perjantai 30. syyskuuta 2016

Soodaa sängylle - näppärä puhdistusniksi



Runkopatjasänky siirtyy aikuisilta lapsen käyttöön muuton myötä. Vanha petari vaihtuu uudeksi, mutta runkokin kaipasi raikastusta.


Kipaisin ostamassa alta viidellä eurolla ison purkin soodaa ja ripottelin menemään. Keskimmäisestä patjasta sai suojukset irrotettua, ja laitoin ne koneeseen pyörimään.









Sooda ripotellaan puhdistettavalle tekstiilille ja sitten pyöritellään ympäriinsä. Ensimmäisen patjan puolikkaan annoin vaikuttaa ehkä puolitoista tuntia, toinen puoli unohtui tuntikausiksi. Lopuksi imuroidaan sotkut.

 



 Puhdasta tuli!





Kokeilin soodakikkaa sängylle ensimmäistä kertaa, ja minusta runkopatja näyttää oikeasti raikastuneen! Päällimmäisen patjan päällinen on vielä pesussa, ja kaduttaa jo, että pitikin se mennä irrottamaan. Paljon vähemmällä vaivalla olisi päässyt soodakikan avulla.


torstai 29. syyskuuta 2016

Pian on kamat kasassa



Neljä päivää! Ei ole totta! Aikaa piti olla tuhlattavaksi asti. Eiliselle suunniteltu "viimeinen rykäys" meni ihan mönkään, kun löysin vielä tutkimattoman yläkomeron (täynnä tilulilu-laatikoita), ja kun se peevelin ullakkokin pääsi taas yllättämään. Senhän piti olla ihan tyhjä, mutta jotenkin sieltä irtosi vielä yksi iso pahvilaatikollinen ja pari sylillistä roskiin kannettavaksi. Ja sisälle tuotavaksi riitti epämääräinen läjä epämääräistä tavaraa, suksia sun muuta.


Viimeinen rykäys on siis siirtynyt aikataulussa hieman edemmäs, mutta jos en aivan väärässä ole, kiinteät kaapit taitavat olutlasikaappia lukuun ottamatta olla joka huoneessa tyhjät (parissa kaapissa pidetään vielä joka päivä käytössä olevia tavaroita, sellaista hillityn hallittua määrää). Tämä on paljon kaoottisempaa kuin olin ajatellut, vaikka aloitin pakkaamisen hyvissä ajoin.





Lähtevän tavaran myötä kuitenkin helpottaa. Vaatehuoneen kaapitkin haettiin vihdoin tänään, ja saatiin iso huolenaihe ja tilasyöppö jaloista pois. Kaappien kanssa meinasi tulla hätä käteen, kun myynti-ilmoitus ei aivan toiminut niin kuin olisi ollut suotavaa. Yksi tuli ilman kantoapua, ei saanut kaappeja mahtumaan hissiin, palautti ne takaisin. Toinen tuli peräti kahden muun noutajan (ja yhden lapsen) kanssa, mutta totesi perillä kaapit nähtyään, etteivät ne mahdukaan henkilöautoon. Kolmas varailija vitkutteli: sopi noutoajan, rupesi sitten vasta mittailemaan, muutaman tunnin päästä ilmoitti että "näillä näkymin" kaapit sopisivat heille mutta pitää vielä kysyä mieheltä mielipidettä. Pari seuraavaa päivää kului "illalla pääsemme noutamaan" -lupauksia odotellessa, kunnes lopullisesti hiljeni. Joskus nettikaupat tuntuvat hirveän vaikeilta ja raskailta.


No mutta neljäs kerta toden sanoo! Neljäs ostajaehdokas taisi aivan säikähtää, kun painotin tiukasti, että kantoapu pitää olla mukana, hissiin ei sovi eikä henkilöautoonkaan. Toivottavasti ostaja on yhtä tyytyväinen uusiin kaappeihinsa kuin minä siihen, että säästyttiin raahaamisen vaivalta!








