keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Ihan väärästä juuri oikeaksi sävyksi



Tuumasta toimeen! Olikohan se eilen vai peräti toissapäivänä, kun keksin, mitä keittiön kanssa täytyy tehdä. Ensin löi aivan tyhjää pitkän aikaa, ja lopulta kuningasidea iski. Nyt on seinä sudittu ja koko tilassa ihan uusi ilme. Maalaaminen on kyllä todella kiitollista puuhaa: suhteellisen pienellä rahalla, melko vähällä vaivalla ja yksinkertaisella teolla saa valtavan muutoksen aikaan.





Pieneltä seinältä löytyi varmasti kymmenkunta paikattavaa koloa ja klommoa. Ei mitään niin isoa, että olisi välttämätöntä paikata piiloon, mutta sellaista nuhjua ja tuhjua, joka luo kauhean nukkavierun vaikutelman. Edellisen asukkaan jäljiltä löytyi jos jonkinmoista ylläriä aina ikkunankarmeihin tungetuista, pureskelluista purukumeista lavuaarin hajulukossa oleviin topspuikkoihin. Ei noihin seiniinkään varmasti kukaan muu kiinnittäisi huomiota, mutta on se kyllä ihana saada ne oikeasti siisteiksi. Makuuhuoneessahan meillä on vielä yksi seinä, jonka ruuvinkolot on "paikattu" sellaisilla pyöreillä teipeillä, jotka näkyvät varmasti kauemmas kuin paljaat ruuvinreiät ikinä. Laitoin toistaiseksi tauluja päälle ja kuvittelen, ettei niiden alla olevia jälkiä ole olemassakaan.





Oikeita sävyjä on hirveän vaikea saada kameralla ikuistettua, kun kaikki vaikuttaa kaikkeen. Sävy oli kuitenkin lopulta ihan väärä: hakusessa oli harmaaseen taittava, sopivan tumma sävy, mutta tulikin sitten pienen maalitilkun avulla valittua beigeen taittava, melko vaalea sävy (kun "aina kannattaa valita kahdesta vaihtoehdosta se vaaleampi"). Ihan väärä, mutta lopulta kuitenkin ihan oikea sävy. Tosi kivahan se on, en kai muuten olisi sitä mallitilkulta valinnutkaan, enkä todellakaan viitsisi enää alkaa maalata uudelleen juuri oikean sävyn toivossa. Pikkuisen siis harmittaa, mutta näillä mennään!


Keittiön seinän sävy on Tikkurilan TVT 1917. Sille ei kai ole edes annettu oikeaa nimeä, höh.








Veivasin keittiössä pikkuisen kalusteiden paikkoja, ja koko tila tuntuu taas aivan uudelta. Viimeinkin tänne saatiin vähän jotakin tarttumapintaa, jonkinlaista ilmettä ja kotoisuutta. Kolme hurraa-huutoa seinämaaleille ja niiden ihmeitä tekevälle vaikutukselle! Hurraa!


Yksi String-hylly etsiskelee vielä paikkaansa, ja mietin, josko se sopisi keittiöön vitriinin pariksi. Vai onko se liikaa? Juuri sinne tänne ripotellut pienet asiat saavat aikaiseksi sellaisen tilipitappi-tunnelman, josta niin kovin visusti yritän tällä kertaa pitäytyä loitolla. Nyt on kyllä vähän kynnystä ruveta porailemaan juuri paikkailtua ja maalattua seinää (se on niin siisti!), eli täytyy olla todella varma hyllyn uudesta paikasta jo ennakkoon!


2 kommenttia:

  1. Ihan kiva sävy myös tuo TVT 1917:) harmi tosiaan kun ideat loppuneet kesken eikä sen kummempaa nimeä ole toisella.
    Minkä värinen sun string- hylly olikaan? Musta? sopisi hyvin sen mustan pyöreän pöydän kaveriksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävyn nimet on oikeasti ihan käteviä, kun muistuvat paljon paremmin mieleen kuin tuollaiset koodit. Edelliseen kotiin maalattiin seinät valkoisella Paperi-sävyllä, joka oli tosi hyvä. Ikinä en olisi osannut mallitilkuista hakea muistikuvalla samaa sävyä, mutta nimi oli painunut mieleen :)

      String-hyllyssä on mustat metalliosat ja ruskeat (pähkinä?) hyllylevyt. Ehdinkin sen jo porailla paikoilleen, ja minusta keittiö näyttää nyt tosi kivalta :) Tuo keittiön seinän "liian vaalea" sävykin näyttää oikein kivalta, kun on lisäilty omat tavarat joukkoon.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!