torstai 28. heinäkuuta 2016

Rytöläjänurkkaus lähtökuopissa



Heinäkuun viimeinen arkipäivä on huomenna! Huh huh että on kesä hurahtanut vauhdilla ohi! Huomenna alkaa myös Qstock-festarit, ja vielä on yksi ylimääräinen lippu käsissä. Jännityksellä odotamme, jääkö se käsiin.








Jos heinäkuu vetelee viimeisiään niin niin tekee myös olohuoneen rytöläjä, jota tietokonenurkkaukseksi kutsutaan. Olen viimeinkin päättänyt panostaa tietokoneeseen, jota päin kehtaa katsoa. Erilaisten vaihtoehtojen miettiminen ottaa jo ajatuksen tasolla pattiin. Kuka tietää, mitä kannattaisi hommata? Ajattelin, että pöytäkone olisi kannettavaa kestävämpi. Maceissä on aivan siedettävän näköisiä koneita, joissa keskusyksikkö on osa näyttöä. Toisaalta tuttu kehotti ostamaan käytetyn ja vaihtamaan sen muutaman vuoden välein: halvimmankin Macin hinnalla saisi aika monta käytettyä läppäriä.

 



Kaikenlaisten elektroniikka-asioiden miettiminen tuottaa mahdotonta vaivaa ja päänsärkyä. En tiedä mitä tietokoneen kanssa pitäisi tehdä ja jään odottamaan, että vastaus tarjoillaan eteeni hopeisella lautasella. 


Hei, perjantaionnea kaikille! Vihdoinkin! :)
 


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kesäiltana keittiössä



Ihana helteinen sunnuntaipäivä kääntyy iltaan. Takana on taas yksi vaihteikas ja jokseenkin työntäyteinen viikko, edessä uusi kokonainen. 


Tuoreet kukat jaksavat ilahduttaa aina vain. Suorastaan askeettiseksi riisuttu keittiö kaipaa vähän vihreää, ja viime aikoina kukkakimput ovatkin jääneet olohuoneen sijasta keittiöön. Kummallista, miten yksi pieni asia tekeekin koko huoneen ihan erilaiseksi.








Kasin pintaan saakin jo ruveta iltapuuhiin. Koirille ruokaa, iltalenkki ja sitten uinumaan! Kummallinen juttu, että koko päivä menee nuokkuessa, mutta kun ilta koittaa, tapahtuu ihme ja virkistyy. Jos en käyttäisi herätyskelloa ja pakottautuisi heräämään ihmisten aikoihin, olisin sekaisin kuin seinäkello. Aamut eivät vain ole minun juttuni, ja aikaisiin aamuihin on pakko valmistautua jo monta päivää etukäteen.


Tsemppiä ja kaikkea ihanaa tulevaan viikkoon! Kyllä se siitä taas!


keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Söpö pieni pihavinkki + pikkuisen nostalgiaa



Kipaisin tänään keskustassa kameran kanssa, ja kirkon pihamaalla kesäkahvilan sisustus näytti niin kutsuvalta, että piti vallan käydä näppäämässä kuva! Tässä on jotenkin kauhean mukavaa henkeä: kivinen penkki, jota ei koskaan ikinä milloinkaan tarvitse olla siirtelemässä, ja muutama vaivaton matto sen päällä kotoisuutta tuomassa. Värikkäät räsymatot pihatiloissa näyttävät iloisilta, mutta ovat nämä seesteiset, maisemaan sulautuvatkin matot aika kivan näköisiä!


Huomaan nappailevani pihasisustusideoita enenevissä määrin jopa keskikaupungilla, vaikka omasta pihasta voi vain haaveilla. Jos oikein kovasti haaveilee, ehkä se ennen pitkää muuttuu todeksi? Sittenpä tiedän jo valmiiksi, miten pihani sisustan.





Sisällä kotona heinäkuinen aurinko lämmittää ilman paahtavan kuumaksi.








Poika on ollut tämän viikon mummolassa serkkujensa kanssa remuamassa. Varmasti syö liikaa herkkuja, katsoo liikaa televisiota eikä käy edes hillametsässä, vaikka lupasi. Toista se oli minun aikanani; hillametsässä käytiin kesät talvet, eikä puhelintakaan näpytetty päntiönään. Typeränä olisi pidetty, jos olisi ottanut pyöritettävän lankapuhelimen vielä yöksi sänkyyn toljotettavaksi. Saati että olisi raahannut sen mukanaan kaupungille ja lähtenyt öttiäisiä metsästämään.