Pahvilaatikot ovat taas loppu, ja jostakin sitä pakattavaa koko ajan vain riittää ja riittää. Kelmu on nyt hallussani, ja meinaan tänään kelmutella vaikeasti kannettavia tavaroita napakasti yhteen. Ehkä huomenna on loputkin kamat siististi kasassa?


keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Aamutunnelmia



Aamutuimaan, aivan pimeän aikaan repäisin olohuoneessa pienen järjestelysession: pukkasin kuivuneen mustan vitriinin syrjään, järjestelin pahimpia kulkuesteitä sivummalle ja silottelin enimmät sotkut. Sekasorron alta paljastui tyhjä pöytä, se jonka juuri maalasin. Aamupalapöytä! Pitkästä aikaa!





Heinäpää jää pian taakse. Viisi päivää jäljellä enää näissä maisemissa! Hollihaan puoli Heinäpäässä on puistoisaa aluetta, ja meidän kodissa onkin todella vihreät näkymät. Torille on matkaa kilometri, ja puistoisan rantareitin varrella on hienoja vanhoja taloja. Keittiön ikkunasta kurkkii uuden kauppakeskuksen logo. Olohuoneen ikkunasta näkyy paperitehdas. Kaikki eivät tykkää, mutta minusta tehtaassa on ihanaa 50-luvun tunnelmaa. Iltapimeällä sen valot loistavat kauniisti.


Aina joskus joku ihmettelee, elämmekö keskellä hajuhaittoja näin lähellä tehdasta. Ei suinkaan; tuuli pukkaa tuoksut Limingantulliin. Ihan tehtaan vieressä tuoksuu toisinaan vieno sahanpuru (parvekkeelta näkyy valtavat, valtavat purukasat), mutta itse sitä ei enää huomaa.


Tämä meidän talo on aikanaan toiminut tehtaan työntekijöiden asuintilana. Vieressä on pienempi talo, jossa on asunut johtajisto. Nyt täällä asuu sekalaisempaa sakkia, tuskin ketään tehtaalta. Rappukäytävä on muurattu tiilistä, ja talossa on aivan omanlaisensa tunnelma. Ihana talo ihanalla alueella kaipaisi kyllä isompaa remonttia.
 




No mutta se pöytä. Nyt se taas loistaa puhtaanvalkeana. Huomaahan kaikki eron? Ihan uudenlainen? Hyvä, etten valinnut sinistä väriksi, vaikka uusi väri olisikin maalatessa ollut mielekkäämpi vaihtoehto, kun olisi saanut näkyvää muutosta aikaiseksi.

 



Tänään pitäisi saada aikaan se kertarykäys, josta eilen puhuin. Vaatekaappien myynti-ilmoitus on houkutellut puoleensa jos jonkinmoista kyselijää, mutta nyt näyttäisi, että se tullaan vihdoinkin illalla hakemaan. Kaappien poistuminen tuo jo melkoisesti tilaa ja järjestystä kotiin.


Olen laiska shoppailija, mutta eilen intouduin selailemaan nettikauppojen valikoimia, kun yritin suunnitella, minkälaisia tavaroita uuteen kotiin tulee. Ostoslista on aivan loputon: olohuoneeseen kiva matto, jalkalamppu sohvan taakse, suihkuverho, liinavaatteita, päiväpeittoa, ihan vaikka mitä! Päiväpeittoa meillä ei olekaan ollut aikoihin, ja nyt uuden koiraton sänky -suunnitelman ja elämänmuutoksen myötä intouduin siitäkin ajatuksesta. Nyt vain pitäisi osata päättää, mitä valita!


tiistai 27. syyskuuta 2016

Yhdenlainen järjestys



Tiistai, vajaa viikko jäljellä. Nyt on aika ruveta tyhjentämään kaappeja siivouksen alta. Kuurasin eilen iltamyöhällä ullakolle sullottuja vanhoja pyykkikoreja, jotka ovat oivallisia kantolaatikoita muuttoa ajatellen. Vanerinen rullaloota on normaalisti lapsen Aku Ankkojen teline, mutta nyt siinä kulkeutuu näppärästi kasa kuiva-aineiden lasipurkkeja uuteen kotiin. Tuppaan vielä huiveja purkkien väleihin, etteivät kolhiudu.


