keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Katossa!



Pitkän ja vaikean tuhertamisen ja ähertämisen jälkeen Artekin valaisimet on saatu kattoon! Sähköä näissä ei vielä ole: täytyy ostaa lisää sähköjohtoa ja jatkaa hommaa toisella kertaa.


Musta, rouhea puu ja messinki näyttävät yhdessä juuri niin hyvältä kuin toivoinkin.








Tuuli on jo viimaisa ja napakka, vaikka tänään aurinko onkin paistanut. Kaivelin kaapista esille paksun villaneuleen, eikä yhtään ollut liikaa. Neuletakki on kesäinen kirppislöytö: Silvoinen made in Finland, 100 % kampavillaa lukee lapussa. Olen aivan ihastunut kotimaisiin retrovaatteisiin.





Harjoittelen tällä hetkellä ompelukoneella joustavien materiaalien ompelemista. Se vain ei ota onnistuakseen; kolme viimeisintä työtä on lentänyt suoraan roskiin. Vaatteissa on niin  vähästä kiinni, onko ilme 80-lukua vai nykypäivää. Minun väkerrykseni ovat ei-toivotusti kääntyneet ensimmäisen puoleen.


Menin käymään kirparilla uuden materiaalin ja parempien kaavojen toivossa. Uusia kaavoja en löytänyt, ja materiaalikin on pääasiassa joustamatonta puuvillaa (poisluettuna nuo kaksi aivan ihanaa Verson puodin merimiesaiheista trikoota, jotka poika suoralta kädeltä hylkäsi). Hmmm, mitähän näistä tekisi?





Edellisen epäonnisen ompelukerran jälkeen päätin ommella jotain minipientä, nopeasti ja varmasti valmistuvaa, että tulisi hyvä mieli taas eikä tarvitsisi viedä ompelukonetta romuttamolle. Niin sitä taas kammetaan pohjamudista ja ei muuta kuin neljännen yrityksen pariin!

tiistai 29. syyskuuta 2015

Artekia makkariin



Finnish Design Shopilta tilattu Artekin paketti saapui jo viikko sitten, mutta valaisinten kiinnitys on antanut odottaa itseään. On pitänyt ostaa muutamia lisäosia ja ennen kaikkea on täytynyt odottaa asiansa osaavaa asentajaa: koko ajan laajentunut asennusprojekti on sellainen peikko, että aivan suosiolla nakitan asialla henkilökohtaista sähkömiestäni. Veli tulee huomenna käymään, ja sitten toivottavasti saadaan uudet lamput kattoon!


Vähän kyllä jännittää, mitä tästä tulee! Valaisimet on siis tarkoitus siirtää keskeltä kattoa yhdestä pistokepaikasta seinän vierustoille kahteen paikkaan. Seinän vierustoilla, sängyn molemmin puolin valaisimet siis toimittavat samalla yölampun virkaa. Ja jotta ne olisivat käytännölliset eli jotta ne saisi päälle ja pois sängyltä käsin, ostin sellaisen lisäosan, joka toimii kaukosäätimellä: sen avulla valot saa päällä ja pois niin, ettei tarvitse nousta ovelle saakka.


Kaikki nämä lisäosapalikat ovat tietenkin tautisen rumia. Ne ovat muovisia ja rumia. On harmaata muovia, on hieman kellertävää muovia. Sähköasioissa ylipäänsä suunnittelijoilla näyttää olevan kriteerinä ainoastaan se, kuoleeko laitteen käyttäjä vai ei: jos laitetta käyttäessä ei kuole, laite on sähkösuunnittelijan mielestä aivan hyvä. Sähköliikkeestä kyselin myös sellaisia palikoita, joiden varassa lamput katosta roikkuvat, mutta ne palikat muistuttivat lähinnä viemärijohtoa. Rautainen ruuvi ja harmaa muovinen putkiosa. Tosi mukava yhdistelmä uusien, hienojen valaisinteni pariksi. Löysin tyylikkäät kiinnityspalikat netistä, mutta niidenkin testaaminen jää huomiseksi.


