keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Evakossa



Evakossa ollaan! Eilisen vaatehuoneen homelöydön jälkeen päätimme kokeilla siirtyä olohuoneen puolelle nukkumaan. Makuuhuone jäi nyt tyhjilleen ja olohuone on aika tupaten täynnä.


Oli muuten ensimmäinen aamu herran aikoihin, kun herään niin, ettei tarvitse ensimmäisenä niistää ja aivastella. Eiköhän se ole tuo makuuhuone, jossa pahin ongelma on. Mutta ei kuitenkaan niin paha, että home olisi tarttunut sänkyyn ja petivaatteisiin ja siirtynyt sitä myötä olohuoneeseen. 


Eilen iltamyöhällä koin mahdottoman älynväläyksen. Sellaisen, että aivoista kuului oikein raks raks raks ennen kuin tärähti. Vaatehuoneen homeinen palkkihan ei suinkaan ole kantava rakenne vaan vieressä olevan kylpyhuoneen räppänän ilmanvaihtokanava! Kun tämä asia valkeni, guuglettelin ilmanvaihtokanavan kondensio-ongelmaa, ja törmäsin sellaiseen juttuun, että vesi saattaa kondensoitua ilmanvaihtokanavan pinnalle, jos kanavaa ei ole eristetty (joskin näissä kyllä puhuttiin siitä, että kanava kulkisi kylmän ullakon läpi, mutta viileähkö vaatehuone on melkein sama asia). Tämä koko ongelma on ihan huippuunsa mielenkiintoinen, vähän kuin Salattuja Elämiä seuraisi. Kaikkea sitä! Ja miten pienistä puutteista voikaan kehkeytyä monenlaista ongelmaa. 


Huoltoyhtiö on tulossa tarkistamaan tilanteen pian, ja jään jännityksellä odottamaan, minkälaista pakkelia ongelman ratkaisemiseksi tarjotaan. (Jätän nyt mainitsematta sen, että mielestäni huoltoyhtiöllä on ollut tapana tarttua kaikenlaisiin ongelmiin vähän sellaisella tylsämielisen ihmisen otteella: jos jostakin huomauttaa, juuri tasan se asia korjataan, mutta ei yhtään käytetä järkeä ja poisteta itse ongelmaa. Hyvänä esimerkkinä ulkokaton rappaukset, jotka vuosi takaperin alkoivat oikein tuulisina päivinä irtoilla. Räystäältä putoili nyrkin kokoisia murikoita maahan. Siinähän olisi voinut käydä vaikka kuinka pahasti! Mitä jos lapsi olisi jäänyt alle? Tai vaikka auto. Kun kotoa lähtiessä soitin ongelmasta, kotiin palatessa huomasin, että ne murikat oli käyty lakaisemassa pois. Eeh! Eh! Kun seuraavalla tuulisella ilmalla murikoita taas aivan odotetusti putoili, ilmoitin omistajalle, joka onneksi jo pisti töpinää kinttuihin, kulkuväylälle laitettiin varoituskyltit ja koko räystäs korjattiin. En siis ota tätä asiaa puheeksi. Voihan sitä paitsi olla, että muut huoltoyhtiöt ovat vielä paljon surkeampia ja entistä tylsämielisempiä.)


Voi meidän tyhjää makuuhuonetta. Ilmassa on sellaista lähdön tunnelmaa, että pieni haikeus jo iskee. Nämä seinät ja nämä lattiat me ollaan itse tänne rempattu.





Elmo rassukka ei osaa suhtautua tämänkaltaisiin elämänmullistuksiin joustavasti. Sänky lähti makuuhuoneesta, sitkeä Elmo jäi.





Manu puolestaan käsittelee asiaa järkevämmin: se näyttää siirtyvän sinne, missä sänky kulloinkin on. Oikein fiksua, Manu!
 



Ulkona alkaa olla sellaiset kurakelit, että koirien tassujen mukana kulkeutuu joka lenkki sisälle ainakin sata grammaa hiekkaa. Kuljeskelen ympäriinsä rikkalapion ja kihvelin kanssa, mutta enpä taida viitsiä tämän kaaoksen keskellä kaivaa moppia esille.


