keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Arvonta: Kerro kiva eläinmuisto ja voita vanerikoru



Koiranpentu-uutiset saivat niin hyvälle tuulelle, että tekeepä mieleni pykäistä pystyyn hyvän tuulen arvonta! Palkintona on sahaamani vanerikoru, jonka saa itse valita tässä postauksessa näkyvistä malleista (klik).


Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postaukseen. Tehtävänä on kertoa joku mukava eläimiin liittyvä muisto tai tarina!


Ja mitäpä mukavaa kerrottavaa ei eläimissä olisi! Jos ei ole omaa lemmikkiä, niin aina kai sitä on edes lapsena käynyt lehmää rapsuttamassa. Tai Lapin-matkalla auton ikkunasta nähnyt, miten poro puikkelehtii tien yli. Tai vähintään katsonut jonkun dokumentin uhanalaisista elefanteista, mikä on sitten herättänyt mukavia ja lämpimiä ajatuksia.


Sana on vapaa.

 













Vastausaikaa on tämän kuun loppuun, 31.10. kello 23.59 asti. Yksi arpa kommentista, kaksi jos on jotakin kautta rekisteröitynyt lukija (Facebook, tuo Googlen palkki, Bloglovin, mitä näitä nyt on). Anonyymit: keksikää nimimerkki!


Ja nyt kertomaan kivoja eläinjuttuja!


57 kommenttia:

  1. No, minä ainakin lämmöllä muistelen ensimmäisen koirani kotiutumista. Oli siinä kohtaa kolmevuotias kodinvaihtaja, annettiin pois koska pissaili kuulemma lattialle ja näinpäinpois. Ensimmäisenä yönä ei suotunut millään nukkumaan omassa pedissään, vaikka sen sinne monesti vein, vaan aina kiipesi viereen, niin liki kuin pääsi, vallaten puoliksi tyynyn.
    Ja tuon jälkeenkään ei koskaan nukkunut omassa pedissään, vaan aina joko vieressä tai vähintään jalkojen välissä ( tykkään nukkua leveästi x- asennossa :D ). Voi minun pientä karvakaveriani<3 Vuosia sitten jo sateenkaarisillan toiselle puolelle lähtenyt, mutta oli kyllä maailman kiltein koira, kuin itse ajatus. Eikä muuten ikinä tehnyt tarpeitaan sisälle kun minulla oli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, seurailen myös FB:ssä - saanen siis kaksi arpaa ;)

      Poista
    2. Meilläkin oli ensin vakaa aikomus, etteivät koirat pääse sänkyyn. Kun Elmo oli pentu, se onnistui tosi hyvin siihen asti, että kerran menin nostamaan Elmon kainaloon "tämän kerran". Elmo ei ymmärrä semmoista käsitettä kuin "tämän kerran". Saavutetuista eduista ei luovuta.

      Kun Manu oli pentu, tämä onnistui hyvin, kun Manu ei jaksanut hypätä sängylle asti. Sitten Manu oppi hyppäämään sängylle. Ja nyt meillä on aika ahdasta.

      Poista
  2. Olin alle kouluikäinen, kun isäni tuli jostakin kotiin...hänellä oli pahvilaatikko mukana, laittoi laatikon lattialle ja sanoi, että olivat lähettäneet H:lle (minulle) omenia syötäväksi.....kun avasin pahvilaatikon, siellä oli pieni kissanpoikanen. Olin perääntynyt kauhuissani kauemmas, mutta niin kissa/eläinrakas minusta tuli, että sen jälkeen minulla on aina ollut kissa....paitsi nyt, kun minulla on NIilo..:)
    Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  3. Erään kissamaisen koiran kanssa kommelluksia on sattunut. Mielenpainuvimpia ovat olleet ehkä karkureissut kuten se, että portti oli jäänyt auki ja kotiin palaavaa miestä tuli tiellä vastaan koiramme rennosti jolkotellen keskellä tietä. No, ei siinä mitään, mutta perässä tuli yhtä rauhalliseen tahtiin aura-auto, kun ei ohi vissiin päässyt :D