Toivottavasti lisäosapalikat saa laitettua messinkikuvun alle. Vähän kyllä epäilen sitä, koska messinki saattaa estää kaukosäätimen toiminnan. Tunnen jännityksen selkäpiissäni; mitähän tästä viritelmästä lopulta tulee? Ja miten kaikki elämässäni on yhtäkkiä näin vaikeaa? On Instagramin käyttöä, on lampun kiinnitystä. Heikompaa jo hirvittää.








Itse valaisimet ovat juuri niin kauniit ja ihanat kuin ajattelinkin. Luulen, että ihastus tämäntyyppiseen Alvar Aallon käsialaan juontaa juurensa Rovaniemeltä: olen Rovaniemeltä kotoisin, ja Rovaniemen pääkirjasto on Aallon suunnittelema. Kirjasto on minusta samaan aikaan kotoisa ja tyylikäs (toisin kuin Oulun kirjasto, jota turistit luulevat ydinvoimalaksi). Pikkuisen kyllä järkytyin, kun valaisimen sisältä löytyi "Made in China" -tarra. Minun Alvar Aaltoni. Kiinasta. Ehkä olen vain turhan kranttu? Naiivi nyt ainakin. En ollenkaan edes ajatellut, ettäkö Artekit voitaisiin valmistaa muualla kuin Suomessa.


Huomiseen täytyy vielä lamppujen kanssa odotella. Siihen saakka täytyy vain kuvitella, miten musta seinä, valkoiset pellavalakanat, aitan ovesta tehty rouhea sängynpääty ja kiiltävä messinkivalaisin sopivat yhteen.


(Valaisimista saatu blogin vuoksi pieni alennus, minkä vuoksi tämä postaus täytyy merkitä Yhteistyö-tagin alle.)


maanantai 28. syyskuuta 2015

Punaista, oranssia ja turkoosia (+ Kirpparikeiju Instagramissa)



Pojan huoneessa järjestys kiepsahti ylt' ympäri, kun siivouspäivän aikana moppailin lattioita. Mukavasti uudentuntuisessa huoneessa on nyt niin paljon tyhjää lattiatilaa, että pitäisi hakea ullakolta räsymatto pehmikkeeksi.





Jättiraivauksen aikoihin ullakolta löytyi kaikenlaista jännää, muun muassa tämä oranssi, paketeissaan ollut lakana, joka nyt pääsi käyttöön. Se oli aivan päässyt unohtumaan.
 




Valkoisella senkillä on vielä muutama laatikko ja nyssykkä raivauksen jäljiltä. Tympeitä nämä viimeiset romuläjät. Vähä kerrallaan, varmasti ja harkiten edetään.
 



Uuden viikon kunniaksi ostin kimpun kukkia, tällä kertaa hailakanpunaisia ruusuja. Meillä kävi tänään vuoden ikäinen vauva kylässä. Ajattelin asian niin näppärästi, että laitan uudet kukat sohvapöydälle, mutta kynttilää en sytytä, kun tulee pieni vieras. 


Kuinka sitä onkaan vieraantunut todellisuudesta tässä muutaman vuoden aikana. Vauvahan rämpi joka paikkaan, kiipesi keittiön pöydälle, levitti kuivumassa olleet siivousrätit, varasti virkkuukoukun keskeneräisestä virkkuutyöstäni, laittoi sen suuhun eikä antanut enää takaisin. En ollenkaan muistanut, että vauvat ovat tuollaisia. Lähinnä jotakin sellaista oli mieleeni painunut, että vauvat nukkuvat paljon, ja niillä on melko vähän tukkaa.


Vauva 100 - minä 0; nostin ne kukat sitten korkeammalle. Virkkuukoukun taistelin kuitenkin takaisin itselleni.  Vauva vaikutti lopulta uupuneelta, mutta minä selvisin koitoksesta vaurioitta.

 



Otin tänään askeleen kohti nykyaikaa ja perustin blogille oman Instagram-tilin. En vielä ihan kunnolla osaa tuota sovellusta käyttää (miten se voi olla niin vaikeaa!), mutta ajatuksenani on napsia mukavia pikkuhetkiä Instan puolelle. 


