maanantai 30. toukokuuta 2016

Kirpparin kautta (pieni repsahdus)



Edellisiäkään romppeita ei ole vielä saatu kannettua kotoa pois, joten voitaisiin sanoa, että järkevä liike olisi olla tekemättä tässä vaiheessa uusia ostoksia.  Kesäjuhlien somistukset kaipasivat kuitenkin täsmäiskua kirpparille, ja tämän täsmäiskun sivuoireena kävi niin, että muutama tavara tarttui kotiinkin vietäväksi. Anteeksi?


Eikä mitä! Ihan mahtavia juttuja löytyi! Olen pysyttäytynyt pitkään kokonaan poissa kirpputorien viekoittelevilta käytäviltä, ja nyt tuli niin hienoja juttuja vastaan, että oksat pois.


Keltainen, ei-kai-minkään-merkkinen valaisin on väritykseltään ja aikakaudeltaan samaa sarjaa kuin eteisen Ariksen lamppu. Tätä uumoilen olohuoneeseen, jahka saamme järjestyksen vaihdettua.




Sorvattu kynttilänjalka löytää paikkansa kolmen muun sorvatun kynttilänjalan joukosta. Tässä on jo valmiiksi ihan kiva väri, mutta voisihan sen toisaalta maalatakin huvin ja harrastuksen vuoksi.


Kauno-kupit makoilivat kassan vierellä vitriinissä ilman hintalappua. Ajattelin, että hintalaputtomuus kielii niin kalliista hinnasta, ettei vaikuta kysyäkään. Kysyin silti. 10 euroa. Kaikki kolme! Otin vähän vahingossa takaisin: keväällä ennen pääsiäistä metsästin kippoja huonolla menestyksellä. Ostin neljä kippoa netin kautta yksityisiltä myyjiltä 20 euroa tsipale, ja petyin laatuun karmeasti (klik).





Nämä uudet, ihan pilkkahintaiset kupit ovat muodoiltaan ja kuvioinneiltaan täysin hyvät, mutta ihan pientä jälkeä niistä löytyy noin muuten. Ei haittaa! Oli muuten Alppilan Aarrearkku; sieltä joko tekee muikeita löytöjä tai sitten ei ollenkaan. 


(Tuli vähän paha mieli, kun innoissani menin hintaa hapuilleelle myyjäparalle möläyttämään, että itsehän olen ostanut näitä parillakympillä kappale. Korvaukseksi siitä mainostan nyt tätä satunnaiselta yllätysefektiltään aivan mainiota kirpputoria, ja toivon, että kaikki sankoin joukoin sinne nyt menevät.)





Retromekko (3.50 e) samoin Aarrearkusta. Ihana. Puuvillaa, varmaan jonkun itse aikanaan ompelema.





Kesäjuhlien somisteet ostin kaikki yhdellä kierroksella. Käväisin ensimmäistä kertaa ikinä Kaijonharjun Pelastusarmeijan kirpparilla, jossa näytti olevan oikea retronurkkaus. Vino pino verhoja tarttui mukaan, eikä niitä tarvitse enää juhlia varten etsiä!


Risa räsymatto on meidän vanha: se on maannut ullakolla odottamassa ihmettä, joka nyt siis on koittanut. Matto, sininen tilkkutäkki ja keltainen vauvapeitto muodostavat loikoilutilan nurmikolle.








Sain eilen sahatun nimikyltin hiottua valmiiksi iltamyöhällä. Tämä tulee roikkumaan katosta kettinkien varassa; taakse ajattelin lainata pari omaa keltaista verhoa, niin teksti erottuu paremmin. 


Kyltistä tuli minusta sittenkin oikein hieno, vaikka moneen kertaan meinasin lopettaa työn kesken. En nimittäin pälli huomannut ollenkaan kylttiä suunnitellessa ottaa huomioon sitä, että vanerisahassa on ehkä puoli metriä sellaista työskentelytilaa, jossa vaneri mahtuu kääntymään. Kaikkia kirjaimia ei näin isoissa kylteissä mitenkään saanut vanerisahalla sahattua, ja vihapäissäni otin sitten lopulta käyttöön pistosahan. Pistosaha taas ei ollenkaan käänny, ja lopulta rämpätin menemään miten vain ikinä pystyin. Uskomatonta, että kyltti koskaan näki päivänvaloa.





Sitten jos vielä muutamat tyynyt ompelisi ja nikkaroisi sen puuttuvan mysteeriesineen, pääsisi laskemaan, jäikö yhtään rahaa valoihin! Vaikka mitäpä sitä kesällä valoilla; tärkeintä on, että on kivat, kukikkaat verhot.


