tiistai 23. elokuuta 2016

Kippojen kartutusta



Kastehelmien kynttiläkippokokoelma sai uuden värin joukkoonsa. Aina joskus sopivasti kaupan astiahyllylle sattuessa kurkin, olisiko tarjolla värejä, joita meiltä ei vielä löydy. Uusien kippojen ostaminen on todella vaikeaa, kun en koskaan muista, mitä jo omistan, ja monet sävyt ovat keskenään tosi samantyylisiä.


Viime kauppakäynnillä valitsin riskillä sävyn pomeranssi, ja kotona tarkistin, miten kävi. Oikeaan osuin, sitä ei vielä ollutkaan! Olisi ihan sietämättömän rasittavaa, jos vahingossa ostaisikin kaksi saman sävyistä kippoa. Värejä kuuluu olla yksi kutakin; ei yhtään enempää eikä vähempää.





Oikeasti lähdin ostamaan pinkkiä ja vaaleansinistä kippoa juuri rikkoutuneiden tilalle. Jokunen päivä sitten tiskikaapin astiahylly kippasi niin, että Kastehelmet tulivat rytinällä alas. Onneksi vain kaksi kippoa särkyi, mutta miksi ihmeessä toisen niistä piti olla juuri se kalliimpi punasävy?








Tässä keräilyssä ei tokikaan ole mitään järkeä, mutta pullukkaiset, käsin kosketeltavat, eriväriset kipot ovat jostain syystä mielestäni aivan vastustamattoman ihania. Kylmät sinisävyt valitsen kaikkein harvimmin esille, ja lämpimät punasävyt miellyttävät eniten. Yhtenä kokoelmana eriparivärit taas näyttävät ihanan eläväiseltä.


Nämä kipot saa jo pakata odottelemaan uutta, tulevaa kotia. Kolmella uusimmalla kipolla on nyt viimeisimmän ostosreissun jäljiltä alkuperäinen pahvinen rasia, mikä tekee pakkaamisesta mukavan simppeliä. En aio mainita, mitä mieltä olen siitä, että vuosi sitten heitin suuren pohtimisen ja jahkailun jälkeen kaikki Iittalan ja Arabian pahvilootat roskiin. Kyllä minä pärjään, minä pärjään.


8 kommenttia:

  1. Kastehelmet on kyllä niin kauniita!! Tekisi itselläkin jotain uutta väriä mieli. Minulla on kahta väriä pareittain ja sitten kaksi yksinäistä. Jatkossa ajattelin, että värit voisi muuttaa meillekin yksitellen :)
    Ja jossain suuressa viisauden puuskassa olen säilönyt jopa pahvirasiatkin. Saavat kyllä pysyäkin tallessa. Ihan vaan just in case.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin, että multa puuttuu täysin vihreät sävyt! Tulisipa noita pirtsakoita ja iloisia värejä, keltaisen tyyppisiä, vielä lisää :)

      No juurikin muuttoa varten olen niitä pöljiä rasioita vuosikausia säästänyt, ja pitkään niiden äärellä jahkailin. Kyllä ne oikeasti veivät aika tosi paljon tilaa, mutta juuri nyt näin pakkaamisen alla olisi kyllä melko kiva, että ne olisivat tallessa. Sinä olet kyllä todella kaukaa viisas.

      Poista
  2. Kastehelmet on täälläkin suosiossa ja juurikin yksi per sävy.
    Säilytän muuten Kastehelmiäni niissä laatikoissa, koska siten ne voi pinota koriste-esinekaapissa ja vievät vähemmän tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevää! Meillä Kastehelmet on joko käytössä tai tiskikaapissa odottamassa esille ottamistaan.

      Ehkä uuteen asuntoon voisi kertarykäyksellä ostaa nuo puuttuvat vihreät sävyt? :)

      Poista
  3. Kastehelmet on kyllä niin kauniita, täältä löytyy kaikki värit kertaalleen, kirkasta ja mattaa on tuplat. Iittala Outletissa kannattaa ohimennen vierailla välivärit katsastamassa, vihreitä ja sinisiä välivärejä olen sieltä ostanut - maksavatkin vain 8€ kipale :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä on varmaan hinnat pikkuisen nousseet sitten viime ostaman: muistan, että halvimmillaan nuo ei-punaiset sävyt maksoivat 8.90 e, nyt olivat 9.50 euroa. Joskus myydään sellaisia kahden settejä, joissa ihmeellisesti hinta on halvempi kuin jos ostaisi pelkän toisen värin (esim pun + kirkas tai kelt + kirkas maksavat yhdessä vähemmän kuin pelkkä värillinen).

      Meillä löytyy Kastehelmeä astiakaapistakin. Niistä juomalaseista en sentään ole innostunut (minusta se on kummallisen mallinen), mutta esimerkiksi kakkuvati on aivan ihana :)

      Poista
  4. Mulla on kans aika paljon kastehelmiä. En oikein tiedä mitä multa puuttuu. Pahvirasiat oon pöljä hävittänyt. Meilläkin kastehelmet on joko astiakaapissa tai esille odottamista.
    Hyvää keskiviikkoa sinne sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahvirasiat on kyllä käteviä muutossa, mutta ei niitä lootia pysty erkkikään ikuisesti varastoimaan.

      Mukavaa viikonloppua! :)

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!