Joskus sitä kaipaa aikaa, kun puhelin oli vain puhelin.


tiistai 19. heinäkuuta 2016

Arkista jumitusta



Tiistai selätetty, loppuviikkoa siis eletään! 


Kotona on kaikki ennallaan, juuri niin kuin aina ennenkin. Vaikka juuri karsin hirveästi tavaraa, tuntuu, että vieläkin on liikaa. Vähemmälläkin pärjäisi, ja olisipa ainakin vaihtelua.











Samat vanhat nurkat alkavat taas kyllästyttää. Onkohan yleinenkin ilmiö, että sisustusinto hiipuu kesää kohti? Olisi kiva haluta tehdä mukavia kotijuttuja, mutta kun en yhtään halua!


maanantai 18. heinäkuuta 2016

Karsittu keittiö



Meillä on viime aikoina siivouspäivä hivuttautunut järjestelmällisesti sunnuntaille. Toisaalta olisi kiva aloittaa viikonloppu puhtaalta pöydältä, mutta aivan yhtä mukavaa on aloittaa arkiviikko niin, että koti on aivan tiptop. 


Ruusupuska lienee muuten jo kolmen viikon ikäinen. Nyt se alkaa jo elähtää, mutta kyllä on sitkeää laatua tämä!





Koti on jo jonkin aikaa ollut riisuttu matoista siivoussyistä. Keittiön sivutason allakin oli ennen värikäs verho, mutta nyt on meneillään joku sellainen vaihe, että nautin, kun tavaraa ja kaikenlaista vaivannäköä vaativaa rompetta on mahdollisimman vähän. Onkohan sitä vieläkin pikkuisen liikaa?





Viikon rankimmat päivät, maanantai ja tiistai, on pian selätetty. Keskiviikosta alkaakin jo henkinen viikonloppu tai jos ei aivan viikonloppu vielä, niin sen odottaminen ainakin. Vielä täytyy käyttää koirat lenkillä ja sitten suihkun kautta uinumaan! Miten sitä voikaan olla näin naatti!


sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Mikähän meidän Elmoa vaivaa?



Nyt on kärsivällisyys ja jaksaminen taas uudemman kerran koetuksella. Kevään mittaan vouhotin blogissa asunnon home-epäilystä, jonka piti olla selvillä: ei hometta, vaan ilmanvaihto-ongelma, johon asunnon omistaja puuttuikin. 


Kylppärissä on trooppinen ilmasto, ja sen seinät kasvavat hometta komeammin kuin mikään omistamistani viherkasveista ikinä. Loppukeväästä ammattilaiset kävivät tekemässä homepesun. Kesäkuun alkupuolella tein oman kylppärin kuurauksen kloorilla. Pari viimeistä viikkoa olen seurannut, miten home taas alkaa pilkku kerrallaan kasvaa ylemmmäs ja ylemmäs (lastataan lattiat aina suihkun jälkeen + kylppärin ovi on useammin auki kuin kiinni). Kaiken huippuna vielä parvekkeen puiset laatat, jotka kuurasin mäntysuovalla ja juuriharjalla. Jätin laatat pystypäin kylppäriin kuivumaan ("kuivumaan"!!). Nyt lähdin viemään laattoja takaisin parvekkeelle ja ihastelin, miten somaa höttöistä hometta olivat ruvenneet kasvamaan. Oli kai se viikko sitten liian pitkä aika pitää laattoja kylppärissä, mutta en olisi kyllä odottanut, että ne siellä homehtuvat. Parvekkeellahan ne ovat koko ajan säille alttiina, eivätkä ikinä ole menneet homeeseen. On tämä läävä! Asuinkelvoton läävä!


Elmollakin on omat ongelmansa. Meidän sekarotuiset piskit ovat villakoiratyyppisiä sekoituksia, eikä niistä normaalisti irtoa karvaa. Tässä kevään myötä Elmolla on ollut kummallinen karvanlähtökausi. Parisen viikkoa sitten karvanlähtö seisahtui, mutta eilen huomasin, että sillä on hirveä karvaton laikku selässä. Googlettelun perusteella huolestua pitäisi, jos laikkuja olisi viisi tai enemmän. On kai ihan luonnollista, että laikkuja saattaa tulla, jos karvaa kerran paljon lähtee, mutta ollaan me silti Elmosta huolissaan. Elmo itse ei ole yhtään huolissaan: karvanlähtöä ja laikkua lukuunottamatta se voi täysin normaalisti ja on oma virkeä itsensä.








