Liima ei tietenkään tartu, jos ei vanhaa kökäleliimaa saa pois. Uskaltaisiko kokeilla kuumailmapuhallinta?





Luulenpa, että tähän väliin täytyy sujauttaa joku oikein nopsa juttu, että jaksaa taas tuota iänikuista, etanatahtia edistyvää tuolien rämppäämistä. Jospa ne räsyiset rottinkituolit vaikka....? Spraymaalia vain pintaan eikä millään mitään väliä, näin tehdään! :)

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Pieni herkku


Toukokuu puolessa ja koko päivän on tupruttanut lunta! Uskomatonta! Ei ole kyllä kovin äitienpäivämäinen tunnelma, mutta juhlapyhän kunniaksi leipaisin kahvipöytään omenapiirakkaa. 




Pöytä kaipasi tietysti erityistä juhlistusta, joten kaivoin pitsiliinalaatikosta kahvikuppien alle liinat. Vanha ja uusi sopivat aika kivasti yhteen.




Kylvöpuuhiin ei kyllä tätä menoa päästä aivan heti, mutta vielä riittää esikasvatetuissa taimissakin puuhaa. Tänään istutin huhtikuun lopulla kylvetyt timjamit pienempiin törppöihin (niitä tuli 56 mutta kastelussa sattui surkea onnettomuus ja kaksi pääsi kuolemaan). Basilikaahan taisi olla se reilu sata: en ole vielä kovin tarkkaan miettinyt, mihin saan istutukseni mahtumaan. Jospa salaatit ja yrtit pärjäisivät kukkalaatikoissa: ehkä pitäisi tosiaan viitsiä nakutella niille yksinkertaiset laatikot vanhoista laudoista. Pitkän takana tuntuu olevan siementen saaminen ruokapöytään.

Kouluvuosikin alkaa vedellä viimeisiään ja pian pitäisi olla kesämielellä. Jokunen hetki takaperin intouduin parista lämpimästä kevätpäivästä ja pesin jo talvivaatteet varastoon vietäväksi, mutta eivät ne koskaan ehtineet perille asti. Kyllä meitä nyt koetellaan!

Kaikesta huolimatta oikein mukavaa äitienpäivää!

perjantai 12. toukokuuta 2017

Ihanaa arkiruokaa



Vuoden alussa nuukailumielessä suunniteltu kuukauden ruokalista osoittautui liian vaikeaksi, epätarkoituksenmukaiseksi ja vaivalloiseksi hallita, mutta nuukailu on jatkunut omalla painollaan. Tänään pyöräytin pitkästä aikaa karjalanpiirakoita; oikeasti niistä ei ole ollenkaan niin suuri vaiva kuin ennalta ajattelisi.





Puuroriisi oli päässyt loppumaan, joten kokeilin tehdä riisipuuroa tavallisesta riisistä. Onnistui joten kuten, mutta kyllähän se silti tavalliselta riisiltä maistuu ja koostumuskin oli mureneva. Puuroriisi lisätty ostoslistalle.





Ruukut ja kukkalautaset on aikaa sitten käytetty loppuun. Miten tässä näin kävi! Nostin anopinhampaat (12 ruukkua) vanhan vitriinin päälle. Toivottavasti niille riittää siellä valo.








Pinaattikeitto, keitetyt kananmunat ja karjalanpiirakat ovat yksi lempiruuistani. Tosi tavallista ja tosi hyvää! Vaikka täytyy kyllä sanoa, että astiat ovat vähintään puolet kattauksesta.


keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Rönsyilyä



Taisipa lähteä lapasesta tämä kasviasia. Heti uuteen kotiin muuttaessa maaliskuussa kylvin ensimmäisiä siemeniä kesän varalle. Tällä viikolla hoksasin, ettei anopinkieli-paran multia ole vaihdettu kuin koska lie. Samoilla multasormilla siis kohti saviruukkua!


Anopinkieli on maailman kiitollisin kasvi: se ei piittaa, vaikka omistaja olisi minkälainen huithapeli. Jos jotakin, se tuntuu suorastaan nauttivan huonosta hoidosta ja laiminlyönnistä. Edellisen mullanvaihdon jälkeen pistokkaat olivat vallanneet ruukun ihan viimeistä mullanhippua  myöten. Nyt uusia kasveja onkin sitten aika monta.






En malta olla katsomatta, kuinka anopinkielten laajentunut yhdyskunta rupeaa elpymään ja taas lisääntymään. Ihan varjossa eleli yksi pieni pistokas, jonka motto on aivan selkeästi ollut se, jossa kerrotaan miten päivä paistaa risukasaankin. Se on tuollainen herkkä runosielu.