Tämänkaltaisten uusien teknisten asioiden opettelu kiinnostaa minua niin vähäisesti, että viimeistään 35-vuotiaana olen jo aivan ulalla maailmanmenosta. Jos yhtään tästä enää taannun, palaan käyttämään pyöritettävää lankapuhelinta ja siirryn kirjepostin pariin.


sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Porattavien asioiden listalla



Miten meillä voikaan koko ajan olla niin paljon asioita vaiheessa? Porattavien asioiden lista kasvaa kasvamistaan, ja voisinpa sanoa, että poraajista ei varsinaisesti ole tunkua.


Eteinen on pysynyt melko lailla ennallaan koko historiansa ajan, mutta muutamia pieniä muutoksia sille nyt pykäilen. Kenkälaatikoiksi muuttuneiden pottulaatikoiden alle täytyisi laittaa rullat (toisen alla on jo, mutta liian vähillä ruuveilla). Seinälle olisi mielessä kaksi kivaa taulua, jotka pitäisi ensin kuvata ja sitten teettää. Olohuoneesta vapautuneen kynttelikön voisi kiinnittää eteisen kattoon.





Monta vuotta sitten Juhannusruusumattobuumin aikoihin innostuin virkkaamaan pari mattoa. Ehdin jo aikoja sitten kyllästyä niihin, mutta nyt iski uusi innostus. Raivausprojektin jäljiltä katselin, minkälaisia tarvikkeita kaapeissa pyörii ja tein mielessäni listaa kaikista niistä asioista, jotka pitää ottaa työn alle. Ontelokude vie tosi paljon tilaa, ja nostin pussukat ja nyssykät oikein tarkoituksella vaatehuoneeseen ärsytykseksi. Taitaa kuitenkin olla taas niin, ettei tämä yksi kerä riitä yhteen mattoon, joudun ostamaan lisää ja sitten jää taas ontelokudetta nurkkiin pyörimään. Tämä on lankafirmojen salajuoni.


Valmis pinkki matto voisi sopia eteiseen.




Tai sitten se sopisi uudelle ompelupisteelleni. Keräilin tänään kasaan tauluja sun muuta, jotka voisi ompelupöydän yläpuolelle kiinnittää. Olisiko tässä ideaa? Pitäisikö Ebba Masalinin kasvitaulu ehkä laittaa toisaalle?





Kokeilenpa ottaa porakoneen esille ja katsoa, josko porausinto siitä nousee. Voi olla, että käykin niin, että porausinto vain laskee porakoneen näkemisen myötä, mutta se riski on otettava.


Ompelukaapilla



Olohuoneeseen on vanhan arkistokaapin myötä syntymässä ompelunurkka. Aika jännittävää saada kaikki ompelutavara koneita myöten samaan paikkaan. Tuleekohan nyt sitten ommeltua useammin?


Olohuoneen kirjahylly keveni, kun siirsin käsityölehdet ompelukaappiin. Aikaisemmin painavat kansiot ja irtolehdet ovat olleet vaikeasti otettavissa ylimmällä komerohyllyllä, kun olivat niin harvalla käytöllä. Mutta eipä niitä lehtiä sieltä vaikean takaa kovin usein viitsinytkään lähteä hakemaan selailtavaksi.












Suunnittelin laittavani maalatut kaapin ovet ylös ja verhon alas verhovaijerille. Sitten muutin mieleni.





En ole varma, mitä mieltä olen koko lopputuloksesta. Yksi vai kaksi ovea? Kumpi olisi kivempi?








Mehän olemme juuri niin pällejä, ettemme osaa laittaa kiskoiltaan irrotettuja ovia enää paikoilleen. Aivan sopiva lopetus muutenkin rasittavalle tee-se-itse -projektille.


perjantai 25. syyskuuta 2015

Retrosohvavinkki oululaisille + puuttuva nipukka



Monta päivää kiivaasti odotetun postipaketin saapumiskoodi napsahti puhelimeen, ja minä juoksin heti hakemaan paketin kotiin. Samalla postireissulla piipahdin Kontissa, koska se on melkein matkan varrella. ("Melkein" ja "matkan varrella" ovat toki kiistanalaisia ilmauksia.)