    Toisen kerran päästin koiran yöllä aidatulle pihallemme. Kun otus ei sopivan mittaisen pissahetken jälkeen suvainnut tulla kutsuttuna takaisin sisään, päätin mennä hetkeksi oikaisemaan. Nukahdin tietysti ja heräsin aamulla n. neljän tunnin kuluttua ja muistin koiran, joka oli loukkaantuneena karannut pihasta navetan ovien alitse kaivautumalla ja saapui lyhyen huutelun jälkeen jostain lähistöltä pitkät koipensa polviin asti kurassa hyvin tyytyväisenä itseensä. Oli siis seikkaillut läheisillä soilla...

    Kolmas hauska juttu on, että tämä ERITTÄIN metsästysviettinen koira sopeutui yllätykseksemme kanoihimme niin hyvin, että jos on pihalla juoksemassa kanoja kohti, se osaa hidastaa kävelyksi niiden kohdalla jatkaakseen taas juoksuaan, kun on kotkottimet ohittanut. Katsos, ettei kanat säikähdä.

    No joo, siinähän sitä tulikin jo kolme juttua! Kahdella arvalla lukijana mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, karkailevat koirat on aika symppiksiä. Seikkailevat seikkailujaan ja tulevat sitten takaisin. Jos Elmo ja Manu saisivat olla ihan vapaina, tulisivatkohan ne enää takaisin vai jäisivätkö elämään jännempää, parempaa elämää?

      Poista
  4. Meidän kissa osaa antaa molempia tassuja pyydettäessä. En tiedä kuinka helppoa kissojen kouluttaminen on yleisesti ottaen, mutta tämä ihmetyttää ja naurattaa aina vieraita. :)

    Kahdella mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihmeessä olet saanut kissan oppimaan tuon? Voisit alkaa harrastaa kissan kanssa agilityä :)

      Poista
  5. Lemmikeistähän juttua kyllä riittäisi,sen takia kai niiden kanssa puuhailu poistaakin stressiä:)
    Meillä on tällä hetkellä kolme kania ja marsu lämmitetyssä navetassa.Vanhin kani on äykkäpäinen vanha eukko ja murahtelee milloin muille kaneille ja milloin marsullemme.Mutta vaikka marsu näyttääkin vähän pöpille niin se osaa tulla kanin taakse "kuolleesta kulmasta" ja pölliä ruohotupon kanimamman suusta ja pinkoa sitten omaan koloon karkuun:D
    Kun olin lapsi niin minulla oli sekarotuinen,aivan ihana koira sekä pihalla vapaana juossut kani.Koira ei koskaan tehnyt pahaa kanille, mutta intoutui kerran ajamaan kania takaa.Kani teki niin kiveriä mutkia, että koira oli ihan ihmeissään ja lopulta kun kani juoksi aitan alle niin koira änkesi perään ja jäi kiinni!Kaivoimme koiran käpälien alta maata ja näin saatiin se vapaaksi.Kyllä koiraa nolotti loppupäivän:D
    Jos voitan niin valitsisin bambi-korun, joka on aivan supersuloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vohkiminen ja omasta navasta huolen pitäminen on myös tosi symppistä eläimissä! Elmo ja Manukin tätä harrastaa säälittä; kun toisen silmä välttää, toinen varastaa luun. Ja se, jolta luu vietiin, jää tosi surullisen ja säälittävän näköisenä toljottamaan. Kunnes sitten ensi kerralla on itse se, joka toiselta vohkii.

