perjantai 11. syyskuuta 2015

Tyhjenee



Meillä on ihan tyhjää! Melkein kaikuu!


Pitkällisen ja piinallisen kaappien koluamisen jälkeen tavaroita on kasattu eri paikkoihin vietäviksi. Tänään kävimme kierroksen ympäri kaupunkia pakettiautolla: lahjoituskirpparille pari jätesäkillistä ja yksi pahvilaatikollinen, eläinlääkärille kaksi pussia pyyhkeitä ja lakanoita, Vähänkäytetyn kolme pahvilaatikkoa matkahuoltoon, kolme ostajille postitettavaa pakettia postiin ja pieni pussillinen vanhoja lääkkeitä apteekkiin. Paristopussi unohtui viedä kauppareissulla kauppaan. Harmittaa tämmöinen asioiden leväperäinen hoitaminen.


Raivausprojekti on ihan loppusuorilla, mutta vielä niitä läpikäytäviä paikkoja löytyy muutamia. Kunhan kaikki on käyty läpi, on ikkunoiden pesun vuoro. Juuri pestyt matot ja muut tekstiilit odottelevat supersiivouksen päättymistä nojatuolilla.





Keittiöstä on käyty läpi olutlasikaappi ja arkiastioiden vitriini. Tiskasin kaikki neljä miljoonaa harvoin käytettävää lasia ja astiaa.












Olutlasikaappia olisi minusta saanut karsia ankarasti, mutta mitään odotuksia minulla ei sen suhteen ollut. Yllätyksekseni mies raaski luopua kymmenestä törkyisosta ja susirumasta kolpakosta. Laitoin ne myyntiin ja ajattelin ettei kukaan niitä halua. Heti tuli pari varausta!
 





Varmasti syynä oli pelkästään nätti kuva. Kunhan ostaja nämä kipot kotiinsa kantaa, tulee pian paha mieli ja parku. Yhyy, miksi ostin näin rumat lasit, hän ajattelee.





Minä olen tyytyväinen.


12 kommenttia:

  1. Olen seurannut projektianne suurella mielenkiinnolla, koska itse tein saman homman kesällä KonMari-metodin innoittamana. Työläin osuus oli juuri tavaroiden kierrättäminen eteenpäin. Ja mitä pidemmälle projektia edettiin, sitä helpottuneempi olo oli. Myös tavaroista luopumisesta tuli yllättävän kivutonta, mikä oli aivan uusi piirre itsessäni. :D Tsemppiä vielä jatkoon, vaikka loppusuora häämöttääkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Loppusuora on tuntunut häämöttävän vaikka kuinka pitkään, mutta aina vaan riittää hommaa.

      Tavaroiden kierrätys on kyllä hirveän vaivalloista. Facebookin kirppis on toiminut tosi hyvin, yleensä näppärä Tori on aika huono pienten tavaroiden myynnissä.

      Poista
  2. Kyllä voit kohottaa lasin itsellesi hyvin tehdystä työstä.
    Oikein mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Mä kans aikoinaan kannoin mainoskaljatuoppeja ja tyhmiä valtavia huumorituoppeja kirppikselle ja oletin, että ne nyt ei varmaan ainakaan kelpaa kellekään ja yllättäen ne meni sitten ensimmäisten joukossa :D Sinäänsä kaikki alkoholin nauttimiseen tarkoitetut lasit tuntuu tyhmiltä, koska niille on käyttöä ehkä paristi vuodessa (niinku konjakkilasit esim), mutta onhan ne sit kiva olla olemassa sen kerran, kun niille on käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumorituopit on varmasti oikeasti tosi kysyttyä kamaa. Näistäkin olutlaseista tuli monta varausta, mutta niiden myymisestä kehkeytyi oikea farssi. Vasta neljäs ostajaehdokas, jonka kanssa oli jo sovittu noudosta, todella nouti lasit. Ostajaehdokas numero kakkonen oli suosikkini: ohariviestissä oli sellaista selitystä, haahuilua ja epätoivoa, ettei voinut kuin nauraa.

      Poista
  4. Oot kyllä jaksanu ahkeroida! Varmaan ois parempi tuollainen kertarysäyksellä tehty raivaus. Kun etenee pikkuhiljaa, niin se paikka josta on aloittanut ei oo enää kuosissa ja vielä on hommia vaikka kuinka. Sitten jää se koko homma puolitiehen kun motivaatio lysähtää.

    Noi Pieliset on ihania! Voisin leikkii niillä 😊. Onko sulla niitä myynnissä jossain?

    Ja olutlaseista. Pidin joskus kirppispöytää kesän ja kaikki isäni vanhat kaljatuopit ja kolpakot myytiin ekana! Se hämmästytti mua suuresti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertarysäyksellä on minun taktiikka: muuten olisi ihan tylsää. Haaveilen siitä lähitulevaisuuden hetkestä, kun kotona ei ole mitään ylimääräistä.

      Olen joskus myynyt muutamia Pielisiä blogin kautta. Postareineen sellainen maksaa 15 euroa (postikulut imevät joko 4 tai 4.40 euroa). Jos haluat oman Pielisen, laita sähköpostia :)

      Sellaiset olutlasit, joissa lukee jotakin, ovat hirveän juntteja. Ihan sama kuin minulla olisi jotkut viinilasit, joissa lukisi että Valintatalo.

      Poista
  5. Roinasta irtaantuminen on vapauttavaa!

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Se on meijän söpis :) Laitoin sen nyt tuohon esille, kun se on niin nätti, vaikka parempi sitä olis pitää kaapissa pölyltä suojassa.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!