Ruokaa on pakko tehdä vielä viimeisinäkin päivinä, mutta tällä tavalla pakatuista laatikoista on ihan yhtä näppärä nostella tarvitsemansa purkit kuin kaapistakin. Kuiva-ainevarastoa ja pakastinta ollaan syöty urakalla tyhjäksi jo pidempään, ettei tarvitse muuttokuormassa turhanpäiten kantaa perunoita, kananmunia ja makaroneja. Jätin vajavaisia purkinloppuja vielä hollille viikon varalle, mutta muutoin keittiökin alkaa olla pakattu (miinus useimmin käytettävät astiat ja yksi fiinimpien lasien kaappi).





Olohuone on yksi taistelujen tanner. Oikeasti sielläkin lepää järjestys; sitä vain ei sotkulta ja kaaokselta huomaa. Kunhan vitriini on kuivunut, saa kerättyä paperit lattialta ja pukattua kalusteen yhteen nurkkaan. Olohuoneessa on jäljellä enää pieni kasa sekalaista pakattavaa tavaraa, monta keskeneräistä pakattavaa laatikkoa ja yksi pyykkitelineellinen pyykkiä. Ei paha, oikeasti!





Tyhjentynyt vaatehuone toimii näppäränä pyykkien kuivaustilana.





Vaatekaapin koritkin pääsivät kuuraukseen. Vaatteet kulkeutuvat näppärimmin Ikea-kasseissa, ja muovikorit kasataan yhteen nippuun. Kaiken peseminen on osa vanhan jättämistä ja uuteen siirtymistä.





Eteisessä kököttää vielä iso laatikollinen ja yksi kassillinen pois lähtevää rompetta, muutamat tutuille menevät tavarat ja ne vimmatut vaatehuoneen kaapit. Hirveältä kaaokselta näyttää ja tuntuu, mutta ei tähän oikeasti tarvita kuin yksi kertarykäys, niin järjestys on taas luonamme.
 

Kuusi päivää enää, huh huh! Vastoin ennakko-odotuksiani hiomakone näyttää olevan viimeisten pakattavien tavaroiden joukossa!


maanantai 26. syyskuuta 2016

Ja tämän vuoden käsivällisyyspalkinto menee...



...ilman muuta minulle itselleni. Onnea pitkäjänteisyydestä ja maltin säilyttämisestä kiperimmässäkin tilanteessa! Onnea!


Märkäähän se maali vielä on, mutta jos nostaa oikein, oikein varovasti sillä tavalla, ettei juuri mihinkään koske, niin ihan hyvin onnistuu kasata kaluste! Jos on sellainen täysi täpinä päällänsä, ettei muuta pysty ajattelemaan, on aivan mahdotonta odottaa vuorokausi maalin kuivumista. Huh huh, lehmän hermot pitää olla sellaiseen.





Se on kesken vielä ja ovet irrallaan. Onko liian aikaista sanoa, että tästä tulee ihan hyvä.


Lähtölaskenta alkaa



Vitriinikaappi valmistuu hiljakseen. Musta liuotinohenteinen maali kuivuu hirveän hitaasti, eikä vielä ihan voi sanoa, minkälainen lopputuloksesta tulee. Valkoinen ja musta näyttävät kyllä tosi kivoilta yhdessä. Sääli tosin, että kaunis punainen on nyt poissa.





Toivottavasti kiilto tästä vielä laskee. Kansilevy ainakin kaipaa vielä uuden maalikerroksen. Se näyttää jotenkin kauhean epäsiistiltä ja niljakkaalta.





Viimeinenkin kaapinperukka kotosalla on pian koluttu. Sopivan kokoisista pahvilaatikoista on koko ajan pula: joko tarvittava loota on aivan liian iso tai sitten sinne ei mahdu yhtään mitään. Tänään on tasan viikko aikaa tässä murjussa, ja vielä pitää ehtiä yhtä jos toista. Kaikki tehtävien asioiden listalla olevat asiat tuntuvat olevan sellaisia, että ne pitäisi tehdä ensimmäisenä. Ainakin nyt ullakolta raahatut vanhat muoviset pyykkikorit pitää pestä, että ruokakaapin raskaat lasipurkit saa pakattua.