      Rassukka koira! :D

      Poista
  6. Tyttöni oli vast ikään täyttänyt 2v ja näki ensimmäistä kertaa elämässään hiiren. No paniikkihan siinä iski, kauhea huuto ja mekastus, meinasi likka kiivetä äidin punttia pitkin ylös asti turvaan kammotusta. Sittemmin nuoreksi neidiksi kasvanut tyttö on nykyään super eläinrakas ja tulee mahtavasti toimeen kaiken kokoisten elukoiden kanssa.

    Mukana arvonnassa facebookin, instan ja mitä näitä nyt on, kautta :D
    Elpana24

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin tulee paniikki jos näen hiiren! Oikein selkänahassa tuntee, miten se hiiri saattaisi siellä kohta luikerrella!

      Poista
  7. Muistoja riittää, mutta tällä hetkellä tulee lämpimin muisto on toisesta kissastani. Hänet on otettu n.6v sitten eläinyhdistyksen kautta. Hän oli alkuun todella arka ja pelkäsi kovia ääniä ja etenkin ovikellon ääntä. Ovikellon ääni säikäyttää edelleenkin, jolloin mennään piiloon. Vieraitten tullessa hän pysyi pitkäänkin piilossa, mutta nykyään ei enää mene kauaa kun tulee jo esiin.
    Hän ei tykännyt kosketuksesta ja juoksikin piiloon kun yritti koskettaa.
    Nyt viimeisen 3 vuoden aikana hän on kuitenkin rohkaistunut. Viihtyy enemmän sylissä ja tulee hakemaan huomiota. Nykyään nukutaan jopa vieressäkin :)
    Mukana ollaan siis kahdella arvalla! moonangel_(att)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat taitaa olla sellaisia, että lämpiävät ihmisiin hitaammin kuin koirat :)

      Poista
  8. Eläinmuistoissa on koirataivaassa nykyään asusteleva Vili koira joka meille otettiin kun täytin 12vee ja mukaan Vili lähti kun muutin isona tyttönä omaan kotiin. Vili pysyy muistoissani lopun elämäni.

    Arvonnassa kahdella mukana. Jos voitan niin mielelläni otan joko bampin tai perhosen ja paketoin ne lapselle joulupakettiin.

    VastaaPoista
  9. Mieleeni on jäänyt ikuisesti kun nyt jo edesmenneen koirani kanssa olimme lenkillä, ja yhtäkkiä alkoi sataa aivan kaatamalla. Koskaan en ole nähnyt satavan niin kaatamalla, kuin satoi silloin. Yleensä koirani ei tykännyt ylimääräisistä pysähdyksistä lenkillä. Näin vähän matkan päässä ison puun, ja katsoin koiraani. Se katsoi minua, kuin ymmärtäen tasan tarkkaan mitä tarkoitan. Sinne puun alle menimme. Seisoimme yhteistuumin puun alla odotellen, kunnes pahin sade raukesi.
    Kaksi arpaa, bloggerin kautta lukijana. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko narttukoira? Meillä uroskoirat pysähtelee pihalla sekunnin välein. Ne olis varmaan onnessaan, jos mentäisin kuusen alle muuten vain kökkimään pitkäksi aikaa. Saisivat nuuhkia ja merkkailla.

      Poista
  10. Minun elämääni on kuulunut paljon eläimiä ja niistä jokaisesta on paljon kivoja muistoja. Nykyäänkin on kissa, koira, pari marsua, poni, lehmä ja parvi kanoja.
    Mutta kun oikein miettii, niin kyllä minä "nostaisin" esiin tunteen, kun peruutin ensimmäisen oman hevoseni trailerista pihaan. Sara Lotta, sen kanssa oli kyllä upeat 12 yhteistä vuotta. Toista samanmoista hevosta en ole kohdannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana eläintarha! Kanat olis kyllä jänniä, mutta en varmaan rohkenisi itse sitä tehdä lihoiksi. Seuraan silloin tällöin Tanskalaista maajussia, jonka elämäntyyliä suuresti ihailen.

