keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Elmon bileet (+ tunnelmia kosteusmittauksen jälkeen)



Taas on aihetta juhlaan; Elmo-koira viettää tänään 5-vuotissyntymäpäiviään! Ja voi että meillä oli kemut! 


Syötiinkö jauhelihaa? Syötiin! Syötiinkö raakaa kananmunaa? Kyllä! Avattiinko maitopurkkiin piilotettu herkkukätkö? Avattiin!












Manu oli täydellä sydämellä mukana juhlinnassa. Tästä kuvasta huomaa, minkälainen hierarkia Manun ja Elmon välillä vallitsee. Elmo odottelee lupaa ruuan ottamiseen oman kuppinsa äärellä, mutta Manu joutaa odottamaan jossakin takavasemmalla.





Synttärikakkuna toimi tuttuun tapaan jauheliha-kananmunamössö. Lisäksi pikkuisen lohta, jonka Manu kylläkin jätti syömättä. Sanomalehteen on pakattu Elmolle uusi pehmolelu. Maitopurkeissa oli pureksittavaa herkkua (Manu ei taas saanut omaansa auki).
 




Kävin tänään pakkaamista varten hakemassa pahvilaatikoita kaupasta ja löysin peräti yhden lootan (jonka senkin unohdin autoon). Huoltomiehet kävivät nimittäin tänään aiemmin piippailemassa nurkkia kosteusmittarilla, jonka jälkeen käytiin omistajan kanssa kummallinen puhelinkeskustelu. Mitään sellaista ei mittauksissa tai puhelussa ilmennyt, ettäkö voisimme edes harkita tähän jäämistä, päinvastoin. Kylppärin kosteusarvot mittarilla luettuna olivat yllättäen normaalit, mutta sen sijaan kosteusmittari näytti kosteutta _joka_ _ikisessä_ mitatussa seinässä muualla (lukemat otettiin nurkista, katon rajasta). Makuuhuoneen ulkoseiniä osasin odottaakin, koskapa olemme siellä niiskuttaneet, mutta myös keittiö, olohuone ja lapsen huone ylittivät raja-arvot. Huoltomiesten mukaan normaali raja olisi 40; meillä mittari näytti lukuja 60-70 kaikissa testatuissa nurkissa. 


Kosteusmittarin arvoistahan ei erkkikään osaa sanoa mitään, mutta ei tuo minusta hyvältä kuulosta. Ilman muuta nyt pitäisi tehdä kunnolliset tutkimukset, porailla seiniä ja ottaa näytteet. Mikä siellä kasvaa? 


Mikä on muka vaihtoehto? Että ei tee tutkimuksia? Kyllä vain!


Ja mikä parasta! Huoltomiehet kertoivat, että makuuhuoneen seinää on tutkittu jo jonkun edellisen asukkaan aikana ja silloin jo kosteaksi todettu! Oikeasti! Ennen meitä! Mitattu ja kosteaksi todettu! Vaadin omistajan kanssa jutellessa kunnollisia mittauksia, mutta se oli aivan yhtä kuin olisi heinäseipäälle puhunut. Paitsi että heinäseipään kanssa keskustelu ei ota hermoon.


Ongelma täällä on riittämätön ilmanvaihto, mikä tarkoittaa, että painovoimainen räppänä kylppärissä ei toimi sisältä ulos vaan ulkoa sisälle: kylppärin kostea ilma puskee muualle asuntoon, minne kosteus sitten jää muhimaan. Ja näin on ollut ties kuinka kauan; näin kosteutta on päässyt aikojen saatossa kertymään. Omistajan mielestä riittää, että kylpyhuoneeseen asennetaan hormituuletin. Varmasti tuo pömpeli on ihan paikallaan ilmanvaihdon kannalta, mutta jos kerran kosteusmittari näyttää selkeää kosteutta seinissä, eihän niitä mitenkään voi jättää tutkimatta! Seinien kosteusongelma on kyllä heillä ollut pidempään tiedossa kuten huoltomiehet ilmeisesti ei-toivotusti lipsauttivat: omistaja kiisti koskaan kuulleensa mistään tällaisesta, mikä ei voi mitenkään olla mahdollista, jos yhtään on perillä talon asioista. Ongelmaa ei ole ratkottu ennen, eikä sitä ratkota nytkään. Meitä ennen asuneilla on ollut tässä ongelmaa, meidän jälkeen muuttavilla tulee olemaan tässä ongelmaa.


