tiistai 25. elokuuta 2015

Vähä kerrallaan



Kuudes päivä, olisiko? Nyt ollaan sellaisessa vaiheessa raivauksessa, että tuntuu, ettei mikään etene. Ehkä se johtuu siitä, että kirppiskasa on vallannut koko olohuoneen, ja olohuone on yhtä valtavaa rytöläjää.


Tänään pojan huoneen iso kaappi on saatu järjestykseen. Pojan vaatteet on karsittu ja viikattu siististi paikoilleen. Yläkaapin peitto- ja tyynyläjät on karsittu ja viety liinavaatekaappiin nätisti viikattuina. Eteisessä paikkaansa odotelleet korut ja hiusjutut pääsivät paikalleen vaatehuoneeseen.


Pojan huoneen kaappi on nyt ihanan väljä ja siisti. Yläosaan voisi laittaa sisustustavarat, jotka odottavat olohuoneessa paikkaansa. Siis ylimääräiset valokuvakehykset, viltit, tekstiilit ja sen sellaiset, joita niitäkin on melko paljon.








Tänään olen karsinut ensimmäisiä papereita. Jostakin laatikon pohjilta löysin kasan joulukortteja vuodelta 2013. Näiden tämmöisten kanssa on aina niin vaikeaa; säilyttääkö vai ei?
 




Juuri tänään kaiken tämän tavaramäärän keskellä vastaus oli helppo: ei. Joulukortit ovat tehneet tehtävänsä vuoden 2013 jouluna, jolloin meille tuli niistä hyvä mieli. Enää niitä ei tarvitse säilyttää, että joskus päästäisiin eroon tästä:





Pojan huoneen yläkaapissa maanneet paperit ovat nyt käsittelyn alla. Omat opiskeluaikaiset paperit oli helppo karsia minimiin ilman yhtään luopumisen tuskaa: tuolin päällä on roskiin menevät paperit, tuolin alla muutama oikeasti pätevä nivaska. Alla oleviin papereihin palaan aina silloin tällöin, mutta ylläolevia en ole selaillut koskaan huvikseni. Monet asiat on helppo tarkistaa muista lähteistä, vaikkapa netistä, mutta jotkut asiat on niin näppärästi selvitetty opiskelumateriaaleissa, että päätin ne säästää. 


Armotta paperinkeräykseen lentävät sellaiset paperit, jotka näyttävätkin koskemattomilta. Ne ovat pääsääntöisesti sellaista asiaa, joka on aikanaan mennyt enemmän tai vähemmän yli hilseen. Jos nyt joskus tulee pakottava tarve alkaa opiskella jotakin sellaista asiaa, jota en aikoinaan tajunnut, en varmastikaan tekisi sitä näiden lappujen avulla. 


Ja vanha kandintyö? Toivottavasti minulla ei koskaan tule olemaan niin tylsää, ettäkö haikailisin sen lukemisen perään.

 



Lajittelin tänään ullakolle meneviä taaperoleluja ja muita muistojuttuja uusiin muovilaatikoihin ja huomasin kauhukseni, että laatikot täyttyvät hirveää tahtia. Isot muovilelut vievät tolkuttomasti tilaa! Pojan vanhat koulujutut kuuluvat myös muistojen kategoriaan, mutta kuinka paljon niitä oikein täytyy säästää? Kolmelta ensimmäiseltä vuodelta pelkkiä kirjojakin on jo melkoinen pino. Mutta miten niitä raaskii heittää pois?


Aloittelin kirjoittamaan jäljellä olevien tehtävien asioiden listaa liituseinälle, mutta tuskastuin ja lopetin kesken. Eihän tämä etene mihinkään! Vielä on jäljellä ainakin asiapaperit, vaatteiden kaavat, cd-levyhylly, pojan työpöydän laatikostot, eteisen kenkälootan urheilukamppeet, lääkekaappi, kirjat ja sisustusesineet. Siis nämä ennen keittiötä. Ja ullakkoa.


Kauheata. Sitä tämä on. Eikä koskaan valmista.


6 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä kadehdittavan perusteellinen urakka! Hassua, miten koukuttavaa on seurata näitä postauksia. Tulee vähän hölmö olo, kun ihan innolla seuraa ventovieraan siivousta! :D Luin aiempia postauksia sunnuntaina junassa ja heti iski hirveä hinku päästä siivoamaan kaappeja. Meillä erityisesti ullakon häkkivarasto kaipaisi jotakin fiksumpaa säilytysjärjestelmää. Nyt se on vaan kasa banaanilaatikoita, joiden sisältöä ei todellakaan muista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtava kommentti! :D Kiitos!

      Mie olen kans sellainen toisten siivousjutuista koukuttuja. Kuivanarkkauksen termi voisi sopia tähän tilanteeseen. Kuivanarkkaus on sitä, mitä narkkomaanit harrastaa kuivilla ollessaan, kun haaveissaan ja puheissaan hekumoivat narkkihetkiä. Siivouksesta puhumisessa on varmasti jotakin yhtäläistä.

      Olen kyllä itekin miettiny, että kehtaako nyt tämmöistä ja tämmöistäkin kaappikuvaa ja vieläpä monisanaista kuvausta siihen liittyen edes julkaista. Mietin aina jonkun ala-asteen 60-vuotiaan miesopettajan näitä lukemaan ja ajattelen, että voivoi. Onneksi meitä siivouskuivanarkkeja on muitakin. Täällä internetissä me voidaan kaikki rauhassa olla omia itsejämme ja purkaa siivoamiseen liittyviä tunteita ja ajatuksia <3

      PS. Banaanilaatikot on ärsyttäviä. Epätyylikkäitä ja epäkäytännöllisiä.

      PPS. Meiläkin on niitä.

      Poista
    2. : D Joo just näin! On kyllä tapana livenäkin haaveilla siivouksesta, puoliso joskus kuittaili että aina kuulemma puhun siitä. Ja nimenomaan sellaisesta siivouksesta että olisi aikaa järjestellä kaikki kerralla kuntoon (ei mistään imuroinnista, siitä en kyllä koskaan haaveile!). No, mun kohdalla tää on enemmänkin osiota "paljon puhetta, vähän tekoja".

      Poista
    3. Mie raivaan nyt kerralla kaiken ja pidän sitten huolen, ettei tämmöisiä röykkiöitä ala kertyä. On tämä karseaa!

      Poista
  2. Mulle tuli kanssa vähän himo alkaa heivata kaikkea turhanpäiväistä roskiin. Nyt oon paljon noita "muistoja" siirtänyt vaan yläkertaan, jossa ne lojuvat sitten edelleen kaapeissa ja laatikoissa. En tiedä miksi säilytän joulukortteja, saati sitten kihla-ja hääkutsukortteja! Rempan aikaan oli tarkoitus hommata vaatehuoneeseen pätevä säilytysjärjestelmä, mihin saadaan kaikki hyvin säilöön.. Lopputulos on yksi lipasto, muutama korilaatikko ja loput on niitä ah niin ihania banaanilaatikoita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kaikki varastoon menevä nyt eteisessä laatikoissa. Aika paljon näyttää kyllä olevan muistotavaraa.... Vähän liiaksikin. Mitä sille romppeelle tekee?

      Vilkaisin huomisen savottaa, keittiötä ja siivouskaappia. Voi että siellä on purkkia ja purnukkaa! Kristallilampunpuhdistusaine, maksoi kai kympin, kerran kokeiltu ja huonoksi todettu. Nahanhoitosetti, kerran käytetty nahkatuoleille, joita meillä ei enää ole, hintalappu paikoillaan ja 33 e. Mitä rahan tuhlausta.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!