      Poista
  11. Niin ja lisäisin vielä edelliseen, että kahdella arvalla olisin arvonnassa mukana! =)

    VastaaPoista
  12. Pelkäsin ihan pienenä koiria, koska naapurin koira oli tarttunut lahkeeseeni, kun olin pyöräilemässä. Koirapelko meni kuitenkin ohi ja siskon kanssa kinuttiin vanhemmilta monta vuotta koiraa. Sitten saimme ihanan suomenpystykorvamme Raisan. Raisa eli lähes 16-vuotiaaksi. Rotu ei ole maailman helpoin, mutta luulen, että minä kasvatin koiraa ja hän myös minua, teini-ikäistä. Raisalla oli yksi ehdoton isäntä, isäni ja meitä muita se piti laumassaan enemmän samanarvoisina. Kävin Raisan kanssa tokossa, joskus onnistui, joskus ei, mutta isältäni Raisa tarvitsi vain pienen viittauksen tai vihellyksen kun se totteli oitis. Raisan kanssa oli mahtavaa tehdä metsälenkkejä, ikinä ei pelottanut, sillä se oli aina valmis suojelemaan ja otti yhteen muun muassa supikoirien ja kyykäärmeiden kanssa. Raisa kulki aina hitusen edellä, mutta jäi odottomaan, että muut pysyvät mukana. Se oli myös innokas kalastamaan, vaikka ei pitänyt uimisesta. Se kahlasi tuntikausia rantavedessä yrittäen pyydystää rautakaloja. Raisa oli hyvin perso ruoalle, kaikki kelpasi, se kaivoi jopa porkkanat maasta. Kunhan meidän lapset vielä vähän kasvaa, niin meidän perheeseen otetaan koira, mutta Raisan muisto pysyy kyllä aina mukana, ihana, ensimmäinen koirani.

    Mukana siis ja kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 16 vuotta on koiralle tosi hyvä ikä! Pentuna koira on ihana, kun se on niin leikkisä ja höpsö. Mutta vanheneva koira on mahtava, kun se on niin älykäs ja omaksi tullut.

      Poista
  13. Oma koira täyttää ensi kuussa yhdeksän vuotta, joten matkalle on tarttunut kyllä jo huima määrä ihania muistoja. Yksi hauska ja outo hetki oli, kun koira rettuutti pientä leluaan lattialla ja yhtäkkiä lelu lentää ilmaan ja laskeutuu suoraan kahvikuppiini :D kuului vain molskis ja siinä se kumilelu lillu kupissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ehkä se ei ollutkaan vahinko? Jospa koira halusikin retuutusseuraa ja muka huomaamattomasti vähän vihjaisi.

      Poista
  14. Ai äh keskityin vain muistelemaan, pitikö jotain muutakin kertoa? :D kahdella arvalla. madambcblog (at) gmail com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa kertoa mitä vain mukavaa eläimiin liittyvää itse haluaa :) Ihana retuuttelija sulla! :)

      Poista
  15. Kotikotonani oli Roosa niminen koira. Aina kun kävimme poikaystäväni (nykyisen avomieheni) kanssa siellä kylässä ja satuimme puussailemaan, käänsi Roosa aina päänsä poispäin meistä. Koira meni aina nolon ja apean näköiseksi. Jos se olisi puhunut se olisi varmasti sanonut, että "lopettakaa nyt toi ällöttävä pussailu, ette ole täällä ainoat!" <3

    Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritti olla kohtelias ja huomaavainen :) Hyvätapainen hurtta!

      Poista
  16. Saimme sunnuntaina Sulon kotiin, se on pieni musta hamsteri. :) Odottelemme kovasti että se kesyyntyy enemmän ja suostuisi kädelle.
    Osallistun kahdella arvalla, ja jos voitan, valitsen bambin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Voi hamsteria! :) Onnea uudesta lemmikistä!

