keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Kesäturkki ja pällimäinen onnellisuus



Viime postauksessa tuli monta toivetta koirien kuulumisista. En olisi arvannut, että Elmon ja Manun kuulumisia erityisesti odotetaan, ja tulinkin tästä tiedosta hirmuisen hyvälle mielelle. Minusta on itsestänikin kehkeytynyt sellainen hömppähenkisten koiravideoiden katselija, joka saattaa jumittua katselemaan aivan tyhjänpäiväisiä hyvänmielen videoita, joiden aiheena on vaikkapa koiran rapsutus, päiväunet tai se, että koira odottaa pallon heittämistä. Koirissa vain on sitä jotakin, joten onko ihmekään, jos tuollaisia videoita katselee. Ennen oman koiran omistamista en varmasti olisi tylsempää ajanvietettä osannut keksiä! No kissavideot tietysti, mutta jos ei niitä lasketa.


Elmolle ja Manulle kuuluu aivan hyvää. Turkki oli taas kasvaa rehahtanut löytökoira-lookiin, mutta eilen näytettiin taas saksia ja trimmeriä pehkolle. Molemmat koirat ovat sekarotuisia, ja kun Elmon karva pääsee täyteen mittaan, taka-alalle jääneet rodut puskevat pintaan. Mustalla pohjalla valkoiset karvat (lhaso apso, coton) saavat Elmon näyttämään aivan harmaahapselta, ja se nuortuukin heti kymmenen vuotta kerralla, kun vähän saksii.


Sain  Manun karvaturvan saksittua jotenkin surumieliseen ilmeeseen. Oikeasti Manu on oikein iloinen poika. Ehkä pitäisi vielä napsia vähän lisää? Trimmatessa Elmo itkee ja uikuttaa kuin ankanpoika, Manu vaipuu päiväunille. Manulta puuttuukin kokonaan itsesuojeluvaisto. Ei ole normaalia nukkua, kun trimmataan. Sitä paitsi nukkuminen tekee trimmaamisesta todella vaikeaa.








Elmo se ei suostu käskystä istumaan normaalisti. Pakko kenottaa epäluonnollisessa asennossa niin, ettei vahingossakaan jää kenellekään epäselväksi, ettei sitä kiinnosta totella käskyä. Elmossa on puolet kääpiöpinseriä, ja se on ihan hirveän kovapäinen koira, aivan toivoton jästipää. Ei todellakaan mikään ensikoira: Elmo on tainnut kouluttaa meitä enemmän kuin me ikinä sitä. Eikä se toden totta ole jäänyt Elmolta huomaamatta.





Manu puolestaan on niin tohvelo, että sitä monesti erehtyy luulemaan sohvatyynyksi tai pehmoleluksi. Elmolla ei ole vähääkään kiinnostusta miellyttää ihmistä, ja sillä on tasan yksi isäntä. Manu taas tykkää, kun ihmiset tykkäävät, ja se alistuu ajatuksestakin. Jos se tekee jotakin typerää, riittää, että sanoo pettyneellä äänellä että Manuuuuuu ja Manu luikkii häntä koipien välissä häpeämään. Jos Elmo tekee jotakin typerää ja sitä toruu, se tuijottaa uhmakkaasti suoraan silmiin ja oikein toivoo, että syntyisi kahakka. Elmon kanssa meillä onkin usein tahtojen taisto, eikä voittajasta aina ota selvää. 


Ei uskoisi, että nämä kaksi ovat sukua.







Kummassakin koirassa on puolensa: en haluaisi kahta pehmolelukoiraa, mutta en kyllä kahta jästipäätäkään. Kaksi aivan erilaista luonnetta tasapainottavat toisiaan mukavasti. Manu-rassulla on kyllä kova elämä: hieman itsekeskeisyyteen taipuva isäpappa pitää huolen, että se huomataan ensimmäisenä ja se saa kaikki lelut. Jos ruokailua ei vahdi, Elmo syö ensin Manun kupin tyhjäksi ja siirtyy sitten vasta omalleen.


Eilisiltana Elmon valtasi poikkeuksellisesti syvä, pitkään jatkunut onnellisuus. Se oli jostakin syystä niin tyytyväinen, että hymyili pällimäistä hymyään koko illan.
 




