perjantai 30. lokakuuta 2015

Lokakuu



Jopas on kirpakka keli! Aivan tuntuu talvi luissa ja ytimissä.


Kipaisin tänään palauttamassa taas kerran myöhässä olevat kirjastonkirjat ja maksoin samalla pitkältä ajalta kertyneet sakot pois. Luulin, että siellä olisi ollut ainakin 890 euroa sakkoa kaikista niistä lukemattomista laiminlyömistäni palautuksista, mutta neljällä ja puolella eurolla selvittiin. Vielä olisi ollut viisikymmentä senttiä pelivaraa ennen kuin olisi tullut lainauskielto, eli ihan turhanpäiten taas hötkyilin.


Kirjaston vieressä pitää majaa uusi Aittaputtiikki, itsenäisten käsityöyrittäjien käsityömyymälä. Tarkoitus oli kuvata lokakuisia maisemia vuodenaikakuvasarjaani, mutta kun parkkeerasin pyörän aitan eteen, oli pakko vähän piipahtaa sisälläkin. Sehän ei koskaan hyvää tiedä. Löysin muutamat pienet lahjat, ja tiedänpä, minne suunnata joulun alla samoilla asioilla. Jos olisin raaskinut, olisin ostanut myös Iloisen Kettuliinin suunnittelemia joustocollegeita omiin ompeluksiin. Ehkä joku päivä vielä!


Mutta se lokakuu. Aurinko paistaa vielä niin nätisti, mutta kyllä on kylmä!





Joku on spreijannut kivilaattaan, että "fuck". Painava asia ja sanoma. Laittaa miettimään ja hiljentymään pienen ihmisen.








Yritän olla reipas ja kuvata myös ne ostamani käsityöjutut. Olin tosiaan muissa asioissa jkameran kanssa liikkeellä ja ihastelin liikkeessä vaikka ja mitä, mutta en sitten ujouksissani kehdannut kysyä kuvauslupaa. Onhan se kuitenkin ihan mahtava juttu tänä nettikauppa-aikana, että pieniä erikoisliikkeitä on olemassa. Paljon kivempi ostaa lahjaksikin jotakin sellaista, joka on vaivalla ja ajatuksella tehty kuin kiertää suoraan marketin kautta.


4 kommenttia:

  1. Outikirjastolla on kätevä uusia lainat netissä, säästyy sakkomaksuilta! Minulla tulee sähköpostiin monta päivää aikaisemmin viestejä päättyvästä laina-ajasta ja jos en ehdi kirjastoon niin uusin lainat (aika monta kertaakin), oletko kokeillut?

    Aittaputiikki onkin vissiin uusiutunut nyt syksyllä, pitääkin piipahtaa jossain välissä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie tiiän, mie tiiän. Mulla on se sähköpostimuistutus VÄHINTÄÄN viikkoa ennen, ja saan siitä joka päivä viestin! En tiiä mikä minun ongelma on, kun en saa niitä palautettua tai uusittua!

      Ei kun Aittaputtiikki on ihan uus paikka! Siinä oli ennen Anna-Riitan aitta, mutta nyt on mukana muitakin yrittäjiä. En ole Anna-Riitan aitassa käyny kun ajattelin, että se on sellanen pellavavaatepuoti, mutta tässä nykyisessä on aika nuorekas valikoima :)

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!