torstai 9. kesäkuuta 2016

Tyhjätty on! Valmiina sisustamaan!



Voi miten mahtavan hyvältä tyhjä tila voikaan tuntua! Poikakin on monta kertaa tänään ihastellut, miten avaraa ja roinatonta meillä on. Tämä on aivan erityislaatuinen huomionosoitus: normaalisti lasta ei voisi vähempää kiinnostaa äidin sisustelut ja siivoilut.


Nyt kun kaapit on koluttu läpi, ajattelin samoin tein kuurata lopunkin kodin lattiasta kattoon. Sitten vaihdetaan vähän järjestystä, maalataan seinää ja ruvetaan muuten vain sisustusrilluttelemaan!


Keittiöön liian suuri ruokapöytä saa siirtyä olohuoneeseen, johon tulee uusi ruokailutila. 





Tänne se tulee! Nyt kun kirppisromppeet on saatu jaloista pois, näpyttelin parit viimeiset myynti-ilmoitukset, pari huonekalua myyntiin. Kirjaston rullakko saa lähteä, ovesta tehty pöytä siirtynee keittiöön. Oikeasti olisin halunnut keittiöön pienen sivupöydän, mutta se näyttikin löytäneen paikkansa kuvasta katsoen oikealta tietokonepöytänä.


Tosiaan kaikki, jotka arvasivat, että kyllästyisin keltaiseen seinäneliöön kahdessa viikossa, voivat onnitella itseään. Luulen, ettei siinä ihan kahtakaan viikkoa mennyt. Mutta kerrankos tuota tekee jonkun päätöksen ja sitten muuttaa mielensä!


Olohuoneen päätyseinälle sopisi mukavasti joku retrotapetti, mutta saatan olla liian visu sellaisen hankintaan. Perusvalkoinen maalipurkki jo odottelee, että päästään peittämään keltainen neliö ikihyviksi.





Jalkapallopelipöydälle tuntuu olohuoneessa olevan yksi ainoa sopiva paikka, ja se ei ole tässä. Peli pääsee taas vanhalle tutulle paikalleen, sinne putkitelevision alle.


Verhotangolla roikkuu vanha ylioppilasmekkoni, jolle huomasin vaatteita karsiessa käyneen huonosti: puiselle henkarille taiteltu mekko oli ottanut puusta väriä. Sormet ristissä tungin mekon pesukoneeseen, ja se palasikin täysin yllättäen entistä ehompana takaisin. 
 
 



Muistin virkistykseksi täytyy vielä kaivella vanhoja kuvia. Näyttäisi siltä, että kymmenen viikkoa (hyvänen aika!) sitten tein ensimmäiset karsimisliikkeeni. Vielä hetki sitten näytti tältä:

 



Ja tältä:




 Ja tältä:





Ullakon pikaesikarsinta tuotti tämmöisen tuloksen:
 




Lapsen huoneessa näytti tältä:
 




Ja tältä:




Olipa kiva, että otin romuläjistä kuvia projektin varrella! Ihan mahtava katsoa näitä kasoja jälkikäteen ja muistella, että tuo ja tuokin tavara oli joskus työn alla.


Tässä samalla karsiessa olen ruvennut katsomaan Himohamstraajien jaksoja netistä. Sarja on aivan kauhean ahdistava, surullinen ja masentava, mutta jotenkin siitä sai samalla itse uutta intoa raivaukseen. Nythän ei intoa enää tarvita: nyt saa tehdä ihan mitä haluaa!