Parin viikon päästä on tarkoitus muutenkin viedä pojat eläinlääkärille, joten jos Elmon laikuttuminen pysyy aisoissa, odotellaan sinne asti. Onko muilla koiraihmisillä kokemusta tällaisesta? Huolestuisitko?


Niin ja hei, meillä on taas asuntohaku päällänsä, vaikka kertaalleen ehdittin jo asettua takaisin. Yksi terve kaunis hirsitalo keskeltä peräkorpea minulle, kiitos! Sanat eivät riitä kuvailemaan, miten kyllästynyt olen tähän ongelmapaiseeseen!


keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Punainen tupa ja musta sauna



Eilen vilauttelin kaverin kodin keittiötä, mutta tokihan täytyy loputkin kodista esitellä! Eiliseen postaukseen kommentoineilla ihmisillä näkyi olevan vähän erilaisia mielipiteitä kuvien suhteen, mutta suurin osa tuntui arvostavan myyntikuvilta laajoja näkymiä, joista kykenee hahmottamaan tilajaon. Joku vinkkasi täysin aiheellisesti horisontin suoristamisesta, mutta täytyy häpeäkseni tunnustaa, että suoristus ylittää surkeat kuvankäsittelykykyni (ne todella ovat kovin surkeat). Pitäisi varmaan ilmoittautua jollekin kuvankäsittelykurssille, mutta luulen, että muutama paikka maailmankaikkeudessa jäätyy ennen kuin se tapahtuu.


Ei muuten käynyt mielen päälläkään kuvata yhteisiä pihatiloja, jotka oikeasti ovat aika oleellinen osa tätä kotia. Kerrostaloasukkaana ei jotenkin käynyt mielessäkään, että pihakin on olemassa. Terassilta sentään hoksasin ottaa kuvat. Portaikon kuluman rajaamattomuus oli muuten tietoinen valinta; ajattelimme, että olisi ikävä yllätys huomata kuluma vasta paikan päällä. Kuvassa kuluma näyttää minusta suorastaan romanttiselta, mutta oikeastihan se tietää työtä ja öljyämishommia.


Mutta onkos tässä nyt kuitenkin aika kaunis terassi!





Oma lempparini terassilla on lasten nurkkaus, josta löytyy minipieni leikkimökki ja yhden narun keinu. Leikkimökki on suunnilleen meidän parvekkeen kokoinen.





Makuuhuoneessa on seesteinen tunnelma.




Lastenhuoneessa taas on enemmän räiskettä! Ilta-aurinko meni värjäämään seinän oranssiksi, vaikkei olisi tarvinnut.





Vasemmalla keittiö, oikealla olohuone, suoraan edesssä terassi. Laajempi huoneesta toiseen suunnattu kuva antanee osviittaa tilajaosta.





Harvoin tulee kuvattua näin tasavärisiä pintoja, ja vasta olohuonetta kuvatessa huomasin, että kamerassa on häikkää: se heittää täpliä kuvaruudulle. Linssin vaihtaminenkaan ei auttanut, eli pakko on viedä runko puhdistettavaksi. Tai sitten välttää tasaväristen pintojen kuvaamista :)


Sohvan vastainen seinä toimii videotykin heijastusseinänä. Tuo vaaleanharmaa sävy on kuulemma juuri tarkoituksella tykkiä varten valittu.








Kylpyhuone, sauna ja wc olivat aivan tuskaisen vaikeita tiloja kuvata. Salama olisi ollut poikaa.











Ulko-oven edustaakin vähän stailattiin kukkaruukulla ja lasten hiekkaleluilla (sekä kantamalla kuvarajojen ulkopuolelle lasten teltta ja epäkuvauksellisia hiekkaleluja).





Lisää huoneesta toiseen avautuvia näkymäkuvia! Meinasin alkuun, etten näitä olisi valikoinut, mutta lopulta ne tuntuivatkin olevan kaikkein informatiivisimpia kuvia. Jostain syystä tilasta toiseen avartuvissa näkymissä on minusta kaikkein paras tunnelma.