Basilikan kylvin kuuteen ruukkuun, josta nyt jaoin taimet pieniin törppöihin. Ohjeissa käskettiin laittaa neljä versoa yhteen kippoon. Aloitin neljällä, mutta aika pian kyllästyin ja rupesin laittamaan 5-6 samaan joukkoon. Eivätkä ne siltikään meinanneet loppua millään.


Yhdestä basilikan siemenpussista tuli reilu sata törppöä. Tässä on nyt toki reilu kuolemanvara, mutta jossain vaiheessa pitänee ruveta etsimään sellaisia reseptejä, joissa pääaineena on basilika. Ei uskoisi, että tästä tulisi joskus jotakin syötävää.




Chilit unohdin yhdeksi yöksi kylmälle kuistille. Ne nuupahtivat dramaattisesti, mutta virkosivat sisällä muutamassa tunnissa (omista, hedelmäosaston chilien siemenistä kasvatetut virkosivat ennen kaupan siemenistä kasvatettuja). On tämä kyllä surkea kevät: kuistin oli tarkoitus tässä vaiheessa näyttää kasvihuoneelta eikä kylmiöltä!





Purjoa en ole ennen kokeillutkaan kasvattaa, ja lukemani perusteella veikkaan, että tässä on niin kranttu kasvi, että onnistumisen mahdollisuudet ovat miinuksen puolella. Yhdestä siemenpussista riitti kahteen astiaan, joista toisesta olen nyt istuttanut ehkä kolmasosan. Joko meille tulee satamäärin purjoa tai sitten ei yhtään! 


Minusta tämä ei kyllä näytä yhtään lupaavalta. Joissakin ohjeissa kehotettiin istuttamaan purjo, kun versot ovat kymmenen sentin mittaisia. Sitten niiden juurista ja päistä piti saksia palaset, jotta ne kasvaisivat oikein vahvoiksi. Saa nyt nähdä. Näissäkin sinteissä oli jo ihan selkeä purjon tuoksu!





Mehän asumme nykyään omakotitaloalueella muutaman kilometrin päässä keskustasta, kun ennen asuimme kerrostalossa aivan keskustan tuntumassa. Olen aivan ihastunut tähän omakotitaloelämään ja siihen, että on oma piha, jossa touhuta. Ja se pönttöuuni! Nyt on ihan toisella tavalla sellaista puuhailua, mitä ei kerrostalossa ole: pönttöuunin tuhkien tyhjentämistä, puiden kantamista, mullan kuoputtamista, lumen luomista (ilmeisesti ympärivuotisesti), haravoimista ja sellaista päämäärätöntä pihalla haahuilua, jonka tarkoitus on varmistaa, että kukkapenkki on yhä paikoillaan.



Vähän alkaa ahneus iskeä ja kaipuu vieläkin syrjemmäs. Lapselle yritin maalailla kuvaa järvestä, rantasaunasta ja laiturista (jätin mainitsematta korven ja naapurittomuuden), mutta tämä on kuulemma riittävän syrjäisää seutua. Pyh, nuoriso!


sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Ryytimaata perustamassa


Lumi alkaa olla viimeisiä yksittäisiä kasoja vaille sulanut. Nyt alkaa puutarha paljastua, ja tänään pääsin mylläämään takapihan ryytimaata. Rikkaruohojen seasta paljastui monenlaisia monivuotisia kasveja, jotka ilomielin jätän kasvamaan. Itse ajattelin kylvää ja istuttaa syötäviä asioita niin kuin tomaattia, salaatteja, sipuleita ja perunaa. Esikasvatus on hyvässä vaiheessa, mutta en kyllä usko, että esimerkiksi chilit ehtivät tänä vuonna millekään. Siemenistä kylvetyt orvokitkin ovat aivan naurettavia sinttejä, vaikka niin huolella olen niitä vaalinut. Ne kiittämättömät.


Ensimmäistä kertaa minulla on oma pottumaa, ja tämä on ihan pohjattoman jännittävää. Olenko ainoa, vai ovatko puutarhaihmiset salanneet tämän tieten tahtoen? Painavat vain vuosi toisensa jälkeen puutarhaopuksiaan, joissa kaikki kasvit näyttävät samanlaisilta heiniltä.




Huh, selässä tuntuu! Kukkapenkki on jokusen neliön kokoinen ja niin ryvettynyt, että päätin suosiolla myllätä sen uusiksi. Se näytti kasvavan pelkkää heinää, mutta lähemmällä tarkastelulla löytyi vaikka mitä! En ole mikään puutarhatietäjä, ja olikin tosi vaikea yrittää erottaa rikkakasvi sellaisesta, jonka voisi haluta säästää. 





Meniköhän veikkaukseni ihan mönkään? Nyt tietäjät! Kertokaa mitä nämä ovat! (Kukkapenkistä löytämäni lapio oli aivan kelvoton: sen varsi katkesi heti kun sillä kaivoi.)