15 kommenttia:

  1. Ihana lattia <3 Mistä ja minkä niminen (siis valmistaja ym.)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Lattia on Laura Ashleyn Arctic Pine. Ostettiin se rautakaupasta, muistaakseni Bauhausista :)

      Poista
  2. Nyt näyttää jo paljon ilmavammalta!Ja kaikki me keräämme tavaraa itselle ja välillä hyvä luopua myös jostakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on ihan tosi tyhjää! Tuo kirjastorullakko on kirppisprojektin aikana toiminut lähtevän tavaran paikkana. Nyt sekin joutaa lähteä, kun ei enää kirppistavaraa ole :)

      Poista
  3. Hei! varmaan vapauttava tunne tuo kun olet saanut turhat raivatuksi.... (saa uutta tilalle :) )Sama homma olisi tarpeen täälläkin mutta kun en millään malta....höpsö minä kiinnyn tavaraan liikaa :/ Miten muuten se kosteusvauriosi, onko jo saatu korjattua? Luulin ensin että teet muuttopakkausta? Hauskaa kesää sulle toivotteleepe Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todellakin! Mutta on meillä siltikin tavaraa; jos rupeaisin heti perään karsimaan, saisin varmasti karsittua vielä vain lisää.

      Mulla itse asiassa tekisi mieli ostaa yhdet uudet kivat petivaatteet, vaikkei niille ole järkevää tarvetta. Ne ovat sellaiset tyylikkään sinisävyiset. Sopisi ihan hirveän hyvin meidän makkariin. En tiedä uskallanko, lähtee vielä lapasesta.

      Meillähän tämä karsinta alkoikin siitä, kun luultiin, että muutetaan pois. Haettiinkin hetken aikaa uutta kotia, mutta ei löydetty mitään. Se meidän home-epäily paljastui sisäilmaongelmaksi: painovoimaiselle ilmanvaihdolle ei riittänyt tarpeeksi tuloilmaa. Siksi sisäilma ei poistunut ulos vaan ulkoilmaa pukkasi sisälle. Ja kun kylppärin kautta ilma pukkaa muualle asuntoon, kosteus jää sisälle. Kosteus sitten kondensoituu pinnoille, mistä syntyy hometta (sitä "pintahometta"). Mikrobinäytteitä ei kuitenkaan otettu, koska ongelma oli kuulemma ilmiselvä, ja koska kivitalo ei kuulemma homehdu.

      Sisäilmaongelmaa korjailtiin lisäämällä seinään ikkunoiden viereen olohuoneeseen venttiili (porattiin siis kiviseinän läpi, remppamiehellä meni siihen useampi tunti). Kylppärin oveen tehtiin alaosaan rako ilmalle, ikkunoista poistettiin tiivisteitä.

      Vielä ei tiedä, onko nuo pienet muutokset auttaneet: nyt kun on niin lämpimät ilmat, niin ikkunoita ja parvekkeen ovea on muutenkin pidetty auki. Aika pienistä jutuista se ilmankulku on kiinni, mutta melko isoja ongelmia tulee, jos ei ilma kierräkään!

      Poista
    2. Saa nähdä syksyllä, kun ilmat kylmenevät, onko sisäilman laatu yhtään parantunut. Totta kai ajatus homeesta jäi selkäpiihin, vaikka saatiinkin tähän järkevä ja huojentava selitys.

      Poista
  4. Minä olen vielä epätoivoisen taipaleen alussa. Teillä näyttää kyllä todella avaralle!! Inspiroi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä raivaukseen! Kyllä se siitä, kun päättää ruveta :)

      Poista
  5. Oi vautsi, mikä urakka ja hieno lopputulos! Täällä on myös meneillään vastaavanlainen projekti, mutta (valitettavasti) olen vielä tuossa viimeisimpien kuvien vaiheessa - yläkerran aula on täynnä tavaraa, joka odottaa myyntiin tai kierrätykseen pääsyä. Olen kuitenkin jo saanut aikuisten makkarin raivattua ja näyttää niin kivalta, että sain ihan valtavasti motivaatiota urakan loppuunviemiseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinullekin; tuo rytöläjävaihe on aivan hirveä. Jos raaskii laittaa kaiken kerralla lahjoituskirpparille, pääsee helpoimmalla! Mutta jos ei raaski, näkee ison vaivan, kärsii ja ottaa lopulta opikseen. Eli hyvin siinä käy, teit mitä hyvänsä! Loppu häämöttää jo!