Onhan näistä turrikoista ihan järjetön vaiva, ja ennen kaikkea ne saavat kodin sotkuun pelkällä olemassaolollaan. Kantavat hiekkaa sänkyyn, ehkä punkkejakin, järsivät luita sohvalla ja mutustelevat ympäriinsä. Lelutkin jättävät niille sijoilleen, eikä niistä muutenkaan ole kodinhoidollisesti mitään hyötyä. Mutta on ne niin lutuisia silti, ja kun koirasta näkee, että se on onnellinen, tulee itsekin hirveän hyvälle tuulelle. Jos joku aivan syyttä ja täysin vilpittömin mielin naureskelee koko illan hymy pyllyssä, niin ei kai se voi mitenkään olla tarttumatta!


Parempi silti olisi olla tietämättä, miten mukavia koirat ovat. Miinuspuolet ovat mittavat, enkä niiden vuoksi ottaisi enää koiraa, jos en olisi kerran mennyt sitä tekemään. Ja nyt en koskaan osaisi olla ilman.


12 kommenttia:

  1. Ihana postaus. Tästä tuli hyvälle tuulelle. Kiitos! Rapsutuksia paljon molemmille karvaturreille ja aivan ihanaa juhannusta teidän koko porukalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä rapsutan turrikoita tervehdykseksi! Nyt niillä on aamupäiväuniaika meneillään, niin ei sovi häiritä, mutta hieman myöhemmin sitten!

      Mukavaa juhannusta!

      Poista
  2. Mekin just tänään lyhennettiin meiän Elmon turkkia, se inhoo sitä hommaa, ja siinä tarvitaan aina isännän apua, isäntä pitelee kiinni ja minä saksin..Hyvä siitä ei tule koskaan puoliväkisin leikatessa, mutta ompahan ainakin vähän vilpoisempi :)
    Tuttua tuo hiekan sänkyyn tuleminen, Elmo pitkissä karvoissaan sitä aina sinne kantaa...meiän kaksi kissaa on paljon siistimpiä siinä mielessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manulla ja Elmolla on ihan erilainen karvanlaatu. Manun kikkarakarvojen sisälle mahtuu aivan tolkuttomasti hiekkaa, Elmo kuskaa sitä sisälle huomattavasti vähemmän.

      Ei meilläkään trimmaus mitään huippuammattilaisen työtä ole, mutta kunhan nyt jotenkin saksii! Pianhan se taas kasvaa takaisin, eli vähän niin kuin vettä kantaisi kaivoon :)

      Poista
  3. On nuo kyllä ihania karvaturreja ja kovin ovat nyt komeita kun trimmasit vähän karvoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elmosta tulee minusta tosi hyvännäköinen, kun sitä trimmaa, mutta Manun kanssa on vähän niin ja näin :) Sen kasvoista tulee kyllä nätit, kun silmät saa kaivettua esille, mutta onhan se muuten aika sottainen.

      Poista
  4. Aivan hurmaava hymy tällä pällistelijälläsi!
    Monesti olen miettinyt koiran pitämisen järkevyytä. Rasavili sotkee, kuorsaa meidän keskellä ja rupsutteleekin toisinaan ihan estoitta. Lisäksi se syö tosi kallista ruokaa ja omistaa paljon turhikkeita. Haloo, mitä järkeä tässä on?
    Ei tasan mitään. Tämä on puhdasta rakkautta ihan pöhköön karvaturriin, joka todellakin on yksi perheenjäsen. Ikävä olisi ISO, jos tästä corgineidistä olisi luovuttava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elmo on jotenkin tosi ilmeikäs koira; siitä kyllä näkee ulospäin, mitä se ajattelee! Manun mielenliikkeitä on huomattavasti vaikeampi yrittää arvuutella. Se näyttää naamasta aina ihan samalta.

      Meidänkin koirat tuhnuttelee niin, ettei aina meinaa samassa huoneessa pystyä olemaan. Elmoa ja Manua se ei koskaan häiritse. Itse asiassa ne tuntuvat oikein nauttivan kaikesta iljettävästä ja haisevasta.

      Poista
  5. Voi, ihanat koirulit! Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  6. Täälläkin asustaa yksi hiekan sänkyyn kantaja-lelujen levittelijä-riehuja-tuhnuttelija-karvanaama!! :D Ihan paras ystävä ja sielunhoitaja siitä huolimatta.

    Aivan superihania nuo teidän karvanaamat, toinen teatraalisine ja toinen uhmakkaine elkeineen. ♡♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne niin tärkeitä, vaikka 90-prosenttisesti ovatkin pelkkää karvaa :) Manu sairastui viime viikolla, sai anaalirauhastulehduksen, ja oltiin siitä kovasti huolissaan. Onneksi antibiootit alkoivat nopeasti vaikuttaa, ja Manu on taas oma itsensä. Kärsivä, surullinen koira on niin surkea näky.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!