Vaatehuonekin tyhjeni kertaheitolla, kun nostimme kaapit ulos. Vaatekaapit ovat viimeinen iso myytävä juttu, ja melkolailla ne tuntuvat eteisessä tilaa vievän. Mutta tuntuupahan sitten oikein erityisen tilavalta ja mukavalta, kun näistä vihdoin pääsee eroon!


Maalattavat asiat ovat vallanneet koko olohuoneen. Makuuhuone on täynnä juuri pakattavia asioita ja lapsen huone on täynnä jo pakattuja laatikoita. Omissa haavekuvitelmissani pois lähtevistä tavaroista olisi hankkiuduttu eroon jo vähintään viikko sitten, mitään edestakaista raijailua ei enää olisi jäljellä ja laatikotkin olisi nipistetty mahdottoman sievään nippuun. Jeps, ehkä jossakin toisessa elämässä sitten? Kai se tästä lutviutuu, tavalla tai toisella. Hurjan nopeasti on kyllä aika mennyt, vaikka sitä piti olla vaikka kuinka paljon!


sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mustaa ja valkoista



Jos eilen oli päivän päätteeksi niskat jumissa ja käsi tärinästä tunnoton, niin tämän päivän päätteeksi ulkomuoto on suoraan katuojasta. Maaliroiskeiset kädet ovat oikeastaan aika hauskannäköiset: kun sellaiset näkee ihmisten ilmoilla, voi vain arvuutella, mitä jännää on tullut tehtyä.


Läträsin tänään valkoisella ja mustalla maalilla, vesiliukoisella ja liuotinohenteisella. Vitriinin sisäpuolikin alkoi yhtäkkiä näyttää hirvittävän nuhjuiselta, joten vetaisin sisäpuolen valkoiseksi. Otex Akvaa riitää vielä vaikka seuraavaankin projektiin, mutta pintamaalia alkaa olla purkin pohjalla melko nippa nappa! Ja nyt on vasta ensimmäinen kerros levitettynä, aijai. Pääsenpähän ainakin tavoitteeseeni, yhden purkin jämistä eroon.








Pläh, pöytä ei näytä yhtään erilaiselta kuin ennenkään! Valkoisesta valkoiseksi; kukaan ei huomaa eroa. Hiomapaperitkin pääsivät loppumaan, ja hioin pinnan liian karhealla. Toivottavasti joku ihme tapahtuu viimeisen maalikerroksen myötä ja pöydästä tulee jotenkin superihmeellinen.





Vitriini muuttaa kokonaan ilmettä uuden maalin myötä. Vanha pinta vaatii uudeksi pinnaksi liuotinohenteisen maalin, ja kokeilin ensimmäistä kertaa Otexin mustaksi sävytettyä pohjamaalia. Pohjamaalia saa mustana! Ihan huikeaa! Tämä oli kyllä todella, todella hyvää ainetta: levittyi mahdottoman tasaisesti, ei valunut vähääkään ja yksi kerros peittää aivan täysin. Vou!
 




Pintamaali on puolihimmeää Empireä, joten sen kiilto tulee olemaan jotakin alla olevan kuivan ja märän väliltä. Musta pinta näyttäisi kyllä hyvältä sekä täysin mattana että oikein kiiltävänä.





