lauantai 20. elokuuta 2016

Tavarasuossa ryvetään - tsemppiä kaivataan!



Voi hyvät hyssykät tätä tavaramäärää ja jatkuvaa, aivan loputonta puljaamista! Olen niitä ihmisiä, jotka käyvät kaapit säntillisesti läpi kerran pari vuodessa ja kuskaavat ylimääräiset tavarat kirpparille. Olen myös niitä ihmisiä, jotka kirpparille tavaraa kuskatessa kuskaavat lisää tavaraa tilalle.


Ja tässä sitä ollaan. Aivan toivoton tavarasuo, jolle ei näy loppua. Säännöllisin väliajoin, siinä kerran vuodessa, käyn toivottoman ullakkovaraston kimppuun ja päätän karsivani sen tip top -kuntoon. Koskaan en ole onnistunut. Kevään jättimäisessä karsinnassa tavaraa lähti vaikka kuinka, mutta sitä myös jäi aivan liiaksi.


Meidän yltiöoptimistinen muuttotavoitepäivä syyskuusta vaikuttaa muuttuneen haihatteluksi. Tässä vaiheessa suurin osa asuntoja vapautuu vasta lokakuun alussa (paitsi jos pääsee johonkin heti vapaaseen, jolloin täytyy maksaa tuplat vuokrina). Lisäaika on kyllä tarpeen: muutto ahdistaa, ja voin vain kuvitella, miten karseaa on kantaa selkä vääränä aivan tolkutonta määrää tavaraa. Ja vieläpä sellaista tavaraa, joka vuosi toisensa jälkeen makaa ullakolla aivan tarpeettomana. Tavoitteena on saada tavaramäärä rankattua säntilliseen määrään niin, että muuttokin sujuisi jotakuinkin siististi.


Yritän ajatella kohtuullisen tavaramäärän niin, että jos jonkin kategorian tavarat mahtuvat yhteen banaanilaatikkoon, tavaraa on sopivasti. Tällä hetkellä hyvältä näyttävät kategoriat omat kirjat, fiinit kengät + laukut ja kankaat. Kankaitakin oli keväällä aivan mielettömät määrät, ja nyt ne onneksi mahtuvat ihan ok-tilaan.

 


Tein pyhän lupauksen, etten koskaan enää osta yhtään kangasta niin, etten juuri sillä hetkellä ole siitä jotakin ompelemassa. Vaikka omistaa sen sata vetoketjua (arvio ei heitä kauas), ei koskaan käy niin, että voisi extempore ruveta ompelemaan niin, että löytyisi juuri sopiva vetoketjun malli, pituus ja väri omista varastoista. Jatkossa kauppa saa toimia henkilökohtaisena varastonani, enkä edes yritä pitää mitään kaiken kattavaa käsityöarsenaalia jatkuvasti saatavilla. Se on vain mahdoton ajatus, ja lopulta siitä koituu hallitsematon tavarakaaos.


Sitkeästä työstä huolimatta karsintaoperaationi eivät ole tuottaneet toivottua tulosta. Teen siis jotakin perinpohjaisesti väärin. En kiinny tavaraan, eikä minulle tuota minkäänlaista vaikeutta luopua (melkein) mistä tahansa romppeesta. Aivan liikaa kuitenkin ajattelen, miten tätä ja tätä voisi tarvita. Juuri heitin kirppiskasaan monta paketillista monta vuotta vanhoja, avaamattomia öljy- ja vesivärejä. Niitähän ilman muuta voisi käyttää, mutta jos ei ole moneen vuoteen edes pakkausta avannut, tavara ei olekaan enää käytännöllinen ja tarpeellinen vaan ihan rehellinen riesa! Ja niitä riesoja meillä riittää.


Kuka uskoisi, että tämä lautapelikaappi on tarkkaan rankattu kokoelma? Kaikki jäljellä olevat pelit ovat tosi hyviä ja kivoja, mutta ettäkö kokonainen kaapillinen lautapelejä? En jaksa omistaa kaapillista pelejä! Mutta kun kaikki pelit ovat kivoja, miten ihmeessä lähden karsimaan?





Juuri kun pääsin sanomasta, etten kiinny tavaraan, päästäänkin muistolaatikoiden arsenaaliin. Kannoin ensimmäistä kertaa ikinä ihan kaikki muistoasiat ullakolta alas. Keväällä jätin äitiyspakkauksen vauvavaatteet koskematta: itse asiassa koko laatikkoon ei ole koskettu sen jälkeen, kun lapsen (syksyllä yksitoista) vauvavaatteet siihen pakkasin. Äitiyspakkauksellinen vauvavaatetta on siis karsittu määrä siitä valtavasta vauvatavaroiden määrästä, joka meillä aikanaan oli. Muistolaatikoiden lisäksi kotoa löytyy muutamia valokuva-albumeita ajalta, jolloin vielä teetin valokuvat paperiversioiksi. Se, että joku laatikko on raahattu ullakolle tarkoittaa, ettei sen sisältöön ole sen koommin koskettu. 


Mutta miten karsitaan muistokategoriaa? Aikanaan päätin, että yksi laatikollinen vauvavaatteita on hyvä määrä säilytettäväksi muistoina. Sitten tuli yksivuotisikä, kaksivuotisikä ja niin edelleen, ja säilytettäviä muistoja olisi vaikka ja kuinka. Tohtiiko vauvalootaan enää koskea? Onneksi sentään myin heti vauvaiän jälkeen ylijääneet pinnasängyn, rattaat ja syöttötuolit. Ajan myötä säästetty tavara muuttuu pyhäinjäännökseksi, jota ei raaski heittää pois. Toisaalta kaikkien näiden vuosien aikana ei ole tullut ikävä yhtään pois heitettyä piirustusta tai niitä vauvavaatteita, jotka aikanaan karsittiin. Pitäisi osata tehdä karsinta juuri sillä hetkellä, kun se on aiheellista. Jälkikäteen tavaroita on vaikea lähteä rankkaamaan.