Kontin huonekaluosasto on todella, todella riski paikka vierailla kenelle tahansa ihmiselle, minulle etenkin, ja melkein olin kokonaan menemättä sinne. No menin kuitenkin. Tällä kertaa olin vahva, enkä napannut yhtään heräteostosnojatuolia mukaani! Kahden takapakin jälkeen tämänkaltainen voimannäyte siirtää minut tasolle 100 Ostolakossani. Ei mitään väliä, että juuri nyt ei sattunut olemaan yhtään kiinnostavaa nojatuolia näkösällä; minä tein sen silti!


Mutta koska otan tehtäväni kirpputorien ilosanoman levittäjänä niin kovin vakavasti, päätin vinkkaista oululaisille kirppistelijöille tästä huippuhienosta sohvasta. Mehän olemme sitä retrosohvaa vähän haeskelleet, ja tämä olisi kyllä omalla tavallaan tosi hieno, ehkä turhan puiseva, iso ja synkkä kuitenkin. 120 euroa näytti olevan sohva plus kaksi nojatuolia; vink vink retroilijat!





Kangas näytti laadukkaalta, joskin oli yltäpäältä tuhruinen. Kuitenkin kaunis ja näyttävä sohva omassa tyylilajissaan.





Ja se postipaketti! Että voi kahta tämmöistä mitäänsanomatonta nipukkaa niin innokkaasti odottaa! Kohta päästään kiinnittämään Artekin valaisimet!

 



Valaisimet ovat vielä laatikoissaan, enkä oikeastaan ole niitä edes hypistellyt, etteivät vain naarmuuntuisi tai putoaisi lattialle tai muuten vaurioituisi turhasta lähmimisestä. Kiinnittäminen ja kaikenlaisten oheistuotteiden metsästäminen on ollut ihan omanlaisensa tieteenala, kun on tarkoitus jakaa valaisimet yhdestä huoneen keskellä olevasta pistokkeesta kahteen paikkaan huoneen reunalle. Tavoitteena on se, että valot saa päälle ja pois sängyltä käsin ilman, että tarvitaan sähkömiestä. Jos ne lamput vielä joskus saadaan kunnialla kiinnitettyä, lupaan valaista kaikella uudella tietämykselläni koko maailmaa.


PS. Kolmas postaus tälle päivälle! Nyt täytyy vähän kyllä himmailla.


Kuvioidut ovet



Sabluunatöpöttely sujui yli odotusten. Ajatuksena oli aluksi käyttää samoja sävyjä kuin niissä Pip Studion hienoissa tapeteissa, mutta enpä tiedä enää. Minusta tämä oranssin ja valkoisen yhdistelmä on aika kiva! Toinen vaihtoehto olisi maalailla pastellisävyjä varovaisesti valkoisten kuvioiden päälle, mutta siinä on taas se riski, että lopputuloksesta tulee karsea.





Manukin halusi olla maalauksessa apuna.





Kiitos Manu.




Onneksi akryylimaali kuivuu nopeasti. Ehkäpä sen on aikanaan kehitellyt joku sellainen, jolla oli koira tai pari.


Arkistokaapinmaalari



Onpas korkea kynnys lähteä tuhrimaan itse maalattua, tasaista pintaa! Jospa meneekin mönkään? No totta kai se menee. Kaikki menee ihan pilalle ja iso työ hukkaan!


Etsin kirppikseltä löytyneestä isosta sabluunapinosta sellaisia kuvioita, joita voisi toistaa isommalla pinnalla epäsymmetrisesti. Nuo pitkulaiset kuviot ovat kivoja, mutta turhan symmetrisiä. En näe niitä muussa käytössä kuin alati jatkuvana boordinauhana.