 Isoon ruukkuun istutin daalian ja pari pääsiäisenä ostettua helmililjaa.




Kukkapenkki on kuulemma ollut oman onnensa nojassa nelisen vuotta. Jos kasvit ovat pärjänneet hoitamattakin vuosikausia, petyn kyllä tosi pahasti, jos ne minun hoitoni jälkeen kuolevat. Kaiken tämän vaivannäön jälkeen parasta olisi ruveta kukoistamaan!


sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Hauskaa vappua!






Elmo ja Manu ovat kyllä oikeita bilehileitä! Oli juhla mikä hyvänsä, ne pukevat bilevetimet ensimmäisenä ylleen ja ovat aina tunnelmissa mukana.



Elmoa vähän jännitti puhallettava serpentini, mutta kaulalleen se huoli sen ilman muuta. Kuvien jälkeen koirille oli nimittäin luvassa palkkioksi sonnin sutia, oi nammmmm.





Siman tekemistä kokeilin nyt ensimmäistä kertaa. Vielä eilen aamulla näytti pahalta, mutta kyllä ne rusinat sieltä sittenkin ehtivät nousta pintaan! Maku on vallan mainio, mutta ensi kerralla kyllä pyöräytän pohjan hiivankin mukaan pullotukseen, että saa enemmän happoja.











Ei tullut nyt mitkään piknik-kelit, mutta siitä huolimatta hauskaa vappua kaikille!

torstai 27. huhtikuuta 2017

Kesäinen leikki


Varattiinpa mainio päivä ystäväporukan kanssa, kun ajat sitten päätettiin leikkiä kesä-heinäkuuta juuri 26. huhtikuuta. Meidän oli tarkoitus kuvata Pelastusarmeijalle kesäiset sisustuskuvat (kerron tästä tarkemmin, jahka aika on oikea), niin eiköhän taivaan täydeltä tupruttanut lunta koko päivän! Vielä tänäänkin palelsi, kun eilinen meni kesähepenissä hyisellä kuistilla kekkaloidessa. Vaan eipä siinä, olipahan meillä ihan aidonoloista, perinteistä juhannustunnelmaa. Vähempikin olisi riittänyt.


Omakuvaa varten ajattelin ottaa koiran syliin tueksi, turvaksi ja muutenkin söpöltä näyttämään ja huomiota viemään. Vaihtelin koiria, mutta joka ikisessä ruudussa ne joko näyttävät kieltä, hampaita tai esittävät kuollutta niin kuin Elmo tässä. Elmooooo!





Lapsiporukalla kuvattaessa alkukankeus taittui melko nopsaa hervottomaksi hepuliksi. Kuvien jälkeen tilanne vihdoin rauhoittui ja istuttiin syömään yhdessä.










Simppelin mango-tuorejuustokakun reseptin nappasin täältä (päällistä piti tehdä tupla-annos). Minulle oli nyt tärkeintä, että se näyttää kuvissa kivalta, mutta se oli myös oikein hyvää.




Pelastusarmeijan kirpparilta löytynyt kynttelikkö on vain kuvauslainassa, mutta omin sen pieneksi hetkeksi itselleni. Miksihän juuri kynttiläkipot on niitä, joiden perään aina haikailee?





Pienen huokauksen voi kai jo päästää, mutta ei suinkaan lopullisesti. Aivan ihania kuvia saatiin kyllä lasten kanssa räpsittyä, mutta vielä saa jännittää lopputulosta!

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Tuoleille uusi ilme vartissa


Olipa mukavaa kerrankin näperrellä niin, että saa nopeasti valmista! Juuri kirpparilta yhdeksällä eurolla löytyneet tuolit saivat vartissa uuden ilmeen, kun vaihdoin kuluneiden kangasverhoilujen tilalle uudet. Kukikas kangaskin on tietysti kirppislöytö, ja sillä oli hintaa huimat 90 senttiä.





Punaisen kankaan alta paljastui ilmeisesti alkuperäinen sametti.





Päällisen vaihtaminen oli juuri niin simppeliä kuin ajattelinkin. Tämä onnistuu ihan varmasti tumpeloimmaltakin aloittelijalta: ensin vain vanha kangas irti, silitys ja siitä kaava uudelle kankaalle. Kangas nidotaan levyn taakse: aloitin nitomisen aina keskikohdasta ja siirryin siitä kulmiin, että kankaan sai napakasti aseteltua.
 




Viikon päästä on jo vappu, joten nyt täytyy laittaa simat tekeille. Kokeilen ensimmäistä kertaa siman valmistamista, ja päädyin testaamaan maailman parhaaksi palkitua simaohjetta (linkin takaa löytyy resepti Oulu-lehden sivuilta).
 










 Tadaa, valmista vartissa! Kylläpä meillä nyt on herkkää ja romanttista!