torstai 10. marraskuuta 2016

Lähtevien laivojen satama



Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mikä lähtevien laivojen satama koti on? Aina on jotakin sellaista, joka on tulossa ja sellaista, joka on menossa: puhtaat pyykit matkalla kaappeihin, palautuspullot menossa kauppaan, epämääräinen kasa kirpparille menevää tavaraa ja luetut lehdet keräyslaatikkoa odottamassa. Talvitakit siirtyvät eteiseen, kesätakit pitäisi laittaa varastoon. Samalla voisi tuoda joulukoristeet hollille, ja taas on joku ongelmajätepurkki kaatopaikkareissua vailla.


Jotenkin ihan itsekseen joistakin paikoista muodostuu sellaisia romunkerääjänurkkia. Ihan ensimmäisestä päivästä lähtien yksi keittiön kulmaus, joka kätevästä jää suoralta katseelta piiloon, alkoi kerätä yhtä jos toistakin jonnekin matkalla olevaa tavaraa. Läpikäytävät kuitit valtasivat tilan ensimmäisenä. Toiseen paikkaan kuuluvat kynttilät, joita ei vielä jaksa viedä aivan perille asti, jäävät kulmaukseen odotustilaan. Liitutaulun liiduille ei ole vielä olemassa kunnollista paikkaa; ne ovat ehdottomasti ansainneet oman tilansa rytöläjänurkasta.


Eteinen on tietenkin pahin. Vuodenaikojen vaihtuminen näkyy siellä parhaiten. Tänään raivasin kesätakit pois laitettaviksi, mutta pitkään eteinen on kantanut yhtä aikaa kahden vuodenajan, kylmän ja lämpimän, tavaroita. Eteinen on tässä kodissa aivan erilainen kuin edellisessä, ja pikkuisen täytyy aivonystyrää hieroa, että saisi sen sata paria kenkiä, huiveja, hanskoja ja pipoja mahtumaan tuohon aivan toivottomaan tilaan. Consu-hylly makoilee vielä lattialla: paras keksimäni paikka sille on tuota pitkulaista seinämää vasten niin, että hattuhylly jää omaan pieneen koloonsa.














Uskon, että ärsytystaktiikka on tehokkain tapa saada itseensä potkua silloin, kun kaikkein vähiten kiinnostaisi. Kaikki jonnekin matkalla oleva rompe samaan läjään ja vieläpä sellaiseen tilaan, ettei ole mahdollista olla tavaraa huomaamatta; sänky sopii tähän tarkoitukseen mainiosti. Makuuhuoneessakin on vielä yksi pahvilaatikollinen työpöydän tavaraa purkamatta. Olin toivonut, että laatikko jotenkin häviäisi, jos en kiinnittäisi siihen huomiota, mutta pettymyksekseni näin ei käynytkään.  Mutta nyt on tuokin epämiellyttävä laatikko nostettu ärsytyspisteeseen, joten ei aikaakaan, että ongelma on ratkaistu!


Koirista on taas vaihteeksi ollut huolta ja harmia. Mies pyysi eilen ottamaan tunnelmallisen valokuvan juustoista ja oluesta. Juustot kiinnostivat Elmoa yli kaiken, ja se tunki suurta, karvaista kuonoaan joka kuvaan. Kun kuvat oli otettu, jäin seuraamaan, miten mies käsitteli yhtä kuvaa koneella. Hetken päästä Manu hiipi nurkkaansa syyllisen näköisenä ja jäi toljottaman meitä kulmien alta. Arvasin heti, mistä on kyse ja menin tarkistamaan tilannetta. Juuri niinhän siinä oli käynyt kuin arvelinkin: ainoastaan Carrsin kuivat keksit olivat juustolautasella jäljellä, muutama sata grammaa hienoja juustoja poissa. Elmo loikoili tyynyllään tyytyväinen virne kasvoillaan. Molemmat koirat tuoksuivat savujuustolle. Sitten vain roskakorista pakkauspapereita tonkimaan ja arvioimaan, paljonko juustoista oli jäljellä. Ehkä sata grammaa homejuustoa, muut juustot lisäksi? Olisivatko koirat sittenkin saattaneet veljellisesti jakaa tuon määrän keskenään? Paljonko homejuustoa riittää, että pienehköllä koiralla menee munuaiset? En uskaltanut enää oksettaa, kun siinäkin on vaarana, ettei saa koiraa oksentamaan vaan se nielee suolapalleron kaiken hyvän lisäksi. Veikkaisin, että Elmo söi juustot yksinään; se ei takuulla päästäisi Manua yksin apajille ja se on tarpeeksi röyhkeä tekemään, mitä haluaa, kun ei kukaan näe. Se on myös tarpeeksi fiksu olemaan yrittämättä silloin kun joku näkee, ja tarpeeksi sosiopaatti, ettei sen käytöksestä jälkikäteen mitään huomaa toisin kuin Manusta. Manu on luultavasti käynyt lautasella napsimassa Elmon rippeet, ja se varmasti tiesi, ettei sillä ollut lautaselle mitään asiaa.


Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että ahne ja lihava Elmo selvisi käsittämättömästä suolajysäyksestä hyvin mielin ja erinomaisin kiitoksin: aamulla se heräsi uuteen päivään typerä virne naamallaan. Nyt se päästelee haisevia paukkuja ja muistelee maukasta ja runsasta juustoateriaa hyvillä mielin. Mikäs siinä ollessa!


2 kommenttia:

  1. Eteinen on meilläkin sellainen kompastuskivi. Pitää miettiä mihinkä kaikki mahtuu. Nyt tosin helpottaa kun lapsia ei ole kotona, isännän takit ym. ovat kuistin puolella. Mutta tahtoo toi naulakko täyttyä munkin tavaroista.
    Vai tykkää koirat noin paljon juustoista. On ollut varmasti niin suuri kiusaus ettei sitä voinut vastustaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eteinen on kyllä paha. Varsinkin talvella, kun on niin paljon lapasia, toppahousuja, huiveja ja vaikka mitä. No toisaalta kesällä sitten on eri säihin sopivia takkeja, kumisaappaita, lenkkareita, hienompia kenkiä eli ei varmaan sen vähempää.

      Koirat tykkää ihan mistä tahansa minkä voi syödä. No meetvurstia Elmo ei suostu syömään (paitsi jos Manu on tosi lähellä ja Elmo ajattelee, että sen täytyy nopeasti syödä ettei Manu saa). Manu taas ei oikein tykkää kasviksista. Nyt mummolassa koirat kävivät kaivamassa kaapin alta hiirenliskun! Onneksi liskut oli avattu kun koirat tulivat kylään, mutta juustosyötti niitä kiinnosti. Eivät syöneet syöttiä kuitenkaan, mutta nuoleskelivat liskua. Inhottavaa!

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!