maanantai 15. elokuuta 2016

Manu-mansikka ratkaisee



Ei ole säälittävämpää toopea olemassakaan kuin meidän Manu. Nostin illalla kirppiskasaan meneväksi koirien puisen älypelin. Älypelit ovat ihan kivoja, mutta menettävät hetkessä älyllisen ominaisuutensa, kun koira hoksaa jutun jujun. Manu puolestaan on niin tauno, että peli on kertakaikkiaan sille aivan liian vaikea. Pelistä ei siis ole hyötyä kummallekaan koiralle, ei liian fiksulle eikä liian... yksinkertaiselle.


Tässä puisessa pelissä herkut piilotetaan onttojen palikoiden sisään. Palikoiden yläpäässä on hajurako, ja koiran on tarkoitus etsiä herkku haistelemalla. Sen jälkeen täytyy osata nostaa koloon aseteltu palikka paikoiltaan. Peli on jokusen vuoden vanha, ja Elmolla meni ehkä kolme minuuttia homman hoksaamiseen. Manu taas on sen verran reppana, ettei se koskaan ole älynnyt pelin ideaa. Ikinä. Monet kerrat ollaan koetettu, eikä se vain opi.


Tänään Manu näki pöydälle nostetun pelin. Illan mittaan se kävi vaivihkaa nuuskuttelemassa peliä nousemalla pöytää vasten. Sitten se teki jotain, mitä koirat meillä eivät saa tehdä eivätkä koskaan teekään: se hyppäsi ruokapöydän tuolille istumaan pelin eteen ja aloitti intensiivisen tuijotuksen. Minä haluan pelata, se selkeästi sanoi.





Suljin Elmon toiseen huoneeseen, että Manulla olisi pelirauha. Ja jollain ihmeen tuurilla ja sitkeällä yrittämisellä se saikin kolme palikoista paikoiltaan! Oikeaa tekniikaa se ei kuitenkaan hoksannut eikä siten oppinut yhtään mitään, kerran loput palikat jäivät paikoilleen. Mutta kolme silti! Manu on ylittänyt itsensä!


Tässä se rassu puskee palikkaa niin kuin päkäpässi.








Hetken aikaa se jaksoi vielä nyhertää, mutta kun ei oikein toiminut, Manun mielenkiinto lopahti. Sitten tuli Elmo ja söi loput herkut. Pelin henki on julma. Älypelit eivät vain ole Manua varten.


6 kommenttia:

  1. Ihana koira, kyllä ne kummasti vain oppivat. Aina ei jaksa yrittää loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manu se vain ei tunnu oppivan :( Se taitaa olla kakkoskoiran syndrooma: vanhempi koira pitää jöötä ja huolehtii asioista, nuoremman ei tarvitse muuta kuin höseltää. Manu ei esimerkiksi vieläkään osaa pyytää ulos: se luottaa siihen, että ulos mennään, kun ulos mennään. Elmo oppi ulos pyytämisen aivan luonnostaan ja todella nuorena. Jos sen pitää päästä pihalle, se tulee viereen tuijottamaan suoraan silmiin. Jos ei hetkahda, se alkaa vikistä. Jos ei sittenkään hetkahda, se menee hyppimään ulko-ovea vasten.

      Poista
  2. Voi että! Ihana kyllä lukea koirien tempauksista, tulee niin hyvälle tuulelle :)

    https://aurinkoisiapaivia.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat on kyllä kauhean symppiksiä. Manua ei ole älynlahjoilla siunattu, mutta sillä on kyllä muita avuja. Metsässä se ei pärjäisi, mutta jos sen jättäisi kadulle heitteille, sen ressukkainen olemus kävisi jotakuta sääliksi niin, että joku kyllä ottaisi sen hoitaakseen.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!