lauantai 26. marraskuuta 2016

Koirien koulimista (räksytysjuttu)



Ensimmäinen adventti edessä! Uskomatonta, miten nopeasti aika kirii. Pikkujoulukausi alkaisi olla käsillä, ja pitäisi vähän jo miettiä, mitä meinaa pukea ylleen. Viluttaa pelkkä ajatuskin mekon pukemisesta.





Aloimme viikon alusta kouluttaa koiria pois pahasta tavasta, räksytyksestä. Elmo yksinään ei ole haukkuherkkä ollenkaan, mutta Manu pallinaama pitää huolen siitä, että kumpikin koira haukkuu, kun ovella on joku tai hissi käy. Jonkin verran ollaan käytetty haukkupantaa, joka suihkii sitruunaa naamalle aina kun haukku käy, mutta se paitsi toimii huonosti, tuntuu vähän kurjalta. Koirahan ei tietenkään ilkeyttään hauku: se haukkuu, koska puolustaa reviiriään ja tekee parasta osaamaansa työtä. 


Huonosta tavasta pois kouluttaminen on tuskan takana, mutta täytyy vain ajatella, että oppimista se on ollut huonon tavan oppiminenkin. Jos on oppinut yhden asian, voi tietysti oppia toisenkin. Erityisesti Elmo on meillä se, joka on hiljakseen oppinut tuon huonon tavan, Manulle taas haukkuminen tuli jotenkin itsekseen ja luonnostaan pennusta saakka. Ollaan varmasti tahtomattamme vahvistettu räksytystä hermostumalla ja huutamalla koiria hiljaisiksi silloin kun ne haukkuvat: koirahan siitä vain innostuu ja ajattelee, että onpa hyvä juttu, kun isäntäväkikin yhtyy puolustushuutoihin. Siinä me sitten yhtenä laumana räksytetään, ihmiset ja eläimet. Ihmisiä ärsyttää ja koirat ovat mielissään.


Nyt on tarkoitus saada koirat pysymään rauhallisina aina silloin kun niillä on ollut tapana vahtihaukkua. Jos koiralla on ennen ollut tapana hermostua ja vauhkoontua tietyistä äänistä, vaatii tietysti miljoona toistoa ja paljon aikaa, että koira oppii olemaan ärsykkeen aikana rauhallinen. "Ei" on koiralle täysin käsittämätön käsky: mistä se tietäisi, mitä ei saa tehdä. Istua? Seisoa? Katsoa jonnekin päin? "Hiljaa"-käskykin kääntyy varmasti koiran mielessä helposti juuri päinvastoin. Sitähän tulee huudettua raivopäänä juuri silloin, kun koira räksyttää, joten eikö se silloin muodostukin nimenomaan käskyksi haukkua? Tähän täytyy miettiä vaihtoehtoinen tekeminen, joku tehtävä jota koira suorittaa silloin kun ääniä kuuluu: jos ennen koiran tehtävänä on ollut haukkua (niinhän se itse asian on tulkinnut), nyt se saa toisen tehtävän tilalle.  Koira siis tarvii jonkun vaihtoehtoisen tekemisen käskyn haukkumisen ajaksi, että se tietää, mitä sen odotetaan tekevän. Tämähän on kommunikaatio-ongelma: olen ihan varma, että Elmo ja Manu haluaisivat miellyttää ihmisiä, jos ne vain ymmärtäisivät, mitä niiltä odotamme.


Me olemme opettamassa koiria omalle paikalle aina kun hissi käy. Omalla paikalla tulee istua nätisti ja olla ihan rauhassa, haukkumatta ja vauhkoontumatta. Tätä varten täytyy olla vikkelä ja ehtiä ennakoida äänet: perheenjäsenet ilmoittavat kotiin tulemisestaan viestillä, ja sitten toiset tietävät olla jo valmiina koirien kanssa rauhassa omalla paikalla. Omalta paikalta saa nousta vasta sitten kun sisääntulija on laittanut takkinsa naulakkoon: aikaisemmin koirat ovat hyppineet vasten, ja vaikka se jälleennäkemisen innostus onkin aina yhtä sympaattista ja suorastaan tarttuvaa (jeps, sisääntulomme ovat olleet kaoottisia), se luo ihan turhaa jännitettä oven liikkeisiin. Kun koirat ovat omalla paikallaan (josta näkevät sinne ovelle eli pääsevät yhä vahtimaan) aivan, aivan rauhassa, ne palkitaan herkuilla ja kehuilla. 


