maanantai 20. heinäkuuta 2015

Mitä sitä kirpparilta?



No niin, olipas taas melko onnekas kirppispiipahdus. Taisi olla oikea kirppistutka päällä, kun kirppari näytti parhaat puolensa: ihanalla tavalla vanhaa ja erikoista, taidokkaita käsitöitä ja laadukkaita materiaaleja käveli tänään vastaan.


Ennen lähtöä haikailin uusien kankaiden perään ja meinasin lähteä kangaskauppaan. Sitten iski pihiys jo ajatuksen tasolla, ja ajattelin, että löydän kuitenkin kirpparilta jotakin oikein hienoa kangasta oikein halvalla. Yritän myös bongailla kirpparilta sellaisia vaatteita, jotka ovat mallin puolesta hyviä ja niin halpoja, että ne voisi surutta purkaa päreiksi toimittamaan kaavojen virkaa. Kipurajani kaavavaatteiden suhteen on siinä euron luokkaa, ja ainakaan vielä ei ole kaavametsästykseni onnistanut.


Löysin kyllä kankaita ja sitten vähän muutakin.


1980-luvun Tapiiri-lehdet ovat miehelleni. Euron tsipale, loistokunto, surkeaa huumoria, miehen reaktioista päätellen osuva ostos. (Toivottavasti nuo hintalaput irtoavat ongelmitta.)







1970-luvun Kotiliedet 2 e / kpl. 70-luvussa on yhtä aikaa jotakin oikein viehättävää ja hirvittävän ankeaa. 
 




Mies, jolla on täysin naurettava tukka, laittaa pellillisen omenoita uuniin. "En kestä tätä enää", itkee nainen ja piiloutuu salaattikulhon taakse loppuelämäkseen. 


Oikeasti, onneksi en elänyt 70-luvulla.




Ihminen ja ravinto -opus vuodelta 1956 maksoi 50 senttiä (pöytään jäi toinenkin vastaava kappale, vink vink). Nämä tämmöiset vanhat kirjat ovat sellaisia selailukappaleita, joita lueskellaan sieltä täältä ja joista katsellaan kuvat. 


Tämä opus muun muassa valistaa, että B1-vitamiinin puute johtaa pahimmillaan beriberitautiin. Muistakaa tekin pitää huoli B1-vitamiinin saannista ja beriberistä. Ette halua joutua käyttämään kainalosauvoja. Mutta A-vitamiinin puute se vasta paha näyttääkin olevan, huh huh.
 




Söpöt tossukat ovat uudet ja jonkun itse neulomat, 2 e. Tämä on melkein rikollista. Enpä kyllä itse viitsisi. Neuloisin mielummin hyväntekeväisyytenä töppösiä Romanian kulkukissoille. 


(En koskaan tekisi sitä.)
 



Ja sitten niitä kankaita! Yksi verhopari ja yksi pöytäliina löytyi tällä kertaa. Sinisävyisiä, keittiöaiheisia verhokankaita oli kaksi, 4.50 e / kpl, ja ajattelin saksia nämä paloiksi. Kankaissa on siellä täällä tahroja, mutta koetan väistellä niitä sitten leikatessa. Joku muhkeahelmainen mekko tämä selvästikin haluaisi olla.


Oikeanpuoleinen pöytäliina, 3 e, on varmaankin jokin lehden kylkiäislahja, noita kun tuntuu aina silloin tällöin näkyvän kirppareilla. Pellavasekoitetta sanoisin, ja tuleva 60-lukuhenkinen mekko. Suoralinjainen, korkeakauluksinen, ehkä hihallinen. Vähäeleinen ja hillitty.
 




Suolaa, sanotaan sinisissä verhoissa tasaisin väliajoin. Näissä on jotenkin hyvä sanoma. Jo kertaalleen siteeraamassani Ihminen ja ravinto -opuksessakin sanotaan, että jos ei saa jodia, saa struuman.
 




Viimeisenä vielä pesulapun mukaan oulunsalolaisen Leena Männyn käsityö, 100 % villaa, kuin uusi, 2 e. Onkohan saatu lahjaksi ja jäänyt käyttämättä? Minusta tämä on tyylikäs, mukavasti persoonallinen, hyvin istuva, laadukas ja ennen kaikkea lämmin. Talvi se sieltä tulla jolkottelee, aistin sen jo.


Sain jokunen vuosi sitten itseni kokoiselta himoneulojasukulaiselta hänen itse neulomansa ja hylkäämänsä neulepaidan, joka on ollut niin käsittämättömän mahtava, etten enää koskaan katselekaan kauppojen neulevalikoimia. Akryylineuleet olen jättänyt jo vuosikausia sitten, mutta joku puuvillakin on niin onnettoman kylmä materiaali, ettei sillä tee yhtään mitään. Aidosti laadukkaista materiaalista käsityönä valmistetut neuleet taas ovat harvojen ja onnekkaiden osa; niiden, joilla on huippupaljon rahaa ja niiden, joiden äidit ottavat vastaan tilaustöitä. (Äiti?)






Semmoista taas tällä kertaa.  Naama on vähän messingillä nyt, mutta kerrankos sitä. Ensi viikolla kyllä taas ompelen. Harmi vain ja ihmeellistä kyllä, etten tässä ompelutaukoja pitäessäni ole vieläkään oppinut itse kaavoittamaan omia aivoituksiani. Ehkäpä vain odottelen, että se pöytäliinalle haaveilemani 60-lukuisen mekon kaava tupsahtaa eteeni valmiina.



10 kommenttia:

  1. Oh, mieletön kirppistuuri sulla! Varsinkin tossujen ja neuleen kohdalla! Jonku perikunta myy mummon käsityöaarteita- onneksi ne pääsivät hyvään kotiin.

    Olen varmasti vuoden nyhertänyt isoäidinneliöistä vilttiä ja kun se tulee valmiiksi, niin voisi ottaa (epätoivoiseksi) urakaksi neuleen kutomisen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neule ja tossut on kyllä mainiot. Kukahan lie on ne laittanut myyntiin, vieläpä parilla eurolla.

      Minäkin aina joskus mietin, että pitäisikö kokeilla neuloa neulepaita. Minun ongelma on siinä, etten osaa muokkailla ohjeita ja suhteuttaa omaa käsialaa ohjeen käsialaan.

      Poista
  2. Minulla on nuo samat Kotiliedet. Sortsihaalarikantta on vaikea unohtaa, halusi tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin miehille on joskus 60-70-luvuilla ollut ihan järkyttäviä vaatteita. En varmasti kävelisi kadun samalla puolen, jos oma mieheni pukisi tuommoiset shortsihaalarit päälleen.

      Poista
  3. Huh miten paljon hyviä ja hauskoja löytöjä.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, nyt taas tekisi vähän mieli lähteä kirppistelemään! :)

      Poista
  4. Miten persoonallinen ja kaunis villapaita, ooh! Ja hauska tuo suolaa-kangaskin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neule oli kyllä jännä :) Ja tosi laadukasta, lämmintä mutta melko ohutta lankaa.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!