      Poista
  6. Mielenkiinnolla seurannut projektianne!!Miten paljon tuli noin euroja kaikesta myydystä tavarasta,mihin ajattelit käyttää,johonkin spessuun vai :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Viime kesänä käytin kirppisrahat spessutteluun, mutta nyt kirppisrahat valuivat mikä minnekin. Tässä kesän kynnyksellä on ollut niin paljon ekstrakuluja, ettei kirppissaldo näy oikein missään. Lapsen pyörän korjaukseen hujahti heti 300 euroa, ja samalla piti koko lapsen vaatevarasto uusia kerralla (viime vuoden vaatteet olivat käyneet pieniksi). Sen sellaista! Raha tulee ja raha menee!

      Mutta kyllä sieltä kirppismyynnistä silti tosi paljon tuli rahaa! Jos nyt oikein muistan, kallein tavara oli sohvapöytä, 50 e (itse maksettiin sen tarvikkeista 90 e, eli oikeastihan tässä tuli takkiin). Joistakin "paremmista" verhoista sain 20 e / pari, muut tavarat olivat muutaman euron juttuja. Alkuun meni paljon viiden euron juttuja niin kuin vaikka Kivi-tuikkuja, ja niistä kirppispottiin kertyikin nopsaa iso summa. Lopuksi laittelin samaan settiin kaikkea sellaista, joka ei mennyt muuten kaupaksi, ja pyysin korillisesta tai pussillisesta sekalaista rompetta esimerkiksi 2 tai 4 euroa, että sain kaiken menemään.

      Kirppistelin kahdessa erässä (esikarsinta + tarkempi karsinta), ja menin jossain vaiheessa kirjanpidossa sekaisin, kun kirppispurkki tyhjeni sitä mukaa kun sinne tuli rahaa. Mutta 1 300 euroon asti pääsin laskelmissa, veikkaisin että summa oli jotain 1 500 euroa. Ja sen eteen to-del-la-kin piti nähdä valtavan valtavan iso työ ja vaiva. Oikeasti valtava vaiva joka ikisen euron eteen.

      Omasta mielestä tuntui alkuun, että tarkemman vaiheen kirppissessiossa olisi tullut enemmän ropoja kuin esikarsinnassa: tarkemmassa vaiheessa kun karsin kaikkea "arvokkaampaa" kuten Arabiaa ja Iittalaa. Oikeasti enemmän rahaa sai esikarsinnasta, vaikkei siellä ollutkaan mitään arvokasta: tavaraa vain oli niin paljon, ja niistä yhden ja kahden euron jutuista tuli lopulta paljon isompi summa kuin muutamista Arabian ja Iittalan kalliimmista jutuista.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta ☺ ,motivaattoriksi pääsit minulle(kin).Olen saanut myytyä huonekaluja fbn kautta.Kirppiskamat odottaa sopivaa hetkeä..Nyt kun tulee juhannus,ja käyköhän heinäkuussa porukkaa kirpparilla.Ja pitäisi tuohon lähelle ykköskirppikselle käydä tekemässä keikka,että näkee käykö siellä väkeä!Ei kannata maksaa 30€ viikosta ja ajella monta kertaa toiselle puolelle Oulua😁

      Poista
    3. Onpa kiva kuulla! :) Facebookissa tosiaan tavara liikkuu mukavaan tahtiin. Joskus sain Torin kautta kyllä tosi nopsaa myytyä sellaista työkalutyyppistä tavaraa. Ja toisaalta jos itse löytää jonkun oikein herkun huonekalun vaikkapa ja soittelee perään, on monesti jo myöhässä. Eli kyllä siellä Torissakin tavara varmasti liikkuu, mutta ehkä pienet ostokset vaivattomimmin menevät Facebookin kautta.

      Jos on paljon tavaraa, pitäisi pitää kirpparia monta viikkoa, ja sitten sille pöydälle tuleekin jo paljon hintaa. 30 euroon saa jo myydä aika monta pientä tavaraa.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!