torstai 31. maaliskuuta 2016

Joko kohta? Pihajutut mielessä!



Kaivelin arkistojen kätköistä vanhoja, kesäisiä parvekekuvia. Meillä on minimaalisen pieni parveke, johon juuri ja juuri mahtuu pieni kalusteryhmä ja pari ruukkua.


Nyt parveke on vielä talviteloillaan: syksyllä istutetut kanervat roikkuvat kaiteella parhaat päivänsä nähneinä. Kohta pääsee jo raivaushommiin, kunhan aurinko ensin hoitaa loputkin lumityöt.














Ihan ensimmäisenä kesänä meillä oli parvekkeen betonilattian peittona vihreä tekonurmimatto. Sitten hankittiin puiset laatat, jotka tuovat mukavasti viimeisteltyä ilmettä pieneen tilaan. Kevätsiivouksen aikaan laatat saa taas öljytä, että pysyvät hyvinä.








Joko pihahommat ovat mielessä, vai onko liian aikaista vielä?

Mikä suunta? Minne tästä?



Eilinen homepostaus sai kommentoijilta täysteilauksen: yksikään kirjoittaja ei ollut sitä mieltä, että mustat homepilkut kylppärin seinässä tai keittiön seinään ensin kondensoituva ja sitten homehtuva vesi olisivat mitenkään erityisen suotavia piirteitä kotosalla. 


Olin saada sydänkohtauksen, kun vielä illalla sain viestin joltakulta sellaiselta, joka on aikoinaan asunut juuri tässä samassa talossa, samassa rapussa. Kommentoija kertoi kohdanneensa samanlaisia epäilyksiä asunnon suhteen: heidän väsymys- ja flunssaoireensa päättyivät, kun he muuttivat toiseen paikkaan. Samalla sain myös linkin homeaiheiseen nettikeskusteluun, jossa parikin kommentoijaa, pari tämän talon entistä asukasta muutaman vuoden takaa, mainitsee juuri tämän meidän talon ja siihen liittyvät home-epäilykset.


Mehän olemme pyöritelleet homeajatusta erittäin kehittävällä eipäs-juupas-linjalla jo vaikka kuinka pitkään, mutta kun asunnossa näkyvät viat ovat vähän sinne päin, ja mahdolliset oireet niin hataria ja ihan mistä tahansa johtuvia, on ollut helppo taputella ajatus mielenperukoille. Aina siihen asti, kun taas joku flunssa yllättää ja saa miettiä, onko se ihan tavallista vai johtuisiko sittenkin talosta. Tai siihen asti, kun taas seuraavan kerran rapsuttelee homepilkut kylppärin seiniltä ja miettii, viettävätkö toisetkin ihmiset tähän tapaan aikaansa. Nyt kun pääsi lukemaan muiden saman rapun vanhojen asukkaiden kokemuksia, ei voi sanoa muuta kuin että oho, oho. Osuukohan meidän epäilykset sittenkin oikeaan?


Homeen pitäisi ehdottomasti jatkossa alkaa kulkea yhdessä jonkinmoisen piippaavan ja punaisenaan välkkyvän hälytysjärjestelmän kanssa niin, ettei tarvitsisi empiä ja epäröidä.









Seuraavaa liikettä suunnitellessa meillä elellään kuten aina ennenkin. Samat vanhat lempparikipot ja samat vanhat lempparimaljakot nostetaan kerta toisensa jälkeen esille. Melkein voisi sanoa, että muut kipot ja maljakot ovat aivan turhia, mutta se olisi kyllä kovin radikaalia!


keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Värejä valkoista pintaa vasten



Jotain mukavaa tähän väliin! Kärsin pahasta tavaraähkystä ja olen taas yrittänyt katsastella nurkkia ja kaappeja sillä silmällä. Olohuone erityisesti on paha murheenkryyni liikoine, sekalaisine kalusteineen, mutta yksi kiva näkymä sieltäkin löytyy: värikäs kirppisnojatuoli valkoista taustaa vasten.


Ei liene kenellekään yllätys, että tykkään kovasti värikkäistä asioista sisustuksessa. Todella helposti värikkäitä asioita suinpäin yhdistellessä tulee kuitenkin mentyä mönkään, ja lopputulos on ankean synkkä. Vahvat värit ja kuviot vaativat seurakseen reippaasti valkoista, ettei lopputulos olisi tunkkainen.





