tiistai 6. joulukuuta 2016

Valmiina itsenäisyyspäivän viettoon



Nyt on kodin jokainen nurkka tomutettu, imuroitu ja mopattu itsenäisyyspäivää varten. Kirpakalla pakkasella on ihana viedä peitot, tyynyt ja pehmolelut ulos raikastumaan. Illalla pääsee pesusta karheiden petivaatteitten väliin, ja se on kyllä touhukkaan päivän jälkeen parasta mitä olla saattaa.





Itsenäisyyspäivästä ei ole pitkä aika aattoon. Vielä ei ole hirveästi joulutunnelmaa, mutta josko huomenna laittaisi vähän valoja ja tähtiä ikkunoihin. Ainakin meillä on nyt superpuhdasta!


Jos oikein tarkkaan tiiraa, saattaa huomata, että joulukuusemme on istutettu hieman vinoon. Kuusi on jo varistanut ensimmäiset neulasensa ja huomaan, että nämä metsänhoidolliset toimenpiteet ovat kauhean monimutkaisia. Pyöräytin kuusen tänään suihkun kautta, jos se vaikka siitä reipastuisi, mutta näyttää siltä, että sain vain juuri askarrellut soodataikinakoristeet vettymään. Kuka olisi arvannut, että ne eivät paistamisen jälkeen olekaan suihkunkestäviä.





Elmo saapui parahiksi kuvauksen aikana esittämään itse käsikirjoittamansa koskettavan näytelmän Ruokani on myöhässä, otan vain tilkkasen vettä.  Elmo suhtautuu ruoka-asioihin niin kovin vakavasti, eikä se epäröi näyttää närkästystään, jos ruokajakelussa on puutteita. Luulen, että se käyttää syömisen miettimiseen suurimman osan valveillaoloajastaan.





Arki helpottui taas melkolailla, kun saatiin vihdoinkin ostettua uusi tiskikone. Vanha kone hajosi maaliskuussa, ja siitä asti olen tiskannut käsin. Nyt on ihan luksusta, kun kone pesee puolesta, eikä tiskipöydälle kerry likaisia astioita; ne saa tiskarin sisälle piilojemmaan! Ihmettelen suuresti, miten joskus ammoisina aikoina tiskikoneen tyhjentäminen ja täyttäminen tuntuivat niin vastenmieliseltä ja vaivalloiselta askareelta. Ne eivät ole mitään verrattuna käsin tiskaamiseen. Edelliseen koneeseen tuli joku kumma vika, ja kone keskeytti pesun ja pukkasi vedet lattialle. Onneksi satuin silloin olemaan kotona ja sain vedet kuivattua heti. Tuosta viisastuneena opin, ettei tiskikonetta tai pyykkikonetta todellakaan jätetä yksin pyörimään. Ikinä ei tiedä, josko joku menee vikaan ja lopputuloksena on vesivahinko. 


Ensi alkuun katseltiin tiskareita käytettynä (edellinenkin oli meille tullessaan vain 9 kuukautta vanha), mutta pidin niitä ihan liian kalliina ja riskeinä uusiin verrattuna. Jos vanhasta pyydetään 150 euroa ja halvin uusi maksaa 300 euroa, en ottaisi vanhan kanssa riskiä (en kyllä haluaisi sitä halvinta uuttakaan, mutta näin se ajatus juoksee). Käytettyyn ei tietenkään tule takuuta, ja aika on se, joka koneen lopulta tappaa; mitä vanhempi peli, sen vähemmän käyttöikää sillä on jäljellä. Menimme kodinkoneliikkeeseen tietty budjetti mielessä, ja kun kuulimme, että koneeseen saa vielä 20 prosentin alennuksen, olimme hetken aikaa innoissamme yllätyksellisestä rahan säästöstä. Puoli sekuntia myöhemmin katselimme 20 prosenttia alkuperäistä hintaa kalliimpia koneita, kunnes sitten päädyimme vielä ylittämään alun budjetin melkein sadalla eurolla. Nauratti tuo ajatuskulku jälkikäteen: jos on päättänyt käyttää tietyn summan mutta saakin alennusta, rupeaa mieluummin katselemaan samalla rahalla kalliimpia kuin ottaisi sen mitä suunnitteli ja olisi tyytyväinen säästöstä. Mutta onneksi valittiin tuo parempi vaihtoehto! Se näyttääkin niin paljon hienommalta.


Päivä ehti jo vierähtää seuraavan puolelle, ja tänään vietetään itsenäisyyspäivää. Oikein, oikein rauhallista ja mukavaa juhlapäivää kaikille!


6 kommenttia:

  1. Rauhaisaa itsenäisyyspäivä teillekin!

    VastaaPoista
  2. Meillä hajosi pyykkäri pääsiäiseslauantaina tänä vuonna. No, pakkohan SE on ostaa heti uusi ja liikkeessä oli, myös tuo -20% ale.Siitä innostuneena tuli ostellua ihan turhan kallis kone, mutta kyllä on hiljainen ja linkoaa hyvin..:)
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesukone on kyllä välttämättömyys, tiskari ei niinkään. Edellisessä kodissa meillä oli pesutupa mutta täällä ei. Toiseksi edellisessä kodissa oli myös pesutupa, mutta sen käyttö oli hirveän rasittavaa: monta kertaa joku juntti naapuri oli ihan muista välittämättä pesemässä omia pyykkejään toisen vuorolla. Ai sitä ärsytyksen määrää, kun on hyvissä ajoin varannut vuoron ja raahautuu täyden pyykkikasan kanssa kellariin ihan vain huomatakseen, että naapurin Pirjo onkin päättänyt ottaa koneen haltuunsa just nyt.

      Meilläkin on uusi pesukone, mutta se ei kyllä ole hiljainen. Hyvä silti ja tekee ihanan siistiä jälkeä. Tykkään lisäksi siitä, kun kone tervehtii tekstillä. "Tervetuloa", siinä lukee kun sen laittaa päälle. Kiitos, sille täytyy aina vastata :) On se niin mukava kone!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Meidän Elmossa on pientä draamakuningattaren vikaa. Se suhtautuu kaikkiin asioihin niin vakavasti :)

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!