 



Muistolaatikoiden törkeää määrää katsellessa ja tavaran edessä ahdistuessa muistuu aina mieleen Pikku-Myyn sanat siinä jossakin Muumipeikon jaksossa, jossa Myy kommentoi vanhan tädin muistoja sisältävää matkalaukkua: "Sinulla on vähän muistoja". Muiston kiinnittäminen tavaraan on pöljää hommaa. Ei siinä mitään, jos muistot saa mahtumaan yhteen laatikkoon, mutta tarviiko tosiaan raahata mukanaan yhdeksää jättikokoista muistolootaa? Romun määrä sitoo energiaa, aiheuttaa ahdistusta ja huolta. Siitä pitää päästä eroon.


Mutta mistä nyt lähdetään liikkeelle? Ylioppilaslakki? Abipaita? Opiskelijahaalarit? Omat vanhat pehmolelut? Päiväkirjat? Lapsen piirustukset? Vauvavaatteet? Lahjat ihmisiltä, joita ei enää ole?


Tsempatkaa nyt! Sitä kaivataan!


31 kommenttia:

  1. Apua!!

    Kankaat ovat hienolla mallilla, hyvä!! Bloglovinin esikatselukuvasta tosin olin katsovinani, että sinulla on noin monet housut. Toivottavasti ei! :D

    Pelikaappi saa olla tuollaisenaan JOS jokainen peli ihan oikeasti on mukava ja on jatkuvassa käytössä. Siellä ei pidä säilyttää mitään "siis Monopoli oli siistein peli ikinä lapsena!" jos sitä ei enää pelata. Eikä siellä pidä olla mitään Kaninloikkia tms. vaikka hyvä peli onkin, koska sitä teillä tuskin enää pelataan. Minusta ei ole järkevää karsia käytössä olevaa tavaraa pelkän karsimisen vuoksi. Ellei tee niin, että korvaa viidet merkittömät käytössä olevat tossut Converseilla, koska on oikeasti koko ajan halunnut Converset, mutta on ostanut korvikkeita.

    Mutta nuo muistolaatikot! Voi sinua! Minä havaitsin joskus jäljelle jäänyttä vauvakampetta käsitellessäni, että niistä luopuessani luovuin ennen kaikkea haaveista. Muistin, millaista toivoin vauva-ajan olevan kun niitä vauvakamoja ostelin - ja eihän se sitten ihan niin ruusunpunaista ollutkaan. Tämän ymmärrettyäni minun oli helppo luopua kamppeista. Valokuva kamppeista käytössä tuo paremmin muistot mieleen kuin kampe itse.

    Jos et käytä ylioppilaslakkia vappuisin, myy tai lahjoita lakki pois (jos se on edelleen hohtavan valkoinen). Saat ihan samat muistot kuvista lakkiaisistasi. Sitä paitsi oliko se ylioppilaaksi pääseminen nyt niiiiiin erikoista ja hienoa? Sadattuhannet muut suomalaiset ovat tehneet ihan saman. Haalarista säästä pari kivointa merkkiä ja leikkaa pala kangasta talteen. Loput muistot taas valokuvista. Lapsen piirustuksista voit tehdä valokuvakirjan, skannaat kaikki piirustukset ja asettelet niitä vaikka neljä per sivu tai aukeama. Säästät pari alkuperäistä ja loput roskiin. Et jaksa tehdä sellaista työtä? Sitten ei piirustukset ole säilyttämisen arvoisia. Säästät pari hienoa ja loput roskiin.

    Raakkaa lapsuusmuistoista rankasti vaan kaikki muut paitsi muutamat rakkaimmat ja tärkeimmät ja säästä hyvät kirjat ja merkkilelut lapsenlapsille mummolassa käytettäväksi. Kaikki merkitön roina, jolla ei tee tulevaisuudessa mitään, pitää vapauttaa kiertoon nyt. Minullakin vastikään tuli jonkun vaatesäkin mukana vastaan kulunut ja risa hattu. Muistin heti, että se oli muutama vuosi sitten lapsen lempihattu ja sillä hatulla oli jopa nimi, joten en silloin raaskinut heittää sitä pois. En vaan muistanut sitä nimeä ja lapsikin sattui paikalle ja totesi "jaa joku mun vanha hattu" tuntematta mitään lämpimiä muistoja hatturaasua kohtaan. Heitin siis hatun pois ja mietin, miksi ihmeessä olin sitä edes säästänyt. :)

    Vauvanvaatteita säilöessä kannattaa miettiä hetki voisivatko ne oikeasti tulla vintagena koskaan muotiin. 70-luvun vaatteet tulivat, koska ne olivat niin ihanan värikkäitä ja froteeta ja muuta kivaa materiaalia. 80-luvun kammotukset eivät ole muotiin, kuten ei myöskään 90-luvun pastellit. Eikä tule 2000-luvun henkkamaukatkaan, jos edes kestävät säilytystä.

    Muista, että säilöt näitä muistoja itsellesi, et lapsellesi. Hänellä on ihan toisenlaiset lapsuusmuistot kuin sinun äitiysmuistosi eikä hän välttämättä ilahtuisi, jos hänelle aikuisena työntäiset tuollaisen roinakasan hänen huoleksensa.