      Poista
  17. Meidän kissa meni pienenä pentuna hukkaan. Etsimme ja huutelimme. Kuvittelimme jo, että se oli päässyt livahtamaan ovesta ulos. Kissa löytyi lopulta taitettavan pyykkitelineen päältä kahden pyyhepinon välistä nukkumasta sikeästi pitkänä pötkönä ja autuaan tietämättömänä aiheuttamastaan kohusta...

    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana! :) Sama kai se kissalle, mitä ympärillä tapahtuu, jos on hyvät unet kesken.

      Poista
  18. Edesmennyt kissani nukkui yön tyynyni vierellä. Kun aamulla herätyskelloni soi, sekin heräsi ja venytteli. Sen jälkeen se käveli perässäni kylpyhuoneeseen, jossa istui vähän matkan päässä kun kävin suihkussa. <3
    Osallistun kahdella arvalla.
    leevilotta at luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana :) Kaverinukkujat on kyllä mukavia!

      Poista
  19. Yhtenä aamuna töihin lähtiessäni ihmettelin, kenen kissa meidän pihalla naukuu niin surkeasti. Pitkän etsinnän jälkeen löysin kaltoin kohdellun, nälkäisen ja likaisen kissanpennun pihamme reunalta, metsiköstä. Toin kissan sisälle ja annoin sille ruokaa. Käytin kissan eläinlääkärillä ja madotin. Pikkuhiljaa kissa alkoi hyväksyä perheemme jäsenet. Oma vanha kissamme ei kuitenkaan oppinut hyväksymään uutta tulokasta. Niinpä jouduin viemään löytökissan eläinhoitolaan. Kuulin eläinhoitolasta jälkeenpäin, että kissa pääsi pian uuteen, rakastavaan kotiin ja on nykyisin komea ja pulska kolli. Onnellinen loppu siis sille kissalle ja meidän Viiru saa olla edelleen oman elämänsä herra:) Kirsi (kirsi.k.tahtinen@gmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä outo juttu, että vapaita, ei kenenkään kissoja kulkee luonnossa! Samaa ei voisi kuvitellakaan koirista. Mistähän tuo kissa oli peräisin?

      Poista
  20. Kun olin lapsi, meillä oli kissa, joka rakasti autossa matkustamista. Pari kertaa se kävi bussilla läheisessä kaupungissa. Rahastaja tiesi kissan ja huolehti, että se tuli samalla bussilla takaisin kotipysäkille. Kissat ovat aina erikoista porukkaa, mutta tämä musta Misse oli kyllä muutenkin aika pakkaus. Vielä 11 vuotiaana se teki sellaisen ihmeen, että ihan muina kissoina pyöräytti kaksi poikaa. Kukaan ei ollut hoksannut sen olevan pieniin päin, koska se oli muutenkin aika pulska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissukissa! Eikö se edes yrittänyt päästä toisilla pysäkeillä pois? Katseliko maisemia vai muutenko vain tykkäsi olla liikkuvan auton kyydissä :)

      Poista
  21. Kun Nyyti kissa tuli meille viime syksynä se oli arka pieni pentu. Sillä oli tapana änkeä ittensä sohvan alle piiloon. Kun sitä sitten kerran taas etsittiin ja joka paikka oli käyty läpi eikä kisua löytynyt mistään, tajuttiin lopulta kattoa sohvan onton käsinojan sisään. Nostettiin siis sohva kallelleen ja siellä se Nyyti kiikkui :D Nyyti nimi on kyllä osunu ku nokka päähän. Ihan yhtä arka ja pieni ku Tovenkin kaveri :)

    -Jenna-
    (Osallistun kahdella arvalla. jenna_laatikainen@luukku.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Toivottavasti ei sentään tarvinnut alkaa sohvaa purkaa :)