15 kommenttia:

  1. Voi hyvä tavaton!! Luin nyt vasta tuon edellisekin postauksen...hometta on ja selvästi. Älkää vaan tyytykö mihinkänn "paikkamaalaukseen"!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mikrobitutkimusta (vai mikä se nyt on, se joka paljastaa homeen tyypin) kaipaisin minä. Miten näistä nyt silmämääräisesti osaa mitään sanoa. Tai etenkään sitä, mitä pinnan alta löytyy. Veikkaisin, että tuossa vaatehuoneen palkissa ja keittiön kylmäkaapissa on kyse kondensiovedestä, joka pakkautuu kylmää pintaa vasten. Kuka tietää, onko se vaarallista.

      Poista
  2. Oisko niin, että huoltoyhtiöt eivät huomioi vuokralaisten valituksia? He yrittävät päästä mahdollisimman helpolla ja halvalla, eivätkä tee mitään ylimääräistä, ellei siitä saa erillistä korvausta...ja sitähän ei saa jos ei isännöitsijä ole tilannut työtä. Varmasti on myös hyviä ja vastuullisia huoltoyhtiöitä, jotka hoitaa hommat kunnolla, mutta valitettavasti kyllä se maine on usein laiska ja saamaton.

    Rapakeliaika alkaa mullakin kiristää hermoja, kun tassupesulla joutuu käymään joka lenkin jälkeen. Eikö sunkin olisi helpompi pestä tassut kun lakaista lattioita? Tsemppiä koiruuksille muutoksen kourissa! :) Joillekin se voi olla kovempi paikka kun toisille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti on juuri näin. Luultavasti huoltoyhtiöllä on joku perussopimus, johon kuuluu perusasiat, ja kaikki ekstra pitää hyväksyttää omistajalla. Ei tietenkään kenenkään kuulu ilmaiseksi ja omalla ajallaan hoitaa mitään töitä, mutta eikö se nyt vain olisi järkevää, että huoltoyhtiökin pitäisi silmät auki ja oma-alotteisesti ilmoittaisi puutteista omistajalle.

      Me käytetään koirien tassuille eteisessä mikrokuituliinaa, mutta kyllä sitä kuraa silti aina eteiseen kantautuu ja rikkalapio viuhaa. Manun tassut varsinkin imevät ihan tolkuttomasti hiekkaa. Ihan supersuperlikaiset tassut pestään kylppärissä, mutta sinne koirat pitää erikseen kantaa.

      Poista
    2. Ehkä perushuoltomiehillä ei ole ylimääräistä aikaa/viitseliäisyyttä ilmoittaa mistään ylimääräisestä. Heillä saattaa olla vakiintunut tapa että hoidetaan vain omistajan valittamat asiat ja itse ei mihinkään puututa. Työkulttuurit saattaa olla niin erilaisia eri firmoissa..jossain oma-aloitteisuus on kiellettyä. Ei ole vanhoista kunnon talonmiehistä tietoakaan...

      Poista
    3. On varmaan aika tiukat raamit, minkä sisällä tehdä asioita. Kyllä nämä meidän huoltomiehet kuitenkin on symppiksiä ihmisiä, eikä se se tietenkään heidän vikansa ole, jos ei asioita hoideta.

      Poista
    4. Mutta juurikin tuommoinen vanha kunnon talonmies olisi aika mahtava. Semmoinen, joka itsekin asuu talossa ja näkee, mitä pitää tehdä.

      Poista
  3. Ehkä olet asiaa ajatellutkin, mutta mainitsen varmuuden vuoksi... Olin itsekin ennen ahkera kirppistelijä ja vanhat tavat ovat mielestäni usein todella kauniita. Mutta. Niissä saattaa piillä myös homeongelma. Mummovainaan perintöaarteet on ehkä kaivettu jostain kosteasta kellarista, puhdistettu ja laitettu myyntiin eikä se aina riitä, todellakaan. Teilläkin on paljon vanhoja huonekaluja ja esim. tuo sängynpäätynä toimiva vanha ovi - niin mielettömän kaunis kuin onkin - voi hyvinkin aiheuttaa oireita sekin. Minäkin löysin joskus roskakatoksestamme pinnatuolin, jonka ajattelin hioa ja maalata työtuolikseni. Toin tuolin sisälle ja jätin eteiseen odottamaan sitä hetkeä. Aina kun kävelin sen ohi, aivastelin ja nenä alkoi vuotaa. Vuorokauden mietin asiaa ja kannoin tuolin takaisin roskakatokseen, josta sen joku toinen haki. Ongelma poistui, enää en aivastellut. Kannattaa siis suhtautua varauksella ja järjellä, vaikka se välillä vaikeaa onkin. Käytetyt tavarat (ja vaatteet) voivat homeen lisäksi tuoda mukanaan luteita tai muita tuholaisia ja olen aika 100 % varma, että myöskään niitä ei kukaan halua kotiinsa. Pakastaminen (luteilla muistaakseni tunti-pari ja turkiskuoriaisilla viikko) ja saunottaminen (pari tuntia?) auttaa.

