perjantai 31. heinäkuuta 2015

Se kiva mekko + DIY-vinkki



Edellisessä postauksessa hehkuttamani Teini-asu-merkkinen retromekko lähti tänään kanssani kirpparikierrokselle. Oli niin pirtsakka ja kiva asu, että vallan on pakko se täällä koko maailman kanssa jakaa.





Meillä on nyt loma, ja tämä viikko ollaan vielä kotosalla. Olen tällä viikolla tylsyyksissäni rampannut läpi Oulun kirppareita, ja löytänyt vaikka kuinka monta ihanaa retrovaatetta. Ihmetyksekseni erityisesti 1980-luku on alkanut miellyttää silmää, mutta sepä kirpparikiertäjää miellyttää; niitä rytkyjä kun ei kukaan muu huoli, mutta kirpparit ovat niitä pilkkahintaan väärällänsä.


Ettei aivan hirveän imeläksi muotibloggailuksi menisi, häätyy esitellä päivän jännittävin löytö, DIY-hyysikkä. Tämän muovisesta puutarhatuolista, ämpäristä ja retkipatjasta itse askarrellun "kuivikehuussin" saa tarvitseva Alppilan Aarrearkusta kympillä. Joku sormistaan kätevä ja näppärä ottaa tästä toki inspiraatiota ja rakentaa itse omanmoisen.






Joskus kirppareilla käyminen saattaa vähän masentaa. Pitää osata sopivasti pitää silmiään ummessa. Vaikka onhan näissä tämmöisissäkin toki oma ilonsa.


keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Vintagea vaatekaappiin



Olen hurahtanut vanhoihin retrovaatteisiin aivan holtittomalla tavalla. Vanhat vaatteet ovat iät ajat olleet mieleeni, ja lapsena paras ja ainoa ajanvietetapani olikin sovitella vintiltä löytyneitä vintagevaatteita. Vasta viime aikoina olen ihastelun sijaan alkanut käyttää vanhanmallisia vaatteita ihan ihmisten ilmoilla. Vasta nyt olen todella onnellinen.


Tänään keksin maailman hienoimman jutun, Helluntaiseurakunnan Lähetyskirpputorin. Olen siellä joskus aikaisemminkin käynyt monta vuotta sitten, mutta silloin nyrpistelin nenääni ovella ja lähdin pois. Tänään sen pätkähti päähäni: siellähän ne kaikki vuosikertavaatteet ovat. Ovat olleet jo vuodesta 1973.


Samalla reissulla käväisin myös Limingantullin (vai Etulyötyn?) Pelastusarmeijan kirpparilla, jossa sattui olemaan 75 prosentin alet ihan kaikesta. Ooo, mikä kirppisonnipäivä! Jos satut olemaan Oulun suunnilla, voisit käydä kurkkaamassa, mitä Pelastusarmeijalle minun jäljiltäni jäi. Ja jos retrovaatteet kiinnostaa, niin sitten sinne Lähetyskirpparille.


Musta Teen-Lookin (he he he) jerseymekko maksoi 75 prosentin alennuksen jälkeen 1.725 euroa. Tämä on täysin minun tyyliseni mekko, aivan mahtava. Vuoritettu ja raskaasti laskeutuva.







Lähetyskirpparilta löytynyt kotimainen CHC-merkkinen villasekoitemekko on tosi samantyylinen. Se kaipaa kursimista ja mietin monta kertaa, viitsinkö hommaan ryhtyä. Ei vuorta, yksinkertaiset käännökset kainaloissa ja hintaa kaksi euroa - iisipiisi.






Tällä kertaa silmiini sattui myös useampi housupari. Lähetyskirpparin villakangasmaiset mutta ei-villakankaiset housut ovat ruotsalaisvalmisteiset. Niissä on minusta tosi kaunis malli. Koko on taas vähän hintsu, mutta näihin on jätetty sen verran paljon saumanvaraa taakse, että verrattain vähällä vaivalla pääsee, jos hommaan päättää ryhtyä. Ajattelin kuitenkin ensin vakavasti pohtia, onko niin oleellista, että vaatteen pitäisi olla sen verran löysä, ettäkö paitakin mahtuisi sisään.


Housut maksoivat 20 senttiä. Ihan mahtavat. Laihtuisinpa yön aikana 200 grammaa kohdistetusti vyötäröltä, niin ei tarvitsisi alkaa näiden kanssa rämppäämään.











Tämä tätihame on niin tuju ilmestys, että ken sitä päällään kantaa, saa huomattavasti uskottavuutta osakseen. Manukin tuolla takana katsoo siihen malliin, että tekee varmasti mitä ikinä keksin.


Polan tätimekko, olisiko kasaria, 1 e Lähetyskirpparilta. Kaikeassa kasariudessaan aivan mahtava, aivan mahtava.