Muissa talon asunnoissahan on tietenkin aivan samanlainen ilmanvaihtosysteemi. Vähän veikkaan, ettei ilmanvaihto-ongelma ole vain meidän asunnon ominaispiirre. Ja vielä vähän enemmän veikkaan, ettei muihin asuntoihin olla tekemässä yhtään mitään.


27 kommenttia:

  1. Tuo hormituuletinpa saattaa pahentaa tilanteen ykkösestä sataan, koska imiessään ilmaa, kiskasee se samalla homopöpöt seinistä huoneilmaan. Alkosta kannattaa käydä hakemassa laatikoita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, no tuohan kuulostaa mahtavalta. Se olisikin oikein kirsikka tähän homeiseen kakkuun.

      Kävelin muuten tänään marketissa Alkon ohi (siinä edustalla on kaappi, josta saa ottaa laatikoita), mutta en muistanut niitä kurkata, vaikka se oli minun alkuperäinen suunnitelma.

      Menen guuglettamaan hormia ja hometta.

      Poista
  2. Onnea Elmolle <3
    Käyrät kyllä nousi nyt teidän puolesta. Kuinka monen ihmisen pitää tuolla sairastua? Todella edesvastuutonta toimintaa asunnon omistajalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallista kyllä. Homettahan täällä ei ole todettu (koska sitä ei tutkita), mutta huono ilmanvaihto ja kosteutta kosteusmittarilla mitattuna.

      Poista
  3. Voi kurjuus, että ne tosiaan oli kosteutta/hometta. :(
    Mutta suloisia koissuja teillä ja ihanat juhlat heille vietetty! Onnea myös heille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosteusmittarilla mitataan tosiaan kosteutta; home pitäisi erikseen tutkia ottamalla näytteitä ja porailemalla seiniin reikiä. En tiedä, onko mahdollista, että seinät olisivat olleet kosteat jo vuosia, mutta siellä ei olisi hometta.

      Kiitokset Elmon puolesta!

      Poista
  4. Onnea Elmolle! Meidän Elmo on jo noin 7 v, sen synttäripäivää kun ei ihan varmuudella tiedetä, mutta 7-8 v se on. Voi harmi tuota teiän home-juttua, meillähän on tässä pikku talossa ollut myös hometta, ja tää on vielä omistus-asunto, viisi ja puoli vuotta sitten ostettiin. Sitten makkarin katto vuoti ja mulla oli ollut pitkään nuha aamuisin sitä ennen...ja sieltä löytyi homeista eristepurua, joka oli jo vuosia ennnen meitä sinne tullut. Se remontoitiin ja aamu-aivastelut loppui siihen. No sitten kuitenkin keittiössä aivastelutti ja sanoinkin miehelle, että onkohan täällä vielä hometta. Ja kyllähän sit keittiön lattia remontissa lattian alta löytyi entinen vesivahinko :( Sen jälkeen on mennyt hyvin, mutta nyt mulle on tullut kuivaa yskää ja kurkun karheutta jo pitkän aikaa, niin mietinkin, että mistäs tää nyt johtuu...? Tsemppiä teille ja toivottavasti löytyy uusi hyvä asunto, onneksi te olette vuokralla! Sulla on niin kivasti ja värikkäästi sisutettu koti, tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin menee koirien iät sekaisin :) Ei vain muista!

      Voi ei, kuulostaa kyllä kauhealta! Olisiko teille apua homekoirasta? Koira voisi merkata ne paikat, jotka kannattaisi tutkia.

      Onneksi ollaan vuokralla, ja ainahan sitä joku luukku löytyy. Kaikki vaihtoehdot vain vaikuttavat niin ankeilta! Enkä millään jaksaisi ruveta enää vuokra-asuntoa remppailemaan.

      Poista
  5. ...ja nyt vaan pakkaamaan ja laatikoita lisää haalimaan! Onnea Elmolle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään haettu neljä pienehköä viinilaatikkoa! Ei yhtään lootaa vielä pakattuna :) Ehkä tämää on alkuvastustusta; kohta innostun!

      Poista
  6. Plus hormituuletinta ei saa asentaa kerrostaloasuntoon jossa on painovoimaisesti toimiva, rakenneaineinen ilmastointikanava (rakennusmääräyskokoekma D2)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko totta? o.O Mutta korvaako se hormituuletin sitten painovoimaisen ilmastoinnin eli ne eivät toimisi yhtä aikaa eli tuo sääntö ei pätisi? Kai ne remppaajat sentään tietävät?