    Nimimerkillä "kirpparilta ostetut takki ja housut pakastimessa tälläkin hetkellä"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole oikeastaan ajatellut, ettäkö vanhoissa tavaroissa voisi olla hometta, mutta tuholaiset ovat käyneet mielessä. Joku iso nojatuoli on aika vaikea ruveta saunottamaan (ilman saunaa) tai pakastamaan (kun ei ole pakkaskeli tai tilaa viedä ulos). Onhan se vanha tavara aina pieni riski, ja tuholaiset olisivat vihonviimeinen ongelma.

      Poista
  4. Mie olen myös homealtistunut ja sitä myötä mys miun rakas kirppis -ja vanhojen kamojen haalimisharrastus on jäänyt vähemmälle. Homeitiöt lähtee kovista materiaaleista, kuten asioista, peileistä, metalleista ym. pois pyyhkimällä vaikkapa alkoholilla. Mutta huokoset kamat, huonekalut ja tekstiilit on aivan ehdoton nounou homesairaalle.

    Sulle pitäisi saada joku homenokka käymään sun luona, joka osaa satavarmasti sanoa haiseeko teillä homeelle ja missä. Homenokka, voi olla myös altistunut ihminen, en tarkoita pelkästään homekoiria.

    Homeasioissa muuten kannattaa kysellä apuja vaikkapa feissarin Home Sweet Home-ryhmästä. Siellä on paljon osaavaa ja asiantuntevaa porukkaa auttamassa, vaikka ihan pienissäkin mieltä painavissa asioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, olisipa karseaa joutua luopumaan kirppistelystä!

      Lueskelin Homepakolaisten sivuilta erilaisista hometyypeistä: jotkut ovat sellaisia pirulaisia, etteivät lähde suunnilleen millään, esimerkiksi 90 asteen pesulla. Toisiin ei tepsi desinfiointi, vaan se suorastaan parantaa jäljelle jäävien itiöiden kasvumahdollisuuksia. (http://homepakolaiset.fi/13_myytti.html) Toivottavasti (ja erittäin luultavasti) meillä ei ole mitään noin pahoja itiöitä.

      Kiitokset ryhmävinkistä! Voitko linkata sen tarkalleen; löydän vain sisustusaiheisia ryhmiä tuolla nimellä :)

      Poista
  5. Minä asuin hometalossa pari vuotta. Olen haalinut kotiin lähes kaiken kirppareilta. Terveystarkastaja antoi homeongelman selvittyä tarkat puhdistusohjeet. Sohvan, nojatuolin,sängyt ja lapsen pehmolelut jouduin heittämään säälimättä pois. Tekstiilejä pesin korkeimmassa lämpötilassa kera etikan monen monta kertaa, mutta oireilu ei loppunut pesukerroista huolimatta. Uuteen homeettomaan kotiin muutettua, pesin vodkalla lipastot, senkit ja muut täyspuiset huonekalut, ennenkuin sisälle kannoin. Melkoinen revohka. No sitten huomasin että homeasunnosta tuotujen tavaroiden kohdalla nenä menee tukkoon, silmät vuotaa ja kutittaa. Aloin olla jo niin loppu oireiluun että heitin kaiken pois. Sain kovia nivelkipuja ja vatsa oli jatkuvasti sekaisin. Päänsärkyä, pohjaton väsymys yms.. Kun kämppä oli tyhjä loppui oireetkin. Tuntui kummalta herätä, ettei ollut nenä tukossa tai väsynyt olo. Pitkään asuin lähes tyhjässä asunnossa, mutta nyt alkaa jo näyttää kodille. Monet ruoka-aineallergiat jäi (en osaa oikein muuhunkaan yhdistää, kun aiemmin elämässä ei mitään allergiaa ym. Ole ollut) Ikäviä juttuja nämä on, eikä kenellekään toivoisi. Mutta aika yleisiä. Omaa kehoa kannattaa kuunnella ja maalaisjärjellä miettiä. Jokaisen pää ja kroppa on kuitenkin oma ja erilainen, toisilla herkempi kuin toisilla. Mulla auttoi meditaatio pääsemään omasta homehelvetistä. Aloin olla ihan "osastokamaa" 😂 Paljon alkaa mieli ja pää värittämään uusia oireita ja luuloja, kun jatkuva stressi ja väsymys ym. Oireet päällä. Iloa elämään ja tsemppiä tulevaan muuttoon! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikein saa tuosta terveystarkastajasta mitään irti: olen laittanut sähköpostia, mutta vastaukset ovat sellaisia "ei voi tietää, varmaan ihan ok". Katselin eilen kuntokartoituksen hintoja (tulevaa kotia ajatellen) ja listassa oli myös mikrobinäytteiden otto. Olikohan hinta alkaen 80 e / tunti; ei siis todellakaan mikään sellainen tutkimus, jonka itse vuokralaisena omaan piikkiin menisi tekemään. Jo kai tuo tutkimuksen hinta ylittäisi kaiken meidän omaisuuden arvon :D

