lauantai 12. syyskuuta 2015

Tehopolttoa



Tänään on ollut reipas raivaussiivouspäivä: puunasin keittiön viimeiset kaapit loppuun ja ladoin pojan huoneessa majaa pitäneet varastoon menevät laatikot varastoon paikoilleen. En itse jaksanut ruveta niin monta laatikkoa kantamaan, joten vetosin pojan ja hänen kaverinsa rahan ahneuteen ja nakitin lapsukaiset kantamaan laatikot perille.


Varastotavaroiden poistumisen ja keittiön siivouksen valmistumisen jälkeen aletaan toden totta olla viime metreillä. (Sitä mieltä olin jo eilen, mutta silti olen tänään puunannut taas kuusi tuntia.) Vielä löytyy puunattavaa sieltä ja täältä, ja raivauksen varrella odottamaan jääneiden epämääräisten romppeiden kasakin kasvaa vähä kerrallaan. Olisin luullut, ettei keittiössä ole mitään ylimääräistä, vanhoja ruokia varsinkaan, mutta jotakin poistettavaa sieltäkin löytyi. Muutama mauste, pari keittokirjaa ja kasa epämääräistä lusikka-tyyppistä vitkutinta lähtivät tilaa tukkimasta. Hilavitkuttimet ja keittokirjat pitäisi vielä jaksaa laittaa myyntiin, vaikka olen saanut niiiiiin tarpeekseni nettikirpparista.


Olohuoneen nojatuolit ovat täyttyneet puhtaista, viikkausta odottavista pyykeistä, mutta sen verran lokoisaa jo on, että kynttilöiden tehopoltto on alkanut. Joku 15.9 kilogrammaa kynttilöitä enää jäljellä.





Koirien herkkukaapin siivouksen aikaan koirat olivat ihan hepulissa. Normaalisti ne nukkuvat, jos ei siivouksen katsomista parempaa viihdykettä ole tarjolla, mutta nyt ne tulivat keittiöön hengailemaan. Kävelivät jatkuvasti herkkukorien ohi muka vaivihkaa, sillä tavalla huomiota herättävän hitaasti ja nöyristellen. Nuuhkaisivat aina ohi mennessään, nostelivat tassujaan raskaasti.





Sitten tapahtui jokaisen himohamstraajan pahin painajainen: päivä (no kaksi ollakseni tarkka) sen jälkeen, kun on jotakin heittänyt pois, sitä tarvitsisi. Pesin keittiön kiintokalusteisiin kuuluvat, ei koskaan käytetyt leikkuulaudat, ja muistin, että yksi niistä oli ihan risa.


Ja missä kunnossa olivatkaan ne leikkuulaudat, jotka juuri pari päivää sitten lahjoitin pois? Olivatko priimakuntoiset? Olivat. Olivatko? Olivat.


Ei voi elämä tästä enää jatkua.

 



... mutta jos se jatkuisi, mihin en siis tässä epätoivon ja tragedian myllerryksessä usko, se jatkuisi huomispäivänä loppujen sekatavaroiden läpikäymisellä, miehen työpöydän raivaamisella ja ikkunoiden pesulla. Ehkä voisimme myös vihdoin porailla puuttuvat hyllyt ja taulut paikoilleen.


4 kommenttia:

  1. Heh, tuo on kyllä paha! Välillä tulee kieltämättä fiilis, ettei mitään pitäisi heittää pois, kun sitäkin voi tarvita vielä, mutta toisaalta on niin vapauttavaa saada turhuudet pois jaloista, että se on senkin riskin arvoista 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se on; kaikkea SAAATTAAA joskus tarvita, mutta kaiken sen roinan kanssa ei ole mahdollista elää säntillistä elämää. Nyt on raivauksen jäljiltä tavarat niin paljon paremmassa kunnossa, että kaikki tarvittava löytyy paljon paremmin. Esimerkiksi ne joka vuosi hukassa olleet kesäkengät ja talvihousut.

      Mutta kyllä tämä leikkuulauta-asia silti kirpaisi. Olisinpa hoksannut katsoa nuo omat leikkuulaudat läpi ensin. Olisinpa siivonnut keittiön ensin ja vasta sitten hankkiutunut vanhasta eroon.

      Vaan ei auta, näin meni nyt.

      Poista
  2. Voi tiedän tuon jutun...juuri kun on jotakin Tarpeetonta pistänyt kiertoon, huomaa, että sitä olisikin tarvittu!..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Mutta ei auta ajatella kuin että melkein kaikki tavara on rahalla korvattavissa. Ehkä saattaa vähän menettää rahaa, jos on heittäny jonkun kartongin palan pois, mutta mitään korvaamatonta vahinkoa siinä ei tapahdu.

      (Mutta sehän on selvää, että 50-luvun vanhan keittiön osat eivät ole rahalla korvattavissa. *suolan ripotteluääntä ja sihinää, joka kuuluu, kun suola koskettaa avonaista haavaa*)

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!