Meinasi tulla hätä käteen, kun aloin laskeskella, kauanko vitriinin valmistumiseen menee. Niitä käyttöohjeitahan ei voi lukea ennen kuin on kussakin vaiheessa menossa: pohjamaali kuivuu yhden päivän, pintamaali toisen ja kun sitä pitää kuitenkin vetää kaksi kerrosta, on valmista vasta kolmen päivän kuluttua! Jonkinlainen asettuma-aikakin olisi ihan jees, kun miettii, että muutossa kalusteita kannetaan, kolhitaan ja ladotaan päälletysten (päällemaalattava pinta ei ole vielä käyttöönottokuiva). Huomennahan meillä on tasan viikko muuttoon, joten ei turhan tiukille mene tämäkään! Alkuperäinen ajatus oli maalata vitriini hiljaksensa tuossa ensi viikolla, mutta kuivumisaikojen vuoksi pistin vipinää kinttuihin ja jatkan huomenna samalla linjalla. Tiistaina lipaston pitäisi sitten olla valmis! Miten voikaan maalin kuivumisajat aina tuntua niin pitkiltä ja joka kerta yllättää negatiivisesti!


En osaa sanoa, miksi juuri tähän väliin oli aivan pakko tunkea joku maailmankaikkeuden mittavin entisöintirupeama. Kaipa se on silloin sudittava, kun siltä tuntuu. Ihana ajatella, että meillä on sitten uudessa kodissa vaikka kuinka monta uutta kivaa juttua! Mahdotonta kuvitella, että joskus elämä uudessa kodissa muuttuu aivan tavanomaiseksi ja arkiseksi, kun uudelle kodille on nyt ladattu niin paljon odotuksia.


Mutta iiks, viikko enää! 


Paras vaihe edessä



No nyt mennään! Tuskalliset, piinaavat pohjatyöt ovat takana, ja paras vaihe on edessä: pian pääsee sutimaan maalia pintaan! Olohuoneeseen on rakennettu oikea maalausstudio. 


Viimeksi sinistä lipastoa maalatessa alla oli vain kolme kalikkaa. Lipasto tietenkin klenkkasi koko ajan, mutta en vain saanut aikaiseksi haettua neljättä palikkaa. Uskomatonta, että voi käyttää tunteja ja taas tunteja yksitoikkoiseen maalinpoistoon, mutta on niin laiska, ettei saa kalikkaa haettua,  vaikka sen puuttumisesta on vaivaa. No nyt on pöydän alla tasaiset ja kunnolliset tukipuut, että pääsee maalaamaan!





Punaisen vitriinin suhteen myönnän tappioni ja taivun sellakan sijasta käyttämään maalia. Maali on sillä tapaa turvallinen vaihtoehto, että sillä saan varmasti tasaista pintaa. Harkitsin ihan ammattilaiselle viemistä, mutta kun miettii, mikä työ vitriinissä on, luulen, että työ olisi tullut tosi kalliiksi. Maali on kompromissi minun, lipaston, taitojeni ja kukkaron välillä.


Punaisesta en päässyt eroon, vaikka vitriinin kanssa on paiskittu töitä ihan mahdottomia aikoja. Tähän vaiheeseen pääseminen ei ole ollut yhden tai kahden päivän homma. Ammoniakki jäi vielä kokeilematta, muutoin tein kaikkeni.







Valkoisen pöydän pohjatöihin meni myös vaikka kuinka paljon aikaa, vaikka kuvittelin muka suoriutuvani kolmessa tunnissa. Tirsk! Pohjamaalia on jäljellä vielä ihan riittävästi, mutta pintamaalin kanssa saa vähän jännittää! Riittääköhän tuo?


Kahvikuppi alkaa olla lopuillaan, ja on aika jatkaa hommia! Maalailemisiin!


lauantai 24. syyskuuta 2016

Sininen vai valkoinen?



Selkeästi meinaa hätä tulla käteen, kun olisi aika pakata työkalut muuttoa varten. Ei vielä! Vielä ehtii tuunailla yhtä jos toista! Onhan tässä reilu viikko aikaa.


Aloitin aamun punasävyisen vitriinin hinkuttamisella. Saman vanhan kalusteen työstäminen alkoi tympäistä, ja päätin, että tässä samoilla vaivoilla sutaisisi uudet maalit vanhaan valkoiseen pöytäänkin.


