maanantai 30. marraskuuta 2015

Viime hetket



Ei ole totta, että syksy meni jo! Eilen oli ensimmäinen adventti; huomenna ensimmäinen joulukuuta. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa vuotta, kun joulua saa toden teolla alkaa odottaa ja puuhata.


Jouluvalo ja -musiikki-innostus yleensä iskevät normaalisti ennen aikojaan, niin että täytyy vähän toppuutella, mutta tänä vuonna meillä ei vielä ole yhden yhtä koristetta nostettu paikoilleen. (Pois luettuna joulukalenteriaskartelut, joita olen vähä kerrallaan ja kiihtyvään tahtiin näperrellyt.) Nyt täytyy jo pistää töpinäksi, ettei joulukin vahingossa hujahda ohi.





Lumeton marraskuu on kauhean synkkä, mutta eilen paistoi hetken verran aurinko.





Mitä kuuluu teidän joulunalusvalmisteluihin? Onko erityisiä suunnitelmia vai edetäänkö hetki kerrallaan?


lauantai 28. marraskuuta 2015

Vanhaa Arabiaa



Jouluaskartelut ovat jokseenkin hyvällä mallilla. Ompelukone kylläkin alkoi taas takkuilla; ensin se teki syttyrää, säätöjen jälkeen hyppytikkiä. Ja juuri kun olin niin iloinen siitä, että on pitkästä aikaa käsillä ompelus, johon ei tarvita saumuria ollenkaan.


Muutamaan suunnitteilla olevaan askarteluun tarvitaan tarvikkeita kirpparilta, joten kävinpä taas metsästysretkellä. Löysinkin loistavaa askartelumateriaalia, mutta löysinpä muutakin. Kontissa sattui olemaan astiat ja kodintekstiilit puoleen hintaan, joten päätin sitten laittaa astiakaapin sisällön uusiksi. Arabian pikkulautaset löytyivät kierrarilta; Riihimäen kermanekka toiselta kirpparilta. 





Kermanekka on astiakaapissani ensimmäinen laatuaan. Epäkäytännöllisyydessään nekat ovat huippusympaattisia; kaadan varmasti yhteen kahvimukilliseen sen verran maitoa, mitä yksi nekka vetää sisäänsä. Ehkä pitäisikin siirtyä vanhanaikaisten, pienten kahvikuppien käyttöön ja alkaa siemailla kahvia sivistyneesti. Kermanekka oikein kutsuu hienostuneen elämän pariin.


Sade vihmoo ulkona ja näin kello kahden paikkeilla on jo ankean pimeää. Ankea on sana, joka marraskuuta parhaiten kuvaa. Mutta ällös murehdi; huomenna on jo ensimmäinen adventti! Siitä se joulun odotus sitten alkaa, ja koska joulu on käännekohta päivän pitenemisessä, alkaa samalla myös kevään odotus! Jaksaa, jaksaa!


torstai 26. marraskuuta 2015

Valmisteluja



No niin, nyt viimeistään aletaan olla tunnelmissa! Olen ihan joulupöhnässä! Blogijoulukalenteri valmistuu vähä kerrallaan; monta luukkua on yhtäaikaisesti kesken. On tosi mukava touhuilla niin, että siirtyy ompelukoneelta sahalle, sitten vähän liimailee, sitten maalaa ja sitten taas jotain ihan muuta.


Voi voi, kylläpä tästä tulee kiva! Eilen oli taas sabluunoiden vuoro. Voisin länttäillä näitä numeroita joka paikan täyteen, niin kiva niitä on tuhertaa.






PS. Löytyykö joukostamme ketään neuroottista? Miltä nyt tuntuu? :))


Valkoista ja punaista



Kahdella pienen pienellä muutoksella meidän makkari on siirtynyt arkiajasta suoraan jouluun: laitoin valkoisen pellavaverhon ikkunaan ja nostin sängylle kirpparilta löytyneen punaisen retrotäkin.












Joulun laittaminen on aina niin vaikeaa, kun jollakin tapaa haluaisi tehdä kodista jouluisen, muttei kuitenkaan tahtoisi ripotella sinne tänne kaikenlaista tonttu-ukkoa ja hilapimpulaa. Pari tekstiililisäystä makuuhuoneessa toimii yllättävän tehokkaasti; on jouluista, mutta ei silti olla aivan kokonaan Joulupukin maassa.



keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Lumivalkoista



Lumi suli ja jäljelle jäi vanha tuttu harmaus. Kelit ovat mitä ovat, joten parasta on keskittyä sisätiloissa nyhjöttämiseen ja tehdä kodista mahdollisimman viihtyisä.