Meidän pällit ovat niin herkuille persoja, että hissin äänet jäävät kauas kakkoseksi. Jos koiralla ei kiinnostaisi herkut, laittaisin kiinnostamaan: kaveri opetti omia herkuista epäkiinnostuneita koiriaan niin, että päivän ruoka kaadettiin kippoon ja syötettiin vain palkkioina aina kun koira toimi hyvin (kun se määrän kaataa kippoon, näkee, että koira saa varmasti tarpeeksi ruokaa päivän aikana). Kutsun koiria omalle paikalle myös muuten vain, ihan hiljaisina hetkinä, ja palkitsen ne rauhassa istumisesta. Elmohan on tämän tietenkin oppimassa hyvää vauhtia väärin: se pälli päivystää omalla paikalla herkkujen toivossa jatkuvasti. Eilenkin, kun tulin saunasta, Elmo istuksi omalla paikalla esimerkillisessä asennossa. Kehuin sitä, ja se alkoi nuuskutella ja kurotella kaulallaan kohti hyllyä, jolla oman paikan herkut ovat. Sitten se tuijotti päin, jos vaikka en hoksannutkaan vihjettä.


Ohjeet haukkumisesta pois opettamiseen olivat tosi yksinkertaiset, ja jotain noille kovapäille on tarttunut kalloon tässä muutaman päivän aikana. En ole oikein varma, onko ok, että koira itse käyttää omaa paikkaa tapana saada herkkuja ja päättää, koska näin tapahtuu. Pitäisikö sitä siitä nyt palkita vai ei? Helposti tulee huomaamattaan koulutettua joku asia väärin, vahvistettua sitä piirrettä mitä ei pitäisi, ja sitten siitä pois oppiminen onkin aina vaikeaa. Elmo taitaa taas vetää minua niin kuin pässiä narussa? Mutta se on kuitenkin pääpiirteittäin lopettanut räksytyksen (toisin kuin Manu), joten pitäisikö tässä nyt olla tyytyväinen vai ei?

 


Yläkuvassa omalla paikalla tehtäväänsä suorittava Elmo on ihan jännittynyt. Herkun saa vasta sitten kun on rauhassa. Manulle rauhassa oleminen on paljon helpompaa, mutta uusi oppi tuntuu vajoavan sen kaaliin silti jotenkin erityisen hitaasti. Se istuu omalla paikalla rauhassa, saa palkkionsa, lähtee muualle, räksyttää pian taas. Elmo taas on hirveän jännittynyt niinä aikoina kun se normaalisti olisi haukkunut, mutta se tuntuu tajuavan, että siltä vaaditaan hiljaisuutta.


Ankaran harjoittelun jälkeen kelpaa lepo.






Eipähän muuta kuin lisää harjoitusta! Rauhalliseksi opettaminen vaatii tietysti sitä, että on itsekin rauhallinen. Kun sadatta kertaa samana päivänä rauhoittelee koiria omalle paikalle, oma rauhallisuus alkaa toisinaan olla koetuksella. Ja arvatkaapa vain, kuinka tekisi mieli huutaa koiria hiljaiseksi silloin, kun ei ehdi ennakoida tulevaa räksytystä. Mutta kai ne nyt joskus oppii? Oppiihan?


Hyviä vinkkejä (ja huonojakin, että tietää mitä välttää) saa jakaa!


PS. Jos et vielä ole osallistunut koruarvontaan, teepä se viimeistään sunnuntain aikana! Täällä!

 


8 kommenttia:

  1. Meillä on tollanen dalmatialainen, ja se vetää hihnassa kun katujyrä, se on myös alkanut riuhtomaan ja räksyttämään hihnassa toisille koirille ja ohikulkijoille. Koirakouluttaja ohjeisti myös namilla palkkaamaan, tätä on puolisen vuotta tässä harjoiteltu enemmän ja vähemmän (lue, mies ei kouluta, minä koulutan), joten tulokset ovat olleet heikonlaisia. Joku sanoi että pahan tavan poisoppimisesta menee eläimellä suunnilleen tuplasti se aika, mitä se on toteuttanut sitä huonoa tapaa. Eli meillä se olisi noin kolme vuotta. Ihan kiva. Olen itskin sortunut huutamiseen useasti kun ei aina vaan jaksa, mutta kärsivällisyys palkitaan (kuulemma). AnuEe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, tuo on kyllä tosi ikävää, että toinen kouluttaa ja toinen ei. Mutta jospa se ei nollaa tilannetta vaan vie vain tuplasti enemmän aikaa?

      Kauhea ajatus, että veisi tuplasti aikaa. Elmo yksinään ei räksyttänyt, joten jos Manu on keväällä kolme vuotta, voisi ajatella, että pois oppimiseen menisi se vajaa kolme vuotta? Vuhuu!