Harkitsin piirtäväni vapaalla kädellä puun, oksia tai viljapellon pohjaksi, mutta luovuin ajatuksesta varsin pian olemattomien maalaustaitojeni vuoksi. Valitsin sabluunan, jossa on perhonen ja lehti, ja käytin sitä lehti-osaa.


Pitkäjänteinen suunnitelma maalauksen osalta vielä puuttuu, mutta ajattelin jotakin sen suuntaista, että tupsuttelisin ensin näitä lehtiä sinne tänne ja lisäilisin sitten pikkulintuja ja ruusuja. Suunnitelmana oli myös käyttää pastellisävyisiä vihreää, keltaista, sinistä ja punaista, joilla maalaisin lehtikuvioita sieltä täältä. Mutta tuleekohan siitä ihan hirveä?

 



Sabloona on kuin tehty epäonnistuneisiin tuunauksiin: se nousee helposti sienen mukana niin, että maalia pääsee sabluunan allekin. Työn jälki on vähän vaihtelevaista, mutta yllättävän lehden näköisiä kuvioita näistä silti tulee.

 


 
Yllättynyt olen myös siitä, miten kivalta kuvioitu ovi nyt näyttää. Odotan koko ajan sitä hetkeä, kun kaappi menee ihan pilalle. Linnut ja ruusuthan tästä puuttuvat vielä. Ja ne pastellisävyt.


torstai 24. syyskuuta 2015

Väriläiskiä mustalla seinällä



Kylläpä on taas päivä hujahtanut nopeasti ohi! Kuuden aikoihin alkaa olla jo hämärää, ja pimeän laskeutuessa tuntuu, että voisi vaipua unille.


Ihastelin tänään mustan, valkoisen ja väriläiskien yhdistelmiä olohuoneessa. Mustaa tai valkoista vasten kaikki näyttää niin hyvältä.











Ankka ja bambit ovat omia sahailuja, pöllön on poika nikkaroinut koulussa. Noita mintunvärisiä bambeja sahailin vuosi sitten joulumyyjäisiin into piukalla, kunnes tajusin, ettei akseli mahdukaan rei'istä. Kokeilin pariin bambiin sahata suuremmat reiät, mutta silloin jalat sanoivat niks naks ja minä ehkä jotakin sen tyylistä kuin AAARGH. Ehkä sellainen koekappaleen valmistaminen ennen sarjatuotannon aloitusta voisi olla hyvä ajatus, mutta enpä menisi tätä vannomaan. Sitä paitsi jälkiviisaus on surkein viisauden laji. Yritäpä itse väkertää yksi mallikappale alusta loppuun, kun tekee vain mieli sahata ja maalata.


(Pitäisikö koettaa kesyttää bambi uudemman kerran ja vääntää ne akselit siihen väkisin.)








Arkistokaapin tuunailu on vielä vaiheessa, ja suunnittelen sille melkoista överipläjäystä. Yläosan liukuoviin tulee kukkia ja lintuja, alaosaan verho vaijerin varaan. 


Näiden kahden kankaan välillä tuumailin, mutta taisin jo tehdä valintani. Vasen ruusukangas on Oulun Löytö-Palasta, oikea Tampella Rovaniemen Kontista.





Ostin joskus kesällä kasan sabluunoita kirpparilta, ja olen nyt vähän yrittänyt lajitella niitä arkistokaapin maalaukseen sopiviin ja ei-sopiviin kasoihin. Yhä edelleen luotto kaapin onnistuneeseen tuunaukseen on tasan nolla – voin hyvin kuvitella, kuinka lopputuloksesta tulee niin ankea ja etova, että meille tulee kiire päästä kaapista eroon – mutta ei kai sitä enää tässä vaiheessa peräännytä! Jos tekee mieli kokeilla sabluunamaalauksia huonekaluun, niin pakkohan homma on loppuun asti saattaa!


Kalevin käsitöitä



Pikainen huikkaisu: laitoin tänään naapurin papan puolesta nettiin myyntiin hänen nikkaroimiaan juttuja. Lempparini on tämä ikkunatähti, jonkalaisen varasin Kalevilta meillekin.