    Lahjojen kohdalla otat Konmarin käyttöön. Tuottaako lahja sinulle iloa? Jos aidosti tuottaa, säästä. Jos ei, ajattele kauniita lahjan antajasta ja hänen muistostaan, yritä keksiä joku parempi tapa muistaa ko. ihminen ja sitten lahja kirppiskassiin. Etenkään jo kuollut ihminen ei voi pahoittaa mieltään siitä, että luovut lahjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ihanasta ja pitkästä vastauksesta! Karsin jo lautapelit, ja sinun innoittamana kävin vielä lisäämässä Kanaset-pelin kirppiskasaan: se on mahdottoman hyvä peli, mutta eipä sitä meillä tosiaankaan enää pelailla! Pienet lapsivieraat tosin pelaavat, mutta kun tavarakaaos on tällä mallilla, en viitsi säilöä tavaraa satunnaisia vieraita varten. Muuten lautapeleissä on paljon sellaisia, että yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta.

      Tuo onkin hyvä ajatus, että säästää vauvatavaraa itselleen eikä lapselle: olen ajatellut sen aina niin, että säästän ne nimenomaan lapselle. Vauvavaatteiden säästämisen tarkoituksena ei koskaan ole ollut säästää niitä seuraavalle, ne ovat ihan rehellisiä muistoja. Mutta kun mietin omaa poikaani 25-vuotiaana, on vähän vaikea kuvitella, miten hän hypistelisi vauvavaatteitaan ja sanoisi, että onpas tässä iiiiihana potkupuvun pömpylä. Kurkkasin äitiyspakkaukseen ja karsinta tuntuu mahdottomalta: sieltä tosin löytyi pino opaskirjoja, jotka olin tyystin unohtanut, ja ne nakkasin roskispinoon. Niin kuin ikinä tulisin lukemaan Odotus-opasta vuodelta 2005. Lapsi vielä vähemmän. Ihmeellistä on, että vauvavaatteet tuntuvat aivan oudoilta: en todellakaan muista kaikkia potkupukuja edes nähneeni.

      Omista muistoista on jäljellä kaksi sievää vauva-ajan vaatetta (vuodelta 1985, ne ovat jo retroja). Eivät nekään mitään mahdottomia ilonsykähdyksen tunteita herätä, mutta jos niitä on kaksi eivätkä ne siten vie mahdottomasti tilaa, ne voi säästää jatkossakin. En kyllä tiedä, miksi ne säästän. Tulevaisuuden polville ihmeteltäväksi?

      Ylioppilaslakki kuuluu idioottimaiseen kategoriaan "tämä nyt vain kuuluu säästää". En edes käytä sitä vappuisin, mutta jostakin käsittämättömästä syystä tuntuu vaikealta siitä luopua. Opiskelijahaalari taas lensi kirppis- (vai roskis-) kasaan ilman kahta ajatusta: ostin sen aikanaan jonkinlaisen yhteenkuuluvuuden hengen merkiksi, vaikken ikinä edes osallistunut opiskelijarientoihin. Samassa laatikossa oli omia vaatteita menneiltä vuosilta. Näissä on ajatuksena se, että vuosikymmenten päästä olisi hauska ihmetellä, minkälaisissa tamineissa on aikanaan kuljettu. Säästin minimittaisen yhdeksännen luokan päättäjäispuvun; heitin pois Fiorella-farkut ja sen sellaiset. Olen oikeasti säästänyt typerääkin typerämpää tavaraa. Fiorella-farkut vuodelta 2007??? Toisaalta taas tykkään vintage-vaatteista, ja oman äidin 60-luvun mekot ovat ihan aarteita. Onneksi niitä ei ole heitetty pois. Mutta ehkä ne paljon ajatellut tulevat polvet pärjäävät ilman Fiorella-farkkujani?

      On se kummaa, mitä kaikkea sitä säästää. Abi-paita saa nyt mennä, enkä viitsi ottaa siitä edes kuvaa. Olihan ne hienoja aikoja, mutta toivottavasti muistan ne aikanaan ilman että tarvitsee hypistellä ikivanhaa paitaa. Ja jos unohtuu, ehkä oli aikakin unohtaa?

      Jatkuu...

      Poista

    2. Lahjojen suhteen olen yleensä aika kylmä: joku käyttöön tarkoitettu asia saa toimia käytössä niin kauan kuin siitä on iloa ja hyötyä, enkä sen kummemin pode maailmantuskaa luopumisesta. Toivon myös, että ihmiset raaskivat heittää minun antamiani lahjoja aivan säälittä pois, jos siltä tuntuu. En minä siitä loukkaannu.

      Mummolassa taitaa olla jo niin paljon leluja, ettei sinne kannata enää lisää raahata. Joihinkin leluihin liittyy sellainen ajatus, että se on ostaessa ollut niin kallis (esim Ponssen metsäkone 45 e, aijai), että sen pois laittaminen kirpaisee. Itse ostetuissa tavaroissa on jostain syystä helpompi ajatella, että raha on mennyt kun tavaran on ostanut. Oikeasti pitää vain ajatella, että sekin lahjatavara on aikanaan toimittanut tehtävänsä ja saa nyt mennä: 11-vuotias ei nyt vain enää leiki taaperoleluilla. Tämmöisille kalliille tavaroille yritän löytää käyttäjät lähipiiristä: itse ostettu monenkympin työkaluosa, joka olikin meille sopimaton meni käyttämättömänä sukulaiselle, joka mielellään sen otti vastaan. Tutun ilo tuntuu arvokkaammalta kuin se, että saisi vaikka 10 prosenttia ostohinnasta myydessä takaisin.