Näissä harmaissa suorissa housuissa ei ollut muuta merkkiä kuin kokolappu, mutta ne ovat selvästi mallia vanha aika.  Korkea vyötärö, ihanasti laskeutuva raskas kangas. Hintaa 1.225 e.








Puhteiksi vielä tämmöinen jonkun itse ompelema pallohame, 1 e Lähetyskirpparilta. Nätti kangas ja nättiin malliin leikattu hame, mutta vähän tumpeloa käsityötä. Ajattelin purkaa vyötärön, vaihtaa samalla vetoketjun kunnolliseksi ja ommella itse paremmin.

 






Sitten vielä parit perusvaatekaupan peruspillit, punaiset 1.225 e ja persikat 0.975 e. Tässäkin ajassa on jotakin hyvää, ja se joku on värikkäät vaatteet.





Nyt pesukone pyörii, ja ompelukone odottaa tulevaa korjausurakkaa. Taidan aloittaa vähimmän vaivan vaatteesta, tuosta mustasta CHC-nappimekosta, ja siirtyä siitä sitten vähä kerrallaan rasittavimpiin korjailuihin. 


Korjausompeluhan ei tosiaan ole minun vahvimpaa osaamistani ja kiinnostuksen alaani, mutta mitäpä sitä ei näiden vanhojen herkkuvaatteiden eteen tekisi.


Olkkarissa uutta



Eilisen siivouspäivän tohinoissa intouduin pikkuisen muuttamaan olohuoneessa järjestystä. Edellinenkin huonejärjestys unohtui aikanaan raportoida, mutta se oli sellainen, että ruskea sohva pönötti horisontaalisesti kohti oikeassa laidassa kajastavaa valonlähdettä. Sillä seinällä kun meillä on videotykkiseinämä. Jota ei koskaan käytetä, koska videotykin päälle laittaminen vaatii hirvittäviä ponnisteluja, ja päällä ollessaankin se pitää karseaa meteliä.


Nyt on sohva kenoittain kohti työpöytääni, sitä siis, jossa on tietokoneen näyttö sarjojen seuraamista varten. Nyt on siis meilläkin oma tv:n kaltainen alttari, jota kohti kaikki muut huonekalut on järjestetty. Hieman harmillista, koska mielummin järjestelisin huonekalut vaikkapa merinäköalan mukaisesti, mutta oikeasti aika toimivaa. Esiaikaiset ihmiset ovat jo aikoinaan tienneet kaiken oleellisen sisustamisesta: sohvan kannattaa osoittaa kohti tv-vastaanosoitinta.











Virkistävän vaihtelun vuoksi ajattelin kääntää työpöydän peilioven toisin päin. Jätin aikanaan maalatessa toisen puolen puupaljaaksi juurikin siksi, että sitä voisi joskus ehkä hyödyntää. Se hetki on koittanut.


Musta, valkoinen, lasi ja puu voisivat näyttää aika hyvältä yhdessä.















Olisipa kiva laittaa vielä jotakin uutta kotona.


tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kaapinpohjakokkailuja



Kaapinpohjakokkauslinjalla jatketaan. On kiva miettiä ruokia niin, että saa kaapinpohjilta käytettyä sellaiset asiat, jotka ovat ihan juuri kohta menossa pilalle. Kokkailu on muutenkin niin rasittavaa ajanhukkaa, että jos siihen pitäisi vielä yhdistää kaupassa käyminen, ei koko hommasta tulisi ikinä mitään.


Tällä kertaa kaapista löytyi muutama nahistunut tomaatti ja paprika, kolme päivää sitten erääntynyttä kanaa, viikonloppuna avattu viinipullo ja tarjouksesta ostettu Creme Bonjour. Ei voi mennä vikaan, jos nämä kaikki yhdistää.





Luin joskus jostakin, että curry-mauste tulisi kuullottaa voissa, jotta sen maut tulevat paremmin esiin. Tätä kikkaa olenkin sittemmin käyttänyt. Voissa muhinut curry tuoksuu uskomattoman hyvältä.

 
Sekaan muutama valkosipulikynsi, tavallinen pieni sipuli ja sitten kana.








Seuraavaksi on kuolemaa tekevien tomaattien ja paprikoiden vuoro. Mausteeksi puolikas sitruunan mehu, paprikajauhetta (paljon), suolaa (jonkun verran) ja mustapippuria (vähän).





Suurusteeksi vehnäjauhoja, loraus viiniä ja mausteeksi Creme Bonjouria (makuna tällä kertaa piparjuuri ja savulohi).





Lopuksi kermaa ja päälle tuoretta rucolaa ikkunanlaudalta.






Onpas mukava tehdä vähän parempaa arkiruokaa aivan arkisista aineksista. Parempaa arkiruokailua varten tulee nostaa kukat pöytään ja sytyttää kynttilä. Kattaa vielä veitsetkin, vaikkei kukaan niitä meidän junttiperheessä käytä.