      Poista
  22. Kun olin lapsi, alle 10 v, kummisetäni on businessmaailmassa ja lenteli paljon ympäri ämpäri. Mielestäni tämä on todella kiehtovaa ja hienoa.
    Kerran sain kortin ulkomailta ja postimerkkinä oli maailman kaunein kissamerkki.
    Minäkin, kuten kaikki muut siihen aikaan, kerättiin postimerkkejä ja halusin välttämättä liottaa merkin irti ja laitoin sen paraatipaikalle postimerkkikokoelmaani.
    Löysin nämä hyvin järjestyksessä olleet postimerkit ehkä 5 v sitten ja siellä se kissamerkki edelleen oli.
    Kun minusta tuli ensimmäisen kerran kummitäti, pyrin lähettämään kummitytölleni mahdollisimman paljon kortteja reissuilta.
    Tiedän, tarina on melkoinen. Tätä on tosi vaikea päihittää. Ja kahdella, olenhan myös fb seuraaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on koskettava muisto. Kiitos jakamisesta.

      Poista
  23. Mökillä muutama kesä sitten oli varauduttu grillaamaan hirven sisäfilettä isolle porukalle. Kylmätilojen vähyyden vuoksi fileet pötköttivät sulamassa suljetussa kylmälaukussa terassilla. No, hirvikoirat vainuavat hirven ja onnistuivat karkaamaan ulkoaitauksestaan. Joten sisäfileen sijasta sinä juhannuksena taidettiin syödä makkaraa :) Silloin ei heti naurattanut, kun menu meni uusiksi, jälkeenpäin kyllä :D Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Koirat oli varmaan ihan onnessaan löydöstään, itseensä tyytyväisiä. Meillä Manu on semmoinen pässi, että tekee varmasti kaikenlaista, jos arvelee, ettei jää kiinni. Kerran pullat olivat keittiön pöydällä pellin päällä kohoamassa. Kun menin laittamaan niitä uuniin, huomasin, että yhdessä pullassa oli hampaan jäljet. Ihan Manun kokoiset jäljet. Manu oli siinä vaiheessa jo muissa puuhissa, mutta ehkä sekin tyytyväisenä muisteli tempaustaan.

      Poista
  24. Tein täytekakkua hamassa nuoruudessani. Kun olin hakemassa kylmiöstä kermaa ja hilloa, koiramme urkitti pöydälle ja sai hotkaistua valmiiksi leikkaamani kakun keskiosalevyn parempiin suihin. Pohdin ongelmaa hetken ja keksin että laitetaan enempi vain kermaa väliin. Edes äitini huomannut tekosta ennenkuin kerrottiin hänelle. Aluksi harmitti ja suututti, mutta nauruksihan se muuttui. Kannattaa pitää hyvissä ajoin puolensa kakkuasioissa. :)

    Yhdellä näkymättömän vakkarilukijan näköisellä arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni piirre eläimissä on niin sympaattinen, salasyöminen ihan ehdottomasti myös. Se oli selvästi ajatellut asian niin, että jos se nyt nopeasti sen kakun osan haukkaisee, kukaan ei koskaan huomaa mitään. Ja jos huomaakin, koira saattoi luottaa siihen, ettei sitä kuitenkaan rankaista kun eihän se nyt enää jälkikäteen ymmärrä...

      Poista
  25. Päätin nyt kertoa tämän, yhden lukuisista perheemme eläintarinoista, vaikka se ei kaikilta osiltaan ja varsinkaan lopputulemaltaan niin kiva olekaan:

    Elvis oli jo selvinnyt monesta.
    Se oli pelastettu huonoista oloista,
    nälän ja lian sekä kaikenlaisen ikävyyden keskeltä.
    Tultuaan kotiin se otti palvelijoikseen meidät sekä koiran. Palvelutti hyvin itseään ja tarjosi hurinaa sekä syliinkäpertymistä
    -tarvitsijoille.
    Elvis eksyi myös metsään, neljäntoista metrin korkeuteen,
    puun latvaan ja pelastui sieltäkin. Se sukelsi pitkällä loikalla myös keskelle koskeloparvea, järveen.
    Ellu kulki omia polkujaan ja koirakaveri Pertun polkuja;
    kaiken tämän mielellään.
    Ellu talutti tarvittaessa myös koirakaveria hihnassa pitkilläkin lenkeillä ja koira totteli mukisematta.
    Se pysäytteli myös ihmiset,
    nappaamalla kiinni ohikulkijan lahkeesta.