      Sanoisin siis, että joistakin tavaroista on vaikea luopua, koska miettii tavaran antajaa, koska jotakin "kuuluu" säilyttää tai koska on vain niin pihi :)

      Poista
    3. Kirjat ja lelut, jotka säästät sinun lapsenlapsillesi mummolassa - teillä! - käytettäviksi.

      :o :) :D

      Poista
    4. No nyt on rankkaa tekstiä. En osannut ajatellakaan, että tarkoitit meidän kotia mummolalla.

      Jos säästäisi lapsen leluista Duplot, Brion junaradan ja vauvaleluista muutama ensimmäistä (vaunuihin kiinnitettävä se semmoinen pitkulainen, ensimmäinen helistin ja vauvapakkauksen helistin). Nykyisistä leluista sitten Legot.

      Kirjoja on vaikka kuinka paljon, mutta nekin ovat kaikki klassikkoainesta: Myyrät, Mikko Mallikkaat, Mauri Kunnakset ja sen sellaiset. Mutta mahtuvat kahteen banaanilaatikkoon, mikä melkein yltää tavoitteeseeni eli ihan hyvä :)

      Poista
    5. Sinulla tuntuu nyt olevan homman ydin hukassa; "mahtuvat yhteen banaanilaatikkoon", entä sitten? Käytätkö niitä koskaan? Et, eli toisin sanoen sinulla on banaanilaatikollinen _täysin_turhaa_roinaa_. Ja sama toistuu ilmeisesti kaikkien kodissa olevien tavarakategorioiden kohdalla. Josta seuraa se, että taloudessa on _laatikkokaupalla_ sitä turhaa roinaa. Ahdistuisin itse varmaan kuoliaaksi sellaisen tavaramäärän joukossa. Jo pelkästään tieto siitä, että kaapit ja varastot olisi sullottu ääriään myöten täyteen turhaa tavaraa aiheuttaa suurta ahdistusta. On täysin merkityksetöntä kuinka "merkki"kamaa ne kamat ovat, jos niitä ei käytetä ne ovat täysin turhia tilanviejiä. Sanot, ettei sinulle muodostu tunnesidettä tavaroihin. Lukemani perusteella olen kyllä täysin eri mieltä. Kun ymmärrät tämän, voit ruveta OIKEASTI karsimaan sitä tavaraa niin että tuntuu. Ensimmäisen anonyymin jättämä vastaus oli hyvä ja kattava, suosittelen ottamaan hänenkin neuvoistaan vaarin.

      Poista
    6. Lisään vielä; sellaiset tavarat "joita kukaan ei halua mutta ei niitä voi poiskaan heittää" voi lahjoittaa; esim. Kierrätyskeskuksiin, Pelastusarmeijalle ja Fida-kirppareille voi viedä tarpeettomat tavarat. Tosin en ymmärrä ideologiaa; jos niillä tavaroilla _ei_tee_mitään_, niin miksi helkkarissa niitä ei sitten voi heittää pois...?!?!? Sellaisethan nimenomaan VOI ja pitää heittää pois joilla ei mitään tee! En oikeasti ymmärrä tätä ihmisten pakkomielteistä tapaa hamstrata ja säästää roinaa, ja selitellä sitä ihan ihme jutuilla.....!! :/

      Poista
    7. Moikka Sanna! Kiitokset ajatuksella kirjoitetuista kommenteista. Olen monesta asiasta kanssasi eri mieltä, mutta jännä silti kuulla, miten eri tavalla tähän asiaan voi suhtautua.

      Minusta tämä "karsimisvillitys" on sinänsä ihan tuore juttu. Jos menee vaikka viisi vuotta ajassa taaksepäin ja muistelee, minkälaisia vaikka blogijutut silloin olivat, tavaraa ei todellakaan karsittu vaan haalittiin. En nykyään seuraa yhtään pukeutumisblogia, mutta muistan, kuinka jokunen vuosi sitten ihastelin jonkun bloggaajan kirppisvaatelöytöjä muiden mukana. Se ostovimma oli ihan mahdoton, eikä ketään mietityttänyt, miten on mahdollista kantaa kotiin kymmeniä ja kymmeniä uusia vaatteita ihan pienessä ajassa. Nyt tuo kulutussuhtautuminen on heittänyt häränpyllyä ihan toiseen suuntaan, ja ihastellen katsellaan, miten joku luopuu tavarasta ja kuinka vähällä voi pärjätä. Kumpikin suuntaus on minusta vähän kummallinen: en enää ihastele sellaista maanista tavaran haalimista, mutta toisinaan kyllä ihmettelen, mikä järki on mahdollisimman minimaaliseen tavaramäärään pyrkimisessä. Mikä itseisarvo tyhjä kaappi on? Meillä esimerkiksi keittiössä on jonkin verran harvoin käytettäviä tavaroita kuten leipävuoat, voileipägrilli ja muffinssivuoka: niitä tarvitaan harvoin, mutta sen kerran, kun rupeaa leipää tekemään, leipävuoka onkin ihan kiva juttu.