Sellainen koti oli se! Muutimme kaverin kanssa aivan samoihin aikoihin kolme ja puoli vuotta sitten, ja molemmille iski uuden asunnon kuume samoihin aikoihin. Onkohan kyseessä joku kolmen vuoden kriisi? Kaveri on jo löytänyt uuden asunnon, ja samaa toivon myös meille.


tiistai 12. heinäkuuta 2016

Kotikuvia asunnon myynti-ilmoitukseen



Kaverin talo on menossa myyntiin, ja intouduin kuvaamaan kodista myyntikuvat. Tämä oli varsinainen win-win -tilanne: kaveri sai kuvat, minä sain kokemusta asunnon kuvaamisesta. Monta vuotta on blogin pitämistä takana, mutta silti tämänkaltainen kuvaaminen on ihan vieras juttu! Myyntikuvat täytyy miettiä aivan eri tavalla, ja niin paljon kuin omia nurkkia onkin tullut kuvattua, en koskaan ole ikuistanut omaa kotia myynti-ilmoitusten tapaan.


Kuvia tuli räpsittyä pari sataa, ja niiden rankkaaminen on vielä edessä. Etukäteen suunnittelimme, että ilmoitukseen valikoitaisiin alle parikymmentä kuvaa: jokaisesta huoneesta yksi kuva, ei liikaa eikä missään nimessä jokaisen huoneen jokaista tyhjää nurkkaa. Tavoitteena oli ottaa yleiskuvia ja välttää yksityiskohtia kukkakimpuista. Jos avaa kotinsa ovia vain hippusen, ehkä ostajaehdokkaan kiinnostus herää niin, että saapuu näyttöön asti. Voisiko liika kuvien määrä saada aikaan ajatuksen siitä, että kaikki on jo nähty?





Koti oli perussiivottu ennen kuvaamista, mutta pientä stailausta vielä harjoitimme: seilaavat irtotavarat kuten lasten punkat, pyykkikori ja pesuaineet kylpyhuoneesta raijattiin kuvarajojen ulkopuolelle. Kalenteri pois seinältä, tiskipöytä tyhjäksi ja urheiluvälineet ulkoa muualle. Aivan tyhjäksi en halunnut kotia jättää, ja pieniä sieviä juttuja nostettiin esille: keittiön tasolle nostettiin lautaspino ja astiapyyhe, kodinhoitohuoneeseen pyyhepino ja pari purnukkaa, mustaan saunaan muutama kynttilä ja valkoiset pyyhkeet. Pienten tavaroiden tarkoitus olisi kertoa, että täällä mahtuu elämään.


Jos itse katselee asuntojen myyntikuvia, ahtautta kielivät asiat luovat ikävän mielikuvan: silitysrauta keittiön tasolla kertoo, ettei silittämiselle ole olemassa paikkaa. Pyykinkuivausteline olohuoneessa muistuttaa myös elämän rajallisuudesta. Tässä kodissa yhdestä esillä olevasta taulusta kuva oli valahtanut puoliksi paspisten alle, ja taulu vaihdettiin toiseen: ihan pienetkin repsottavat asiat herättävät ajatuksia siitä, onko jokin muukin asia repsallaan. Ajattelevatkohan ihmiset yleisesti näin?


Nyt kun kuvat pitäisi rankata minimiin, täytyy miettiä, mikä rajaus on sopiva. Ylin kuva on minusta sellainen, joka sopisi sisustuslehteen, tiivis ja tunnelmallinen. Alemmista kuvista taas saa paremman käsityksen itse tilasta, mikä tietenkin ostajaehdokasta kiinnostaa.





Mutta onko se väljempi rajaus niin kuin yläpuolella vai tiukempi rajaus niin kuin tässä alhaalla? Kuinkahan paljon tällaisilla asioilla ihan oikeasti on merkitystä?





Alempi keittiökuva on sellainen, joka sopisi omaan sisustuskuvamakuuni, mutta ei taas myynti-ilmoitukseen, koska tilasta ei ota minkäänlaista tolkkua.
 




Näkymäkuvia mietin myös: minulle huoneesta toiseen avautuvat näkymät ovat kodissa tärkeitä, mutta ovatkohan ne myyntikuvissa haluttavia? Onko tämmöinen nyt myynti-ilmoituksessa hyvä vai huono?

 



Puolessa tunnissa kuvittelin selviytyväni, mutta kolme tuntia vierähti! Eikä siinä vielä kaikki! Nyt ne kuvat pitäisi jaksaa käydä läpi, valikoida ja käsitellä auttavilla kuvankäsittelytaidoillani. Kaiken kaikkiaan toisen kodin kuvaaminen on todella mukavaa puuhaa, ja kuvien miettiminen myyntimielessä jännittävää. Kaikkea elämää ei pidä kodista karsia, mutta sen verran pitää jättää tilaa, että ostajaehdokas voisi kuvitella itsensä kotiin asumaan. Siis sopivasti persoonallista, tarpeeksi neutraalia.