Maukasta tiistaita!


maanantai 27. heinäkuuta 2015

Söpöilyä



Ostin tässä viikko pari sitten paikalliselta käsityöyrittäjältä (linkki) hirveän söpöt virkatut puput. Toinen pupuista menee joululahjajemmaan, toisen otin tänään apukaveriksi ompeluihini.








Seuraava kuva ei sovi herkimmille.
 





Neulatyynyn puute on sellainen asia, jota tulee mietittyä tasan tarkkaan silloin, kun pula on akuutein. Vanha neulatyynyni oli semmoinen saviruukkuun tehty kukka, jonka joskus sain lahjaksi, ja joka meni rikki jo monta vuotta sitten. Aina ommellessa sitä miettii, että pitäisipä tuokin joskus uusia. Mutta hopulla ei tule hyvä; neulatyynyn hankintaa kannattaa kokemukseni mukaan harkita vähintään viisi vuotta. Kaikki muu on turhan kevytkenkäistä hätäilyä.
 
 



Söpö pupu voikin sitten väliaikoina päivystää vitriinistä käsin. Ovathan nuo päästä töröttävät neulat vähän brutaali näky, mutta toisaalta ne kivasti tasapainottavat kokonaisuutta, ettei ole liian ällömakeaa.


Ja kuten kuvasta näkyy, täällä on taas uusi ompelus käsillä. Saa nähdä, leikkasinko mekon liian pieneen kokoon. 


Kahvimukin tehtävä ompelupöydällä on tuoda elämään hieman ekstrajännitystä; kaatuukohan se nyt vai vasta vähän myöhemmin?


sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Ommellaanko? Hame vanhan mallin mukaan



Napamallinen paita on ollut kovasti paljon suunnitelmissani viime aikoina. Paitaa en ole vielä saanut tehdyksi, mutta nyt on sentään valmiina hame, jonka kanssa voi vähän vilautella. Napaahan näin korkea hame ei suinkaan paljasta, mutta minun mielestäni kaikki vatsan paljastavat vaatteet ovat napamalleja.


Vanhasta paidasta ommeltu aurinkoinen kesähattukin pääsi nyt ensimmäistä kertaa käyttöön.





Hameen ompelin kangaskaupan palalaarin viiden euron tilkusta. Kangas on ulkonäöltään vähän farkkumaista, melkein kuin joustavaa mutta ei sitten kuitenkaan. Pinnassa on joku teflonkäsittely, mikä teki silittämisestä vaikeaa. 


Mallina käytin ullakolta löytynyttä äidin vanhaa hametta, josta piirtelin summittaiset kaavat. Taisi olla ensimmäinen kokeilu tällä tapaa ilman oikeita kaavoja.







Sivukappaleen muotolaskoksessa oli jotakin häikkää, mutta kyllä se siitä sutjaantui. Mittasin vyötärökaitaleen niin, että siinä oli reippaasti ylimääräistä pituutta.





Kovikekankaat kuuluisi oikeaoppisesti kiinnittää niin, etteivät ne yletä saumanvarojen puolelle.
 




Etukappaleeseen tuli taitokset, jotka tikattiin päältä. Hameesta tuli ensialkuun liian tiukka, ja näiden etulaskosten avulla korjailin vyötärölle lisää löysyyttä. Viimeiset muokkaukset tein viisi minuuttia ennen lähtöä, kun ratkoin hame päällä laskosten ompelukset puolta lyhyemmiksi, että hameeseen tuli enemmän väljyyttä.
 




Vetoketjun ompelua. Ensin yksi puoli, sitten toinen. Lopuksi tikkaus toiselle puolelle niin, että kangas menee aavistuksen vetoketjun päälle.







Vyötärökaitaleen vuoro. Valitsin vähävaivaisimman tavan. Sen sellaisen, jossa ei tarvitse käsipistoilla nyplätä.

 



Ensin ommellaan kaitale sisäpuolelle, oikea puoli nurjaa vasten. Kovikekankaan kuuluu jäädä valmiissa työssä ulkopuolelle.





Sitten käännetään kaitale oikein päin. Tässä kaitaleella on vielä reilusti ylimitta, mutta sen voi sitten vain saksilla napsia sopivaan mittaan ennen tikkausta.





Nuppineuloja ja silitysrautaa: kaitale käännetään kaksin kerroin.




Lopuksi tikkaus päältä.
 




Enää tarvitaan nappi, napinläpi ja helman käännös.




Tadaa, valmis!




Purkamalla olisi tietysti saanut tarkemmat kaavat, mutta ihan riittävän hyvin nuo summittaisetkin piirrokset näyttivät riittävän. 


Ompelukone olisi taas paikoillaan; mitähän sitä seuraavaksi?