sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Millilleen



Eilen rungon pykäämiseen kului ehkä pari tuntia aikaa. Siihen päälle neljä tuntia, ja ollaan edistytty tähän pisteeseen:




Ei näy missään! Ei mitään eroa eiliseen! Nyt nimittäin nyhjätään millien kanssa. Tämä on hidas ja osittain epäkiitollinen vaihe. Paljon kivempaa on saada kaappia muistuttava runko kasaan pikkuhetkessä kuin venkslata ja vääntää vatupassin ja mittanauhan kanssa niin, ettei mitään mainittavaa saa valmiiksi.


Vaikka kyllä minä vähän tuota vatupassin suoraa linjaa ihastelen.


Päivän suurin ongelma on ollut tässä: yksi neljästä jalasta oli muita lyhyempi, jolloin kaappi kenkkasi. Tämähän tarkoittaa, että jossakin toisaalla joku paikka viiraa. En tajua missä.




Ei muuta kuin suunnitelma Ö:n pariin ja jalkaan vähän lisäkalikkaa. Hioin liiat pois, eikä kaappi enää kenkkaa. Ihan hyvä tuli!




Tänään olen alkanut liimailla kalikoita sinne ja tänne. Jalkojen palikat ovat nyt paikoillaan. Liimasin ne ensin kohdilleen ja ruuvasin sitten sivuilta ja päältä kiinni. Takana on myös kulmaraudat.


Lopputuloksen suhteen luotan pakkelin voimaan. Kalikoista on niiiiiin vaikea saada millilleen suoria. Voi että ne näyttäväkin köpöisiltä.





Ikuinen mysteeri on, miten mitat heittelevät kuinka sattuu. Kaapin keskipalkin pitäisi kyllä olla keskellä, mutta silti kaapin vasemman puolen mitta on 37.5 cm, oikean taas 37.4 cm.


Joka ikinen kalikka täytyy mitata ja sahata erikseen. Heitot tuntuvat hirveiltä, mutta sama kai tuo, jos lopputulos on siisti.





Tällä kertaa liimasin rimat ennen ruuvailua. Näihinkin rakoihin on tarkoitus laittaa lopuksi pakkelia.





Joululahjaksi saatu hiomakone pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön! Kyllä on näppärä! Pikkupuristimet ostin ihan juuri, enkä näemmä malttanut edes hintalappuja irroitella, kun heti piti päästä liimaamaan. Nämäkin on oikeasti aivan mahtavat. Nikkarointi on ihan törkeää välineurheilua.
 



Liimapuulevy on järkyttävän kallista, ja päätin vähän säästää ostamalla hyllylevyiksi 40-senttisen levyn sijasta pieniä halpoja 20-senttisiä levyjä. Pikkulevyt ovat kuusipuuta, joka on mäntyä edullisempaa. Olisin ihan hyvin voinut runkoonkin ostaa kuusta, mutta rautakaupan kuusilevyt olivat niin tautisen kieroja, ettei niistä olisi saanut mitään aikaan. Heittoa leveydessä saattoi olla puoli senttiä (!), enkä löytänyt yhden yhtä suoraa levyä. Jostain syystä nämä pikkulevyt kuitenkin ovat suoria. Vaikuttaakohan siihen jotenkin se, että levyt on pakattu muoveihin?


En usko, että tällainen liimaus on mikään maailman paras, mutta levyjä on helpompi käsitellä, kun ne ruuvailuvaiheessa ovat yhtenäiset.





Tällainen ongelma tuli vastaan hyllylevyjen kanssa: jostain syystä ne puskevat rungon ohi. Koko nikkarointi on juuri tällaista nyhjäämistä. Koko ajan tulee vastaan joku repsotusongelma, jota ei olisi ennalta voinut arvata. Miksi eivät 40-senttinen levy ja 20 + 20 -senttiset levyt ole samalla tasolla? Viekö liimaus sen verran tilaa? Ehkäpä ne eivät ole tarpeeksi tiiviisti toisissaan kiinni?


Ei mitään sellaista, etteikö sitä voisi korjata. Tuommoisia parin millin heittoja ei kannata alkaa sahailla (ainakaan pistosahalla). Oikeanpuoleisesta levystä hioin hiomakoneella sivua niin, että levy vihdoin asettui paikoilleen. 

 



Pakkelin varaan jää nyt kyllä aika paljon. Voi olla, että päädyn lopulta mukiloimaan kaappia joka puolelta, että kotikutoinen ilme muuttuisi katu-uskottavammaksi.


2 kommenttia:

  1. Rankkaa hommaa tuo nikkarointi. On sulla pitkä pinna, omani ois varmaan jo mennyt mutkalle sata kertaa.
    Hyvää ystävänpäivää sinne pakkelin keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On rankaa, kyllä vain! Ja niin kiehtovaa!

      Myöhäiset ystävänpäivätoivotukset sinulle :)

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!