      Toivottavasti laittavat pömpelin vasta sitten kun me olemme lähteneet.

      Poista
  7. Myöhäiset onnittelut ihanalle Elmolle!

    Psst. Blogissani (ja feissarisivullani) on meneillään arvonta, jossa voi voittaa minun tekemän maalauksen omasta lemmikistään tai muusta eläimestä. Elmostahan tulisikin komea taulu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elmon puolesta kiitokset! Onpa ihana arvonta; kiitos vinkistä! <3

      Poista
  8. Rakastan meidän vanhaa asuntoa, mutta ilmanvaihto on kyllä yksi murheenkryyni... Meidän asunnossa ei onneksi ole omaa suihkua (kellarissa yhteinen kaikille), joten ongelma ei pääse kärjistymään.

    Rakennus on rakennettu -59, eikä ilmanvaihtohormeja ole ikinä puhdistettu. Lisäksi ne räppänät sijaitsevat vessassa ja keittokomerossa. Kummankaan ovia meillä ei voi pitää auki kissojen takia. Meidän ilmanvaihto hoidetaan pitämällä ikkunoita auki, yleensä 24/7. :D Joskus tulee sanomista, mutta aika hiljaista on ollut kun selitin ettei meidän asunnossa pysty olemaan jos ikkunat ovat kiinni ja me miehen ja kissojen kanssa ollaan täällä ja esim mies pelaa Xboxilla. Ilmaa voisi leikata veitsellä silloin.

    Vanhoissa asunnoissa on kyllä muutamia huonoja puolia, kuten ilmanvaihto ja sähköpistokkeiden vähyys ja niiden paikat.

    Oon todella pahoillani mitä te olette joutuneet kokemaan tuon homeasian yhteydessä. Toivottavasti uusi asunto löytyy pian. Ja toivottavasti omistaja tulee järkiinsä ettei muut joudu enää kärsimään. Home on kuitenkin aika vakava asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huij, en tarkenisi ikinä, jos ikkunat pitäisi pitää auki! Tuo kylppärin räppänäkin on ihan kauhea, kun se pakkasilla pukkaa kylmää ilmaa sisälle. No sehän paljastui vasta jälkikäteen, ettei sen niin kuulu toimia (ei saa tarpeeksi tuloilmaa eli toimii väärin päin, ulkoa sisälle ei sisältä ulos).

      Olen samaa mieltä mainitsemistasi vanhojen asuntojen huonoista puolista. Muuten ne ovat kyllä ihania!

      Poista
  9. Onnittelut kaikesta muusta huolimatta Elmolle!
    Hemmetin vuokraisäntä! Tuollaiset eivät kyllä välitä muista ihmisistä pätkääkään! Luulisi edes sitten omaisuutensa kunnossapito kiinnostavan, eikös tuollainen asunto ole sijoitus jos mikä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, voiko olla, ettei tarkempia tutkimuksia haluta tehdä siinä pelossa, että koko talo olisi aivan mätä. Jos olisikin joku pieni korjattava asia, niin kaipa se korjattaisiin, mutta jos siellä onkin jotakin niin valtavaa, ettei kannata sellaiseen urakkaan ruveta.

      Saisipa oikeasti kunnollisen vastauksen: jos seinät ovat vuosikausia olleet kosteat, onko mahdollista, että ne eivät olisi homeessa?

      Poista
  10. Asuntosi on ilmeisesti asuntoyhtiössä? Yhtiö omistaa talon ja rakenteet, asunnon omistaja vain oikeuden käyttää tiloja. Vuokranantajaa ei varmaan paljon kiinnosta, uusia vuokralaisia löytyy.
    Mutta ota yhteyttä taloyhtiön hallitukseen ja kerro ongelmista ja myös vuokranantajan toimimattimuudesta, koska hänhän on ilmoitusvelvollinen osakkeensa ongelmista.
    Vaikka nyt muutattekin, kannattaa ilmoittaa, ettei enää uudet ihmiset joudu altistumaan homeitiöille ja kosteudelle.
    Iloa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Oikaisin, kun puhuin "omistajan" kanssa juttelemasta: tämän kerrostalon ja muutamia muitakin kerrostaloja omistaa yhtiö, jonka edustajan kanssa juttelin puhelimessa. Eli eikö tuo yhtiö sitten ole sama kuin taloyhtiön hallitus?