      Elmo on nyt oppinut menemään omalle paikalle automaattisesti, kun hissi käy. Se tekee sen vain silloin kun joku on katsomassa (jos sattuu juuri silloin olemaan vaikka suihkussa, syntyy räksytys). Manu taas ei tunnu oppineen vielä yhtään mitään. Sitä pitää ihan koko ajan olla vieressä vahtimassa, että se pysyy omalla paikalla rauhassa. Koirissa on tässä myös selkeä ero: Elmoa selkeästi ahdistaa käytävän äänet ja se joutuu oikein pidättäytymään siitä, ettei päästäisi haukkua. Se tuijottaa omalta paikalta tiiviisti ulko-ovelle ja rauhoittuu vasta ajan kanssa. Manu taas on aivan rauhassa koko ajan sekä haukkuessaan että paikalla istuessa. Mitenhän se tämän asian nyt sitten ajattelee?

      Olen nyt pidentänyt omalla paikalla olemisaikoja sillä tavalla, että käsken koirat omalle paikalle ja lähden tekemään jonkun jutun niin, että koirien on tarkoitus pysyä siinä hiljaa ilman, että olen koko ajan vieressä syöttämässä herkkua. Herkun saa sitten kun palaan. Tämä toimii, mutta yhä pitää osata ennakoida äänet että saa koirat rauhoittumana.

      Poista
  2. Tuire Kaimion kirjassa Pennun kasvatus on moni hyvä vinkki, haukuntaan, ohitukseen, kynsien leikkuuseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu kirja Elmon pentuajoilta, mutta ei ollenkaan tuoreessa muistissa. Voisipa lainata taas kirjastolta!

      Manun kanssa kaikki kynsienleikkausasiat sun muut ovat sujuneet aivan eri tavalla kuin Elmon kanssa. Manu on järjestyksessään toinen koira, ja sen kanssa otteet ovat olleet ihan erilaiset ja paljon varmemmat. Manun kynnet leikataan niin, että nostan koiran selinmakuulle ja napsin kynnet. Manu on aivan rauhassa ja koko hommaan menee varmaan kolme minuuttia. Elmoa kynsien leikkaus ahdistaa, eikä sitä todellakaan ikinä saisi selin makuulle, se ei luota minuun niin hyvin. Ollaan lähdetty sen kanssa alkujaan huonosti liikkeelle, kun uutena koiran omistajana sitä on ollut niin hermostuksissa ja pelännyt kauheasti, että leikkaa väärin ja koiraa sattuu. Liikaa on myös varonut koiran ärhentelyjä ja sillä tapaa antanut koiran ohjata tilannetta. Tuosta on varmasti Elmolle jäänyt huonot muistot kynsien leikkauksesta, ja se näkyy vieläkin.

      Tässä syksyllä koirilta leikattiin pallit (ja Manulta napatyrä ja Elmolta joku epämääräinen näppylä kyljestä). Kyljen näppylä oli sellainen, että sen tikit piti poistaa, eivät olleet sellaista sulavaa materiaalia. Ohjeissa luki, että ne voi poistaa itse tai viedä eläinlääkäriin poistettavaksi. Tuo olisi vaatinut rauhoituksen tai nukutuksen, mitä tietenkin kannattaa monestakin syystä välttää. Silloin me käytiin Elmon kanssa vakavahenkinen taistelu, jonka minä lopulta voitin. Se ei millään olisi päästänyt minua saksien kanssa haavalle, mutta puolisien tuntia armotonta tahtojen taistelua, ja lopulta se antoi leikata tikit ihan rauhassa (tikkien pois leikkaaminen tosiaan vaatii sen, että koira pysyy ihan ihan paikoillaan, että näkee langat ja pääsee rauhassa leikkaamaan). Olin ihan supertyytyväinen tuon jälkeen ja sain kauheasti itseluottamusta ärhentelevän koiran käsittelyyn. Elmo on sellainen jääräpää pompottaja, ja se vaatii vahvan isännän. Tuohon tikkien poistamisoperaatioon lähdin sillä tapaa päättäväisesti, että aivan sama mitä mieltä Elmo asiasta on, näin tehdään. Ajan kanssa, ihan rauhassa, ei yhtään hermostumista. Elmo näytti hampaita ja nappasi mielenosoituksellisesti kädestä kiinni (ei niin että olisi sattunut), mutta pitkän jankkaamisen jälkeen se lopulta nöyrtyi ja päästi haavalle!

      Poista
    2. Meijän koira on aina vastustanut selällään oloa. Harjasin sen alapuolta noin. Se ei kellahda selälleen oma-aloitteisesti koskaan. Syyn siihen älysin, kun otettiin virtsakivistä röntgenkuva. Siinä näkyi myös lannerangan rakenteellinen heikkous. Että ei väkisin mitään pitäis. Onni, että oli Kaimion kirja, kun kynnenleikkuuta opetin ja opettelin. Se homma läheti heti sujumaan hyvin muutamassa päivässä. Sitruunapanta lisää ahdistusta. Jos haukkuu ahdistukseen, niin ei se auta, stressaa pahasti vain.