      "Joita kukaan ei halua mutta ei voi poiskaan heittää" -tavarakategoriassa pyörittelin tämän postauksen aikaan jotakin aivan tiettyä tavaraa, veikkaisin että kahta retromekkoa, joista oli vetoketjut menneet rikki. Sinänsä mekot olivat ehdottomasti säästettäviä, 60-lukuisia ihania omaperäisiä mekkoja. Itse en niitä myyntiä varten viitsinyt ruveta korjaamaan, eikä sellaisella tavaralla voi lahjoituskirppariakaan kuormittaa. Yritin lahjoittaa mekot ilmaiseksi netin kirppispalstalla, mutta huomasin hyvin pian, että sellaiset ilmoitukset, joissa tarjotaan tavaraa joko ilmaiseksi tai vaikka eurolla, houkuttelevat puoleensa sellaisia impulsiivisia hupivaraajia, jotka pian muuttivat mielensä. Yhteen tuollaiseen ilmoitukseen tuli kolme innokasta varaajaa, joista peräti kaksi jätti noutamatta varauksensa. Toinen oli tuo mekkovaraaja, ja päädyin lopulta heittämään mekot roskiin, mikä on ihan hirveä sääli. Toisen varaajan noutamatta jättäneet tavarat sain kaupaksi, kun nostin hinnan eurosta viiteen :D Niin se ihmismieli on kummallinen juttu! Euron tavara on vähän sellaista hilua, ettei viitsikään nähdä noutamisen vaivaa, mutta jos varaa viiden euron tavaran, on kyseessä vakavasti otettava kauppa.

      Tässä raivauksessa oli kyseessä muuttoraivaus, jolloin oli ajatuksena, että meillä on rajattu määrä aikaa ja kantajia muuttopäivänä. Tavaramäärä pitää saada sillä tavalla kuriin, että pienellä porukalla saa tavarat siirrettyä uuteen paikkaan. Meitähän asuu tässä taloudessa muitakin kuin minä, ja minä olen meistä ainoa, joka tavaraa karsii. Astioita meillä on todella paljon, ja kun mies ei ollut kiinnostunut vähentämään omien lasiensa määrää, tein niin, että laitoin pois niin paljon omiani kuin vain siedin. Sama homma kirjoissa: ajattelin, että kirjojen täytyy mahtua tiettyyn kirjahyllyyn, ja se onnistui, kun poistin omia kirjojani (mies säästi omansa).

      jatkuu

      Poista
    8. jatkuu

      Kangaskommentista veikkaisin, että olet uusi lukija :) Ylipäänsä suhtaudun tällaiseen "tätä tavaraa on liikaa" -ongelmaan niin, että jos tavara ei ole ihan tarpeeton, epämieluisa ja turha, kulutan sen loppuun. Ykkösjuttu on tietenkin se, ettei osta enää uutta. Vuosi sitten raivasin tavaroita tällä tapaa rajummin ensimmäisen kerran, ja silloin otin tehokäyttöön esimerkiksi kynttilät, joita oli tosi paljon ja hienot vihkot, joita oli säästelty. Nyt vuoden jälkeen kynttilämäärä on pienentynyt siedettäviin mittoihin (uusina on pitänyt ostaa ainakin tuikkuja: ei auta, jos on kruunukynttilöitä kolme paketillista, jos tarvitsee juuri tuikkuja). Hienot vihkot ovat alentuneet käytössä sellaisiksi suttupapereiksi, joita käytän päivittäin ja joista revin sivut yksi kerrallaan irti. Hyvin toimii! Kesällä taas käytin yhteen somistusprojektiin melkoisen määrän sekalaisia kankaita. Ylipäänsä ompelussa ja muissa käsityöharrastuksissa oikeasti tarvitaan jonkinmoiset varastot: jos nyt jossakin muussa asiassa kauppa toimii omana varastona, on käsitöissä todella tuskastuttavaa, jos jokaista työtä varten täytyy erikseen lähteä hakemaan ompelulanka, kuminauhan pätkä ja uusi nappi. Kankaiden osalta olen sillä tapaa ostolakossa, etten osta uusia ennen kuin vanhat on käytetty tai jos en juuri sillä hetkellä rupea juuri sitä materiaalia työstämään: ei siis enää kesämekkokankaita varastoon, mutta toisaalta jos meinaa ommella talvihousut ja varastoissa on vain kesämekkokankaita, täytyy käydä ostamassa talvihousukangas.

      "Oikeasti karsimisesta" voi siis olla monta eri mieltä. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Ihan lähtökohtaisesti minun karsimistavoitteeni ovat erit kuin jollakin toisella satunnaisella meidän kotiin sattuvalla ihmisellä saattaisi olla. Minimimalismi ei ole pyrkimyksenä.

      Voin myöntää olevani materialisti ja nauttivani kauniista tavaroista. Tykkään myös vaihdella tavaroita, ja jos innostun yhdestä uudesta kynttiläkiposta, pyrin myymään toisen pois. Mutta tunnesidettä tavaroihin en itsessäni juuri tunnista. Juuri myin pois monia itse nikkaroimiani, ihan pari kuukautta vanhoja kalusteita, kun tiesin, etteivät ne mahtuisi uuteen kotiin. Olin valmis luopumaan muutossa rikkoutuneesta vitriinistä, josta tykkäsin, jos en olisi saanut sitä pian korjattua. Heitin pois abipaidan ja opiskelijahaalarit. Säästin lapsen vauvavaatteet, gradun ja ylioppilaslakin, jotka kaikki ehdotettiin laitettavan pois heitettävien kategoriaan. Sekö tekee minusta tunneomistajan? Jos sinä luet kirjoittamasi kommentit uudestaan, sanoisin, että sieltä löytyy enemmän tunnetta tavaraa kohtaan kuin minä tunnustan omaavani suurinta osaa omaa omaisuuttani kohtaan :)

      Poista
  2. Moi! Ylioppilaslakista.... itsekin olen useasti miettinyt siitä luopumista. En käytä sitä edes vappuna ja kuvia kuitenkin löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylioppilaslakki on oikea turhake. En minäkään koskaan sitä pue vappuna (saati nyt muulloin). Mitä lie tunteita ja ajatuksia siihen liittää? Että joskus mummona alankin sitä yhtäkkiä vaalia.