18 kommenttia:

  1. Mielettömiä löytöjä taasen. Tuon lampun adoptoisin meille koska vaan, ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lamppu kelpaisi vissiin useammallekin! Jahkailin sen suhteen joota ja eitä, mutta ajattelin, että jos se ei sovikaan siihen mihin sen olisi tarkoitus sopia, laitan ripiästi eteenpäin. Mutta eipä me vielä olla saatu järjestystä vaihdettua! Ja ehkä sen seinäkin voisi maalata ennen lampun kiinnitystä.

      Poista
  2. Nuo munakupit! En kestä! Miksi mulle ei satu koskaan tuollaisia löytöjä...
    Sinä onnenpekka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei mullekaan! Munakupit oli ihan käsittämättömän loistava löytö! Harmittaa kyllä, että menin turhaan pahoittamaan sen myyjän mielen. Olisin ollut ihan hiljaa vain.

      Mutta tuolla kirpparilla täytyy ruveta käymään useamminkin. Ne on just ne vähän syrjäisemmät kirpparit, jotka aina joskus pääsee yllättämään! Kaunot menee kyllä ehdottomasti tämän vuoden kirppislöytöjen top-kärkeen!

      Poista
  3. Lamppu kelpaisi oikein kivasti myös meille. Mahtava löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo keltainen väri on kyllä niiiiin syötävä! Minkähän pariksi se sopisi?

      Poista
  4. Vau mitä löytöjä! Vähän kirpaisee lukea näitä,kun on konmarituksen raivausvaihe kesken... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä raivaukseen! Mulla on raivaus onneksi takana, mutta en ole vielä päässyt eroon kaikesta lähtevästä tavarasta. Mutta ihan kohta pääsen! Ajattelin ommella ne kesäjuhlien koristetyynyt tänään, ja sitten lähtee fyllingiksi säästetty silppu!

      Poista
  5. No nyt on retroa. :) Itse bongasin Aarrearkusta kerran kasan niitä Pupu Tupuna-lasiastioita (olikohan Nuutajärven?) vitosella, mutta jätin ne sinne...!! Olivat vielä paketissa, herran jumala mitä mää oon miettiny!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pupu Tupunan astiat ei ole mulle tuttuja, mutta kävin Torista haarukoimassa niiden hintaa. Aijai! Voin uskoa, että kirpaisee! Eikä unohu ikinä :(

      Mutta ehkä tämä on merkki siitä, että joku vielä parempi kirppislöytö on tulossa? Ehkä ostat jonkun vanhan vempeleen, vaikka radion, jonka sisältä yllättäen löytyy kehittämättömiä negatiiveja, joihin on ikuistettu ennennäkemättömiä otoksia Hitleristä ja Eva Braunista. Alasti. Myyt kuvat pois, ostat jonkun lomamökin ja jäät eläkkeelle. Pupu Tupunat kalpenee sitten sen rinnalla.

      Pupu Tupunasta nousee mieleen erittäin haalea muisto sellaisista pienistä karkkirasioista. Melkein niin kuin maku olisi ihan kielen päällä, samoin tuoksu. Niitä myytiin ainakin joskus 80-luvun lopulla.

      Poista
  6. Tuo retromekko on kaunis, mutta niin laittaa hymyilemään tuo auringonkeltainen valaisinkin! Itse vähän vierastan keltaista, mutta katselen uteliaasti teitä, jotka uskatavat sen ottaa mukaan joko pukeutumiseen tai sisustukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retromekko on jo päässyt käyttöön! Se on kyllä aivan ihana :)

      Meillä löytyy keltaista aina vähän sieltä ja täältä. Vahvat perusvärit näyttää minusta hyviltä keskenään, tosin helposti tulee tunkkainen yhdistelmä.

      Poista
  7. Minulla on menossa Kon Maritus ja laitan tavaraa pois talosta. Kuitenkin samalla hankin myös uutta. Ajatushan kuitenkin on, että osa tavaroista tekee onnelliseksi. Hih. Ja jos löytöjä sattuu kohdalle, niin kyllä niihin on lupa tarttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä maritukseen! Mulla on nyt karsinta melkolailla ohi, ja saa alkaa laitella kotia. Kiva, kun pääsee sisustamaan melkein tyhjältä pohjalta! Yritän olla varovainen, mutta ainakin uudet verhot on tulossa :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitokset! Kirpparointi on kyllä mukavaa :)

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!