Tuolin takana on valkoinen, sirolinjainen sivupöytä, jolla on tavaraa juuri sopivasti, toisin kuin joka paikassa muualla meillä kotona. Kauniit tavarat pääsevät paljon paremmin oikeuksiinsa, kun niille antaa tilaa hengittää.





Jos nyt tässä nurkkauksessa olisikin jotakin sellaista, mistä kovasti pidän, voisin ottaa tavoitteeksi yksi nurkkaus kerrallaan tuoda samaa linjaa muuallekin kotiin. Mutta miten ihmeessä selätän tavarakaaoksen! Karsia pitäisi, mutta mistä. Astioista ei tietenkään voi luopua, eikä kirjoistakaan. Vaatehuoneen voin käydä säälittä läpi rankalla kädellä, mutta se nyt ei tuo lisätilaa yhtään minnekään: vaatehuone vie tasan sen verran tilaa mitä vie, oli se tyhjä tai täysi. 


Kevätsiivous olisi paikoillaan. Pitäisikö ruveta yhdessä rymyämään, yksi tila kerrallaan? Nostatettaisiin oikein joukkosiivousmania!


Ystävämme pintahome



Selailin vanhoja parvekekuvia kesältä ja suunnittelin kirjoittavani kevätsuunnitelmista sisustuksen suhteen. Sain kuvat kasaan ja innostus lopahti: Mitä sitä täällä enää suunnittelemaan? Miten viitsii puunailla keittiön kaappeja ja parvekkeen kukkaruukkuja, kun koko hörskä on yltä päältä homeessa.


Niin ihana kuin 50-luvun alun kerrostalo onkin, en tiedä, onko koti turvallinen paikka asua. Olemme ehtineet asua nykyisessä kodissamme reilu kolme vuotta, ja alkuaikojen epäilykset ovat alkaneet kalvaa mieltä jatkuvasti.


En muista, kumpi sai epäilyksen siemenen ensimmäistä kertaa itämään: oliko se mustapilkkuiseksi muuttuva kylppärin seinä vaiko sittenkin keittiön nurkka, joka näytti siltä, että katosta on vuotanut vuositolkulla vettä. Valitin keittiön ilmiselvästi homeisesta nurkasta huoltoyhtiöön. Huoltoyhtiön kaksi miestä tuli paikalle, kurkkasivat nurkkaa, katsahtivat toisiaan ja menivät hiljaisiksi. 


Keittiön nurkan homeongelma selvisi vähällä vaivalla: maalia pintaan, ja musta home peittyi komeasti. Huoltomiehet selvittivät asian omistajan kanssa: kuulemma edellinenkin vuokralainen oli valittanut samasta asiasta, jolloin homeongelma oli tutkittu ja havaittu pelkäksi pintahomeeksi. Vanhan talon kylmäkaapin vieressä vesi kondensoituu seinää vasten, kun lämmin ja kylmä kohtaavat. Ei vaarallista, pelkkää pintaa, ajattelimme.





Toinen asia, joka vähän epäilytti, oli kylppäri. Muovipäällysteiset seinämät alkoivat pilkuttua kauttaaltaan tautiseen tahtiin. Ilmanvaihto on kylppärissä selkeästi aivan surkea: räppänää on pakko pitää auki, että ilma pääsee vaihtumaan, mutta kun se on auki, kylppärissä vinkkaa niin kuin ulkohuussissa. Miten painovoimainen ilmanvaihto voi edes toimia väärin?


Tältä se seinä näyttää, pari kuukautta perusteellisen jynssäyksen jälkeen. Valitin homeisesta kylppäristä omistajalle, joka keskeytti käsillä olevat työnsä siihen paikkaan, hälytti paikalle remonttiryhmän ja kipitti paikalle juoksujalkaa.

 
Vitsi vitsi, ei sentään. Asia jäi "hautumaan", unohtui kokonaan ja kuittautui aikaa myöten pintahomeena. Jynssään pilkut aika ajoin karkealla harjalla ja sitten ne taas ilmestyvät uudestaan.