      Kävin itse erikoislukion ja lakissa on erikoislyyra, joka teetettiin kultasepällä. Tähän liittyy yhtä aikaa sekä pihiysaspekti että se, että ostajia ei ole pilvin pimein, kun potentiaalinen ostajajoukko on rajattu lyyran vuoksi.

      Poista
    2. Helppo ratkaisu. Säästä pelkkä lyyra! Tavallisia lyyria saa ostettua erikseen.

      Vähintään ilmaiseksi menee saman tien ja marraskuulla syksyn lakkiasten aikaan voit saada vähän rahaakin.

      Poista
    3. Vaihtoehto tämäkin, tosin ehkä vaatisi jonkinlaisen leikekirjan: irtonainen lyyra on yhtä hyvä kuin ei lyyraa ollenkaan :)

      Katson, minkälaiseen karsintamäärään pääsen ja mietin sitten, onko ylioppilaslakki liikaa. Olen näemmä kovin kiintynyt siihen, vaikka en ensin arvannutkaan.

      Poista
  3. Voi kuule! Tietäisitkim kuinka ison inspiraation annoit mulle tällä karsmisprosessilla. Olen nyt kahden päivän aikana siivonnut neljä ikea kassillista vaatetta ja kenkää,laukkua ja sisustustavaraa, ja sain aikaiseksi jopa varata kirppispöydän. Vakaasti päätin että yhtään en roudaa takaisin, vaan loput menee uffille. Kuinka helpottavaa onkaan kun vintin typerät laatikot tyhjenee ja ne saa taitella keräykseen. Uskomaton tunne! Mua on ahdistanut jo vuosia tää krääsän ja tavaran määrä, ja sun postauksien ansiosta sain vihdoin aikaiseksi! Mieti t vaan sitä ihanaa oloa mikä tulee kun krääsästä pääsee eroon, se on kaiken vaivan väärti. T;Anu Ee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla! Mulla juuri loppui viikon kirppis. Ehkä vajaa puolet tuli takaisin, yksi Ikea-säkillinen. 59 tavaraa näyttää menneen kaupaksi mikä kuulostaa minusta tosi vähältä.

      Vintin typerät laatikot on kyllä tosi typeriä. Mullakin ahdistaa tavaran määrä, mutta jostain syystä on hirveän vaikea luopua rojusta. Erityisesti ullakkolaatikot on rasittavia, kun sieltä löytyy tuommoista ihmeellistä rojua. Haaveilen siitä, että olisi vain säntillinen määrä tavaraa ja kaikki sellaista, mitä oikeasti käyttäisi. Muistotavarat yhdessä lootassa ja se siitä!

      Olen tänään käynyt noita muistolaatikoita heittelemällä läpi, ja olkkarissa on taas kerran oikea kunnon rämäkasa. Miksi piti aikanaan mennä teettämään esimerkiksi Gradu paperille? Nyt sitäkään pösilöä tekelettä ei raaski heittää pois, vaikka iloa se ei tuo yhtään.

      Poista
    2. Mä muistin, että sulla on gradu tallessa, koska blogisi löytäessäni luin kaikki karsintapostaukset läpi. Olin juuri tulossa ehdottamaan, että neulaat yo-lyyran gradun alkulehdelle.

      Tai sitten vaan heität sen gradun pois. Löydät sen yliopiston kirjastosta, jos tulee ikävä.

      Et sinä oikeasti halua, että kukaan sitä lukee. Jos haluaisit, olisit jo ammattitutkija.

      Poista
    3. Olen ihan varma, ettei sitä tule koskaan ikävä, mutta se kuuluu samaan sarjaan kuin ylioppilaslakki: kun sen on kerran mennyt hankkimaan, siitä ei kuunaan sovi luopua.

      Mutta oikein arvasit, kun uumoilit, etten halua, että kukaan sitä koskaan lukee. Muistan jo gradua kirjoittaessani, miten hävetti, että tuleva graduryhmä tulee sen seuraavana lukuvuonna lukemaan ja arvioimaan. Lohduttauduin sillä, etten itse enää ole sitä näkemässä.

      Poista
  4. Ota yo-lyyra talteen ja heitä lakki roskiin :) Lyyra vie vähemmän tilaa ja sitä voi hyödyntää koristeenakin paremmin.
    Minä olen tehnyt tyttärieni ylioppilasjuhliin yo-lakkikakut ja käyttänyt omaa lyyraani siinä koristeena. Ja kyllä, lakkikin on vielä tallessa mutta oikeasti joutaa roskiin....
    MK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakki kuuluu jostain syystä niin vahvasti vaalittavien tavaroiden sarjaan, että odottelen vielä, josko saan muun rojun määrän karsittua niin, ettei yksi hattu tunnu enää missään.

      Mutta hei, abi-paita ja opiskeluhaalari heivattu! :)))