Yleensä olen laiska silittäjä, mutta sen kerran kun silitysinto iskee, täytyy pikimmiten tarttua rautaan ja ryhtyä viuhtomaan. Edelliset syysverhot eivät ehtineet kauakaan olla paikoillaan, mutta kyllähän nyt on jo talviverhojen vuoro. Jokunen vuosi sitten ostettu silityskeskus on kyllä mainio; se höyrytä puksuttaa verhot sileiksi todella näpsäkästi.


Valkoiset pellavaverhot ovat maanneet kaapissa useamman vuoden, mutta taas koitti niidenkin aika. Silitin kaksi verhoa olohuoneeseen ja yhden makuuhuoneeseen (nipsut loppuivat kesken). Nyt on sisällä luminen ja talvinen tunnelma, sillä lailla mukavalla tapaa.





Eilen makkariin nostettu punainen täkki yhdessä valkoisen pellavan kanssa näyttää aivan ihanalta, sopivasti hillityn jouluiselta. Täällä pakerretaan blogin askartelujoulukalenteria vimmatulla temmolla; tänään sain saksittua yhden ompeluksen, huomenna koetan ehtiä ommella sen valmiiksi. 


Mukavien asioiden touhuilusta ja kaikenlaisesta askartelusta tulee kyllä jouluinen olo. Tänä vuonna en taida ostaa montakaan lahjaa; sehän onnistuu, kun on tarpeeksi ajoissa liikkeellä.


Vielä vähän syksyistä olohuonetta



Marraskuu alkaa käydä loppujaan, ja ensi sunnuntaina on jo ensimmäinen adventti! Hurjaa! Oulussa on vähän aikaa sitten satanut lumi, mutta nyt se jo sulaa loskana pois. Muutaman päivän verran sainkin talsia huopikkailla, mutta nyt täytyy taas vaihtaa kumppareihin. (Ostin viime vuonna Goretex-kengät juuri tällaisten lällysäiden varalle, mutta en ole saanut suihkutettua niihin hoitosuihketta, eli niitä ei voi käyttää. En tiedä, mikä minua vaivaa.)


Joulu saapuu itsestäänkin, tuntui siltä tai ei. Joulutunnelmaa täytyy kyllä etenkin tällaisten säiden aikaan vähän avittaa, ja pikku hiljaa meillä on alettu laitella joulujuttuja esille. Ihan maltillisesti vain: pari sypressiä, punainen täkki ja nyt vielä valkoiset verhot.


Vielä hetken aikaa ollaan syksyisissä, värikkäissä tunnelmissa. 





Ruskea sohva kaipaisi korjausta; sen yksi jalka vinksottaa uhkaavasti. Yritimme ruuvailla sitä takaisin paikoilleen, mutta rungon vastakappale on antanut periksi, eikä ruuveilla ole enää mihin tarttua. Vinksottavan jalan pariksi täytyy rakentaa jonkinmoinen härdelli, että vinksotus saadaan loppumaan. 


Voin askarrella, nikkaroida, ommella ja väkertää ihan mielin määrin, mutta kaikki tämmöiset kenkäsuihke- ja sohvankorjailuasiat ovat aivan ylivoimaisia tartuttavaksi. Jos meillä vain olisi erillinen palvelijanhuone, palkkaisimme ensi tilassa palvelijan hoitamaan tympeät korjailu- ja hoitotyöt.








Näissä kuvissa olkkari on vielä syysasussaan, ja värisävyt sopivatkin mukavasti syksyyn. Muutoin olen kyllästynyt liialliseen ruskeaan, joka vaivihkaa on kotiimme ujuttautunut. Erityisen tympääntynyt olen tuohon perunalaatikosta rakennettuun sohvapöytään, jonka pään menoksi minulla on monenlaisia suunnitelmia. Mies ei halua siitä luopua, mutta minusta se ei ole luopumista ollenkaan, jos kantaa pöydän ullakolle (jonne se saa jäädä). 


Tilalle sopisi aivan mainiosti kevytrakenteinen, pitkulainen vanha tuvan penkki. Sellainen taivaansininen, tavanomaista korkeampi. Se joka oli Tätilässä ja joka nyt ihan joutilaana puuliiterissä lojuu. (Vink vink äiti.)


tiistai 24. marraskuuta 2015

Retrotäkki



Siivouspäivän päätteeksi on lupa ottaa esille jotakin uutta, vähän parempaa hetkeä varten jemmattua. Familonin punainen retrotäkki on uusin kirppislöytö. "Ei vesipesua", siinä luki. Vesipesin, koska olen niin gangsta. Ei sille käynyt onneksi kuinkaan!








