maanantai 29. elokuuta 2016

Katoamistemppu



Meidän ruskea soffanraato teki tänään erinomaisen katoamistempun. Sohvan jalka klenkkaa, ja sille oli kaksi vaihtoehtoista osoitetta: joku joka sen ilmaiseksi suostuu riesoikseen ottamaan tai kaatopaikka. Joku sen huoli ja me vältyimme vaivalta sekä jätemaksuilta. Jippijaijee!








Manua käy kyllä vähän taas sääliksi. Manu menetti sohvassa yhden lempipiilopaikoistaan.




Jotenkin reppana tuo koira.




Kyllä se Manukin tästä selviää! Mikä yllätys sille sitten onkaan, kun lopulta pääsee uuden, entistä hienomman sohvan alle piiloon!


4 kommenttia:

  1. Voi Manua! :(

    Mutta joo risaa ja roskaa saa lahjoittaa ihan sydämensä kyllyydestä, kunhan sen tekee netissä ja kertoo rehellisesti mitä on lahjoittamassa.

    Kaikki tuntuu silti kelpaavan. Ei siinä, tuommoinen sohva voi ihan hyvin käydä jonnekin autotalliin tms. Sitten kun hajoaa lopullisesti, roskiin.

    Kasvottomaan lahjoitukseen edelleen vain sellaista tavaraa, joka on ehjää ja kirpparimyyntikelpoista! En tarkoita tätä sinulle vaan ylipäänsä muistutukseksi kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä risatkin jutut monesti aina jollekin kelpaavat, siis silloin kun on kyseessä joku alkujaan arvokkaampi vempele. Me ollaan annettu ilmaiseksi error-koodia heittävä tiskikone, ja siitäkin oli monta ottajaa, joku jopa tarjosi kahvipakettia. Luultavasti tiesivät, mistä viasta oli kyse ja olisivat sen osanneet itse korjata: me emme osanneet ja meille korjauttaminen liikkeessä olisi tullut kalliiksi. Rämppäävästä saumurista sain muistaakseni parikymppiä; joku osti sen varaosiksi ja oli oikein tyytyväinen.

      Mihinkään lahjoituskirpparillehan tuollainen risa sohva tai saumuri ei tietenkään kelpaisi. Jännitinkin, että huoliiko tuota kukaan vai pitääkö viedä kaatopaikalle. Sohvat on vähän sellaista ongelmajätettä, että niitä on maailma täynnänsä. En tiedä menikö meidän sohva minkälaiseen käyttöön, mutta hakijat kyllä olivat tietoisia vioista ja itse tekivät päätöksen sohvan ottaa. Toivottavasti saavat jalan korjattua ja sohvasta on heille iloa.

      Poista
  2. Voihan Manu sentään.
    Tosiaan näyttää vähän reppanalta. Mutta voi sitä ilonpäivää kun uusi sohva saapuu, viimeistään siinä vaiheessa tämä vanha sohva on jo unohtunut Manun mielestä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manu on kyllä aivan mahdottoman reppana. Nyt sen ei sentään tarvitse pitää torveloa päässään ja se pääsee taas eteisen pieneen koloon.

      Mietin, että Manulle pitäisi nikkaroida oma koppi korvaukseksi kaikesta tästä ikävästä.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!