      Poista
  5. Mä en taida olla hyvä antamaan neuvoja sulle. Katsos kun itsekin hamstraan tavaraa. Äsken juuri kävin läpi osan kesävaatteista, joku oli kissahtanut kaapissa, laitoin sen pussiin ja sinne meni useampi rettu. Pussin panin yläkerran rappusten viereen, vien sen vaatehuoneeseen. Pidän siellä noin kolme vuotta, jos ei mahdu sittenkään....niin eikun kirpparille.Mutta toivon että mahtuisivat.
    Mulla ei ole ollut lasten vaatteita yhtään jemmassa, annoin taannoin kaikki Venäjän köyhille lapsille.
    Eikä mun miniät ole edes kysyneet onko jäänyt jotakin vaatetta muistoksi. Onneksi eivät huolisi. Muistot on sellaisia, että niitä väkisin jättää lojumaan jonnekin. Joku kerran sanoi; jos ei muuta muistoa ole äidistä kuin maljakko, niin huonosti on asiat. Samaa mieltä. Vaikka mulla on paljon tavaraa muistoa lapsuuskodistani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei vaatteiden kanssa ole kyllä mitään ongelmaa karsimisessa: ihan säälittä napsin ainakin pari kertaa vuodessa sellaiset vaatteet pois, joita ei ole tullut käytettyä. Enkä muista ikinä harmitelleeni minkään edesmenneen vaatteen perään. Mulle vaatteet on ihan käyttötavaraa, jota voi mielensä mukaan vaihdella sitä mukaa, kun kyllästyy. Jännä kieltämättä tuo sinun kolmen vuoden taktiikka :)

      Meillä ei oikeasti ole juurikaan sellaista perittyä tavaraa, johon liittyisi tunnearvoa (joku ryijy löytyy kaapista). Kerran teininä sain papalta vanhan posliinikellon, josta kauniisti kiitin, ja jota silloin pidin aivan kauhean vanhanaikaisena ja hirveänä. Nyt nuo posliiniseinäkellot ovat taas suosiossa, ja harmittaa kyllä vietävästi, etten yhtään tiedä mihin omani on laitettu!

      Poista
  6. Kovasti tsemppiä! Muistotavaroita on hankala pistää pois. Mulle ehdotettiin tavaroiden kuvausta, ei se tietenkään ole sama asia,mutta mutta osa karsiutuu pois. Olen itselleni lempeä ja karsin muistolaatikkoja joka vuosi. Ensin niitä oli 8 ja nyt on kulunut n 5 vuotta, laatikoita on neljä. Sama määrä kuin lapsia;D Huomasin nyt kun olen käynyt kirppareilla, sieltä löytyy sellaista tavaraa mitä minulla oli lapsena, teininä. Se ilahduttaa kovasti, siellä sitten hypistelen ja muistelen..niin ja joskus se ihanuus lähtee kotiin mukaan jos maksaa alle 5 e:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta muistotavaroissa kuva ei ole se juttu, vaan hypisteltävyys. Ehkä lasten piirustukset voisi toimia valokuvina, jos viitsisi tehdä niistä kokonaisuuden. Joku piirustuksen kuva siellä täällä sekalaisesti arkistoituna on yhtä hyvä kuin ei kuvaa ollenkaan. Viime keväänä heitin pois lapsen askarteluja, vaikka vähän harmittikin. Mutta sellaiset liimatut käpyasiat vain vievät melko vietävästi tilaa :)

      Neljä muistolaatikkoa kuulostaa mukavalta! Hyvä hyvä! Vanhoista muistoista on vaikea päästä eroon, mutta yhtä laillahan voisi ajatella, että niitä muistoja tekee koko ajan. Niin kuin juuri nyt tänä hetkenä; pitäisikö tästä hetkestä jättää joku rompe tulevaisuuteen muistoksi? Langaton hiiri? Näppäimistö? Noin ajateltuna se tuntuu tarpeettomalta, mutta jos menisin tästä päivästä jonkun tavaran säästämään, olisi 20 vuoden päästä vaikea raaskia päästää siitä eroon.

      Muistan, kun itse olin ala-asteella, kaverin äiti oli koonnut kaverille yhden laatikon kokoisen muistosetin. Ihastelin laatikon järjestelmällisyyttä. Ja kun muistoja oli rajattu määrä, koko laatikko oli aivan aarre :) Pystyisinpä itsekin tuohon. Kyllähän muistamisen tehtävän toimittaa vaikka kaksi vauvavaatetta; ei niitä muistoja ihan oikeasti tarvita kokonaista laatikollista. Tämä on vain puhetta, koska en mitenkään raaski enää luopua niistä vauvavaatteista. Ymmärrän järjettömyyden, mutta en silti raaski.

      Kirppareilla on tosi hauska törmätä sellaisiin tavaroihin, joita on joskus itse omistanut :) Tuosta ostamisen ja omistamisen himosta pääsen sillä, että otan tavarasta kuvan ja esittelen sen jollekin kaverille. Jaettu kokemus ("Kato mulla oli tämmönen") riittää korvaamaan omistamisen tunteen :)

      Poista
  7. Kyllä on ihan loputon tavarasuo täälläkin...viimeksi eilen tuli tuskailtua tuon kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja sitä tavaraa vain tuntuu putkahtelevan lisää ja lisää! Pakkailen muuttolaatikoita samalla kun karsin. Ei tunnu edistykseltä, mutta kai sitä pakostakin tapahtuu?

      Poista
  8. Minäkin olen konmarittanut tänä kesänä kaappeja (ja niiden päällyksiä). Kirpparilla sain 187 tuotetta myydyksi, mm. 21 paria lasten jalkineita, mutta se oli melkoinen homma. Pahoin pelkään että menee taas kotvanen ennenkuin varaan taas pöydän. Joko kerroin että meillä on ainakin 60 m2 lämmintä varastotilaa...
    Juttusi ja nämä kommentit saivat minut taas miettimään tavaran kertymistä ja tavaroihin liittyviä tunteita. Tyttöjen muistolaatikko on juurikin se äitiyspakkaus, johon säästämäni vaatteet ja kengät onneksi mahtuvat. Mutta leluja on ainakin kuutio vielä karsimisenkin jälkeen. Pitäisi löytää jokin järkevä tasapaino keräilyinnostuksen ja järkevän säilytyksen välillä. Harjoitellaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, 187 tavaraa on jo melko paljon! Ja 21 kenkäparia ihan huikea! Kengät kyllä liikkuu tosi huonosti. Kyllä kirppistelystä oikeasti on tosi, tosi iso vaiva. Jos siitä ei saisi rahaa takaisin, en todellakaan viitsisi tyhjänpäiten nähdä sitä työtä!