Satiinipeitossa on maltillinen kukkakuvio, joka ei nyt pimeässä erotu. Syvänpunainen peitto toi taas ihanaa, lämmintä tunnelmaa vanhaan makkariin. Melkein alkaa jo tuntua jouluiselta!


Kotoisa keittiö



Vanhat, alkuperäiset keittiökaapit 50-luvun keittiössä jaksavat ilahduttaa aina vain. Keittiö on pysynyt reilu puoli vuosisataa enemmän tai vähemmän ennallaan, mutta pienillä muutoksilla sielläkin tuntuu aina ihan tuoreelta. Pienet klipsivalot ja mustilla hyllyillä seikkaileva sekalainen tavararöykkiö ovat uusimmat pikku muutokset.








Kuvasta katsoen vasemmalla on kylmäkaappi, jossa säilytetään juomalaseja (ja erittäin epämenestyksellisesti perunoita, jotka eivät koskaan mahdu jääkaappiin). Se ei ole tarpeeksi kylmä, ettäkö siellä mitään voisi oikeasti säilyttää, mutta sen verran kylmä, että tulee luksusfiilis, kun ottaa kylmälle juomalle kylmän lasin. 


Kaapin ovessa on liitutaulumaalilla maalattu vanerin pala. Siinä on vielä ikivanhat, kesäiset merkinnät.












Tiistaita taaplataan! Rattoisaa päivää kaikille!

maanantai 23. marraskuuta 2015

Joko aletaan?



Lumi on maassa, pakkanen paukkaa ja kaikkein varmimpana merkkinä talvesta huulet ovat rohtuneet. Joko nyt pitäisi pikku hiljaa alkaa miettiä joulujuttuja?


Jouluasiat ovat ilmestyneet kauppoihin jo hyvissä ajoin. Ihastelin marketissa pieniä valesypressejä, ja vaikka yritin hivuttaa joulukasvien ostamista mahdollisimman pitkälle, en enää pidempää uskaltanut odotella. Jospa olisivat päässeet loppumaan ennenaikojaan. Se olisi joulu pilalla.

Varsin todennäköistä on, että nämä valesypressit eivät minun hoidossani jouluaattoa näe. Ainakin ne voivat tuoda joulun tunnelmaa ankeaan marraskuun loppuun.





Kotona on arkista, kovin arkista. Pihtailen joulun laittamista niin, että sitten, kun joulukoristeita ja valoja vihdoin laittaa, alkaa tuntua oikein, oikein jouluiselta. Sitä ennen täytyy kunnolla kieriskellä ankeudessa, synkeydessä ja arkisuudessa.









Joulukalenteriaskartelut ovat kovassa vauhdissa; monta pientä askartelua on samanaikaisesti kesken. Eiköhän tästä vielä kalenteri synny, vaikka juuri nyt ei siltä tunnukaan!


lauantai 21. marraskuuta 2015

Päivän asu joltain vuosikymmeneltä



Tätimalliset, kaiken peittävät retromekot ovat alkaneet yksi kerrallaan vallata vaatehuonettani. Mitä retrovaateostoksiin tulee, Oulussa kaksi paikkaa nousee ylitse muiden.


Ensimmäinen parhaista on Kontin naamiaisvaatehylly, jossa pukin parrat, vappuhuiskat ja Kaisu Heikkilän leningit sulassa sovussa keskenään jutustelevat. Toinen on Helluntaiseurakunnan Lähetyskirppis. Se, jonka pihalla on tarjolla ilmaisia päiväysvanhoja leipiä tarvitseville, ja jossa myydään myös miesten käytettyjä alushousuja. 


Siellä, missä satunnainen mummo tai pappa kuolee niin, että jäljelle jäänyt omaisuus kärrätään kenellekään kelpaamattomana lahjoituskirpparille, siellä olen minä.


Viimeisimpiä retrovaatelöytöjä on ruskea kokopitkä neule. Sivusaumasta löytyi vielä pesuohje, mutta itse etiketin on joku mennyt irrottamaan. En osaa yhtään arvioida, mitä lukua mekko voisi olla. Minusta se on tolkuttoman ihana. Ei sillä cooperin testiä mennä juoksemaan, mutta enpä minä juoksisi muutenkaan.








