perjantai 23. joulukuuta 2016

Pieni hetki vielä



Ihan viime hetken tohinat käynnissä ennen talven kohokohtaa! Huomenna saa avata lahjat, herkutella ja muutenkin olla aivan erityisellä juhlatuulella. Joulun täytyy joka vuosi kulkea mahdollisimman samoja ratojaan: aamupäivällä koristellaan kuusi, patistellaan vastentahtoiset mukulat hetkeksi pihalle, katsotaan joulurauhan julistus, käydään haudalla, saunotaan, syödään riisipuuroa ja kinkkua (meillä laatikkoruuat ovat vasta joulupäivän ruokaa) ja sitten vihdoin pitkän, pitkän odotuksen jälkeen avataan lahjat. 


Tänään on valmisteltu jouluruokia ja leivottu sukulaismuksun kanssa torttuja. Laitettiin vahingossa snautseritorttujen hillot taikinan väärälle puolen. Illemmalla koristellaan vielä piparkakkutalo.





Valoisaa aikaa on surkean vähän, ja silloin käytiin vähän haukkaamassa happea ja heittelemässä palloa Manun kanssa. Kirpakka, maltillinen pakkanen ja valkoinen maa - ihanaa.









Reippailun jälkeen nopsaa takaisin sisälle ja sitten kahvia ja torttua nassuun! Ai että joulun aika on mukavaa ja tulee niiiiiin oikeaan väliin tämän hirveän ankean pimeyden ja synkkyyden väliin!


4 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa joulua koko teidän perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset! Toivottavasti teilläkin oli mukava joulu :)

      Poista
  2. Joulun iloa sinulle ja kaikille läheisillesi toivotellaan Vaaralasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset hieman myöhässä! Toivottavasti teilläkin sujui joulu mukavasti :)

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!