      Juuri tähän postaukseen kirjoitinkin, etten kiinny tavaraan, mutta tässä kun on väännetty vauvanvaatteista ja ylioppilaslakista, huomaan, että ehkä sittenkin kiinnynkin? Se on kyllä kummallista. Jotkin asiat ovat ihan vain tavaroita ja täysin korvattavissa: jos kyllästyn yhteen kynttiläkippoon, voin säälittä viedä sen kirpparille ja ostaa toisenlaisen tilalle. Tai huonekalun tai astian tai ihan minkä vain. Juuri laitoin keväällä nikkaroimani pukukaapin myyntiin, eikä harmita yhtään. Sitä kun rupeaa kaipaamaan helppoa siivottavuutta, näppärää muuttoa, avaruutta ja uusia tuulia, ei paljon pukukaapit siinä paina.

      Minä myin keväällä lapsen vanhoja, muistoiksi muuttuneita leluja pois! Ei niitä ole kyllä kaivannut. Duploja meillä on maltillisen kokoinen muovilaatikollinen, ja ne ajattelin säästää. Mitään kovin dramaattista tuskin tapahtuisi, jos en säästäisi, mutta säästänpä nyt kuitenkin.

      Poista
  9. Toivottavasti se asunto nyt löytyisi! Ihana kyllä lukea jonkun muunkin ajatuksia karsimisprojektista, itsellä muuttopakkailut menossa niin tästä saa hyvää vertaistukea. Hirvittää, kuinka niin paljon tavaraa mahtuu pieneen asuntoon ja vielä enemmän se miten ne saadaan mahtumaan puolta pienempään asuntoon. Itsellä ei tuo muistoesinepuoli ole niin ongelmallinen, joskin vanhat kalententerit tuottavat pään vaivaa, sillä vähintään edellis vuoden kalenteria tuntuu tarvitsevan jatkuvasti ja sitten se riittävän huolellinen hävityskeino. Lisäksi on se kategoria josta ei oikein tiedä miten siitä pääsee eroon, sellainen mitä kukaan ei halua, mutta ei sitä voi poiskaan heittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on hakemus yhteen asuntoon menossa, koko ajan katsellaan vaihtoehtoja. Kaksioita kyllä löytyisi, mutta kolmioita tosi vähän. Monet asunnot rajaa pois se, ettei saa viedä lemmikkejä.

      Oi vanhat kalenterit on hirveitä! Heitin jo omista muistolaatikoistani parit jäljelle jääneet kalenterit roskiskasaan (olin keväällä repinyt ja silpunnut muut), mutta sitten erehdyin lukemaan teiniajan kalenteria. Se oli kyllä viihdyttävää puuhaa, muistui selkeästi ne ajat mieleen. Mies kyseli, josko olisi kalenteria siltä vuodelta, jolloin tapasimme. Ei ollut, kun olin juuri sen keväällä tuhonnut. Kauhea tilanne hamsterille: heittää nyt pois jotakin, jota sitten heti tarvitaankin! Mutta minä selvisin siitä pettymyksen tunteesta!

      Vuodenajat muuten tekee oman ongelmansa hävittämiseen: kesällä on turha yrittää saada joulujuttuja menemään ja talvella kukaan ei huoli kesäjuttuja. Nyt kun kelit juuri sopivasti kylmenivät, sain kirpparilla menemään (tosi halvalla, ei väliä) sellaisia takkeja, joita kesän kynnyksellä kukaan ei huolinut edes ilmaiseksi. Toisaalta taas kylmeni niin, etteivät kesäjutut enää menneet. Ja jos tähän aikaan vuodesta dumppaa lahjoituskirpparille jotain uimashortsia ja sandaalia, on aivan yhtä sama kuin olisi vienyt tavarat roskiin.

      Poista
  10. Jösses! Kylläpäs onkin! Mutta kyllä se siitä, yksi tavara kerrallaan. Itse karsin neljä vuotta sitten huimasti, kun muutettiin. Olo oli silloin hyvä ja yhtään tavaraa en ole kaivannut takaisin. Pidin jopa kaksi vuotta vaatteidenostolakkoa ja päätin, että kaapissa olevat käytetään ensin loppuun.
    Nyt olisi aika taas tehdä sama. Meidän kellari muistuttaa juuri kuvailemaasi kaaosta. Ehkäpä tänä syksynä...
    Mutta mutta, sinulle tsemppiä tavaranhävitystehtävään ja muuttoon, kun se päivä koittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Tavara kerrallaan ja loput settinä! Ei se itse karsiminen, mutta se jälkityö, huh huh!

      Ei me mitenkään niiiiin minimiin saada tavaraa kuin toivoisin, mies pitää omaisuudestaan tarkemmin kiinni. Rasittaa miettiä tulevaa muuttoa ja sitä tavaran kantamista! Ihan tyhmää viedä ullakolta ullakolle tavaraa: olisi ihan mahtava, jos ullakolla säilytettäisiin ihan vain muutamia valikoituja juttuja kuten suksia, luistimia, marjastusvehkeitä ja sen semmoista!

      Muuttoon on vielä onneksi aikaa. Tai onneksi ja onneksi; kiva olisi jo päästä uuteen ympäristöön, mutta oikeasti tämän tavaran puljaamiseen tarvitaan vielä aikaa :)

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!