    Elvari osasi pamauttaa stereot päälle keskellä yötä,
    pudottaa hyllyt tavaroineen ikkunoiden päältä- nekin yöaikaan,
    sekä kiipeillä keittiössä verhotankoja pitkin paikasta a paikkan b ja kadota näkymättömiin taikakissan tapaan
    - kun niikseen oli.

    Kesyynnyttyään Elvis kadotti vaarantajun ja pelon tyystin.
    Se istui pelotta keskellä tietä ja odotti auton pysähtyvän tai makasi selällään keskellä lattiaa vilskeen ja vilinän keskellä. Ratsasti myös koirakaverin selässä hajareisin.

    Tuli AINA kun kutsuttiin!

    Sitten ei tullut enää kun kutsuttiin.

    Elvis halusi juoda vettä rannasta.
    Veden jäätyessä ranta siirtyy hieman kauemmas ja
    ... vielä kauemmas.
    Ellukin siirtyi ja jossakin kohdassa jää oli jo pettävää.
    Vuoden pimeimpänä hetkenä,
    talvipäivänseisauksena,
    illan pimeydessä,
    putosi Elvis ja hukkui.

    Taskulampuin sitä etsittiin ja haravoitiin ja vain tassunjälkiä löydettiin.
    Aamun valjetessa aatonaattona nähtiin kiikarilla kirsu ja tassunpäät jään reunalla.
    Itkettiin ja surtiin jäähän jäätynyttä suurta Elvistä.

    Ette voi uskoa,
    miltä tuntuu elämä ilman Ellua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elvis-kissalla kuulostaa olleen seikkailuntäyteinen elämä. Mutta voi ei miten surullinen loppu :(

      Poista
  26. En koskaan saanut omaa lemmikkiä kovasta kinuamisesta huolimatta. Keräsin siis lehdistä kaikki mahdolliset kotieläimiin liittyvät kuvat ja jutut, jotka liimasin vihkoon. Joku vihko lienee vielä tallessakin. Myös koirarotukirjaa tuli selattua ahkerasti :) Koruista bambi voisi kotiutua meille. Seuraan blogiasi bloglovinin kautta! Johanna83

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menikö eläininnostus ohi vai onko oma lemmikki suunnitteilla? :)

      Poista
  27. Koirani teki jekkuja pienenä pentuna. Välillä pestiin pyykkiä, eli pesujauheet oli levitelty pitkin lattioita ja tassuteltu päällä (onneksi ei sairastunut ja sen jälkeen muistettiin laittaa kaikki aineet kaappeihin). Välillä oli leivottu, eli jauhopussi oli löydetty jostain ja levitelty pitkin lattioita. Silmälasitkin tuunailtiin uuteen uskoon, samoin kaukosäädin ja muutama kirja. Kengätkin taisi maistua joskus. On ne pennut ihania, mutta on sille syykin, miksi ne on pentuja vain hetken :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pennut on kyllä mahdottoman lutuisia! Manu oli vielä vähän aikaa sitten kova jyrsimään aivan kaiken mitä sai käsiinsä: hanskat, sukat, pyykkipojat, vessapaperin hylsyt, mainospostit ja ilman muuta eteisessä ulos menemistä odottavat roskapussit. Nykyään se on erikoistunut lähinnä pojan pehmoleluihin ja vessapaperihylsyihin. Ajatteleekohan se tekevänsä tärkeääkin työtä?

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!