      Joku tässä talossa ennen asunut luki näitä postauksia ja vinkkasi homeryhmästä, jossa oli keskustelua samasta talosta (entisiä pois muuttaneita asukkaita, jotka kertoivat omista kokemuksistaan). Olikohan näitä nyt neljä; lisäksi on se tai ne jotkut, jotka ovat aiemmin tässä asunnossa asuneet ja nuo kosteusmittaukset pyytäneet. Pyysin noilta kirjoittajilta luvan välittää viestit nimen kanssa omistajille.

      Poista
  11. Otahan pikimmiten yhteys teidän taloyhtiön isännöitsijään (ensisijaisesti) tai hallituksen puheenjohtajaan. Sille taholle kuuluu ilmanvaihtoasiat ja varmasti aika pitkälle nuo sen puutteista johtuvat asunno(i)ssa ilmenevät kosteudet/homeet. Tapahtunuttahan se ei korjaa ja ehdottomasti teidän pitää tuosta homeloukusta pois muuttaa :( Vaikea kyllä ymmärtää noin välinpitämätöntä vuokranantajaa ja törkeän välinpitämätöntä isännöitsijää, joka taatusti kaikkien noiden vuosien aikana (kerroit että edellisilläkin asukkailla ollut ongelmia) on jotakin kautta saanut tiedon ongelmista! >:( Toivottavasti onnistutte löytämään uuden kodin pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan kaikki blogissa kirjoitetut asiat kuuluvat taloyhtiölle, sillä se vastaa rakenteista. Kirjallinen yhteydenotto isännöitsijälle ja hallituksen puheenjohtajalle. Huoneiston omistajalla on vain hallintaoikeus.
      Tsemppiä muuttoon ja onnea tulevaan kotiin.

      Poista
    2. Puhuin siis "omistajan" kanssa juttelemisesta, mutta oikeasti puhuin yhtiön edustajan kanssa. Tämän kerrostalon ja muutamat muutkin kerrostalot omistaa yhtiö.

      Yritän käydä keskustelua kirjallisesti, kun on näin vaikea asia ja vähän jo mennyt vänkäykseksi. Onneksi tämä on meidän osalta ohi sitten, kun ovi sulkeutuu perästä.

      Poista
  12. Järkyttävää välinpitämättömyyttä! :( Tosin ei yllätä yhtään. Minulla on aina ollut kyseisestä yhtiöstä negatiivinen kuva ja sen vuokraamat asunnot ovat olleet automaattisesti poissa laskuista, kun olen asuntoa etsinyt. Tämän jälkeen entistä vankemmin. Olisko yleisönosastokirjoitus Forumiin paikallaan? Ahdistaa kaikkien niiden tulevien (ja olevien) asukkaiden puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmmm, nyt on höperö olo: tunnistan sinut kyllä nimimerkistä, mutta onko meillä jotakin IRL-yhteyksiä? Vai miten tiedät mistä yhtiöstä on kyse? :)

      Minä jätän tuonne homeryhmään lyhyen kommentin talon kunnosta sitten, kun ollaan tästä muutettu.

      Poista
  13. Ei ole IRL-yhteyksiä, älä huoli. :) Ystäväni perheineen on siis asunut tuossa samassa talossa n. 10 vuotta sitten. Tunnistin samaksi taloksi heti, kun muutitte sinne ja laitoit kuvia asunnosta. Samanlainen pohja, samanlainen keittiö, samanlainen parveke jne. Eilen juttelin hänen kanssaan asunnosta (ja yhtiöstä) ja hän sanoi, ettei heistä hänen muistaakseen kukaan oireillut talossa asuessa, mutta muuttaessa tuli jotain vänkäämistä yhtiön kanssa. Siksi minullakin siis kielteinen kuva yhtiöstä vuokranantajana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä! :)

      Meillä on kyllä muuten mennyt tosi hyvin omistajan kanssa, ja ollaan hyvin päästy esimerkiksi remontista ja muista huomautuksista yhteisymmärrykseen.

      Nyt kun yrittää katsella seuraavaa asuntoa, on niin vaikea kelpuuttaa jotakin yhtä hyvää: tunnelmallista, kaunista ja hyvältä alueelta olevaa.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!