Jos nyt jotakin pitäisi veikata, veikkaisin, että mekko olisi pituutensa ja linjakkuutensa perusteella 70-luvulta; materiaali tosin on kovin kasaria.  Hirveän vanhoja vaatteita en edes omista; vanhin mekkoni taitaa olla 60-luvun puolelta. Kasarilta omistan muutamat suoralinjaiset housut ja linjakkaat hameet, ysäristä eteenpäin en mitään (nykyaika pois luettuna). Hirveimmältä omaan silmään näyttävät ne vaatteet, jotka ovat vastikään olleet muodissa ja sitten jääneet pois. 2005 vuoden vaatteista ei heti tule mieleen mitään, mitä haluaisin päälleni pukea. Sen ajan, jolloin kuljin Fiorellan valkopestyt Crazy Age -farkut julkisesti päälläni, saisi kokonaan pyyhkiä pois henkilöhistoriastani. 


Yhdeksänkymmentäluvussakaan ei ollut hurraamista; pyöreäkauluksisia, rumasti kuvioituja collegepaitoja uskomattoman huonosti istuvien farkkujen parina. Kenkinä purkkarit, joiden alta tennissukat loistivat. Joku vyölaukku siihen vielä sitten.

Ihmetyksekseni jotkut jutut ysäriltä alkavat melkein jo näyttää hyvältä. Joskus joku kukkakuosinen laukku tai löysä leninki saattaa toisen ihmisen päällä näyttää ihan kivalta. Itselleni ysäri on vielä turhan aikaista. Muistot ovat liian tuoreet. Sen sijaan kasarista taaksepäin vintti on ihan pimeä, ja sitä vanhempia juttuja voikin jo turvallisin mielin käyttää.


Löytyykö ruudun toiselta puolen muita retrovaatteisiin hurahtaneita? Tai joku, jolle vanhat vaatteet ovat täydellinen kauhistus? Mikä sinusta vaatteissa on kaunista; mikä karseaa?


torstai 19. marraskuuta 2015

Värikästä vaneria



Mikään määrä kuvia vanerikoruista ei koskaan voi olla liikaa. Värikäs vanerikoruarmeija on syötävän näköinen näky.





Vieläkin ihmettelen, miten en aikaisemmin hoksannut käyttää akryylimaaleja. Muutamalla maaliputelilla saa ihan tolkuttoman määrän eri sävyjä aikaiseksi.





















No niin! Jokohan sitä olisi vaneriarmeijaa tarpeeksi ihasteltu! Nyt toisen työn kimppuun!


Iloiset koirat olohuoneessa



Kaksi iloista turrikkaa olohuoneessa. Käskin Elmon ja Manun sohvalle näyttämään söpöiltä, että saisin kivan kuvan, mutta koirat tahallaan väänsivät naamansa tuollaiseen "en halua olla tässä" -mutruun. Elmolla on tapana istua epäluonnollisesti ja kummallisen kippurassa silloin, kun se joutuu vastentahtoisesti istumaan. Nytkin se istuu tyynyn päällä vinkkurassa niin, että hyvä että pystyssä pysyy.





Minulla käy Elmo niin kovin sääliksi. Elmo se on kunnon koira. Se tekee, mitä käsketään, vaikkei yhtään haluaisi. Siinä se istuu sohvalla, kerran näin on sanottu.








Huh, vapaa. Saa mennä tekemään omia juttuja. Paras ottaa nokoset.





Manu-koira täyttää helmikuussa kaksi, ja se on viime aikoina alkanut osoittaa teini-iän merkkejä (nyt vasta!). Elmolla ja Manulla on alkanut olla kahdenkeskistä mittelöä, ja Elmo-rassu on viime aikoina jäänyt kynnen alle. Kun Manu oli pentu, Elmo oli se, joka piti jöötä; nyt Manu on alkanut vedättää Elmoa. Toisaalta kyllä Elmokin osaa: Manu ärsyttää sitä uppiniskaisuudellaan, ja sitten Elmolla kilahtaa. Sunnuntaina se puraisi Manua korvanlehdestä niin, että veri tirskui.


Harmillista, että Manustakin tulee aikamies. Tähän asti se on ollut yksi sohvatyynyistä, mukava ja pörröinen. Nyt siitä on tulossa teiniangstaaja.


Marraskuun puoliväli on jo ylitetty. Kohta saa alkaa touhuta joulujuttua. Joko on valmistelut vauhdissa? Minä suunnittelen askartelupainotteista blogijoulukalenteria, mutta saapa nähdä; 24 luukkua on aika paljon.


tiistai 17. marraskuuta 2015

Iltapuhteina vanerikoruja



Olen tänään toiminut Joulupukin apulaisena ja maalannut kasan vanerikoruja. On kertakaikkisen mukavaa sahailla, kun terät ovat taas pitkästä aikaa kunnossa ja sahajäljestä tulee kerralla moitteetonta.