Mitäpä itse olet myyntikuvista mieltä? Mikä on pahinta, mitä on vastaan tullut? Vaikuttavatko tulppaanikimppu-tyyliset yksityiskohtakuvat alitajuisesti positiivisesti vai ärsyttävätkö vain?

 

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Iloinen kattaus



Viikonloppu on yhtä kestitystä! Meille tupsahti yllätysvieraita pitkän matkan takaa peräti kahdesta eri osoitteesta. Yksi oli yökylässä, toiset piipahtivat matkan varrella. 


Vieraita varten pöytä katetaan oikein, oikein hienoksi. Viikon vanha ruusupuskakin on vielä aivan hyvässä kunnossa ja toi mukavaa juhlan tuntua ruokapöytään. Tavaroita karsiessa myin pois harvoin käytössä olleita astioita, eikä mitään lähtenyttä tavaraa ole tullut ikävä. Ihan hyvin näemmä pärjää kuudella tavallisella juomalasilla, kun ne vain ovat lemppareita, niitä jotka mieluiten aina kaapista valitsee.











Vieraiden jälkeen koti rauhoittuu ja hiljenee. Nyt on hyvä aika rykäistä viikkosiivous: petivaatteet pesuun, peitot ulos tuulettumaan ja moppi heilumaan!

torstai 7. heinäkuuta 2016

Tunnelmavaloja



Voi hyvät hyssykät näitä kesäsäitä! Vettä sataa niin kuin... saavista kaatamalla, ja niin on pimeä, että täytyy aivan valoja pitää sisällä. Mikä kesä se tämmöinen on, kysynpähän vain.


Pallovalosarja on onneksi niin mukava ja hieno, että sitä pitää ilokseen päällä.





Vanha Block-valaisin on iät ja ajat keikkunut milloin missäkin nurkassa, mutta nyt sille löytyi oma paikka ikkunalaudalta. Kaikki herkut pitää sijoittaa vähän syrjempään, niin ettei niitä ihan heti huomaa. Sitten voi kokea löytämisen riemun.









Tämä viikko on hujahtanut ihan siivillä, vaikka onkin ihan rätti ja naatti. Torstai on viikonpäivistä paras: silloin kaikki hyvä ja mukava on vielä edessä. Torstai on siis viikonpäivien kevät. Joku järkevä rykäisisi tänään viikkosiivouksen, mutta meillä se jää haaveeksi: parvekkeelle tehdään tällä viikolla tehdään jonkinmoista katselmusta (säävarauksella vieläpä eli se ei etene ikinä). Tuota toimenpidettä varten parveke on pitänyt tyhjentää, ja siellä ne nyt kaikki kalusteet ja lattialaatat olohuoneen nurkassa keikkuvat. Joskus sitä haaveilee, että omistaisi vain matkalaukullisen tavaraa, niin välttyisi kaikenlaiselta raijaamiselta ja puljaamiselta. Olisi vain hammasharja, passi ja vähän vaatteita! (Nyt kun aloin luettelemaan, keksin muutaman muunkin tarpeellisen tavaran, mutta en viitsi rikkoa illuusiota ja jätän listan tähän.)


Mukavaa alkavaa viikonloppua! Perjantai pitäisi kyllä julistaa valtakunnalliseksi liputuspäiväksi.
 

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Nyt meni hermot! (Asiaa imurista)



Lokakuun lopulla näemmä edellisen kerran valittelin imuristani ja kyselin neuvoja uuden hankintaan. Tuolloin vajaa kolmivuotias Electroluxin rämpylä otti ja ylikuumeni ensimmäisen kerran – muillakin kommentoijilla tuntui olleen samanlaista ongelmaa. Sen jälkeen vempeleestä on irronnut pala kerrallaan (no suuttimesta, mutta kuitenkin), ja lopulliset viimeiset hengenvetonsa se veti eilen, kun meni ylikuumenemaan toisen kerran. Ylikuumentuessa imuri napsahtaa pois päältä eikä mene uudelleen päälle ennen kuin on kunnolla jäähtynyt. 


Lokakuun jälkeen ostin imuriin uuden Hepa-suodattimen ja olin onnellinen, kun imuri lähtikin taas toimimaan. Hukkaan meni Hepa-suodatin-rahat, kun hermot eilen lopullisesti pimahtivat taas kerran temppuilevaan kodinkoneeseen. Onko mitään rasittavampaa kuin yksinkertainen laite, joka ei toimi niin kuin pitää!


