keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Arkikattaus


Missä se lumi viipyy! Nyt kaivataan kipeästi valoa. Pakko alkaa hössöttää joulusta ja kaivaa joulujutut esille, että tulee edes vähän mukavampaa.


Törmäsin jokunen aika sitten netissä taikataikinan tyyppiseen soodataikinan ohjeeseen, jota täytyy ehdottomasti päästä kokeilemaan. Maissitärkkelystä meillä ei ole, ja lähdin hakemaan sitä kaupasta. Ostoslistalla oli yksi asia, maissitärkkelys, ja unohdin sen ostaa. Haahuilin kyllä ostoskori täynnä maissitärkkelysosaston ohitse, ja mielessä oli sellainen epämääräisen piinaava tunne, että ihan kuin tältä osastolta olisi pitänyt muistaa jotakin ottaa. Kyllä se onneksi sitten mieleen taas muistui. Heti kotona.





Kanaa ja riisiä taas. Voisipa kokeilla jotakin uutta reseptiä, niin jospa vaikka saisi uutta puhtia ja innostusta ankeaan arkeen. No niin, lopetan valittamisen nyt.








Elmoa ei haittaa, vaikka väsyttää. Se painuu silloin unille ja näkee tyytyväisenä unta. Koirat näyttävät niin hirveän rähjäisiltä ilman trimmausta, mutta jos karvan ajaa lyhyeksi, ne eivät pärjää pakkasilla. Vieläköhän nuo turilaat uskaltaisi parturoida, vai tulevatko pakkaset heti seuraavana päivänä?


Huutonetissä myyty nojatuoli noudettiin tänään ja pöytienkin huudot ovat päättymässä. Pyöreän pöydän etsintäni ei ole tuottanut minkäänlaista tulosta, vaikka kipaisin tänään Kontin ja kierrätyskeskuksenkin läpi. Perjantaina on tulossa vieraita, joten ei hyvältä näytä!
 

2 kommenttia:

  1. Hei millanen soodataikinaohje??? ja mitä aattelit siitä tehä? Taikataikina on tosi hauska :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/ruususuu_ja_huvikumpu/soodataikina_koristeet_hurmaavat_keveydellaan_tee_itse_kauneimmat

      Tuolta löysin yhden ohjeen, mutta en ole vielä sitä kokeillut. Ne kuvat, mitä olen nähnyt, on olleet tosi kivoja, kun se taikina on valkoista. Taikataikinahan on sellaista keltaista ja näyttää muutenkin minusta paksummalta ja kökömmältä kuin tuo soodataikina.

      Nyt on maissitärkkelys ostettu! Laitoin pojan asialle, kerran se ei minulta luonnistunut.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!