Tämä pöytä on ensimmäinen koskaan tuunailemani kaluste. Siitäkin taitaa olla pian kymmenen vuotta aikaa, vaikkei ollenkaan tunnu niin pitkältä. Muistan, että hinkuttelin pöytää päivätolkulla ja pidin urakkaa hirmuisena. Nyt päätin, ettei pöydän kunnostukselle monta hetkeä tarvitse uhrata, vaan se sujuisi suit sait sukkelasti punasävyisen vitriinin kunnostamisen ohessa.





Pöytäpinta on päässyt aikojen saatossa pinttymään rumaksi.





Aina silloin tällöin kysellään, missä tuunailuni tuunaan. No tietenkin parvekkeella! Sinne mahtuu ihan hyvin yksi kokonainen pöytä, kunhan pikkuisen ensin venkslaa.





Tällä kertaa rapsuttelen maalit pois kuumailmapuhaltimen avulla. Jälki on vielä aika ronskia, mutta hiomakone tekee kyllä lopuksi tehtävänsä. Puhaltimen kanssa saa olla varovainen, ettei vahingossa hiillytä puuta.
 




Tämä pöytä on aikeissa tuunailla nollabudjetilla, joten niillä mennään, mitä kaapista löytyy. Näyttäisi siltä, että ainakin valkoista ja nahkavetimisen lipaston jäljiltä jäänyttä sinistä olisi tarjolla. En vielä osaa päättää, kumpi pöydästä tulee. Toisaalta sininen olisi kiva yksittäinen herkkupala lipastossa, mutta toisaalta johonkin nekin maalit täytyy aikanaan sutia. Pöytäkin voisi näyttää melko kivalta sinisenä.


Kumpi laitetaan: sininen vai valkoinen?


perjantai 23. syyskuuta 2016

Mahdoton takiainen (vitriinin kunnostus kenkkuaa)



Punasävyinen vitriini kenkkuilee, eikä suostu taipumaan tahtooni. Punainen väri, mitä ikinä se sitten onkaan, on imeytynyt todella syvälle puuhun, eikä hevillä irtoa.


Valo ja kärsivällisyys alkavat tältä iltaa olla koetuksella, mutta josko huomenna viitsisi vielä viimeistellä. Laikukkaaksi se silti jää, se on ihan varma.











Ihan mahdotonta saada kalustetta puupinnalle. Mutta josko pinta pian olisi sen verran tasainen, että pohjamaalin ottaisi vastaan. Rökäletappio tämä on, mutta jos ei vitriiniä saada entiseen loistoonsa, niin ehkä edes siedettävän siistiksi.


torstai 22. syyskuuta 2016

Vitriinin tuunailua, pintaa pilaamassa



Oi miten kouriintuntuvasti koenkaan juuri nyt luissa ja ytimissä sen, mitä pinnan pilaamisella tarkoitetaan. Kun kalusteen käsittelee jollakin tavalla, sitä on mahdotonta enää jälkikäteen saada ennalleen. Tyystin mahdotonta.


Keväällä aloittelin vanhan vitriinin käsittelyä. Jätin tuunailun kesken kuukausiksi, kun urakka tuntui mahdottomalta. Villi veikkaus on, että pieni lasivitriini on jostakin 1930-luvun tienoilta. Mahtaisiko olla Billnäsiä?





Vähä kerrallaan vitriinin kannen ja reunojen pinta alkoi kulua käytössä. Kun pintaa pyyhki kostealla, rättiin tarttui aina vain enemmän ja enemmän punaista väriä. Veikkaus on, että vitriini on käsitelty sellakalla ja vesipetsillä.


Tavoitteena oli poistaa vanha pinta ja käsitellä se uudestaan sellakalla, vesipetsillä ja laittaa lopulta päälle lasyyri, joka suojaisi herkkää pintaa tämänkaltaiselta kulumalta.





Ongelmaksi muodostui se, ettei pintaa saakaan tasaiseksi. Sellakalla tai petsillä on turha ruveta räpeltämään, jos pinta on laikukas. Muutoin epätasaisuudet loistavat alta ja lopputulos muistuttaa 90-luvun kukikasta plyyssisohvaa.