Vähän guuglettelin ennen kauppaan menoa sen minkä jaksoin, ja Työtehoseuran testin perusteella suljin pölypussittomat imurit kokonaan pois vaihtoehtojen listalta. Vielä syksyllä niitä harkitsin, mutta silloin emmin ylimääräistä vaivaa pölysäiliön pesemisestä. Nyt lukemani testi nakutteli viimeisen naulan arkun kanteen: jos pölypussittomat ovat vielä testissä pölypussillisia tehottomampiakin, niin tämä vaihtoehto ei tule kuuloonkaan.


Olisin kyllä kaivannut sellaista testiä, jossa ihan selkeästi luetellaan laitteet A, B  ja C hyvine ja huonoine puolineen. En tuommoista testiä löytänyt, joten niillä mennään, mitä kaupasta saa. Kalleimmat imurit maksoivat kuulemma viitisen sataa, mikä oli kyllä turhan tyyris hinta omaan makuuni. Ihan halvimmatkaan imurit eivät missään nimessä ole vaihtoehto, koska olen kyrsiintynyt vanha akka, enkä usko yllätyksiin. Keskilinjalla siis mentiin. Boikottisyistä Electrolux oli luettu vaihtoehtojen ulkopuolelle, vaikka se näyttikin kantavan jonkin sortin testivoittaja-leimaa. Minä repisin voittajaleimat pois, jos ei imuri kestä kolmea vuotta hajoamatta.


Kaupan tarjonnan ja vajaavaisten testivinkkien lisäksi joutuu nojautumaan aika paljon imurikauppiaan puheisiin, joiden pohjalle ei ehkä uuden elämänsä suuntaa kannata aivan kokonaan perustaa. Joku uusi EU-säännös on kuitenkin tullut imurien watteja rajaamaan: nykyään maksimi on 1 600 wattia ja se tulee laskemaan uuden kerran 900:n ensi vuonna. Edellisessä imurissa oli peräti 2 000 wattia, ja olinkin pitänyt suurta lukua imurin erinomaisuuden merkkipaaluna. Myyjän mukaan wattimäärä ei kuitenkaan kerro yhtään mitään imutehosta, eikä siihen kannata kiinnittää huomiota. Joku oikein halpa imuri saattoi wattimääriltään olla suurempi kuin toinen oikein kallis imuri.


Boschiin lopulta päädyttiin! Kokeilin paria imuria liikkeessä; 50 euroa halvempi vastaava Bosch olisi ollut 10 desibeliä äänekkäämpi. Tuon äänieron kyllä huomasi, ja siksi päädyin tähän 300 euron (oli kai alennuksessa) imuriin. Puolen vuoden päästä 50 euron menetys ei tunnu enää yhtään missään, joten sen takia ei kannata pihistellä, jos arvelee, että ominaisuus tuo käyttöön lisäarvoa.





Vanha Electrolux vietti juuri kolmivuotispäiviään. Imuteho oli viime henkoseen saakka aivan mainio, mutta käyttömukavuutta laski joka ikisen mahdollisen irtoavan osan hajoaminen. Vitsi että vihaan tätä romua. Kolme vuotta ja kaatopaikalle. Toivottavasti uusi kone on pitkäikäisempi.






Uuden imurin mukana tuli peräti kolme suulaketta. Aistin siivouskaapin täyttyvän; tällaiset ei-mukana-kulkevat lisäosat jäävät 99 % todennäköisyydellä käyttämättä. Pitää nyt kuitenkin alkuinnostuksissaan edes testata.
 




Tästä tykkään ja tästä en: imuri on melko muhkean kokoinen (miinus), mutta alla on näppärän tuntoiset pyörät, joiden avulla möhkäle tuntuu seuraavan ihan mukavasti perässä.


Pienet suulakkeet taas kulkevat varren mukana: ne tulevat ihan varmasti putoilemaan, mikä taas nostaa ärsytyskynnystä. Edellisessä imurissa pikkusuulakkeet kulkivat paljon kätevämmin luukun alla mukana. Ei vain kerta kaikkiaan voi saada kaikkia hyviä ominaisuuksia yhteen pakettiin! Pitää valita joko epävarma romu tai putoavat pikkusuulakkeet.








Uusi, puhdas ja vielä täysin viaton imuri odottelee koeajoaan. Odotukset ovat kieltämättä korkealla; toivottavasti tähän ei tarvitse pettyä. Saisi se nyt ainakin kymmenen vuotta kestää, että kehtaisi imuriksi edes kutsua!