      Me nukutaan nykyään olkkarissa, kun ajateltiin, että makuuhuone on meidän kodin homeisin paikka. Heti seuraavana päivänä sängyn siirtämisestä huoltomiehet tulivat kosteusmittarin kanssa mittaamaan nurkat, ja olkkarissa onkin lukemat ihan samaa tasoa makkarin kanssa. Ensimmäisen yön kuvittelin nukkuneeni niin, ettei aamulla tarvinnut niiskuttaa. Seuraavana aamuna niiskutus palasi. On kyllä jännä nähdä, loppuuko tämä kummallistakin kummallisempi aamunuha sitten, kun muuttaa muualle.

      Kiitokset kivasta kommentista! Onneksi sinä pääsit homeesta eroon, vaikka pitikin luopua tavarasta.

      Poista
  6. Hieman sekava oli tuo aiempi viestini. 😂 Mutta piti siis vielä sanoa, että olen sisustanut nykyäänkin kotini kirpparikamalla ja vaatteeni ostan edelleen myös kirppareilta. Tovi meni että oireili käytetylle tavaralle, mutta nykyään ei ongelmaa. Tosi homeisen tavaran kohdalla alkaa huojuttaa ja silmät vuotamaan, mutta sellainen tavara jääkin sitten ostamatta. Kannattaa se sädesieni ainakin pyytää ottamaan näytteellä, se kai on sellainen mörkö ettei lähde mistään ja millään ja oireilu saattaa jatkua jos tavaroita säästätte. Ja pieni vinkki vielä, osta sellaista pesuainetta kuin Universal stone. Prismasta saa vajaalla 20 eurolla. Täysin biohajoava, eikä pitäisi toimia homeiden ns. Ruokana. Äärimmäisen tehokas siivouksessa muutenkin. Ja käy kaikille pinnoille. Mikäli ei kaapistasi tätä ihmettä vielä löydy. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höps, ei ollenkaan! Sitä paitsi sekavissa viesteissä on mukavasti purtavaa; vähän niin kuin ratkaisisi sanaristikkoa! :)

      Jotkut on tosiaan herkkiä vähäisellekin homeen tuoksulle, jos on kertaalleen päässyt altistumaan. Olenkin kinunnut mielipiteitä meidän kodin tuoksuista sellaisilta vierailijoilta, jotka ovat herkkiä.

      Minulta puuttuu aivan kokonaan sellainen palikka aivoista tai nenästä, joka tunnistaisi mummolan tuoksun: eilen löysin kylmäkaapin sisältä lisää valumajälkiä (en ennen osannut niitä etsiä, enkä ollut kiinnittänyt niihin mitään huomiota). Minusta kaapissa ei tuoksu millekään, miehen mielestä ummehtuneelle.

      Universal Stonea onkin paljon hehkutettu! Olen joskus sitä kokeillut kertaluontoisesti, mutta en koskaan tullut itselle hankkineeksi. Oikein vaikeille jäljille tapaan näyttää joko tennispalloa tai ihmesientä; ne tosin hinkuttavat pinnan naarmuille.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!