Tähti on mäntypuuta, ja valojohto kuuluu kauppaan. Mitoiltaan ikkunatähti on n. 43 x 37 cm. Hintaa näyttävällä tähdellä on 20 euroa (nouto tai postikulut 7.90 e lisätään).








Jos tässä olisi juuri teille sopiva tähti, niin nakkaapa viestiä sähköpostiini: kirpparikeiju at hotmail.com. Varastossa näitä on ilmeisesti vain pari, mutta uskoakseni Kalevi nikkaroi uusia ihan mielissään, jos tilauksia alkaa sadella.


keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kivoja kulmia keittiöstä



Tehtiin eilen isompi kauppareissu, ja keittiö on nyt mukavan täynnä tuoretta vihreää. Kotimaiset kaalit, punajuuret, nauriit ja sen sellaiset ovat nyt parhaimmillaan ja vieläpä edullisia; niitä pitää hyödyntää mahdollisimman paljon. Omenatkin ovat nyt syksyllä aivan erilaisia kuin keskellä talvea. Menevät kylläkin syömättöminä nopeasti pilalle, mutta ehkäpä se on vain hyvä merkki.





Kaalisoppaa vaiko kaalilaatikkoa? Taidan kallistua jälkimmäisen puoleen.





Uusi, muhkea krysanteemikimppu tuo keittiöön vähän väriä. Mistähän johtuu, että nämä markettien halvat kukkapuskat eivät koskaan tuoksu millekään?





Eilen en ehtinyt ollenkaan maalaamaan, ja keskeneräinen arkistokaappi sen kun lojuu lojumistaan keskellä kulkuväylää. Mutta uudella tsempillä uuteen päivään; tänään kutsuu taas maalisuti!


tiistai 22. syyskuuta 2015

Verhoton - verhot on



Syksyisen ikkunanpesun jäljiltä koti on ollut hetken aikaa ilman verhoja. Joskus verhottomuus on mukavan raikasta, mutta syksyllä kaipaa vähän tavallista enemmän pehmeyttä ja väriä ympärilleen.


Silitin kaapissa odottaneet, alkukesästä kirpparilta löytyneet keltaiset ja oranssin verhon ja nostin ne vasta pestyihin ikkunoihin. Kylläpä ne tuovat mukavasti aurinkoa sisälle.





Keltaiset retroverhot löytyivät Rovaniemen Kontista. Näissä on vieläpä mukavasti pituuttakin, vaikka retroverhot yleensä tuppaavat olemaan kovin lyhyitä.





Kuviottomat keltaiset verhot päätyivät olohuoneeseen, kuviollinen oranssi pojan huoneeseen. Kuviollisiakin olisi ollut kirpparilla kaksin kappalein, mutta mikä lie pihiys juuri silloin iski, kun päätin ostaa vain yhden. Noh, onpa nyt neljä ja puoli euroa kyseenalaisesti säästetty.





Muutaman vuoden takaisella Liettuan reissulla piipahdin pikapikaa paikallisella kirpparilla, josta ostin parilla eurolla tämän sinisen retroverhon (silloin en säästänyt; niitä oli kaupan vain yksi). Tykkään tuosta paksusta ja jämäkästä, sopivasti vanhahtavasta kankaasta kovin, ja se tuo mieleen mukavia reissumuistoja.





Pojan huoneessakin paistaa nyt aurinko. Sinisävyinen taulu nojailee vielä kaapin päällä. Näyttäisi paremmalta, kun saisi ilmaa ympärilleen. Sille pitäisi kai keksiä parempi paikka.





Toivottavasti ehdin tänään maalailemaan keskeneräisiä juttuja. Arkistokaapin ovet vaativat vähintään toisen jos ei kolmannenkin maalikerroksen. Vanhan lokerikon maalaamista en ole vielä päässyt aloittamaankaan, kun jouduin liimaamaan ja puristamaan siitä yhden palikan paikoilleen. Jokainen vaihe maalauksessa vie yhden päivän, ja lokerikolle tulee taas yksi uusi päivä uuden pakkelikerroksen lisäämisestä.