Keittiön kylmäkaappiseinämäkin on maalauksen jälkeen ruvennut taas elämään omaa elämäänsä. Pari kolme vuotta sitten seinään sudittu maali on alkanut lohkeilla. Vielä ei näy mustia pilkkuja, mutta kyllä ne sieltä taas tulevat.





Huono sisäilma on ollut aiemminkin tuttujen kanssa puheena. Jokunen kuukausi sitten tuttu rakennusmies kyseli talon kuulumisia, ja kerroin havaitusta pintahomeesta. Pintahometta, nauroi tuttu, onko sellaistakin olemassa? Tuon jälkeen suhtautuminen koko asuntoon on ollut vähän varautunut: voiko täällä oikeasti edes asua? Ovatko jatkuvat pikkuflunssat, yskät ja nuha pelkkää talviflunssaa vai johtuvatko ne homeesta? Miten osa meistä sairastuu mutta osa ei?





Pikkuflunssat saattavat tietysti johtua mistä vain, mutta kun epäilys kalvaa mieltä, on vaikea olla epäilemättä hometta. Home on pahin pelkoni asumisessa: jos siihen sairastuu, ei parane koskaan. Onko naiivia ajatella kylppärin seinän pilkutuksen olevan ihan ookoo? Saako keittiön kylmäkaappia vasten kertyä kosteutta?

 
Pitäisikö meidän juosta jo?



tiistai 29. maaliskuuta 2016

Viikkailua




Pyykkien viikkausaika! Olen saattanut joskus ennenkin mainita, että pitäisi osata kerrostaa kotityöt tasaisesti niin, että välttyisi järjettömältä siivouskaaokselta. Jostain syystä kuitenkin uskon yhä viikkauskeijuun, joka yön aika ilmestyy viikkailemaan pyykkikasat siisteiksi pinoiksi, ja sitä keijua odotellessa kasat sitten aina vain karttuvat. Uskomatonta, mutta aivan totta!






Ei se auta kuin ruveta hommiin! Kuivaustelineet tyhjäksi, pyykki pärekoppaan ja siirtymä kodinhoitohuoneeseen, jonka paikka meillä aina vaihtelee. Tällä kertaa kodinhoitohuoneen virkaa toimittaa makuuhuone. Ennen varsinaista viikkailua täytyy lajitella vaatteet omiin pinoihinsa, että pystyy aloittamaan tympeimmistä vaatekappaleista, sukista ja alushousuista, ja siirtymään sitten mukavampiin tekstiileihin, pyyhkeisiin ja tyynyliinoihin. Pieni ilo ihmiskunnalle, valtava riemu viikkaavalle yksilölle.


Manu oli tällä kertaa viikkauksessa hyvänä apuna.





Matkalaukku tyhjeni samoilla vaivoilla! Ei mennyt montakaan päivää, että sain aikaiseksi!





Manu kyllästyi odottelemaan valmista ja siirtyi toisaalle köllöttelemään. Oli Elmon vuoro tulla tarkkailemaan työn edistymistä ja viikkauksen laatua. Ihan hyvin kai Elmon mielestä meni, kerran se ei puuttunut asiaan millään lailla.
 




Suurin osa omista päällyvaatteistani mahtuu vaatehuoneen hengaritangoille. Ripustimilla vaatteiden säilyttäminen on kaikin puolin kätevämpää kuin hyllyillä pitäminen: siinä säästyy viikkaamisen vaivalta, ja tangolle vaatteet saa latoa narulta hieman kosteinakin. Kerrostalokodissa kun neliöitä on rajallisesti, ja kuivaustelineen kantaa aina mielellään pois jaloista mahdollisimman nopeasti.

 



Viime kesänä raivailin kotona kaappeja ja järjestelyssä noudatin summittaisesti Konmarin viikkausoppeja. Tämä pystysuuntainen viikkausmetodi on osoittautunut oivalliseksi: pojankin vaatekaappi on pysynyt koko kuluneen ajan säntillisen siistissä kunnossa! 


Sukkien ja alusvaatteiden viikkaaminen on tietenkin hirveän rasittavaa, mutta oikeasti kätevää ja tarkanmarkanpirkolle sopivaa: aina puhtaita pyykkejä kaappiin tuodessa laitan pestyt pinot taaimmaiseksi niin, että eteen jäävät aiemmin takana olleet vaatteet. Näin vaatteita tulee käytettyä tasaisesti. Mikään vaate ei unohdu kaapin perukoille, ja tekstiilit kuluvat samaa, tasaista tahtia.