Kokeilin kaikkea mitä kokeilla saattaa. Kuumailmapuhallin poistaa pinnasta lismaisen, liimaisen pinnan. Aivan surkeasti se tekee senkin, ja punaväri jää ennalleen:





Sinol, johon sellakan muka pitäisi liueta, poistaa kiillon, ei väriä:





Hiomalla saa puhdasta puupintaa esille, mutta ei tasaisesti. Jos haluaisi kaiken punaisen kokonaan pois, pitäisi poistaa puupintaa höylällä tai todella karkealla hiomapaperilla:





Paraskin mahdollinen  jälki on aivan kelvotonta uudelle sellakka- ja petsipinnalle. Kyllä on harmi! Luovutan, ja päädyn suosiolla maalaamaan pinnan mustaksi.


Hetken verran ehdin jo innostua siitä, että saisin puolikkaat pohjamaali- ja pintamaalipurkit käytettyä vitriiniin. Koska käytetyistä aineista ei ole täyttä selvyyttä, soitin vielä varuilta Tikkurilan maalilinjalle (jonne olen viime aikoina aivan päntiönään ruvennut soittelemaan). Ajattelin saavani suostumuksen kaapissa valmiina olevien puteleiden käyttämiseen, mutta toisin kävi, liuotinohenteista suositeltiin. Jos teen koemaalauksen johonkin nurkkaan jo olemassa olevilla tuotteilla, pitäisi odottaa kaksi loputonta viikkoa, että näkee, kuinka pinta reagoi. Krakeloituminen on siis vaarana, jos käsittelee pinnan toisilleen sopimattomilla tuotteilla.


Ei kai se auta kuin hakea uudet putelit, joista taas jää puolikkaat jämiksi! En pääse loppupurkeista ikinä eroon!





Hyviä juttuja kuuluu sentään patjarintamalla: sängynpäätyä varten oli hakusessa petari, ja joku näppärä taas vinkkasi Kodin ykkösen loppuunmyynnistä. Luulin, ettei Oulussa enää ole Kodin ykköstä, mutta siellähän tuo vielä olikin!


Poika saa meidän vanhan sängyn, johon ostin nyt uuden petarin. Sängynpäätyä varten löysin hyvänoloisen patjan 40 eurolla; kaikki patjajutut olivat nyt puoleen hintaan. Seuraamissani ohjeissa oli käytetty kahta 3-senttistä patjaa, mutta minä ostin vain tämän yhden 8-senttisen patjan. Eiköhän siitä hyvä tule!


Koirat ovat olleet meillä kovia sänkysotkijoita, ja nautin suunnattomasti siitä ajatuksesta, että uudessa kodissa koirat eivät enää pääse sängylle tai sohvalle. Ihanat, uudet, puhtaat petarit odottelevat vielä avaamattomina uutta kotia. Elmo etenkin on aina ollut todella herkkävatsainen, ja jos se oksentaa, se tähtää tekstiileille, joko matoille tai sängylle. Ollaan nyt viime aikoina syötetty koirille herkkukaappia tyhjäksi, ja pelkkä liiallinen luiden popsiminen on saanut sen oksentelemaan aivan holtittomasti. Luita ei enää anneta, ja kohta sängylle oksentaminenkin on historiaa. Miltähän tuntuu mennä nukkumaan joka ilta sängylle, josta ei löydy koirien aikaansaamaa ryönää? Varmaan todellista arjen luksusta.





Nappikauppias panttaa nappilähetystään, ja netistä tilattu kangas matkaa paraikaa Hampurin suunnilla. Kyllä nyt piisaa elämässä jännitystä, kun on, mitä odottaa!

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Pahnan pohjimmaiset



Olen jankuttanut viimeisten viemisestä niin pitkään, että koko ajatus on muuttunut aivan naurettavaksi. Pakkailu jatkuu tuskallisen hitaasti, ja kirppiskasa kasvaa kasvamistaan, vaikka aikapäiviä sitten kaiken ylimääräisen piti olla jo mennyttä!


Pottulaatikot olivat pitkään mietinnässä, ja tänään muuttolaatikoita raijaillessa päätin, että ne saavat mennä. Vielä eilen mietin, että niille voisi löytyä paikka parvekkeelta, mutta aikansa kaikella; meillä on nyt katseltu pottulaatikoita ihan riittämiin.





