torstai 18. kesäkuuta 2015

Kevennystä



Uudet lenkkarit, uudet rakot.


Aloitin pari viikkoa sitten kevennyskuurin. Erehdyin mittaamaan vartaloni omena-päärynä-indeksin, jonka mukaan minulla on järkyttävät 11 senttimetriä ylimääräistä vyötäröllä. Johan minä sen silmillä näin, että liikaa on, mutta että 11 senttiä? Apua.


Siispä armotonta jumppaa ja säälimätöntä salaattikuuria. Kävin urheilukaupassa ostamassa uudet vermeet. Urheiluvaatteet päällä näytän urheilullisemmalta kuin oikeasti olen, ja se luo motivaatiota.

 







Tavoitteena on tämä Marimekon alekolttu, joka on vielä liian pieni ja kinnaa ikävästi ahterista.





Kaksi viikkoa takana ja tulokset: ei ole. Ja juhannus edessä. Kieltäydynkö turhaan kaikesta siitä suklaasta, pullasta, jäätelöstä ja muusta hyvästä. Lasken kaloreita Kalorilaskurin avulla, ja olen syvästi pahoillani siitä, että herkuista kieltäytyminen palkitaan niin minimaalisesti. Pudotuksen eteen pitää nähdä tolkuttomasti vaivaa, mutta paikoillaan pysymiseksi ei pitäisi tehdä elettäkään. Kaikki ne menetetyt herkut; mikä sääli. Uskoni on koetuksella. Mietin suklaata päivittäin. Erilaisia suklaita, niitä kaikkia ihania. Mietin myös irtokarkkeja, toisinaan leivonnaisia. Viinikin maistuisi.


Youtubessa on aivan mahtavat valikoimat ilmaisia jumppia. Erityisesti tykkään Jillian Michaelsin rääkeistä. Mutta täytyy sanoa, että olen hyvin, hyvin pettynyt kevennysprojektini etenemiseen. Kohta ehtii Marimekon aletkin loppua ja minä jään ilman mekkoa.


Miten te muut sen teette?


18 kommenttia:

  1. Eipä noita ylimääräisiä senttäjä näy missään, mutta kivat uudet liikkavaatteet oot hommannut :)
    Urheilullista juhannusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet liikkavaatteet on kyllä mukavia! Tämä viikko on kyllä mennyt laiskotellessa, mutta pitää taas ryhtyä reippaaksi.

      Poista
  2. Yksinkertaista; en kevennä! Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  3. Minäkin haluaisin tietää miten muut sen tekee... Vinkkaahan kivoja jumppia youtubesta, voisi joskus kokeilla :)

    Nimimerkillä "aloitin myös juoksuharrastuksen urheiluvaatekaupan kautta"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vain hakenu Youtubesta sellaisilla hakusanoilla kuin ab workout, kettle bell workout tai jillian workout. Yhtä jumppaa ei kuitenkaan kovin monta kertaa viitsi tehdä, mutta Youtubesta löytyy kyllä tosi paljon hyviä.

      Poista
  4. Herkuttele jussina vaikka vain toisena pvänä. Se voi olla että tankkauspäivä saakin aineenvaihdunnan liikkeelle..
    Mukavaa juhannusta teidän perheelle.
    -TS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pitänyt nyt viiden viikon aikana kolmesti pienimuotoisen herkkupäivän :) Verrattain hyvin on sokerinhimo talttunut.

      Poista
  5. Hei olinkin unohtanut Jillianin rääkit, täytyykin muistaa käyä kans kattoon!
    Ps. klikkasin vahingossa itteni pois lukijoista, tulin siks takasin :)

    VastaaPoista
  6. Naurua :D Ihana postaus.

    VastaaPoista
  7. Sä suhtaudut omena-päärynäindeksiin nyt turhan vaikeasti. Miksi kaventaa vyötäröä, kun samaan indeksiin voi päätyä leventämällä lantiota? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niiiin totta; tästä puhuttiin ystävänkin kanssa. Nyt on viisi viikkoa kevennystä takana, ja senttejä on lähtenyt vyötäröltä.

      Ja lantiolta.

      F f f f f f!! Omena-päärynä-indeksi on varmaan entisellään.

      Poista
  8. Hienot lenkkarit! Ostin nimittäin pari viikkoa sitten samanlaiset :D Niiden ulkoilutus on kyllä ollut minimaalista, mutta jospa se tästä, kun jalkaa vaivannut jännetupentulehdus on talttunut. Minä en onneksi näistä kengistä rakkoja saanut, kun kävin testailemassa. (Inhoan kenkien ostamista, koska vasta useamman tunnin testaamalla selviää, sattuivatko sopimaan vai ei.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samis! Mullakin on tuo lenkkareiden ulkoilutus jäänyt. Huomenna kyllä!

      Poista
  9. "Mikäli lantionympäryksesi pysyisi nykyisellään, tulisi sinun kaventaa vyötärönympärystäsi 7,4 cm päästäksesi normaalin riskirajoihin. "
    Jos keskittyis leventämään p*rsettä laihiksen sijaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kannatan tuota leventämissuunnitelmaa. Onnea projektiin!

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!