perjantai 5. kesäkuuta 2015

Uniaika



Koirat ovat kovia uneksimaan; jos ei ole mitään tekemistä tai näkemistä, ne vaipuvat heti unten maille. Aamulenkin jälkeen on aamupäivän uniaika, postille räksyttämisen jälkeen on keskipäivän uniaika, päivällä on päiväuniaika ja sitä rataa.


Elmo ja Manu tykkäävät köllötellä kotimme eteläpuolella, jonne aurinko paistaa lämpöisästi.






Levätessäkin koira on aina valmiustilassa.  Kunnon vahtihurtta pitää huolen lauman turvallisuusasioista, ja se tarkkailee käytävältä kantautuvia ääniä. Postinkantaja on Elmon ja Manun pahin vihamies. Postinkantaja pitää varmasti aivan tahallaan kovaa meteliä ja pudottelee joka päivä oven läpi vaaralliseksi luokiteltavaa, epäilyttävää materiaalia. Kuka siitä tykkäisi?














Pienehkössä pojan huoneessa on vain yksi ehjä seinä, mikä vaikeuttaa huonekalujen sijoittelua. Kahdella seinällä on ovi, yhdellä kaappirivistö ja viimeisellä ikkuna. Huoneeseen tuli mukavasti lisää tilaa, kun vihreä nahkasohva vietiin viime viikolla pois. Viime viikkojen aikana olen vähentänyt tavaraa roimasti, ja nyt nautiskelemme vapautuneesta tyhjästä tilasta.


PS. Tykkäättekö katsoa dokumentteja? Meillä ei ole ollut televisiota ollenkaan vuosikausiin, kun telkkaritarjonta on niin ruokottoman luokatonta. Kuka jaksaa katsella loputtomia ja surkeita tosi-tv-höpötyksiä? Dokumentit taas ovat toista sarjaa, ja onneksi Ylellä on sentään joku taso. Yle Areenassa pyörii tällä hetkellä Whore's Glory -niminen dokkari, jonka katsomiseen kannattaa ehdottomasti varata kaksi tuntia viikonlopusta.


Samoin loistava dokumentti on Youtubesta löytyvä Genie the Wild Child (ilman tekstitystä), joka kertoo 1970-luvulla löytyneestä, 13 vuodeksi pottatuoliin sidotusta tytöstä, jota yritetään hoitaa ja opettaa puhumaan. Geniestä on tehty myös elokuva.


Rattoisia viikonlopun päiviä laadukkaiden dokumenttien ja kesäauringon parissa!


16 kommenttia:

  1. Dokkarit on munkin suosikkeja! Suosittelen YouTubesta "Of Dolls and Murder" dokkaria, joka kertoo Frances Glessner Leesta ja hanen kehittamastaan crime scene investigation metodista... TODELLA mielenkiintoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Minäpä katson tuon dokumentin :) Louis Theroux on myös jostain syystä sellainen ihminen, jonka dokumenteista tykkään. Provosoiviahan ne ovat, mutta etenkin Lamb & Lynx on jäänyt mieleen.

      Poista
  2. Itse olin yllättynyt jalkapalloilijoista kertovista dokumenteista, joista mun lemppariksi nousi Zlatan dokkari. Voin kertoa, että vaikka täällä eletään jalkapallolle (mies ja poika) niin minä en sitä niin välitä katsella, siksi dokumentti yllätti iloisesti. Katselin myös dokumentin autistisista lapsista ja se oli todella koskettava.
    Dokumentit voivat todella yllättää.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin lähtökohtaisesti jalkapallo kuulostaisi sellaiselta aiheelta, joka ei kiinnosta :) Mutta dokumentit on kyllä nykyään tosi laadukkaita, ja joku epäkiinnostava aihekin saattaa olla kiinnostava, jos sitä käsitellään mielenkiintoisesti.

      Autistiset lapset kuulostaa sellaiselta aiheelta, joka voisi minuakin kiinnostaa. Joskus olen varmasti jotakin katsonutkin, mutten osaa yhtään dokumenttia nimetä.

      Poista
  3. Ton Whore's Gloryn kattelin sillon kun se tuli Docventuressa. Oli kyllä aikas pysäyttävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, loppua kohti etenkin. Thaimaa-versio oli minusta jopa kaunis, mutta Intia ja Mexiko aivan hirveitä.

      Poista
  4. Meillä dokkaripuolen hoitavat mies ja poika. Minä kun en katso telkkaria ollenkaan. Miesväen repertuaariin kuuluu myös Tiede- lehti ja keskustelut käydäänkin usein tyyliin" oliko se siinä lehdessä vai???"
    Luontodokkareita olen joskus kyllä katsellut ja niistä pidin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luontodokumentitkin on tosi laadukkaita! Niitä ei ole kyllä pitkään aikaan tullut katsottua.

      Meille tulee Historia-lehti, joskin sitäkin olen viime aikoina lukenut harvakseltaan. Natsiaiheet kiinnostaa vuodesta toiseen.

      Poista
  5. Niinhän sitä sanotaan, että nukku koiran unta..:) Samaa mieltä tuosta tv tarjonnasta....Yleä tulee vaan katseltua ja juuri bokkareita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylellä on tosi hyviä ohjelmia. Tv-sarjoista tykkään siitä Titanic - verta ja terästä -sarjasta. Pari jaksoa taitaa olla nyt katsomatta. Pitää katsoa äkkiä ennen kuin poistuvat.

      Poista
  6. En oo kattonut dokkareita, mutta jämähdin seuraamaan sitä Saari-sarjaa, missä kerrotaan Kreetan Spinalonga-saarelle karkoitetuista leprapotilaista. Niin hyvä! Vielä jännempää siitä tekee se, että me mennään elokuulla Kreetalle ja tarkoituksena käydä myös Spinalongalla :) Meillä alkaa koirat vissiin vanhuuttaan olla joko liian laiskoja, tai huonokuuloisia ja usein tajuavat vieraiden tulon vasta kun ovi aukeaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kuulostaa tosi jännältä! Millähän hakusanoilla tuon löytäisi ja mistä?

      Poista
  7. Dokumentit on kyllä kiinnostavia, vaikka aika vähän katsonkin. Tykkään just näistä tosielämän kauhutarinoista, vaikka samalla ahdistun ihan valtavasti ihmisen kyvystä tehdä kaltaiselleen pahaa. Dokkareissa ei voi edes selitellä itselleen, että tämä on vaan kuvitelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisista Virpi Suutarilla on ollut hyviä dokumentteja viime aikoina. Olikohan se joku Hilton, joka kertoi syrjäytyneistä nuorista. Se oli aika lannistava.

      Sitten oli myös suomalainen narkkaridokumentti, muistaakseni joku Piripäiväkirjat. Ankea sekin, mutta tosi hyvä.

      Poista
  8. Hei, tietäisitkö millä nimellä tuosta dokkarista tehty elokuva mahtaa löytyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ja anteeksi myöhäinen vastaus!

      Linkitin IMDB:stä tuon elokuvan tekstiin: http://www.imdb.com/title/tt0273822/

      Elokuvan nimi on englanniksi Mocking bird don't sing. Se on tietysti fiktiota, mutta vaikka elokuvan ja tämän dokumentin katsomisen välillä oli piiitkä aika (vuosia?), tunnistin silti tarinan samaksi.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!