Muutamia hajanaisia kirppismyyntejä on vielä luvassa. Tänään lähti oikein mojova kassillinen sekalaista sälää ostajan mukaan, ja kun pottulaatikotkin kohta noudetaan, alkaa loppu viimein häämöttää. Ihan oikeasti alkaa! Vaikea pala on vaatehuoneen vaatekaapit, mutta aion päästä niistäkin eroon.


Ei me silti tyhjän päälle jäädä. Uuteen kotiin muuttavaa pakattua tavaraa on vaikka kuinka paljon. Eikä kaikkea ole tietenkään vielä edes pakattu! Ihan tolkuton työ ja vaiva koko muuttamisesta!





Jäljelle jäävien kalusteiden määräkin alkaa hahmottua, kun roju ympäriltä lähtee. Muuttoporukka on hirmuisen pieni, ja tavaran määrä on pakko karsia, että mitenkään selvitään varsinaisesta muuttopäivän rumbasta. Näillä näkymin mukana muuttaa kolme kaappia, pieni vitriini, neljä pöytää, yksi arkku, senkki, allaskaappi, pesukone, kaksi nojatuolia, useampi pikku tuoli, jalkapallopelipöytä, pitkä penkki, yksi sänky ja yksi lipasto. Eihän tuo edes pahalta kuulosta? Sitten kun vielä keksisi, miten vaikeasti pakattavan tavaran saisi muutettua helposti kannettavaan muotoon! Elmukelmulla kaikki yhteen?


Kaikkein mieluiten rupeasin tässä välissä näpertämään uutta, mukavaa projektia ja jättäisin vanhan, epämukavan sikseen. No varastossa kyllä odottelee vielä tekijäänsä keskeneräinen vitriini, jonka suunnittelin vieväni ammattilaiselle kunnostettavaksi. Sen kunnostaminen vaikuttaa niin vaikealta, etten oikein usko, ettäkö itse siihen kykenisin. Vaan jospa paremman tekemisen ja rahansäästön nimissä koettaisinkin? Ei kai ainakaan haittaa, jos vähän kokeilen poistan vanhaa pintaa Sinolilla?


Lipaston muodonmuutos


Vanhasta lipastosta tuli niin hieno, että sitä on täytynyt käydä hipsimässä ja hypistelemässä tuon tuosta. En tiennyt tarvitsevani uutta huonekalua, mutta kun sukulainen vinkkasi kaatopaikalle menevästä ränsistyneestä vanhasta kalusteesta, otin sen heti hoiviini.


Pikkuruinen kaluste oli huonossa kunnossa ja vaati paljon työtä. Aivan ilmaiseksi ei kunnostuskaan käynyt: mäntyinen liimapuulevy kanneksi maksoi 30 euroa, pohjamaali 20 euroa, kalustemaali 34 euroa ja vetimet 48 euroa. 132 euroa siis yhteensä. Mutta nytpä lipasto on taas hyvässä kunnossa ja tulee pääsemään uudessa kodissa aivan erityiselle paikalle!


Tältä lipasto näytti vielä keväällä:




Kansilevyn vaihdon ja hiomisen jälkeen näytti tältä:



 

Pohjamaalia, pakkelia ja liimapuulevystä sahatut kalikat jaloiksi:





Pari kerrosta maalia riitti peittävään tulokseen.




Ja nahkaiset vetimet viimeistelivät koko komeuden!





Tämä oli sellainen tuunailu, johon olen erittäin tyytyväinen. Lipasto näyttää mukavasti vanhalta, mutta on kuitenkin uudenlainen.


Projekti oli ihana välipuhde muuttokaaoksen keskelle. Touhuilun myötä kadoksissa ollut tekemisinnostus palasi, ja sormet oikein syyhyävät uuden työn pariin! Sängynpääty onkin seuraavana mielessä, ja olen jo tilannut kankaan ja päällystettävät napit. Olisipa posti oikein joutuisa!