      Poista
    3. Onpa ikävät vaivat teidän koiralla :( Ei mekään Elmoa leikata selin, kun se selvästi siitä vain ahdistuu. Paremmin se päästää tassuille, kun se saa itse antaa tassua ja pysyä seisaallaan.

      Meillä kynsien leikkaus oli alkuun sellaista hössötystä, ja sitten kun meni vielä leikkaamaan liikaa niin että tuli verta, niin hössötti vielä enemmän. On Manullekin sellainen vahinko varmaan joskus päässyt sattumaan, mutta siitä ei tehty sellaista numeroa, eikä Manu pidä kynsienleikkausta yhtään minään.

      Tuo meidän koirien räksyttäminen on selkeästi vahtihaukkumista, ei ahdistusta.

      Elmo on nyt tässä suunnilleen viikon ankaran oma paikka -opettelun jälkeen selkeästi tajunnut, mitä siltä odotetaan, kun ovelta kuuluu ääniä. Se ei ole viime päivinä enää käyttänyt omaa paikkaa edes kerjäämiseen. Manu ei tunnu oppineen yhtään mitään. Sitä pitää kädestä pitäen vierestä vahtia, että se menee oikealle paikalle ja on haukkumatta.

      Tosin saapumiset sujuu molemmilta koirilta jostain syystä aivan ihanasti, ilman haukkuja ja hyppimisiä. Ne eivät edes tule ovelle vastaan? Eivät tosin odota siinä omalla paikallakaan, mutta kunhan ovat hiljaa. Ihan pitää sisään tullessa kuikuilla, että onko ne koirat olemassakaan.

      Poista
  3. Meillä on sama ongelma. Meillä kaksikosta myös se toinen on se pahempi räkytin. Ostimme joku aika sitten sitruunapannan ja meillä se on toiminnut hyvin. Mukavempi se olisi jos kouluttamalla saisi turhan haukkumisen pois. Meillä haukutaan ohi ajavat autot,postinjakaja ja auta armias kun ovikello soi :( Olen kokeillut herkuilla saada huomion pois mutta ne ei meillä auttaneet kun haukkuminen vei voiton :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijai, kaksi koiraa räksyttämässä! En ymmärrä, miten Manu voi olla räkyttäjä, kun Elmo ei sellainen luonnostaan ole, ja emä tuskin osaa päästää ääntäkään! Manulla on superärsyttävä haukkumisääni. Sellainen kimeä, joka tuntuu aivon perällä asti. Elmo taas on sellainen, joka vauhkoontuu kun toinen haukkuu. Se alkaa oikein läähättää ja pyöriä stressaantuneena.

      Postinkantaja on meilläkin ykkösvihollinen. Joka päivä tunkemassa ovelle, murrrrr! Oletko ehtinyt tuohon tilanteeseen sillä tapaa hyvissä ajoin, että koira ehtii keskittyä sinuun ja herkkuihin ennen kuin tilanne on päällä? Jos jo räksytetään, minusta siihen on ihan hirveän vaikea puuttua. Jos näyttää, ettei tilanteeseen ehdi, annan kokonaan olla (eli ei mitään huutoa eikä räyhäämistä ihmisten puolelta, kiukun hiljaista nielemistä vain). Jos ne koirat vielä saa rauhoittumaan räksytyksen päätteeksi, palkitsen sittenkin. Mutta muuten yritän välttää vauhkoamista räksytyksen aikana, eikä varsinkaan mitään tyynnyttelevää lässytystä jos toinen meuhkaa. Eli jos jo räksyttävät ja nätisti käskystä menevät omalle paikalle hiljenemään, se on palkkion paikka. Jos saa koiran huomion ennen kuin räksytys alkaa, koira ei pääse ollenkaan vauhkoontumaan.

      Meillä sitruunapanta auttoi jonkun verran: Manu pysyy kyllä hiljaisempana jos sillä on panta kaulassa. Se vain oppii asian väärin: se tietää varoa pantaa, ei varsinaista räksyttämistä. Kyllä se ymmärtää, että panta on se joka suihkii, mutta ei ymmärrä sitä, että hiljaa pitäisi olla oli pantaa tai ei. Joskus käytettiin mys ihan muuta pantaa, siis aivan tavallista ei-suihkivaa, kun oikea haukkupanta oli hukassa. Manu ei ymmärrä eri pantojen eroa ja oli hiljaa silloinkin. Jos Manu on hiljaa, kumpikin koira on hiljaa.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!