Jos tapanasi ei ole ollut viikkailla sukkia, niin kokeilepa ensi kerralla toisin!





Nyt kun on pyykkivuori selätetty, onkin aika kääntyä tiskivuoren puoleen. Huh hah hei tätä käsintiskaamisen riemua! Tiskiainekin pääsi eilen loppumaan (niin ei käy oikeasti ikinä!) ja jouduin hätäpäissäni käyttämään Mäntysuopaa.


Jos voisin ulkoistaa loppumattomat kotityöt jollekin toiselle (oikein ilkeälle ja inhottavalle ihmiselle), tekisin sen heti! Aivan höpöpuhetta sellaiset musiikin soittelemiset ja viinilasillisten maistelut siivotessa! Kylläpä kuluisi viiniä pullotolkulla joka päivä, jos sille linjalle lähtisi.


Värikäs kattaus



Ensimmäinen arkipäivä pitkän pyhän jälkeen tuntuu raikkaalta ja tuoreelta. Onpa mukava päästä taas tavallisten juttujen pariin!


Eilen syötiin erityisen hyvä illallinen. Tänään juhlaillallisen rippeet räävitään luonaaksi.














Porsaan lihaa uunissa, perunamuusia, parsaa ja raita-kastiketta. Eripariset, lemppareimmat kipot ja kupit on katettu pöytään kaikki kerralla.








Reipasta ja maukasta arkea!

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Kokkailua



Blogijumitusta on ollut ilmassa koko kuluvan maaliskuun ajan. Kuvia tulee otettua arkisista asioista samaan malliin kuin ennenkin, mutta kun saa kuvat ladattua blogiin, mielestä katoaa aivan kaikki, eikä yhtäkkiä olekaan enää yhtään mitään sanottavaa. Kun ottaa kuvan perunoista, on vielä oikein kivaa ja mukavaa, mutta kun yrittää jälkikäteen keksiä jotakin sanottavaa niistä perunoista, mielessä pyörii korkeintaan, että "Peruna. Peruna. Peruna."


Yritän olla välittämättä jumituksesta ja latailen silti perunakuviani netin täyteen. Arkiset asiat tuntuvat piirun verran hienommilta, kun niistä napsii kuvia ja fiilistelee tilannetta kuvatessa ja jälkikäteen. Tämä tunne tietysti kertautuu tuhatmäärin silloin, kun tekee jotakin oikeasti järkevää, vaikkapa nikkaroi tai ompelee. Perunakuvaa jälkikäteen katsoessakin voi kuitenkin tuumata, että olipa siinäkin oikein mukava arkihetki, aivan hyvä päivä.


Tänään laittelin ruokaa oikein antaumuksella. Uusi tulppaanikimppu pöytään, pari kynttilää ja monta tuntia touhuilua!








Me bongailemme ruokakaupoista punalappuisia lihoja ja suunnittelemme ruuat tarjousten mukaan. Kuulin sellaista huhua, että Prismassa jonkin tietyn kellon ajan jälkeen illalla saisi laputetuista  ruuista vielä tupla-alennuksen. Tätä ei ole vielä tullut testattua, vaikka mielessä se kyllä on.





Valurautapata on ollut erittäin hyvä ostos. Ajattelin, että sen huoltaminen olisi hirveän vaivalloista, mutta eipähän tuo olekaan.

 




Tänään pataan päätyi porsasta. Maustoin lihan oman pään mukaan intialaisilla mausteilla, annoin hautua uunissa kolme tuntia ja lopuksi kokeilin ensimmäistä kertaa suurustaa kastikkeen jälkikäteen voista ja jauhosta tehdyllä tahnalla. Tässä kastike on vielä raakana ja ilman suurustetta; valmiina se näytti lähinnä hernekeitolta (mutta oli silti hyvää!).





