torstai 29. lokakuuta 2015

Talvi tuli parvekkeelle



Valio-myrskyn aikaan parvekkeella krysanteemit saivat kyytiä. Tuuli riepotti varsia ja kukkia ja repi juuret mullan alta rumasti esille. Olin juuri muutama päivä aiemmin ehtinyt istuttaa kukat, näky otti päähän, enkä viitsinyt alkaa istutuksia korjailla. Siinä ne sitten rieppuivat aikansa, eivätkä nuput koskaan puhjenneet edes kukkaan. 


Eilen sain aikaiseksi heittää riutuneet loppukesän kukat pois. Uudet, hyvinvoivat kukat tuovat mukavasti eloa muuten aika askeettiseen tilaan. Viime päivinä on ollut todella kylmä, ihan pakkasta. On lunta vaille talvi.






Kanervien myötä on viimeisetkin rippeet kesästä riisuttu parvekkeelta. Katsotaan, kuinka pitkään saan nämä kukat kestämään.


2 kommenttia:

  1. Itsellä on vielä edessä, noi orvokit on vaan niin sitkeitä kavereita että ne koristavat edelleenkin kukkaruukuissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, aika melkoista! Mulla aina ärsyttää kattoa naapurin parveketta, kun sen kesäkukat rehottaa niinku Strömsössä jonnekin joulukuun asti. Se brassailija. Mulla kuolee kukat aina säännöllisesti muutaman viikon välein. Nytkin heti kanervien istuttamisen jälkeen nousi tämmönen mahdoton myrskytuuli!

      (Se sama myrskytuuli ei jostain syystä ulotu naapurin parvekkeelle. Minun kukat tuuli riepottaa juuriltaan.)

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!