Sahaus ja hiominen ohitse. Seuraavaksi kiinnitetään silmuruuvi ja sitten pääsee maalaamaan!















Korut pääsivät loppumaan kesken niin, etten päässyt kokeilemaan murrettua vihreää ollenkaan. Toisena päivänä uudestaan!


Uutta valoa keittiöön



Joko kerroin, että sain vihdoin kiikutettua ison kasan pientä sähköviilausta vaatineita lamppuja sähköliikkeeseen. Olemme hidasliikkeisiä kaikissa päätöksissämme, joten lamppuprojekti etenee niin hitaasti kuin vain ikinä voi edetä. Ensinnäkin vanhimmat lamput odottelivat sähköliikkeeseen pääsyä vuoden pari. Kun ne oli korjattu, meni viikko, että saatiin ne haettua. Ja nyt sitten pitäisi laittaa korjatut valaisimet paikoilleen. Jos käyttäisin postauksen kirjoittamisajan valaisinten asentamiseen, homma olisi jo tehty. Tässä kuitenkin näpyttelen.


Keittiöön sentään sain laitettua pari nipsuvalaisinta. Ne ovat olleet siellä joskus aikaisemminkin, mutta siirtyneet sitten muuhun käyttöön. Nyt ne vapautuivat muusta käytöstä ja pääsivät takaisin keittiöön.













Sinne tänne ripotellut pienet tunnelmavalot ovat paljon mukavampia kuin keskellä kattoa törröttävä jättilamppu. Kaksi pientä valaisinta tuo mukavaa tunnelmaa keittiöön, ja koko keittiö tuntuu taas aivan uudenlaiselta.


maanantai 16. marraskuuta 2015

Pitsillistä



Pitsityynyliinat ovat nyt valmiit! Ompelin tyynyliinat koneella, eikä siihen monta hetkeä hurahtanut. Pitsiliinat täytyi nypertää käsipistoilla kiinni, ja siinä menikin vähän kauemmin.


Tyynyrykelmästä tuli mielestäni todella kaunis, ja inhoamani sohvakin näyttää nyt ihan hyvältä! Niin se vain on, että jos jotakin asiaa ei voi peittää, sitä kannattaa korostaa. Pirtsakat retrovärit sopivat hyvin ruskean pariksi.








Keltavihreä tyyny on kirppislöytö, ja siitä koko innostus saikin alkunsa.





Ihastuin uusiin tyynyihin niin palavasti, että nyt on vaarana hurahtaa pitsiliinoihin aivan täysin! Minnehän muualle näitä voisi vielä lisäillä?


Kukikasta olkkarissa + uutta blogiluettavaa



Uusi viikko, uudet verhot!  Olen todella, todella laiska silittäjä, enkä olisi arvannut, että viikko sitten kirpparilta ostettu kukkaverho näin nopeasti löytäisi tiensä ikkunaan. Oikeasti yhden verhon silittämiseen meni ehkä kolme minuuttia, mutta jos silittämisen ajatteleminenkin lasketaan, olen kuluneen viikon aikana käyttänyt projektiin kymmeniä tunteja.


Puuvillaverhon päärmeessä lukee "Finlayson Finland". Kuviona on kukkakori, mutta en ole onnistunut netin syövereistä kaivamaan kuosista minkäänlaista tietoa. Joku vanha kuosi se on. Ja sopii niin näppärästi jo paikoillaan olleisiin, aikaisemmin kirpparilta ostettujen retroverhojen pariksi.














Kukkaverho ja keltaiset verhot ovat eripituiset, eri materiaalia ja eri keltaisen sävyä, mutta silti ne sopivat mielestäni kivasti yhteen! Tykkään kuviollisista verhoista, mutta usein ne ovatkin liian synkät meidän kotona. Yhtenä kappaleena nurkkaan ujutettuna näyttävä kuvioverho sopii mielestäni ihan hyvin meillekin; se on sopivasti näkyvillä mutta sopivasti piilossa.


Pitsityynyliinojen ompelu on vielä kesken. Käsin ompeleminen on tuskaisen hidasta. Mahdottoman jännittävältä tuntuu nähdä, kuinka sohva yksi kerrallaan saa uuden, värikkään tyynynsä.


Oletteko panneet merkille sen, että bloggaan nykyään Styleroomin puolella? Siirtymä on tapahtunut niin huomaamattomasti, että tuskin itsekään sitä aina muistan.






Tältä näyttää Styleroomin bloggaajien poppoo. Muut blogit pääset näkemään tämän linkin takaa. Antoisia lukuhetkiä!