Kaverin luona jokunen viikko tai kuukausi sitten maistoin voilla höystettyä, höyrytettyä parsakaalta, jonka kaverina oli intialaista raita-kastiketta.  Se oli niin hyvää, että sitä täytyi päästä kokeilemaan kotonakin. Ehdin ostaa jo kolme parsakaalta, jotka yksi toisensa perään mätänivät piloille, ennen kuin tänä päivänä lopulta onnisti. Parsakaalta on aivan mahdoton ostaa etukäteen jemmaan; se menee muutamassa päivässä huonoksi.





Raitakastikkeeseen tulee mausteiden ja jugurtin lisäksi kurkkua. Kuorin kurkusta sisälmykset, ettei kastike vettyisi liiaksi. Tämänkaltaisesta hyvän ruuan pois heittämisestä tulee aina hirveän syyllinen olo, mutta onneksi meillä on koirat sitä varten. Koirien tehtäväksi jää ylimääräisten kurkunjämien syöminen.








Arkinen ruuan laittaminen on tukahduttavaa touhua, mutta kun rupeaa kokkailemaan ajatuksella ja kokeilee joskus jotakin uutta, kokkaaminen on toisinaan jopa aivan mukavaa! Mietin tänään, että jos listaisin kaikki joskus tekemäni ruuat ylös, lista jäisi lyhyeksi: samoja iänikuisia ruokia tulee pyöriteltyä jatkuvasti.


Miten on teidän keittiön laita? Innostutko uusista ohjeista? Viitsitkö aivan varta vasten ruveta uusia reseptejä etsimään?


Kaupan kautta



Varaslähtö arkeen: pakko oli kipaista kaupassa, vaikka onkin toinen pääsiäispyhä. Onneksi kaupat saavat nykyään olla auki miten tykkäävät. Muuten mekin olisimme saattaneet kärsiä nälkää ja vähintäänkin joutuneet juomaan monta päivää sitten avattua, pahan makuista maitoa. Jos joku on omiaan pilaamaan muutoin hyvän aamun, niin sehän on se, ettei kahvimaitoa joko ole ollenkaan tai että se maistuu pahalta.


Pitkän juhlan jälkeen arkeen palaaminen on aika ihanaa. Tuli oikein tarkoituksella valittua paljon vihreää ja tuoretta monen päivän herkuttelun vastapainoksi.





Ja mikä yllätys kaupassa odottikaan! Vähän nahistuneet tulppaanikimput maksoivat 49 senttiä! Nyt kun tämmöinen munkki sattui kohdalle, piti tietenkin ostaa useampi kimppu kerralla.








Puolellatoista eurolla koti täyteen leikkokukkia. Victory!
 




Vaikka arki on jo vahvasti mielessä, sen verran palaamme pääsiäisen viettoon, että syömme tänään oikein komeasti ja ajan kanssa. Nyt voisikin kattaa pöydän kaikkein hienoimmilla värikkäillä astioilla!


sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Kotona!



Taas on palattu vanhaan tuttuun kotiin ja kodin tuttuihin tuoksuihin. Kotiin palaaminen on aina yhtä aikaa tuttua ja outoa.


Matkalaukku odottelee purkamistaan eteisessä, pesukone pyöritystä.





Onneksi koulussa osataan varautua pääsiäisen saapumiseen. Eteisen ovessa komeilee pojan tekemä pupukuppi, joka tuo aivan riittävästi pääsiäistunnelmaa meidän pyhiin.
 




Nyt on siirrytty kesäaikaan, ja valon määrä lisääntyy vielä vain entisestään. Huomispäivä on vielä vapaa; sitten täytyy ruveta suunnittelemaan arkijuttuja!

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pääsiäissynttärit



Pohjoisen mummolassa vietetään yhtä aikaa pääsiäistä ja tuplasynttäreitä, 70-vuotispäiviä. Pöytä on katettu koreaksi. Lapset ja jopa kaikki lapsenlapset ovat saapuneet paikalle.





Synttärikortin sisällä on kaikilla lapsilla ja lapsenlapsilla oma pinkki neliönsä, johon jokainen piirsi oman kuvansa.









Siskon tekemät kylmäsavulohitahnalla täytetyt ruisnapit olivat aika herkkuja.











Oikein rattoisaa pääsiäisaikaa kaikille! Synttärijuhlinta jatkuu vielä täällä päässä; eiköhän pian olisi jo aika santsata lisää herkkuja.